Ohjauksen tarve on kasvanut johtuen monimuotoistuneista ja yksilöllistyneistä opiskelupoluista, tuen tarpeesta opiskelun ja työelämän välisissä siirtymissä sekä liikkuvuudesta työmarkkinoilla. Moniammatilliseen yhteistyöhön perustunut ERKKERI-projekti vastasi kentän kysyntään vahvistamalla ohjausosaamista ja kouluttamalla myös uusia opinto-ohjaajia. Kuluneella ESR-ohjelmakaudella on mietitty ensimmäistä kertaa laajaa, kokonaisvaltaista ohjausosaamisen koulutusta, ja siihen liittyen projektikokemukset ovatkin olleet lupaavia. Kehittämisohjelman päättyessä Suomessa ollaan vaiheessa,…
Jatka lukemistaKokemuksia Voimavara- ja ratkaisusuuntautunut ERKKERI-koulutuksesta
Voimavara- ja ratkaisusuuntautunut ohjauskoulutus järjestettiin keväällä 2012 Turussa. Koulutukseen osallistui 19 aikuisten ohjaus- ja neuvontatyön ammattilaista, jotka työskentelevät asiakaspalvelussa työ- ja elinkeinohallinnossa, aikuiskoulutusorganisaatioissa, yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, vapaan sivistystyön organisaatioissa, järjestöissä sekä yhdistyksissä. Koulutuspäiviä oli neljä, joiden lisäksi opiskelijat työskentelivät itsenäisesti välitehtäviä tehden. Lähijaksojen teemat liittyivät ohjaajan oman ajattelun voimavaraistamiseen sekä ratkaisukeskeisiin työtapoihin tutustumiseen paitsi teoriassa myös harjoituksissa….
Jatka lukemista
Vaikuttavuutta projektityöhön
Työn tutkijat ovat vuosien varrella kritisoineet sitä, miten projektit vaikeuttavat organisaatioiden pitkäjänteistä kehittämistyötä ja ajavat organisaatiot rahoituskilpailun oravanpyörään. Kritiikki on varmasti ollut aiheellista projektityön yleistyttyä koulutussektorilla. EU-rahoitusinstrumenttien tehokas ja tarkoituksenmukainen hyödyntäminen on ollut monille koulutusorganisaatioille vuosien oppimisprosessi. Nykyään projektitoiminta nähdään hyödyllisenä niin organisaatioiden kehittämisen kuin projektien vaikuttavuudenkin näkökulmista.
Jatka lukemista