Piirroskuvassa kaksi henkilöä osoittaa tai piirtää isoon tietokoneen näyttöön, jossa näkyy verkkokokouksessa olevan naisen kuva.

Luupin alla yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukeva verkkovuorovaikutus

Viime vuosina monenlaiset yhteiskuntamme ja toimintaympäristömme muutokset ovat koetelleet ammatillisia oppilaitoksia ja niiden toimintaa. Teknologioiden parempaa käyttöönottoa oppilaitosten arjessa kiihdytti erityisesti vuonna 2020 alkanut globaali koronapandemia – oli pakko siirtyä lähes kokonaan verkkoon ja kehittää uusia toimintatapoja. Uuteen ympäristöön kiireellä siirryttäessä saattaa unohtua, millainen vaikutus sillä on oppilaitoksen yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin. Katse yhteisöllisyyttä vahvistavaan vuorovaikutukseen…

Jatka lukemista
Nuoria opiskelijoita luokassa

Amis hyvinvointia ja turvallisuutta edistämässä!

Hyvinvoinnin ja turvallisuuskulttuurin rakentaminen ammatillisissa oppilaitoksissa on aktiivista, moniammatillista yhteistyötä, johon kaikki organisaatiossa työskentelevät osallistuvat. Hyvinvoiva ja turvallinen amis -hankkeessa kehitimme turvallisuuskulttuuria sekä strategisella tasolla että arjen opetus- ja luokkatilanteissa ammatillisessa koulutuksessa.

Jatka lukemista
Nuori opiskelija tietokoneen äärellä, lähikuva hiirestä ja kädestä.

Erityisen tuen järjestäminen etäopetuksessa – koronakevään kyselyn tuloksia

Covid19-pandemian seurauksena suurin osa myös ammatillisten oppilaitosten opetuksesta siirtyi keväällä 2020 etäopetukseen. Monilla alueilla etäopiskelu jatkui myös seuraavina syksynä ja keväänä. Pandemian vaikutuksia koulutukseen ja ohjaukseen eri koulutusasteilla on tarkasteltu eri tutkimuksissa. JAMK ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Seija Eskolan, Kaija Peuna-Korpiojan ja Maija Mäkisen tutkimuksen kohteena on ollut erityisen tuen järjestäminen ammatillisessa koulutuksessa ja pandemian vaikutukset siihen,…

Jatka lukemista
Rakennusalan opetus- ja työtiloja Mansfieldissä Vision Collegessa. Opiskelijat keltaisissa liiveissä työskentelevät seisaallaan pöytien ja työlaitteiden äärellä.

Kansainvälistä liikkuvuutta mahdollistamassa verkkomateriaalin avulla – ensiaskelia digiliikkuvuuden tukemiseen

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja oppilaitoksen tarjoama tuki voivat auttaa ammatillisia opiskelijoita kehittämään niitä valmiuksia, joita tarvitaan kansainväliseen vaihtoon lähdettäessä. Ammatillisen koulutuksen kansainvälistä liikkuvuutta tukeva materiaalipankki kehitettiin Mobility for Vocational Education and Training -hankkeessa. Tässä artikkelissa kuvataan kansainvälistä hankeyhteistyötä vuosina 2018–2020.

Jatka lukemista

Lahjakkaan opiskelijan huomioiminen ammatillisessa koulutuksessa

Jokainen on hyvä jossakin. ”Hyvä opettaja etsii lahjakkuutta kaikista opiskelijoista” (Mäkelä 2009). Mauri Åhlbergin mukaan opetus tai oppiminen on korkealaatuisinta silloin, kun se vastaa parhaiten asiakkaan todellisia tarpeita. Tämän kehittämistyöhöni pohjautuvan artikkelin tarkoituksena on ollut pohtia opetuksessa yksilöllistä huomioimista laadukkaammin ja siitä näkökulmasta, että lahjakkaille opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus vaativampaan opiskeluun ja kasvuun.

Jatka lukemista

Miten vastata itseohjautuvuuden haasteisiin?

Marraskuussa 2018 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, joka herätti laajan keskustelun peruskoulun uudesta opetussuunnitelmasta ja erityisesti sen painottamasta oppilaiden itseohjautuvuudesta. Artikkelissa psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kommentoi ennakkoon Helsingin yliopistossa julkaistavaa tutkimusta, jossa selvitettiin 15-vuotiaiden heikentyneitä oppimistuloksia. Tutkimuksessa havaittiin, että digitalisaatio ja ilmiöoppiminen luovat eriarvoisuutta oppilaiden välille, sillä ne perustuvat oppilaan omaan aktiiviseen tiedonetsintään. Keltikangas-Järvinen esitti haastattelussa, että…

Jatka lukemista

Ohjauksen ja tuen sekä erityisen tuen toimintamalli Ylä-Savon ammattiopistolla reformin jälkeen

Ohjaus muutoksessa Ammatillisen koulutuksen reformi on muuttanut ammatillisten oppilaitosten toimintaa. Uusien toimintatapojen omaksumisessa on haasteita, mutta niistä huolimatta opiskelijoille on tarjolla monenlaisia tukipalveluita. Ylä-Savon ammattiopistossa on jäsennetty ohjauksen, tuen ja erityisen tuen malleja reformin mukaisiksi siten, että opiskelija saa tarvitsemansa ohjauksen ja tuen opintojensa aikana. Reformin myötä ohjausta on oltavat tarjolla entistä enemmän myös ennen…

Jatka lukemista

Uusia uraohjauksen mahdollisuuksia Tanskan malliin

Tanskassa on annettu vuonna 2011 kova poliittinen lupaus nuorille: 95% alle 25-vuotiaista koulutetaan vähintään ammatilliseen perustutkintoon. Vietimme viikon Aarhusissa Erasmus+-ohjelman Academia ohjaajavaihdossa tutustamalla tanskalaiseen tapaan vastata haasteeseen ohjauksen ja neuvonnan avulla. Tanskan koulutusjärjestelmä on joustava ja koulutus on ilmaista ensimmäiseen korkeakoulututkintoon saakka. Työmarkkinoille siirtyminen käy halutessa nopeasti, kaksivuotisen ammatillisen tutkinnon jälkeen on mahdollista aloittaa työnteko….

Jatka lukemista

Koko ikäluokka haltuun – syrjäytymistä vastaan

Nuorten syrjäytymiskeskustelu on käynyt kiihkeänä eri medioissa. Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on kuitenkin se, että nuorella on lähellä luotettavia aikuisia ja että nuori on koulussa tai jossain muussa ohjatussa toiminnassa. Onko nuoruus muuttunut? Maailma on monimutkaistunut, reaaliaikaistunut sekä yksilöllistynyt. Kaikki muutos on tapahtunut nopeasti. Pysyvätkö perinteiset instituutiot mukana muutoksessa?

Jatka lukemista

Tekemällä oppien potkua uuteen elämään

Artikkelin henkilön nimi on muutettu. Milaja (32) käytti amfetamiinia yli kymmenen vuotta. Nyt hänellä on työpaikka ja hän opiskelee ammatillista perustutkintoa loppuun. Avovankilassa toista tuomiota istuessaan Milaja alkoi miettiä: ”Ei tää elämä nyt voi tässä olla”. Huomio kiinnittyi Tekemällä oppii -projektin esitteeseen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta opiskella ammatillinen perustutkinto vankilan työtoiminnassa tekemällä oppien. Milaja otti yhteyttä vankilan…

Jatka lukemista
Ohjausosaamisella voidaan tarttua myös opiskelun keskeyttämiseen.

Ohjauksella on väliä – kuinka ohjausosaamista lisätään?

Opiskelijoilla on oikeus saada tarvitsemaansa ohjausta ja opiskelijahuoltoa. Tätä korostaa Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998, 479/2003). Opiskelijahuoltotyö kattaa kaikkien oppilaitosyhteisön työntekijöiden tekemän, oppimisen edellytyksiä lisäävän ja turvallisuutta, terveyttä sekä hyvinvointia edistävän työn. Valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011–2016 todetaan, että ammatillisille oppilaitoksille laaditaan hyvän opinto-ohjauksen kriteerit siten, että ne voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2014….

Jatka lukemista

Koulutuksella kohti työelämää – EU:n koulutusalan kehittämisprosessit ja ohjauksen näkökulma

EU-jäsenmaat ovat asettaneet tavoitteeksi saavuttaa 75 %:n työllisyystason kaikkien 20–64-vuotiaiden kansalaisten osalta vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi EU-alueella nopeaa talouskasvua, jotta uusien työpaikkojen luominen olisi mahdollista ja jotta ammattitaitoiselle työvoimalle sitä kautta syntyisi lisää kysyntää. EU:n työllisyystavoite on valitettavasti melkoisen ylimitoitettu vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys[1] on räjähtänyt kriittisiin mittasuhteisiin, yritykset kamppailevat toimintansa…

Jatka lukemista