Toimiva monialainen yhteistyö Ohjaamossa edellyttää hyvää sisäistä vuorovaikutusta, onnistunutta yhteistyön organisoitumista sekä työntekijän voimavaroja tukevaa yhteistyön ja osaamisen johtamista. TESSU2-projektin valmennuksissa on tuettu Ohjaamoja toimimaan monialaisina, vertaisoppivina ja yhdessä ohjautuvina tiimeinä, joissa ohjaamohenkilöstö kehittää ja arvioi yhdessä omaa toimintaansa suunnitelmallisesti ja toisilta oppien.
Jatka lukemista
Verkossakin ohjataan – Ajatuksia ja otoksia Ohjaamoiden verkko-ohjauksesta
Ohjaamoissa on otettu rohkeasti haltuun uusia verkko-ohjauksen työkaluja. Huoli nuorten ohjauksen jatkuvuudesta ja saatavuudesta kannusti lisäämään toimintaa verkossa, vaikka samalla tiedostettiin monen nuoren kaipaavan aidosti kasvokkain tapahtuvaa ohjaajien kohtaamista. Artikkelissa tarkastellaan video- ja tekstipohjaista verkko-ohjausta.
Jatka lukemista
Ohjaamo-toimijoiden kuvauksia monialaisen uraohjauksen käytänteistä – miten ja kenen kanssa?
Monialaisesti toteutettu uraohjaus vaatii uraohjausosaamisen lisäksi toimijoiden yhteistä käsitystä uraohjauksesta monialaisena ja moniammatillisena yhteistyönä. Monialaisuus on tällöin eri ammattiryhmiin ja hallinnonaloihin kuuluvien asiantuntijoiden yhdessä työskentelyä siten, että valta, tieto ja osaaminen jaetaan. Tavoitteena on vastavuoroinen ja tasa-arvoon perustuva ymmärryksen ja osaamisen lisääminen. Tarkastelemme nyt Ohjaamo-työntekijöiden ja Ohjaamojen verkostokumppaneiden kuvauksia monialaisen uraohjauksen käytänteistä.
Jatka lukemista
Miten opinto- ja uraohjaus asemoituvat Ohjaamoissa?
Yksi ovi, monta palvelua -teemalla Ohjaamot tarjoavat tietoa, tukea ja yksilöllistä ohjausta koulutuksen, työllistymisen ja erilaisissa arkeen liittyvissä asioissa alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta fyysisestä Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Nyt tarkastelemme Ohjaamoja opinto- ja uraohjauksen näkökulmasta yhdistäen teoreettista katsausta ja kehittämistyön kokemuksia.
Jatka lukemista
Urataidoilla eteenpäin! – uraohjaus Ohjaamossa
Tässä ajassa yksilön urasuunnittelutaitojen merkitys korostuu yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvien nopeiden muutosten seurauksena. Lisäksi elämän aikana kohdataan monenlaisia siirtymiä ja muutostilanteita, joissa tarvitaan urasuunnittelutaitoja. Ohjaamo-toiminnassa asiakkaan urasuunnittelutaitojen kehittymistä tuetaan uraohjauksella, jossa vastataan sekä asiakkaan senhetkiseen uraohjaustarpeeseen että pohditaan dialogissa asiakkaan kanssa, miten hän voi nyt ja tulevaisuudessa kehittää urasuunnittelutaitojaan. Ohjaamo-työn arjessa uraohjaus ja asiakkaan urasuunnittelutaitojen…
Jatka lukemistaNuori ohjauksessa – asiakasosallisuus ja sen arviointi Ohjaamoissa
Nuoren osallisuus on olennainen osa Ohjaamojen yleisesti määriteltyä toimintaperiaatetta ja Ohjaamo näyttäytyykin nuorten yksilölliset tarpeet huomioon ottavana palveluna. Toteutuuko osallisuus kuitenkaan jokaisen nuoren kohdalla ja mitä se tarkkaan ottaen merkitsee? Tarkastelemme artikkelissamme Ohjaamojen autenttisia asiakastilanteita ja esittelemme, miten nuorten osallisuutta Ohjaamojen lyhytkestoisissa neuvonta- ja ohjaustilanteissa voidaan arvioida.
Jatka lukemista
Yhteisöllisyyden tukeminen ja vertaisuuden merkityksen huomioiminen Ohjaamojen toiminnassa
Useat viimeaikaiset nuorisotutkimukset osoittavat, että koulukiusaaminen ja yksinäisyyden kokemukset ovat yksi merkittävä vaaratekijä yhteiskunnan ulkopuolelle tai reuna-alueelle joutumiselle. Osittain tällaista kehitystä ehkäisemään on maahamme perustettu Ohjaamoja, matalan kynnyksen ohjaus-, neuvonta- ja kohtaamispaikkoja alle 30-vuotiaille nuorille. Monella paikkakunnalla Ohjaamot hakevat vielä toimintatapojaan. Vaikka Ohjaamossa toiminnan ydintehtäväksi näyttäisi muodostuvan jokaisen nuoren henkilökohtainen ohjaus ja tuki, olisi hyvä…
Jatka lukemista
Pariisilaisia käytäntöjä koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten tavoittamiseksi ja ohjaamiseksi
Kirjoittajat: Kati Juujärvi, Eija Nieminen, Mia Suokas, Kirsi Ylönen Academia-opintovierailu Pariisiin keväällä 2015 tarjosi monipuolisen kattauksen erilaisia keinoja ja toimintatapoja koulupudokkaiden tavoittamiseksi. Tutustuimme vierailun aikana erityisesti kolmeen erilaiseen toimintamalliin, joiden tarkoituksena on ohjata nuoria löytämään koulutus- tai työpaikka sekä ranskalaiseen oppisopimuskoulutuskeskukseen Pariisin sydämessä.
Jatka lukemista
Kohti Ohjaamoa – Tukea nuorille koulutuksen ja työn poluilla
Suomessa on käynnistymässä Ohjaamo-kehittämistyö, joka tuottaa uusia monialaisia matalan kynnyksen palveluita nuorille ja nuorille aikuisille. Kohti Ohjaamoa -esiselvitysprojekti tarkasteli alueellisen Ohjaamo-mallin organisoitumista ja mahdollisuuksia Jyväskylän seudulla. Tässä artikkelissa projektitoimijat kuvaavat, mitä selvitys tuotti ja mitä tulevaan kehittämistyöhön tarvitaan.
Jatka lukemista