Koko ikäluokka haltuun – syrjäytymistä vastaan

Nuorten syrjäytymiskeskustelu on käynyt kiihkeänä eri medioissa. Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on kuitenkin se, että nuorella on lähellä luotettavia aikuisia ja että nuori on koulussa tai jossain muussa ohjatussa toiminnassa. Onko nuoruus muuttunut? Maailma on monimutkaistunut, reaaliaikaistunut sekä yksilöllistynyt. Kaikki muutos on tapahtunut nopeasti. Pysyvätkö perinteiset instituutiot mukana muutoksessa?

Kukaan nuori ei varmasti päätä, että syrjäydyn, eivätkä nuoret, jotka ovat syrjäytyneitä, koe olevansa sitä. Nuorten maailmaan mahtuu monenlaisia ylä- ja alamäkiä. Nuoret elävät muuttuvassa ympäristössä tunteiden turbulenssissa. Opettajina ja ohjaajina kysymme usein toisiltamme, miten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria autetaan. Niillä nuorilla, joita syrjäytyneisyys eniten uhkaa, puuttuvat usein ne läheiset aikuiset, jotka ovat nuorelle tärkeitä ja jotka auttavat häntä vaikeina hetkinä. Meidän kasvattajien tulisi tunnistaa ne aikuiset. Parhaimmillaan heitä ovat omat vanhemmat ja sukulaiset.  Jos nuorelle ei löydy läheisestä tukea, on tärkeää, että tukihenkilö löytyy muualta esim. nuorisotyön työntekijästä. Lisäksi meidän tulisi tietää mahdollisuudet ohjata nuori asiantuntijalle tarvittaessa. Tärkeää on, että jokaisella nuorella on ainakin yksi aikuissuhde, joka vahvistaa ja selkeyttää nuoren valintoja. Usein nämä nuoret ovat meille päättäjille ja toimijoille tilastoissa merkityksellisiä. Silti tärkeintä on muistaa, että jokainen nuori kaipaa häntä tukevaa aikuista.

Koko ikäluokka haltuun Jyväskylässä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä käynnisti ESR-rahoitteisen Koppari – koko ikäluokan parhaaksi -hankkeen yhteistyössä Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kanssa vuonna 2010. Hankkeen keskeiset tavoitteet olivat:

  • Vahvistaa ja selkeyttää Jyväskylän seudun nuorten ohjauksen yhteistoimintaverkoston toimintaa.
  • Mallintaa, kuinka kerätään ajantasaista tietoa nuorista, jotka jäävät ilman toisen asteen opiskelupaikkaa tai keskeyttävät opintonsa.
  • Luoda toimintamalli, jonka avulla tuetaan ilman toisen asteen opiskelupaikkaa jäävien tai opintonsa toisella asteella keskeyttäneiden nuorten ohjautumista koulutukseen tai työmarkkinoille.

Syksyllä 2010 aloimme pohtia, kuinka otetaan huomioon koko peruskoulutusta tuleva ikäluokka – silloin jo puhuttiin tulevasta koulutustakuusta. Perusopetuksesta toiselle asteelle siirryttäessä on tehty tiivistä yhteistyötä jo pitkään. Silti mitään tarkkaa tietoa ei löytynyt siitä, kuinka moni peruskoulun päättävä jyväskyläläinen nuori todella jäi koulutuksen tai työpajatoiminnan ulkopuolelle. Tätä tiedonkeruuta ei myöskään ollut nimetty kenellekään taholle.

Perusopetuksen kanssa aloitettiin tiedonkeruun mallintaminen. Vuosina 2010–2013 kerättiin manuaalisesti tietoa Jyväskylän kaupungin perusopetuksen päättäneistä nuorista ja heidän sijoittautumisestaan.  Käsityönä tehtävä tiedonkeruu antoi hyvän käsityksen jyväskyläläisten nuorten sijoittautumisesta. Lähes kaikki perusopetuksen nuoret hakivat jatko-opintoihin. Joukossa oli ainoastaan muutamia nuoria, jotka eivät hakeneet yhteishaussa. Heillä oli suunnitelma tulevalle vuodelle: osa lähti vaihto-opiskelijaksi, vapaan sivistystyön oppilaitoksiin tai ns. nivelvaiheen koulutuksiin (perusopetuksen lisäopetus, ammattistartti) tai sitten he eivät saaneet päättötodistusta.

Kuka vastaa nuoresta hänen opinpolkunsa siirtymävaiheissa?

Totesimme, että niin perusopetuksen kuin toisen asteen puolella ei ollut selkeää kuvaa siitä, kuka on vastuussa nuoresta, erityisesti siirryttäessä perusopetuksesta toiselle asteelle.

Siirtymät ovat aina riski, hahmottamalla opiskelijoiden opintopolkuja saimme esille ei pelkästään asiakaslähtöisen tavan tarkastella asioita vaan lisäksi näkyviin mahdolliset siirtymät opintojen alussa ja aikana (kuten määräaikainen keskeyttäminen, tutkinnon vaihto, pitkät poissaolot). Lisäksi saimme määriteltyä vastuut nuoren opiskelupolun aikana. Näin sai alkunsa ”Opiskelijavirrat” -kuvio.

Avaa kuva suuremmaksi napauttamalla sitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähtökohta oli, että saataisiin ohjaukselliset vastuut kirkastettua eri toimijoiden välissä. Lisäksi ohjaukseen oli tullut yksi toimija lisää: etsivä nuorisotyö. Valtakunnallisessa keskustelussa meitä hämmensi käytettävien termien kirjo: milloin puhuttiin keskeyttäneistä, milloin eronneista ja missä asia yhteydessä nämä termit olivat käytössä.  Liikkeelle oli lähdettävä siitä, että määritellään käytettävät termit ja niiden sisältö. Toimijoilla täytyy olla yhteinen käsitys termien sisällöistä ja toimenpiteistä.

Laissa ei määritelty mitään tarkkaa ajankohtaa, että milloin vastuu nuoresta siirtyy perusopetuksesta toiselle asteelle. Tämän vuoksi aloitimme neuvottelun Jyväskylän kaupungin opetuspalveluiden kanssa. Neuvotteluiden tulos oli se, että perusopetuksen paikalliseen ohjauksen opetussuunnitelmaan saatiin päivämäärä, milloin vastuu siirtyy toiselle asteelle. Päivämääräksi määriteltiin 20.9. eli toisen asteen ns. laskentapäivä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perusopetus vastaa niistä nuorista, jotka eivät ole saaneet tai vastaanottaneet paikkaa toisella asteella.  Me vastaavasti toisella asteella (meidän tapauksessamme Jyväskylän koulutuskuntayhtymän toimijat) otamme vastuun siitä hetkestä lähtien, kun nuori tulee valituksi koulutukseen ja vastaanottaa opiskelupaikan. Eli toisen asteen vastuu alkaa, vaikka nuori ei koskaan ilmaantuisi tai jättäisi tulematta kouluun.

Aina opinnot eivät suju

Kuten jo aiemmin mainittu, siirtymät ovat aina riski, myös opintojen aikana on mahdollista tulla siirtymiä. Hyvä on muistaa, että valtaosa nuorista suorittaa opinnot ilman minkäänlaisia keskeytyksiä. Osalla opiskelijoita opinnot eivät suju. Nuoren elämä on monimutkaistunut, on terveydellisiä haasteita, ongelmia ihmissuhteissa, kotioloissa, taloudellisia vaikeuksia, riippuvuuksia jne. Tärkeää niin opiskelijan kuin oppilaitoksen kannalta on, että ne toimet mitä nuoren eduksi tehdään, tehdään tasa-arvoisesti ja suunnitelmallisesti. Huomioitavaa on, että myös opintojen keskeyttäminen tai eroaminen oppilaitoksesta on joskus hyvä vaihtoehto. Tällöin sen tulee olla ohjauksellinen tapahtuma, joka tehdään hallitusti ja suunnitelmallisesti. Tärkeintä on, että ketään nuorta ei jätetä tyhjän päälle.

Tilastollisesti on havaittu ryhmiä, joiden syrjäytymisvaara on muita suurempi. Näitä ryhmiä ovat sijoitetut- ja maahanmuuttajanuoret. Panostamalla näihin ryhmiin opitaan tunnistamaan ryhmien erityispiirteet.

Kehittämiskohteet ja prosessit esille – työmme jatkuu

Opiskelijavirrat-kuvion kautta olemme onnistuneet löytämään uusia kehittämiskohteita ja kuvaamaan tehtyjä ja tekemättömiä prosesseja.  Kuvio, toimintaohjeet sekä seuranta kohdentuu ammattiopistojen ammatillisiin perustutkintoihin, ammattistarttiin ja perusopetuksen lisäopetukseen sekä lukiokoulutukseen.  Ohjeistus, joka on laadittu tämän kuvion pohjalta, koskettaa noin 6400 opiskelijaa.

Tällä hetkellä olemme työssämme siinä vaiheessa, että kehitämme sisäiseen raportointiin raportointijärjestelmää, jolla saadaan helposti ajantasaista tietoa eri toimijoille, ilman erillistä käsityötä.

 

Kirjoittajat:

Minna Ahokas & Sirkka Ihatsu

Kuva:
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jyväskylä

URN

http://urn.fi/urn:nbn:fi:jamk-issn-1799-8395-52

3 kommenttia

  1. Kirjoittajien alussa esittämään retoriseen kysymykseen instituutioiden laahaamisesta muutoksen perässä voi todeta yleisesti, että hyvin usein formaalit koulutusinstituutiot ovat peräpeiliin katsomalla rakennettuja. Tuo ei kuitenkaan ole varsinainen huoleni, vaan se, onko Jyväskylässä tosiaan koko ikäluokka huomioitu? Nimittäin järjestelmämme jakaa oppilaat yleis- ja erityisopetuksen oppilaisiin. Miten Jyvaskyla huolehtii myös järjestelmän sortamista nuorista eli erityisopetuksen oppilaista? Pistetäänkö silmät kiinni ja oletetaan, että he pysyvät kiltisti omalla erillisellä väylällään ja sijoittuvat erityisammattikoulutukseen, eivätkä tule sotkemaan tavallisten nuorten elämää? Erityisesti kysymys on erityiskouluissa koulu-uransa käyneistä nuorista, joille välttämättä ei edes kerrota muista toisen asteen koulutusvaihtoehdoista.

  2. Tämän päivän mahdollisiin ongelmiin ei pidä ottaa kantaa menneisyyden haamuilla, mutta Jyväskylän seudulla oli taannoin käynnissä erityistä tukea tarvitsevien nuorten oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishanke, johon osallistui Jyväskylän lisäksi kuusi naapurikuntaa. Ongelmiksi hanketta suunniteltaessa ja sitä toteutettaessa koettiin mm. se, että joissain tapauksissa erityistä tukea tarvitsevien nuorten ohjauksesta vastasivat erityisluokanopettajat, joilla ei ollut ohjauksen asiantuntemusta tai opot, joilla ei ollut kaikissa tapauksissa riittäviä työkaluja ”erityisnuoren” ohjauksen toteuttamiseen. Joissain tapauksissa yläkoululaiset opiskelivat (-vat) edelleen alakoulujen yhteydessä olevissa luokissaan, jolloin oppilaanohjaaja ei tapaa oppilasta ollenkaan. Sama ongelma näyttäytyi valtakunnallisestikin. Pienemmissä kunnissa ongelmana oli myös opettajien ja ohjaajien ”yksinäisyys”. Kunnassa ei ollut vierellä kulkevaa kollegaa tai ohjauksen asiantuntijaa, jolta saisi tukea onjauksen ongelmatilanteissa. – Eivätkä ongelmat ole varmaankaan kokonaan poistuneet, mutta ne tiedostetaan –

    Jyväskylässä näihin asioihin pysrittiin vaikuttamaan mm. koulutuksella ja ohjauskäytänteiden vaihtamisella kunnan sisällä ja kuntien välillä sekä kaupungin ohjausuunnitelman laadinnalla. Lisäksi hanke osallistui Kopparihankkeen suunnitteluun. Kaikkia hankkeessa hyväksi koettuja käytänteitä ei voitu ottaa käyttöön, koska Jyväskylässä oli tuolloin isommat mullistukset menossa uuden kunnan perustamisen vuoksi. Hankkeen päätyttyä monet asiat ovat menneet mm. Kopparihankkeen ja muiden toimijoiden osalta eteenpään. Erityisluokanopettajan ja opon silmin katsottuna oppilaanohjaajat kehittävät koko ajan omaa työtään ja jyväskylän ohjausta koko ”rintamalla”.

    Yksi keskeinen erityisluokissa tehty muutos oli Jyväskylän 11-vuotisen perusopetuksen oma ohjaussuunnitelma, jossa määritellään kaikkien niiden aikuisten ohjausvastuita, jotka elävät nuoren arjessa. Samalla selkiytettiin erityisluokanopettajien ja Päiväharjun koulun Elämäntaitojen yksikön ohjaustehtävät erityisesti yhdeksännellä luokalla. Tällä hetkellä Päiväharjun ja Huhtarinteen erityiskoulut ovat saman katon alla ja melkein samaa koulua, lopullinen hallinnollinen ja toiminnallinen yhdistyminen tapahtuu elokuun alusta 2014. Koulujen ohjaustoiminta on vielä eritynyt usealle tasolle ja taholle, mutta ohjauksen kehittäminen ja toteuttaminen uudessa koulussa on aloitettu rehtorin mahtikäskyllä.

    Hankkeina toteutettavat kehittämiset ovat hetken hyviä ja tekevät tulosta, mutta käytänteiden pysyvyys vaatii usein resursseja, jotka loppuvat hankkeiden loppuessa. Oman toiminnan kehittäminen ja muuttaminen niin, että yritetään vaikuttaa niihin seikkoihin, joihin itse pystytään vaikuttamaan, tuovat yleensä eniten vaikuttavia tuloksia – ja edullisesti.

    Vesa Välilä
    lisäopetuksen vastuuopettaja
    erityisluokanopettaja, opo
    Päiväharjun koulun (Huhtasuon yhtenäiskoulu)
    Elämäntaitojen yksikkö ja lisäopetus

    • Kiitos Vesa vastauksestasi. Olet täysin oikeassa siinä, että verrattuna takavuosikymmeniin tilanne on varmasti huomattavasti kohentunut – niin Jyväskylässä kuin koko maassa.

      Minun kärjekäs kannanottoni on virittänyt keskustelua myös tämän palstan ulkopuolella, mikä olikin alkuperäinen tavoitteeni. Tarkoitukseni ei ollut suinkaan väittää, että Jyväskylä olisi jonkinlainen musta aukko Suomessa tässä suhteessa. Päinvastoin: Jyäskylässä moni asia on varmasti keskimääräistä paremmin niin erityisopetuksen kuin -ohjauksen saralla.

      Kysymys onkin paljon laajemmasta asiasta eli erottelevasta ja valikoivasta koulujärjestelmästä, jota Suomessa ylläpidetään vastoin kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on kuitenkin sitoutunut. Me emme ole vielä lähellä tilannetta, jossa kaikki lapset ja nuoret pääsisivät yhdenvertaisina osallisiksi lähiyhteisöihinsä. Lääketieteellisen diagnostiikan ja erityispedagogisen tiedon nojalla erottelemme osan ikäluokasta ja asetamme heidät erityisten toimenpiteiden kohteeksi – jotka tietenkin ovat toisin tulkittuna erityistä huolenpitoa. Tukea ja huolenpitoa, ohjaustakaan, ei tietenkään pidä heikentää saati vähentää, mutta itse järjestämisen tapa tulisi muuttaa vastaamaan niitä inklusiiivisia periaatteita, joihin olemme poliittisesti sitoutuneet.

      En halua laisinkaan vähätellä erityisopetuksen ja -ohjauksen parissa työskentelevien sitoutumista, osaamista tai ammattitaitoa. Kysymys on politiikasta, arvoista ja asenteista. Niissä meillä suomalaisilla on vielä paljon tekemistä, ennen kuin voimme aidosti puhua osallisuutta ja tasa-arvoisuutta tukevasta yhteiskunnasta ja koulutusjärjestelmästä.