ohjaustilassa pöydällä tietokoneita opiskelupaikasta tietoa etsiville

Nuoren urapolulla – valmistautuminen yhteishakuun

Kevättalvi on perusopetuksen päättäville 9.-10. -luokkalaisille nuorille aikaa, jolloin ollaan tärkeiden valintojen ja päätöksien edessä. Jokavuotinen valtakunnallinen yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen järjestetään helmi-maaliskuun vaihteessa. Suurin osa perusopetuksen päättävistä nuorista hakeutuu tässä haussa. Osa nuorista hakeutuu muissa toisen asteen yhteisissä hauissa. Näitä ovat haku vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen ja haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin…

Jatka lukemista

Palvelukuiluista yhdelle luukulle – haaste nuorten monialaisten palveluiden johtamiselle

Tällä hetkellä Suomessa ollaan kehittämässä erilaisia monialaisia palveluita vastaamaan asiakkaiden monimutkaistuneisiin palvelutarpeisiin. Tärkeää on myös taata palveluiden helppo saatavuus ja asiakaslähtöiset toimintatavat. Missä määrin nuorten asiakkaiden ja työntekijöiden osallisuus toteutuvat palveluita kehitettäessä sekä kuinka kehitystyötä johdetaan?

Jatka lukemista

Yhteisöllisyyden tukeminen ja vertaisuuden merkityksen huomioiminen Ohjaamojen toiminnassa

Useat viimeaikaiset nuorisotutkimukset osoittavat, että koulukiusaaminen ja yksinäisyyden kokemukset ovat yksi merkittävä vaaratekijä yhteiskunnan ulkopuolelle tai reuna-alueelle joutumiselle. Osittain tällaista kehitystä ehkäisemään on maahamme perustettu Ohjaamoja, matalan kynnyksen ohjaus-, neuvonta- ja kohtaamispaikkoja alle 30-vuotiaille nuorille. Monella paikkakunnalla Ohjaamot hakevat vielä toimintatapojaan. Vaikka Ohjaamossa toiminnan ydintehtäväksi näyttäisi muodostuvan jokaisen nuoren henkilökohtainen ohjaus ja tuki, olisi hyvä…

Jatka lukemista

Pariisilaisia käytäntöjä koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten tavoittamiseksi ja ohjaamiseksi

Kirjoittajat: Kati Juujärvi, Eija Nieminen, Mia Suokas, Kirsi Ylönen Academia-opintovierailu Pariisiin keväällä 2015 tarjosi monipuolisen kattauksen erilaisia keinoja ja toimintatapoja koulupudokkaiden tavoittamiseksi. Tutustuimme vierailun aikana erityisesti kolmeen erilaiseen toimintamalliin, joiden tarkoituksena on ohjata nuoria löytämään koulutus- tai työpaikka sekä ranskalaiseen oppisopimuskoulutuskeskukseen Pariisin sydämessä.

Jatka lukemista

Nuorisotyön viikolla ollaan hupparikansan puolella!

Valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa vietetään 29.9. – 5.10.2014. Viikon tarkoituksena herättää keskustelua nuorisotyön arvosta ja merkityksestä yhteiskunnassa sekä muistuttaa, että kuntien ja järjestöjen nuorisotyö tarvitsee resursseja toimiakseen. Viikon toteuttaa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry yhdessä jäsenjärjestöjensä ja kunnallisen nuorisotyön toimijoiden kanssa.

Jatka lukemista

Koko ikäluokka haltuun – syrjäytymistä vastaan

Nuorten syrjäytymiskeskustelu on käynyt kiihkeänä eri medioissa. Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on kuitenkin se, että nuorella on lähellä luotettavia aikuisia ja että nuori on koulussa tai jossain muussa ohjatussa toiminnassa. Onko nuoruus muuttunut? Maailma on monimutkaistunut, reaaliaikaistunut sekä yksilöllistynyt. Kaikki muutos on tapahtunut nopeasti. Pysyvätkö perinteiset instituutiot mukana muutoksessa?

Jatka lukemista

Kohti marginaalia vai valtavirtaa?

Koulutuksellisessa marginaalissa elävien nuorten elämänraiteita Peruskoulua seuraavat jatko-opinnot eivät ole itsestäänselvyys kaikille nuorille: vuosittain tuhansia nuoria jokaisesta ikäluokasta jää ilman jatkokoulutuspaikkaa. Kevään 2013 yhteisvalinnassa ilman opiskelu­paikkaa jäi noin 5000 nuorta, mikä vastaa lähes kymmentä prosenttia kaikista tänä vuonna peruskoulunsa päättäneistä nuorista. Näistä nuorista 1 200 ei edes hakenut mihinkään peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Toinen merkittävä ongelma on…

Jatka lukemista