Kolme aikuista henkilöä vihkon ja tietokoneen kanssa ilmoitustaulun vierellä katsoo sivulle ja hymyilee.

Yhteistyöllä tulevaisuuden ohjausosaamista rakentamassa

Opinto-ohjaajan koulutusta järjestetään Suomessa kahdessa yliopistossa ja viidessä ammattikorkeakoulussa. Yhteistä kaikissa opinto-ohjaajan koulutuksissa on pyrkimys tarjota mahdollisimman hyvin työn vaatimia valmiuksia ja osaamisia tukevaa koulutusta. Jyväskylän yliopiston ja Jamkin ammatillisen opettajakorkeakoulun opinto-ohjaajien koulutuksen opetussuunnitelma uudistui 2021 – koulutusta ryhdyttiin toteuttamaan kahden organisaation yhteisenä työnä.

Jatka lukemista
Sanapilvessä opetussuunnitelmatekstistä poimittuja sanoja, joista eniten mainitut näkyvät isoimpana. Suurimpia sanoja ovat

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ohjausalan opetussuunnitelmissa

Sukupuolten välinen segregaatio on yleinen ilmiö (Bettio & Veraschagina 2008, Anker 1998). Segregaatiota ajatellaan yleensä ammattikohtaisesti, mutta sitä tapahtuu myös toimialoittain, yrityskohtaisesti ja yksittäisten työsuhteiden tasolla. Työsuhteissa segregaatio voi ilmentyä esimerkiksi niin, että miehet ja naiset saavat eri pituisia tai palkkaukseltaan eri tasoisia työsopimuksia sukupuolensa perusteella.

Jatka lukemista
Ohjaamon työntekijöitä ja asiakkaita tarkastelemassa papereita.

Miten opinto- ja uraohjaus asemoituvat Ohjaamoissa?

Yksi ovi, monta palvelua -teemalla Ohjaamot tarjoavat tietoa, tukea ja yksilöllistä ohjausta koulutuksen, työllistymisen ja erilaisissa arkeen liittyvissä asioissa alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta fyysisestä Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Nyt tarkastelemme Ohjaamoja opinto- ja uraohjauksen näkökulmasta yhdistäen teoreettista katsausta ja kehittämistyön kokemuksia.

Jatka lukemista

Opintojen keskeytyminen avoimessa ammattikorkeakoulussa – voiko ohjauksella vaikuttaa?

Miksi opinnot keskeytyvät? Ovatko keskeytymisen syyt erilaiset avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoilla tutkinto-opiskelijoihin verrattuna? Voidaanko ohjauksella vaikuttaa opintojen keskeytymiseen? Tässä artikkelissa tarkastellaan avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opintojen keskeyttämistä ja sitä, miten tietoa voidaan hyödyntää ohjaustyön tukena ja kehittämisessä. Artikkelissa pureudutaan opintojen keskeyttämiseen aiempien tutkimusten ja tehdyn selvitystyön tulosten avulla. Opintojen keskeytyminen tutkintokoulutuksessa Yksi keskeisimmistä tutkintoon johtavien korkeakouluopintojen keskeyttämissyistä…

Jatka lukemista

Hyvän ohjauksen kriteerit julkaistu

Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat laatineet suosituksen hyvän ohjauksen laatukriteereiksi. Kriteerit koskettavat perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta. Niiden halutaan tukevan ohjauksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa sekä varmistaa laadukkaan ohjauksen saatavuutta. Opetushallitus suosittelee, että koulutuksen järjestäjät ottavat hyvän ohjauksen kriteerit käyttöön lukuvuoden 2014–2015 aikana. Päivitys 2023: Hyvän ohjauksen kriteereitä on päivitetty tämän uutisen julkaisemisen…

Jatka lukemista
Ohjausosaamisella voidaan tarttua myös opiskelun keskeyttämiseen.

Ohjauksella on väliä – kuinka ohjausosaamista lisätään?

Opiskelijoilla on oikeus saada tarvitsemaansa ohjausta ja opiskelijahuoltoa. Tätä korostaa Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998, 479/2003). Opiskelijahuoltotyö kattaa kaikkien oppilaitosyhteisön työntekijöiden tekemän, oppimisen edellytyksiä lisäävän ja turvallisuutta, terveyttä sekä hyvinvointia edistävän työn. Valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011–2016 todetaan, että ammatillisille oppilaitoksille laaditaan hyvän opinto-ohjauksen kriteerit siten, että ne voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2014….

Jatka lukemista

Monikulttuurisen ohjauksen ajankohtaistuminen ammattikorkeakouluissa

Artikkelissa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ohjausta ja opiskeluun liittyviä haasteita ammattikorkeakoulujen näkökulmasta. Aluksi taustoitetaan teeman ajankohtaistumista korkeakouluissa ja Meri-Lapin kontekstissa, lopuksi kootaan tilannekuvaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutuksesta ja hahmotellaan Mervan (monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajien oppimiseen erikoistuneen vastuuopettajan) mahdollista työnkuvaa ammattikorkeakoulutuksessa monikulttuurisen ohjauksen osalta. Ohjaus näyttää nousevan tulevaisuuden korkeakouluopinnoissa keskeiseen asemaan. Avoimia korkeakouluopintoja suorittaneista opiskelijoista vajaa kolmannes totesi…

Jatka lukemista
Väärin vai oikein -kuva

Ohjaus- ja neuvontatyön etiikasta

Pohdin seuraavassa ohjaus- ja neuvontatyöhön liittyviä eettisiä kysymyksiä. Kirjoitus on syntynyt Opin Ovi -hankkeen tilaisuuksissa syksyllä 2012 pitämieni alustusten ja niitä seuranneiden keskustelujen pohjalta. Aloitan yleisellä ammattietiikan käsitteen luonnehdinnalla, jonka jälkeen siirryn ohjausalan ammattilaisten työhön. Käsittelen artikkelissani ohjaustyötä nimenomaan silloin, kun sen kohteena ovat aikuiset, jo ainakin yhden ammatin opiskelleet ja siinä toimineet. Tarkastelen eettisiä…

Jatka lukemista