Mitä annettavaa terveyden ja työkyvyn huomioimisella on ohjauksen kentälle ja erityisesti uraohjaukselle? Mitä tekemistä työllistymiskyvyn käsitteellä ja Työkykytalolla voisi olla esimerkiksi ajankohtaisen Life Design -elämänsuunnittelun ohjauksen kanssa? Näitä kysymyksiä pohtii artikkelissaan Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa työskentelevä ja opinto-ohjausta opiskeleva Heli Koivisto.
Jatka lukemista
Monikulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus maahanmuuttajan kotoutumispolulla – kokemuksia Kotopaikka-hankkeesta
Suomessa asuvien maahanmuuttajien arkiset kokemukset kuntansa kotoutumisen polun prosesseista, alkaen kuntaan saapumisesta ja päätyen kotoutumista parhaiten tukevaan vaiheeseen eli työllistymiseen, ovat herätteleviä ja myös konsultoivia. Kotoutumisen onnistumisessa työllistymisellä on suuri merkitys. Siihen tarvitaan riittävää kielitaitoa, mutta myös asenteet vaikuttavat työllistymispolkuihin.
Jatka lukemistaSUUNTA-ryhmästä tukea arkeen ja työurapolulle
Lapsen syntyessä nuoret vanhemmat kohtaavat erilaisia haasteita arjessa. Perheen, työn ja mahdollisten opintojen yhteensovittaminen voi herättää monenlaisia kysymyksiä. SUUNTA-ryhmätoiminnalla pyritään tukemaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhempien arkea ja vanhemmuutta. Ryhmätoiminta myös mahdollistaa sosiaalisten suhteiden luomisen sekä vahvistaa työ- ja toimintakykyä. Vertaisryhmästä tukea vanhemmuuteen ja työelämän suuntaan Nuorten ja nuorten aikuisten työmarkkinakansalaisuus on erityisen…
Jatka lukemista
Vahvuudet työllistymisen ja urasuunnittelun voimavarana
Kirjoittajana Anu Vaaraniemi Nyky-yhteiskunnan polveilevilla työurilla omien vahvuuksien tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen on työllistymisen edellytys. Ohjauksen avulla voimme auttaa yksilöä havaitsemaan ja sanoittamaan omia vahvuuksiaan. Työvälineinä voidaan käyttää keskustelujen lisäksi erilaisia tehtäviä ja testejä. Työelämän vaatimuksiin vastaaminen ja uramahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää oman osaamisen uudenlaista esiintuomista ja markkinointia. Työelämän murroksen myötä työurat ovat moninaistuneet ja muuttuneet…
Jatka lukemistaJoustoturva – retoriikkaa vai konkretiaa?
Tässä artikkelissa referoidaan professori Ronald G. Sultanan kirjoittama ”Flexicurity – Implication for Lifelong Career Guidance” -julkaisu. Julkaisu oli yksi kuudesta julkaisusta, jotka European Lifelong Guidance Policy Network (ELGPN, www.elgpn.eu [1]) eli Eurooppalainen elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikan verkosto esitteli neljännessä eurooppalaisessa elinikäisen ohjauksen konferenssissa viime lokakuussa Kyproksella. Julkaisussaan professori Sultana esittelee ensiksi joustoturvan historiaa käsitteenä ja sen merkitystä…
Jatka lukemista