Harrastelijakuoroon sointia

Olen kuorotyössäni kiinnittänyt huomiota erityisesti kasvojen lihasten käyttöön. Tässä artikkelissa pohdin lihasten aktivoimisen ja artikulaation opettamista sekä niiden vaikutusta kuoron sointiin. Tein aloittelevalle harrastelijanaiskuorolle käytännön kokeilun, jossa halusin selvittää, huomaavatko laulajat itse eron kahden erilaisen laulutavan välillä. Aluksi pyysin heitä laulamaan työn alla olevan laulun perusilmeellä, lähes paikallaan seisten ja tuskin huulia liikuttamatta. Tuloksena oli,…

Jatka lukemista

Mielikuvamatkoille kuorolaulun avulla

Kuoron johtaminen ei ole pelkästään käsien heiluttelua epämääräisen joukon edessä. Se on ennen kaikkea ryhmädynamiikan hallintaa ja joukon johtamista kohti yhteistä päämäärää. Johtamiseen ja harjoituttamiseen on olemassa monenlaisia metodeja, mutta tässä artikkelissa keskityn erityisesti pohtimaan mielikuvien käyttöä kuoron harjoituttamisprosessissa. Mielikuvat ovat keino päästä irti arjesta ja keskittymään yhteiseen musiikin tekemiseen. Kuoro ja harjoituttamisprosessi Kuoro koostuu…

Jatka lukemista

Voiko laulutaidoton oppia laulamaan?

Tämän artikkelin kirjoittaminen syntyi kysymyksestä; Kuinka ohjaisin oppilasta, joka ajattelee ettei osaa laulaa tai hänellä ei ole ollenkaan nuottikorvaa. Uskon siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole musikaalisia millään tavalla. He eivät välttämättä opi ikinä laulamaan hyvin, jos heidän oma korvansa ei kerro äänen epävireisyydestä. Jokaisella on kuitenkin oikeus päästä musisoimaan ja laulamaan. Uskon…

Jatka lukemista

Kuorolaulu kokoaa yhteen

Kuorolauluharrastus on Suomessa merkittävä harrastamisen ja yhteen kokoontumisen muoto. Kuorolaulu on aina ollut erilaisia ihmisiä yhdistävä harrastus ja ihmiset ovatkin sitä runsaasti toteuttaneet. Yhä vieläkin hyvin toimivien kylien, kaupunkien ja seurakuntien musiikkielämä tunnetaan usein juuri kuoroistaan. Kuorolauluharrastuksen kulta-aikaa Suomessa elettiin 1900-luvun alussa, kun kansa etsi juuriaan ja identiteettiään nopean teollisen läpimurron jälkeen. ”…ei voi muuta…

Jatka lukemista

Mikä härdelli! Musikaalia toteuttamassa lasten kanssa

”Nyt syntyi soppa…” alkaa yksi Pekka Simojoen säveltämän musikaalin lauluista. Aikamoinen ja  mielenkiintoinen soppa tästä syntyikin. Toteutimme Pistaasipähkinöiden arvoitus -musikaalin Pohjois-Karjalassa toukokuun lopussa. Mukana oli  noin neljäkymmentä lasta ja nuorta lähialueen kunnista. Halusin tämän artikkelin avulla valottaa vähän lapsikuorotyön toimintaa, lapsiryhmän ryhmädynamiikkaa, musikaalin toteuttamisen eri vaiheita sekä referoida lasten kokemuksia musikaaliproduktion tekemisestä. Haimme musikaaliin laulajia…

Jatka lukemista