Muistilista auttaa maailmalle lähtijää

Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Maailmalle.netin uusi kuvitettu muistilista auttaa ulkomaille lähteviä nuoria muistamaan ja hoitamaan lähtöön ja paluuseen liittyviä käytännön asioita.

 

Maailmalle lähtijän MuistilistaCIMO tarjoaa maailmalle suuntaaville opiskelijoille ja harjoittelijoille uudistetun muistilistan, jonka tavoite on helpottaa tiedonhankintaa ja herätellä nuorta huomioimaan jo etukäteen sellaisia asioita, joita lähtö tuo vastaan. Ulkomaille suuntaava nuori voi käyttää muistilistaa voi itsenäisesti, mutta sitä voi käyttää myös osana opetusta tai ohjaus- ja neuvontatilanteissa.

Kuvitettuun listaan on kerätty asioita, jotka pitää hoitaa

1. ennen maailmalle lähtöä
2. ulkomailla oleskelun aikana ja
3. paluun jälkeen.

Lista ei ole täydellinen, mutta siitä voi poimia yleisimmät asiat, jotka täytyy hoitaa kuntoon lähdön koittaessa. Muistilistan oheen on kerätty linkkejä eteenpäin muihin tietolähteisiin, joista ulkomaille suuntaava saa käytännön tietoa ja ohjeita. CIMOn neuvontapalvelut on suunnitellut listan asiasisällön, ja kuvitus on graafikko Liisa Valtosen käsialaa.

Muistilista on julkaistu Maailmalle.net-verkkosivuilla pdf-muodossa ja sen voi tulostaa osissa tai kokonaisuudessaan. Muistilistasta on julkaistu myös esteetön tekstiversio.

Lisätietoja: Maailmalle.net – Mitkä asiat minun on hyvä hoitaa ennen ulkomaille lähtöä? (päivitetty 2023)

CIMOn tehtävänä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä koulutuksen, työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa.

Teksti:

Linda Tuominen

tiedottaja, Euroguidance Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

 

Päivitys 2023: Euroguidance-toiminta / Opetushallitus 

URN: http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-71