”Kansainvälisen osaamisen tarve kasvaa jatkuvasti”, sanoo Suomen Euroguidance-keskuksen vastaava asiantuntija Anne Valkeapää. ”Emme sitä arjessa aina välttämättä huomaakaan, kuinka linkittyneinä kansainvälisiin verkostoihin olemme. Jo alkaen syömisestä ja pukeutumisesta elintapamme vaatii suuren määrän kansainvälistä osaamista ja yhteistoimintaa taustalleen”.
Jatka lukemistaOhjaus tehostaa ulkomaankokemuksista oppimista
Yhteispohjoismainen julkaisu Open the Door to the World : Views on Mobility Guidance from up North pureutuu ohjauksen kansainväliseen ulottuvuuteen. Ulkomaanjakso voi olla lähtijälle ainutkertainen tilaisuus oppia kansainvälisistä kokemuksista, jäsentää omia ajatuksiaan ja suunnitella tulevaisuuttaan. Ohjauksella on merkittävä rooli vaihtojakson oppimistavoitteiden asettamisessa ja -tulosten käsittelyssä. Teos rakentuu neljän asiantuntija-artikkelin varaan, ja jokaista artikkelin teemaa lähestytään…
Jatka lukemista
Muistilista auttaa maailmalle lähtijää
Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Maailmalle.netin uusi kuvitettu muistilista auttaa ulkomaille lähteviä nuoria muistamaan ja hoitamaan lähtöön ja paluuseen liittyviä käytännön asioita. CIMO tarjoaa maailmalle suuntaaville opiskelijoille ja harjoittelijoille uudistetun muistilistan, jonka tavoite on helpottaa tiedonhankintaa ja herätellä nuorta huomioimaan jo etukäteen sellaisia asioita,…
Jatka lukemistaProfessionalizing and upgrading career guidance in Greece
Activities of the National Organisation for the Certification of Qualifications and Vocational Guidance – EOPPEP EOPPEP is the National Organisation for the Certification of Qualifications and Vocational Guidance, an all-encompassing body investing on better quality and more efficient & reliable lifelong learning services in Greece.
Jatka lukemista
Vägledning på dagordningen i Sverige
Just nu pågår flera åtgärder i Sverige som syftar till att förbättra och utveckla studie- och yrkesvägledningen. I den svenska budgetpropositionen för 2013 gjordes nya investeringar i vägledning och vägledning i grundskolan utgör ett område för inspektion. Dessutom planers nya riktlinjer för användning av lagstiftning på området och flera myndigheter arbetar med stöd och utveckling…
Jatka lukemistaKoulutuksella kohti työelämää – EU:n koulutusalan kehittämisprosessit ja ohjauksen näkökulma
EU-jäsenmaat ovat asettaneet tavoitteeksi saavuttaa 75 %:n työllisyystason kaikkien 20–64-vuotiaiden kansalaisten osalta vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi EU-alueella nopeaa talouskasvua, jotta uusien työpaikkojen luominen olisi mahdollista ja jotta ammattitaitoiselle työvoimalle sitä kautta syntyisi lisää kysyntää. EU:n työllisyystavoite on valitettavasti melkoisen ylimitoitettu vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys[1] on räjähtänyt kriittisiin mittasuhteisiin, yritykset kamppailevat toimintansa…
Jatka lukemista