Kotoutumisen sillat, siteet ja linkit

Hyvät väestösuhteet ovat edellytys sille, että maahanmuuttaja pystyy kotoutumaan. Tässä artikkelissa aihetta tarkastellaan Hyvät väestösuhteet ja maahanmuuttajien kotoutuminen -webinaarissa 8.6.2018 käydyn keskustelun pohjalta. Keskustelemassa olivat Oikeusministeriön, Työ- ja elinkeinoministeriön, Tilastokeskuksen sekä väestösuhteita edistävien hankkeiden edustajat. Kotouttamisen paikalliset prosessit haltuun (Kotopaikka) -hanke on ollut mukana tukemassa keskisuomalaisia kuntia kotouttamisen kehittämisessä. Hankkeen loppuseminaaritilaisuuksissa Keuruulla ja Saarijärvellä pohdittiin,…

Jatka lukemista

Monikulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus maahanmuuttajan kotoutumispolulla – kokemuksia Kotopaikka-hankkeesta

Suomessa asuvien maahanmuuttajien arkiset kokemukset kuntansa kotoutumisen polun prosesseista, alkaen kuntaan saapumisesta ja päätyen kotoutumista parhaiten tukevaan vaiheeseen eli työllistymiseen, ovat herätteleviä ja myös konsultoivia. Kotoutumisen onnistumisessa työllistymisellä on suuri merkitys. Siihen tarvitaan riittävää kielitaitoa, mutta myös asenteet vaikuttavat työllistymispolkuihin.

Jatka lukemista
Nuoria koululaisia työskentelemässä ryhmässä.

Pitääkö olla huolissaan? – Maahanmuuttajanuoret peruskoulussa

Monet opettajat ja ohjaajat kantavat huolta nuorista, jotka ovat muuttaneet Suomeen murrosikäisinä ja siirtyneet suoraan yläkouluun opiskelemaan. Jos nuoren suomen kielen taito ei kehity riittävästi peruskoulussa, hän ei välttämättä pääse jatko-opintoihin tai pärjää niissä. Suomen kieltä osaamattomalle nuorelle on varsinkin pienemmissä kaupungeissa vähän vaihtoehtoja, jos jatko-opintopolku ei aukea, joten heillä on suuri riski pudota koulutuspolkujen…

Jatka lukemista

Monikulttuurisen ohjauksen ajankohtaistuminen ammattikorkeakouluissa

Artikkelissa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ohjausta ja opiskeluun liittyviä haasteita ammattikorkeakoulujen näkökulmasta. Aluksi taustoitetaan teeman ajankohtaistumista korkeakouluissa ja Meri-Lapin kontekstissa, lopuksi kootaan tilannekuvaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutuksesta ja hahmotellaan Mervan (monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajien oppimiseen erikoistuneen vastuuopettajan) mahdollista työnkuvaa ammattikorkeakoulutuksessa monikulttuurisen ohjauksen osalta. Ohjaus näyttää nousevan tulevaisuuden korkeakouluopinnoissa keskeiseen asemaan. Avoimia korkeakouluopintoja suorittaneista opiskelijoista vajaa kolmannes totesi…

Jatka lukemista