Harrastelijakuoroon sointia

Olen kuorotyössäni kiinnittänyt huomiota erityisesti kasvojen lihasten käyttöön. Tässä artikkelissa pohdin lihasten aktivoimisen ja artikulaation opettamista sekä niiden vaikutusta kuoron sointiin. Tein aloittelevalle harrastelijanaiskuorolle käytännön kokeilun, jossa halusin selvittää, huomaavatko laulajat itse eron kahden erilaisen laulutavan välillä. Aluksi pyysin heitä laulamaan työn alla olevan laulun perusilmeellä, lähes paikallaan seisten ja tuskin huulia liikuttamatta. Tuloksena oli, että laulu ikään kuin hävisi saliin, hukkui laulajien silmien taakse, ja se oli hyvin vaisua ja alavireistä.

Pyysin heitä sitten aukaisemaan silmät, sieraimet ja hakemaan kurkkuun haukotuksen tunnetta sekä aktivoimaan koko kasvojen lihakset. Käskin suoristaa niskan ja selän, aktivoimaan koko kehon ja tuomaan tekstin huulille. Näytin esimerkillä, kuinka käyttää huulia ja artikuloida sanat erittäin selkeästi. Mitä tapahtui? Laulun jälkeen kuorolaiset hymyilivät ja totesivat, että jälkimmäinen kuulosti raikkaammalta ja puhtaammalta. Soinnissa oli enemmän valoa ja kirkkautta, ja tekstin sisällöstä sai selvää.

Olen miettinyt, miksi harrastelijakuorojen sointi on joskus haurasta ja epäpuhdasta. Se kuulostaa alavireiseltä, vaikka pysyvätkin sävellajissa. Kaikkiin harrastelijakuoroihin ei vaadita aiempia lauluopintoja, joten kuoro voi koostua pääosin luonnollisista kouluttamattomista äänistä. Voiko tällaiseen kuoroon saada soinnikkuutta ja kirkkautta opettamalla aktivoimaan kasvojen ja pään alueen lihaksia ja koko kehoa? Mitkä seikat vaikuttavat kouluttamattoman laulajan lihasten aktiivisuuteen ja artikulointiin?

Mitä kuoron sointi on?

Kuoro koostuu useasta laulajasta, ja jokaisella laulajalla on omanlaisensa lauluääni. Jokaisella kuorolla on oma sointi, sointiväri ja musiikillinen ilme. Tähän vaikuttavat niin jokaisen laulajan laulutausta, lauluopinnot ja äänensävy kuin koko kuoron historia, kuoronjohtajan musiikillinen näkemys ja laulutekniikan opetus.

Salovaaran (2014) opinnäytetyön mukaan Ternström (1987) määrittelee yksilösoinnin muodostuvan ääntöväylän mittasuhteiden ja muotojen eroista, jotka saavat ylä-äänekset korostumaan eri suhteissa (Salovaara 2014, 11). Ylä-äänekset ovat perustaajuuden yläpuolella kuuluvia ääneksiä (Akustiikan perusteet). Ääntöväyläksi kutsutaan ontelorakennelmaa, joka ulottuu kurkunpäästä huuliin sekä sieraimiin (Koistinen 2003, 71). Kuoron yhteissointia voidaan muokata joko häivyttämällä näitä äänten persoonallisia piirteitä tai hiomalla erilaisia ääniä yhdeksi kokonaisuudeksi (Salovaara 2014, 11).

Voisi sanoa, että tietyt kuorot tunnetaan soinnista. On pitkään toimineita kuoroja, joilla on omaleimainen sointi. Kuoron kokoonpanon ja johtajan tulkinnan mukaan toisilla sävy on tasaista, sävelpuhdasta täsmälaulua (Salovaara 2014, 12), toisilla ilmeikästä, eri äänensävyjen värittämää dynaamista laulua. Eri maiden kulttuuriset ja kielen foneettiset piirteet kuten vokaalivärit, tekstin ääntämys ja vokaalien sijoittuminen voivat vaikuttaa kuoron sointiin (Lundblad 2019).

Kuoro on soitin, jossa laulajien äänet muodostavat yhtenäisen soinnin. Kuorossa kenenkään ääni ei ole tarkoitus kuulua muiden yli. Salovaaran (2014) mukaan yhtenäisen soinnin löytyminen edellyttää kuoron stemmojen välisen ja stemmojen sisäisen balanssin, jolloin yksittäiset äänet eivät pääse esille. Isommassa kuorossa eri sävyiset äänet sekoittuvat toisiinsa, kun taas pienessä ryhmässä jokaisen laulajan äänenkäyttö korostuu. Laulajien yhtenevä käsitys tekstin lausumisesta ja fraseerauksesta vaikuttaa yhtenäiseen sointiin. Liika sävelpuhtauden korostaminen ja siihen painottaminen voi taas aiheuttaa kuorossa arkaa ja varovaista sointia. (Salovaara 2014, 12.)

Kasvojen lihakset ja sointi

Kasvojen lihasten käyttö ei välttämättä ole automatisoitunutta kaikille kuorolaisille. Voi mennä aikaa, ennen kuin kasvojen lihakset aktivoituvat ja niiden käyttö muodostuu osaksi laulamista. Laulamisessa tärkeintä on hengityksen, avonaisen nielun, pehmeän suulaen ja kielen yhteistyö (Koistinen 2003, 53). Mutta jos kuorolainen ei olekaan opiskellut laulutekniikkaa? Voi olla, että kasvojen lihaksetkin ovat passiiviset, ja laulu ei pääse vapaasti soimaan.

Kasvojen ja pään alueen lihakset osallistuvat sekä lauluäänen tuottoon että tekstin artikulointiin. Niiden käyttö vaikuttaa suoraan kuoron sointiin ja kirkkauteen. Mutta koska osa lihaksista on käden ulottumattomissa, niitä on ohjattava mielikuvien kautta. Ihmisellä on pään ja kaulan alueella useita onteloita ja ontelorakenteita, jotka resonoivat laulaessa eri tavalla. On silti tärkeää että, laulaja uskoo onteloiden lisäksi koko kehonsa värähtelevän. Mielikuvat auttavat soittamaan koko lauluinstrumenttia. (emt., 53.)

Kuoroissa voi olla laulajia, jotka eivät ole opiskelleet laulua muuten kuin kuorossa, joten monet laulamiseen liittyvät käsitteet kuten ”tuki”, rekisteri ja resonanssi voivat olla laulajille vieraita (Koistinen, 110). Harttusen (2013) mukaan mielikuvia käytetään laulamisessa fyysisien muutosten aikaansaamiseen, äänen laadun parantamiseen ja ilmaisun vapauttamiseen (Harttunen 2013, 22). Joskus voi käydä niinkin, että kuorolaiset eivät ymmärrä, mitä mielikuvilla tarkoitetaan, joten on syytä kertoa heille myös laulamiseen liittyvää fysiologiaa ja anatomiaa (Koistinen 2003, 110).

Miten aloittelevan kuoron saisi sitten käyttämään aktiivisemmin kasvojen lihaksia ja kehittämään avonaisempaa kuorosointia? Entä kuinka koko keho saadaan musisoimaan?

Soinnikkuutta lapsikuoroon

Demonstroin omassa lapsikuorossani lauluasennon merkitystä äänentuottoon. Käskin lapsia laulamaan eri asennoissa ja kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia laulamisesta. Kokeilimme laulaa lattialla päinmakuulleen ja selälleen, istumassa niska taakse päin kallistettuna ja pää eteenpäin taivutettuna sekä selkä koukussa ja hartiat edessä. Lopuksi haimme mahdollisimman hyvän ja rennon lauluasennon. Yksimielisesti lapset totesivat, että ”väärissä” lauluasennoissa oli tosi vaikea laulaa, ja se sattui kurkkuun. Hyvä lauluasento käsittää asennon lisäksi myös kropan elämistä ja liikkumista hengityksen ja laulun mukana. Tärkeää on elastisuus ja rentous. (Savimäki 2017, 77.)

Lapset ovat hyvin herkkiä innostumaan. Johtajan roolilla ja innostavalla otteella sekä huumorilla on positiivinen vaikutus kuoron ilmapiiriin ja laulun rohkeuteen sekä sointiin. Lapsikuorossa selkeät ohjeet esimerkiksi tietyn laulun tunnetilasta voivat vaikuttaa olennaisesti sointiväriin. Lapsikuorossa auttaa joskus pelkästään jo se, että pyytää heitä laulamaan iloisesti. Sointi kirkastuu. Savimäki (2017, 85) kirjoittaa kirjassaan, että ”Iloinen mieli saa laulun syttymään ja iloinen ilme tuo ääneenkin valoa”.

Laulajien aktiivisuus ja ilmapiirissä vallitseva luottamus vaikuttavat soinnin lisäksi sävelten puhtauteen. Savimäki (2017) luettelee kirjassaan harjoitettavissa olevia asioita, jotka vaikuttavat epäpuhtaasti lauluun.

• Passiivisuus ja innottomuus
• Hengityksen pinnallisuus
• Kasvojen ilmeettömyys
• Tekstin jääminen suun takaosaan
• Liian voimakkaasti laulettavat matalat sävelet
• Kuorojärjestys
• Jännittyneisyys
• Liiallinen pianoon tukeutuminen
• Väsymys

Näitä asioita korjaamalla ja hiomalla sointiin tulee elävyyttä ja sävelpuhtaus paranee. (Savimäki, 110-111).

Lapset voivat olla hyvin passiivisia käyttämään huulia ja tunnistamaan muita kasvojen lihaksia laulaessaan. Edellä mainitussa kirjassa on esimerkkiharjoitus laulamisesta kuvitteelliselle kuurolle mummolle, joka ei kuule mitään, mutta hän osaa lukea huulilta (Savimäki, 83). Kuorolaisten tulisi laulaa niin, että kuuro mummo saa laulun tekstistä selvän. Tällaisessa harjoituksessa lapsi vaistomaisesti käyttää huuliaan, kieltä ja muita kasvojen lihaksia ehkä vähän liioitellustikin, mutta näin sanat tulevat selkeämmin esiin.

Lasten kanssa on tehtävä töitä vapaan laulutavan saavuttamiseksi. Voi olla, että kuorolaiset yrittävät vapauttaa leukaa ja käyttää artikuloinnissa huulia ja leukaa, jolloin sanoista saa selvän, mutta sointi puuttuu. Lapsia on opastettava rentouttamaan leukaa aluksi avaamalla leukaa suurelle ja myöhemmin jo riittää pelkkä rentoutus. Sointi paranee, jos kuorolaiset oppivat laulaessaan pitämään suuta auki oikealla tavalla. (Savimäki, 83-84.)

Aikuiskuorolaisten lihasten käytön aktiivisuus

Tein hiljattain perustetun naiskuoron kuoroharjoituksen alussa lyhyen kirjallisen monivalintakyselyn, jossa halusin kartoittaa, kuinka he kokivat lihasten käytön ja artikuloinnin laulamisessa. Halusin myös tietää syitä, jos lihaksia käytetään vähän. Kyselyn mukaan kaikki olivat harrastaneet kuorolaulua aikaisemmin, mutta vain kolme oli käynyt laulutunneilla. Kolmasosalle vastanneista artikulointi terminä oli outo. Kaikki vastasivat ymmärtäneensä mielikuvia, joita käytetään kuorossa laulutekniikan opetuksessa.

Halusin kartoittaa syitä, miksi kasvojen lihasten aktivoiminen ja käyttö äänentuotossa tai artikuloinnissa on hankalaa, tai se on passiivista. Kyselyn mukaan osalla kuorolaisista lihasten käytön esteen syy on psyykkinen rohkeuskysymys. He kokivat, että kasvojen vääntely on noloa, ja se tuntuu hassulta. Osasta vastauksista tuli esille, että lihaksia uskallettaisiin käyttää aktiivisesti, mutta tekniikka on vajavaista. He kokivat, että eivät osaa käyttää äänentuotossa ja artikuloinnissa niihin tarkoitettuja lihaksia tarpeeksi. Tai toisaalta eivät voineet keskittyä sekä nuotinlukuun, hengitykseen, artikulointiin ja ilmeikkääseen laulamiseen yhtä aikaa.

Puolet vastanneista kokivat, että haluaisivat käyttää koko kehoa laulun tukena, mutta se on hankalaa. Melkein puolet vastasivat, etteivät voi laulaa, elleivät käytä koko kehoa laulaessa. Muutama koki kehon käytön nolona, etteivät vain toisi itseään liikaa esiin.

Kyselyn otanta oli pieni ja kohdistui vain naispuolisiin laulajiin. Mutta siitä tuli esille, että kouluttamattomat tai jonkin verran kouluttautuneet laulajat kokivat sekä psyykkisiä että fyysisiä esteitä lihasten käytössä laulamisessa. Taustalla voi olla henkilökohtaisia tai kulttuurillisia syitä, jotka voivat vaikuttaa laulajan laulutekniseen itsetuntoon. Jatkuva lauluasennon ja hengityksen harjoituttaminen ja harjoitteleminen sekä kuoronjohtajan esimerkit ja onnistumisen elämyksiä luova ilmapiiri voivat edesauttaa laulutekniikan ja rohkeuden korjaantumisessa (Koistinen 2003, 106).

Aikuisten kanssa työskennellessä on tärkeää, että he itse oivaltavat, mitä sointi ja sen tulkinnat kulloinkin tarkoittavat. Ihminen oppii kokemuksesta, ja teettämällä ”huonoja” ja ”hyviä” sointiharjoituksia, kuorolaiset voivat oivaltaa, mihin kuorosoinnilla pyritään. Ensinnäkin kuorolaiset on rohkaistava käyttämään koko kehoa ja pään alueen lihaksia aktiivisesti, mutta rennosti. Sen jälkeen sointiin voidaan hakea laulun vaatimaa tunnelmaa.

Kuorolaisten olisi hyvä tietää, että artikulointi ei tarkoita pelkästään suun aukomista leveämmin ja suuremmin, eikä pään ja leuan eteenpäin työntäminen auta artikulointia. Jotta artikulointi olisi selkeää ja kirkasta, on käytettävä tärkeimmän artikulaatioelimen, kielen lisäksi erityisesti huulia ja kaikkia suun kehälihasta ympäröiviä pikkulihaksia. (Koistinen 2003, 77-79.) Erilaisilla harjoitteilla voi harjoittaa kielen rentouttamista ja liikkeiden aktivoimista.

Kaikissa kuoroissa erilaisilla äänenavausharjoituksilla voidaan harjoitella niin artikulointia, yhtenäisten vokaalien ääntämistä kuin yhteissointia. Salovaaran (2014) opinnäytetyön mukaan Amir, Amir & Michaeli (2005) toteavat, että ”äänenavauksella on merkitystä sekä toiminnallisella tasolla että rikkaamman äänen soinnin saavuttamisessa.” Perusäänenhuolto ja kehon käytön hallinta ovat tärkeintä kuorosoinnin luomisessa. Oikeaa kehon asentoa ja hengitystekniikkaa on harjoitutettava jokaisella kuoroharjoituskerralla, jotta siitä tulisi luonnollinen osa laulamista. (Koistinen 2003, 105.)

Yläsävelsarja ja sointi

Pääsääntöisesti ihmiset kuulevat äänessä yhden sävelen, äänen perustaajuuden. Todellisuudessa kuitenkin kaikki äänet koostuvat useasta siniaallon muotoisista värähtelyistä, joita kutsutaan sanalla osaäänes. Korva kuulee osaäänekset kokonaisuutena. Perustaajuuden yläpuolella kuuluu loputtomiin jatkuvia ylä-ääneksiä, jotka muodostavat osaääneistön, eli yläsävelsarjan tai luonnonsävelsarjan. Vain teknisesti voidaan tuottaa pelkästään yhtä taajuutta. (Akustiikan perusteet.)

A cappella kuorolaulussa eli säestyksettömässä kuorolaulussa lauletaan yläsävelsarjaan perustuvia luonnonpuhtaita sointuja (Salovaara 2014, 16). Voicemanual-sivustolla on esitelty videopätkä, jonka mukaan yläsävelistö voi häiriintyä, jos ääni muuttuu puristeiseksi (Akustiikka: Mikä on yläsävelsarja?). Edellä mainittujen asioiden perusteella voi päätellä, että kuoron latteaan sointiin voidaan saada kirkkautta vapauttamalla yläsävelsarjan ääniä rentouttamalla lihaksistoa oikeanlaisen hengityksen ja aktiivisten mutta rentojen lihasten kautta. Mitä useamman kuorolaisen ääni tuottaa korkeita ylä-ääneksiä, sitä soivampi ja kirkkaampi on kuoron sointi.

Kirjoittaja
Anna Stina Nyman
Musiikin tutkinto-ohjelma 2020
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Akustiikan perusteet. Osaääneistö. 2009. Sibelius-Akatemia. Viitattu 9.1.2020. http://www2.siba.fi/akustiikka/index.php?id=14&la=fi

Akustiikka: Mikä on yläsävelsarja?. 2019. Voicemanual. Viitattu 14.1.2020. https://voicemanual.net/fi/akustiikka-mika-on-ylasavelsarja/

Harttunen, A. 2013. Äänenmuodostus ja kuorolaulu. Opinnäytetyö, AMK. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 9.1.2020. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/68065/Harttunen_Anne.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi – vapauta äänesi. Äänitimpurin käsikirja. Sulasol.

Lundblad, D. 2019. David Lundblad selvitti ruotsalaisen kuorosoinnin taustoja. Uniarts. Viitattu 10.1.2020. https://www.uniarts.fi/uutishuone/david-lundblad-selvitti-ruotsalaisen-kuorosoinnin-taustoja

Salovaara, L. 2014. Opinnäytetyö, ylempi AMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 14.1.2020. https://core.ac.uk/download/pdf/38106057.pdf

Savimäki, I. 2017. Lapsi- ja nuorisokuoron johtajan ABC-kirja. Sulasol.