Ohjauksen ja tuen sekä erityisen tuen toimintamalli Ylä-Savon ammattiopistolla reformin jälkeen

Kirjoittaja Riitta Turpeinen Ohjaus muutoksessa Ammatillisen koulutuksen reformi on muuttanut ammatillisten oppilaitosten toimintaa. Uusien toimintatapojen omaksumisessa on haasteita, mutta niistä huolimatta opiskelijoille on tarjolla monenlaisia tukipalveluita. Ylä-Savon ammattiopistossa on jäsennetty ohjauksen, tuen ja erityisen tuen malleja reformin mukaisiksi siten, että opiskelija saa tarvitsemansa ohjauksen ja tuen opintojensa aikana. Reformin myötä ohjausta on oltavat tarjolla entistä…

Jatka lukemista

Nuori ohjauksessa – asiakasosallisuus ja sen arviointi Ohjaamoissa

Nuoren osallisuus on olennainen osa Ohjaamojen yleisesti määriteltyä toimintaperiaatetta ja Ohjaamo näyttäytyykin nuorten yksilölliset tarpeet huomioon ottavana palveluna. Toteutuuko osallisuus kuitenkaan jokaisen nuoren kohdalla ja mitä se tarkkaan ottaen merkitsee? Tarkastelemme artikkelissamme Ohjaamojen autenttisia asiakastilanteita ja esittelemme, miten nuorten osallisuutta Ohjaamojen lyhytkestoisissa neuvonta- ja ohjaustilanteissa voidaan arvioida.

Jatka lukemista

Oman opetus- ja ohjaustyön videointi -analyysimallia kehittämässä

Reflektiota pidetään yhtenä opettajan ja ohjaajan elinikäisen oppimisen tärkeimmistä osaamisista. Miten siinä voisi kehittyä opettajaopintojen aika? Miten uudet digitaaliset työvälineet voivat tukea opiskelijaa etenemään asteittain Schönin (1987) sanoin ”reflektiiviseksi asiantuntijaksi”? Tässä artikkelissa kuvaamme ammatillisen opettajankoulutuksen kansainväliseen opiskelijaryhmään kehittämäämme reflektiotaitoja tukevaa mallinnusta, jonka nimesimme oman työn videoinnin analyysimalliksi (Participatory and Empowering Video Analysis- model, PEVA™).

Jatka lukemista

Ohjaukselle on kysyntää työllisyyspalveluissa

Perinteisesti opinto-ohjaus yhdistetään koulutus- ja työurasiirtymiin sekä erilaisiin valintatilanteisiin. Ohjausta tulisi kuitenkin hahmottaa yhä laajemmin, erityisesti oppilaitosten ulkopuolisiin elämänalueisiin liittyvänä palveluna. Kuntien työllisyyspalveluiden piirissä on suuri joukko asiakkaita, jotka tarvitsevat ura- ja opinto-ohjausta sekä eritasoista, myös intensiivistä, palveluohjausta tilanteensa selkiyttämiseksi.   Ohjauksen tarpeen taustalla suuret muutokset Elämme maailmassa, jossa teknologia on korostuneessa asemassa. Työelämässä lisääntynyt…

Jatka lukemista

Digitaalinen portfolio opettajankoulutuksessa ammatillisen kasvun mahdollistajana

ePortfolio on oppimisen työkalu verkossa, jonne dokumentoidaan omaa oppimisprosessia. Kyvyt.fi on tällainen verkossa oleva ePortfolio-palvelu, jossa käyttäjä dokumentoi ja reflektoi omaa osaamistaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajankoulutuksessa pilotoitiin lukuvuosina 2010 – 2012 Kyvyt.fi-palvelua digitaalisen portfolion tekemiseen. Opiskelijoiden kokemusten mukaan digitaalinen portfoliotyöskentely tuki opettajan ammatillista kasvua edistämällä oman osaamisen reflektointia ja tunnistamista sekä antoi valmiuksia toimia digitaalisessa oppimisympäristössä….

Jatka lukemista

Pariisilaisia käytäntöjä koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten tavoittamiseksi ja ohjaamiseksi

Kirjoittajat: Kati Juujärvi, Eija Nieminen, Mia Suokas, Kirsi Ylönen Academia-opintovierailu Pariisiin keväällä 2015 tarjosi monipuolisen kattauksen erilaisia keinoja ja toimintatapoja koulupudokkaiden tavoittamiseksi. Tutustuimme vierailun aikana erityisesti kolmeen erilaiseen toimintamalliin, joiden tarkoituksena on ohjata nuoria löytämään koulutus- tai työpaikka sekä ranskalaiseen oppisopimuskoulutuskeskukseen Pariisin sydämessä.

Jatka lukemista

Ohjaus tehostaa ulkomaankokemuksista oppimista

Uusi yhteispohjoismainen julkaisu Open the Door to the World : Views on Mobility Guidance from up North pureutuu ohjauksen kansainväliseen ulottuvuuteen. Ulkomaanjakso voi olla lähtijälle ainutkertainen tilaisuus oppia kansainvälisistä kokemuksista, jäsentää omia ajatuksiaan ja suunnitella tulevaisuuttaan. Ohjauksella on merkittävä rooli vaihtojakson oppimistavoitteiden asettamisessa ja -tulosten käsittelyssä.

Jatka lukemista

Löydä piilotettu kansainvälinen osaamisesi!

CIMO on tuottanut ohjaustilanteisiin sopivia työvälineitä kansainvälisen osaamisen käsittelyyn. Ohjaus- ja opetuskäyttöön on suunniteltu diasarja, josta voi poimia mieluisia tehtäviä tilanteen mukaan. Nuorille on tuotettu verkkotesti ja apuvälineitä oman osaamisen tunnistamisesta ja kertomisesta työnhaussa. Materiaalit pohjautuvat CIMOn ja Demos Helsingin tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin kansainvälisyyden merkitystä yhteiskunnassa ja työelämässä.

Jatka lukemista
Urabaari avasi tiskin nuorille

Urabaari avasi tiskin nuorille

Hallituksen kärkihanke Nuorisotakuu siivitti viime vuonna päättyneen Urabaari -kehittämisverkoston uuden yhteisen hankkeen pariin vuosiksi 2013–2016. Verkosto elää ja luo uusia toimintatapoja jatkuvasti, mutta yhteinen tahtotila, laadukkaiden ohjauspalveluiden tarjoaminen, pysyy.

Jatka lukemista

Koko ikäluokka haltuun – syrjäytymistä vastaan

Nuorten syrjäytymiskeskustelu on käynyt kiihkeänä eri medioissa. Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on kuitenkin se, että nuorella on lähellä luotettavia aikuisia ja että nuori on koulussa tai jossain muussa ohjatussa toiminnassa. Onko nuoruus muuttunut? Maailma on monimutkaistunut, reaaliaikaistunut sekä yksilöllistynyt. Kaikki muutos on tapahtunut nopeasti. Pysyvätkö perinteiset instituutiot mukana muutoksessa?

Jatka lukemista

ERKKEREISTÄ eteenpäin – ohjausosaamisen kehittämissuuntia Suomessa

Ohjauksen tarve on kasvanut johtuen monimuotoistuneista ja yksilöllistyneistä opiskelupoluista, tuen tarpeesta opiskelun ja työelämän välisissä siirtymissä sekä liikkuvuudesta työmarkkinoilla. Moniammatilliseen yhteistyöhön perustunut ERKKERI-projekti vastasi kentän kysyntään vahvistamalla ohjausosaamista ja kouluttamalla myös uusia opinto-ohjaajia. Kuluneella ESR-ohjelmakaudella on mietitty ensimmäistä kertaa laajaa, kokonaisvaltaista ohjausosaamisen koulutusta, ja siihen liittyen projektikokemukset ovatkin olleet lupaavia. Kehittämisohjelman päättyessä Suomessa ollaan vaiheessa,…

Jatka lukemista