Harrastelijakuoroon sointia

Olen kuorotyössäni kiinnittänyt huomiota erityisesti kasvojen lihasten käyttöön. Tässä artikkelissa pohdin lihasten aktivoimisen ja artikulaation opettamista sekä niiden vaikutusta kuoron sointiin. Tein aloittelevalle harrastelijanaiskuorolle käytännön kokeilun, jossa halusin selvittää, huomaavatko laulajat itse eron kahden erilaisen laulutavan välillä. Aluksi pyysin heitä laulamaan työn alla olevan laulun perusilmeellä, lähes paikallaan seisten ja tuskin huulia liikuttamatta. Tuloksena oli,…

Jatka lukemista

Mielikuvamatkoille kuorolaulun avulla

Kuoron johtaminen ei ole pelkästään käsien heiluttelua epämääräisen joukon edessä. Se on ennen kaikkea ryhmädynamiikan hallintaa ja joukon johtamista kohti yhteistä päämäärää. Johtamiseen ja harjoituttamiseen on olemassa monenlaisia metodeja, mutta tässä artikkelissa keskityn erityisesti pohtimaan mielikuvien käyttöä kuoron harjoituttamisprosessissa. Mielikuvat ovat keino päästä irti arjesta ja keskittymään yhteiseen musiikin tekemiseen. Kuoro ja harjoituttamisprosessi Kuoro koostuu…

Jatka lukemista

Tekstiä, tekniikkaa ja tunnetta: mielikuvat laulunopetuksessa ja kuoron harjoittamisessa

Mielikuvia hyödynnetään laajasti laulunopetuksessa, mutta ovatko yksinlaulun mielikuvaharjoitukset suoraan siirrettävissä suuremman laulajajoukon ohjaamiseen? Halusimme selvittää tarkemmin, missä määrin ja millaisia mielikuvia käytetään kuorojen harjoittamisessa ja mitä rajoituksia ryhmän kanssa työskentely asettaa mielikuvien käytölle lauluteknisten ja tulkinnallisten asioiden ohjaamisessa. Tätä tarkoitusta varten lähetimme joukolle kuoronjohtajia mielikuvien käyttöä kartoittavan kyselyn, johon saamiamme vastauksia referoimme artikkelin loppupuolella. Artikkelin…

Jatka lukemista

Vuorovaikutus kuoroharjoituksissa

Lähdin pohtimaan aihetta oman kokemukseni pohjalta. Harjoitutan kuoroa viikottain ja viime aikoina mieleeni on herännyt ajatuksia kuorolaisten ja kuoronjohtajan välisestä vuorovaikutuksesta. Kohtelenko kuoronjohtajana kaikkia kuorolaisia tasavertaisesti? Onko kuorossa hyvä ja positiivinen ilmapiiri, johon on mukava tulla työpäivän jälkeenkin? Vuorovaikutus ”Kuorotoiminta on jatkuvaa vuorovaikutusta, jossa kuoronjohtajan ammattitaidolla niin johtajana kuin äänenkäytön opettajana, sosiaalisilla vuorovaikutustaidoilla, persoonallisuudella ja…

Jatka lukemista

Kuorolaulu kokoaa yhteen

Kuorolauluharrastus on Suomessa merkittävä harrastamisen ja yhteen kokoontumisen muoto. Kuorolaulu on aina ollut erilaisia ihmisiä yhdistävä harrastus ja ihmiset ovatkin sitä runsaasti toteuttaneet. Yhä vieläkin hyvin toimivien kylien, kaupunkien ja seurakuntien musiikkielämä tunnetaan usein juuri kuoroistaan. Kuorolauluharrastuksen kulta-aikaa Suomessa elettiin 1900-luvun alussa, kun kansa etsi juuriaan ja identiteettiään nopean teollisen läpimurron jälkeen. ”…ei voi muuta…

Jatka lukemista

Terve äänenmuodostus lapsikuorossa

Ohjaan työssäni 6-12 vuotiaita lapsikuorolaisia, sitä kautta olen kiinnostunut lasten äänenmuodostuksesta. Kuinka voisin ohjata lapsia terveeseen, kokonaisvaltaiseen äänenkäyttöön? Tarkastelen lasten äänen kehitystä pienestä vauvasta murrosikään. Miten ääni syntyy kehossa ja kuinka sitä käytetään laulaessa? Vuorovaikutustaidot, omat ääniesimerkit ja laulutavat vaikuttavat lasten äänen kehitykseen. Lapsia tulee ohjata laulamisen maailmaan mielikuvia ja mielikuvitusta käyttäen, leikkien, laulaen ja…

Jatka lukemista

Kuorolaisten äänenmuodostuksen ohjaus pienryhmissä

Kirjoittaja: Ossi Jauhiainen 2012, Savonia-ammattikorkeakoulu. Äänenmuodostuksen opettaminen suurelle ryhmälle on haaste. Jokaisen henkilökohtainen kontrolloiminen vuorollaan on mahdotonta rajallisen ajan takia. Sain idean kuorolaisten pienryhmien äänenmuodostukselle kuultuani yksittäisille laulajille järjestetyistä pienryhmätunneista, joissa äänenmuodostusta opetettiin muutamalle laulajalle kerrallaan. Koin myös äänenmuodostuksen opetuksen hankalaksi, koska en voinut kontrolloida, miten kukin kuorolainen opetettavan asian ymmärsi. Aloitin pienryhmäopetuksen johtamalleni Alavan…

Jatka lukemista