Amis hyvinvointia ja turvallisuutta edistämässä!
26.11.2021Hyvinvoinnin ja turvallisuuskulttuurin rakentaminen ammatillisissa oppilaitoksissa on aktiivista, moniammatillista yhteistyötä, johon kaikki organisaatiossa työskentelevät osallistuvat. Hyvinvoiva ja turvallinen amis -hankkeessa kehitimme turvallisuuskulttuuria sekä strategisella tasolla että arjen opetus- ja luokkatilanteissa ammatillisessa koulutuksessa.
Kansainvälisyyteen liittyvä osaaminen esille Euroguidancen työvälineillä
24.11.2021”Kansainvälisen osaamisen tarve kasvaa jatkuvasti”, sanoo Suomen Euroguidance-keskuksen vastaava asiantuntija Anne Valkeapää. ”Emme sitä arjessa aina välttämättä huomaakaan, kuinka linkittyneinä kansainvälisiin verkostoihin olemme. Jo alkaen syömisestä ja pukeutumisesta elintapamme vaatii suuren määrän kansainvälistä osaamista ja yhteistoimintaa taustalleen”.
Jäniksistä, aurinkokunnasta ja aikuisten ohjauspalveluista
22.11.2021Kysymys: Mitä yhteistä on monialaisilla ohjauspalveluilla ja Australian valtavan suureksi kasvaneella jänispopulaatiolla? Vastaus: Kumpikaan ei syntynyt ensimmäisellä yrityksellä.
Verkossakin ohjataan – Ajatuksia ja otoksia Ohjaamoiden verkko-ohjauksesta
19.10.2021Ohjaamoissa on otettu rohkeasti haltuun uusia verkko-ohjauksen työkaluja. Huoli nuorten ohjauksen jatkuvuudesta ja saatavuudesta kannusti lisäämään toimintaa verkossa, vaikka samalla tiedostettiin monen nuoren kaipaavan aidosti kasvokkain tapahtuvaa ohjaajien kohtaamista. Artikkelissa tarkastellaan video- ja tekstipohjaista verkko-ohjausta.
Insinööriopiskelija vai naisinsinööriopiskelija – onko sukupuolella merkitystä?
24.9.2021Miehet ovat usein naisia vahvemmassa asemassa työelämässä. Korkea koulutustaso ei ole johtanut automaattisesti naisten aseman paranemiseen työelämässä. Tutkimusten mukaan insinöörimiehet saavat naisia useammin vakituisen työpaikan heti valmistuttuaan, ja ura etenee esihenkilötehtäviin vauhdikkaammin. Insinöörialalla sukupuolella on edelleen merkitystä.
Digitaalista ohjausympäristöä rakentamassa
17.6.2021Kohtaamo-hankkeessa kehitetty Ohjaustaverkossa.fi on käyttöönottovaiheessa. Syksyllä 2020 sen ottivat käyttöön kaikki TE-toimistot. Loppuvuonna 2021 vuorossa ovat Ohjaamot, kuntakokeilut ja työllisyyden ekosysteemit. Ohjaustaverkossa.fi on hyvä esimerkki siitä, mitä digitalisaatio ja yhä kompleksisemmaksi muuttuvat toimintaympäristöt vaativat sekä digipalvelun kehittäjiltä että sen käyttäjiltä.
10-vuotiasta Elo-verkkolehteä toimitetaan yhteistyössä
8.6.2021Vuodesta 2011 alkaen toiminut – ja nyt siis jo 10 vuotta täyttävä – Elinikäisen ohjauksen verkkolehti Elo tarjoaa monipuolisen alustan julkaisuille ja keskustelunavauksille ohjauksen ja elinikäisen oppimisen kentällä. Verkkolehteä toimitetaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK), mutta sen artikkeleiden kirjoittajista useimmat tulevat ammattikorkeakoulun ulkopuolelta, monipuolisesti opetus- ja ohjausalan koulutus- ja tutkimusorganisaatioista sekä kehittämishankkeista.
Monikulttuurisen ohjauksen erityispiirteitä
31.5.2021Monikulttuurinen ohjaustyö tarkoittaa monista erilaisista kulttuuritaustoista tulevien eri ikäisten ihmisten ohjausta, jossa on oleellista erilaisten kulttuuritaustojen tunnistaminen, ymmärtäminen ja huomioiminen. Monikulttuurisen ohjauksen erityispiirteet eivät ole täysin yleispäteviä, ja ohjauksessa on aina läsnä myös ohjaajan oma kulttuuritausta ja sen vaikutukset.
How do dialogical competences support equality and equity in teaching and guidance?
31.5.2021In cases of genuinely equal interaction, each person can be seen and heard just as they are, and no-one is acting superior. How might we ensure that this kind of interaction is possible in all teaching and guidance activities? This article considers the kinds of competence on which such a situation would depend and the ways in which equality can be supported by dialogical skills and competences.
Erityisen tuen järjestäminen etäopetuksessa – koronakevään kyselyn tuloksia
26.5.2021Covid19-pandemian seurauksena suurin osa myös ammatillisten oppilaitosten opetuksesta siirtyi keväällä 2020 etäopetukseen. Monilla alueilla etäopiskelu jatkui myös seuraavina syksynä ja keväänä. Pandemian vaikutuksia koulutukseen ja ohjaukseen eri koulutusasteilla on tarkasteltu eri tutkimuksissa. JAMK ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Seija Eskolan, Kaija Peuna-Korpiojan ja Maija Mäkisen tutkimuksen kohteena on ollut erityisen tuen järjestäminen ammatillisessa koulutuksessa ja pandemian vaikutukset siihen, […]