Laulaja-johtajan rooli(ristiriita) lauluyhtyeessä

Mitä tapahtuu, kun kuoronjohtaja päätyy mukaan lauluyhtyeeseen sekä laulajaksi että johtajaksi? Lauluyhtyeenhän ajatellaan yleensä toimivan ilman johtajaa tai ulkopuolisen johtajan ohjauksessa. Johtajattomuus on usein leivottu sisään jo lauluyhtyeen määritelmään (Tampereen Musiikkijuhlat 2019). Muuttaako kaksoisrooli johtajuutta ja syntyykö tehtävien välille rooliristiriitaa? Näihin kysymyksiin etsin vastausta tässä artikkelissa kirjallisuuden, laulaville lauluyhtyeen ja pienten kuorojen johtajille tekemäni kyselyn…

Jatka lukemista

Harrastelijakuoroon sointia

Olen kuorotyössäni kiinnittänyt huomiota erityisesti kasvojen lihasten käyttöön. Tässä artikkelissa pohdin lihasten aktivoimisen ja artikulaation opettamista sekä niiden vaikutusta kuoron sointiin. Tein aloittelevalle harrastelijanaiskuorolle käytännön kokeilun, jossa halusin selvittää, huomaavatko laulajat itse eron kahden erilaisen laulutavan välillä. Aluksi pyysin heitä laulamaan työn alla olevan laulun perusilmeellä, lähes paikallaan seisten ja tuskin huulia liikuttamatta. Tuloksena oli,…

Jatka lukemista

”Soitte tosi hyvin yhteen!” – yhtyelaulun opetuksen avaimia

Viime vuosina yhtyelaulu on ollut musiikin tekemisen muotona ja harrastuksena vankassa kasvussa. Lauluyhtye on yleisimmin pienikokoinen 4-6 laulajan a cappella-ryhmä. Vaihtoehtoiset nimitykset ovat lauluryhmä tai vocal ensemble. Usein lauluyhtyeet toimivat itsenäisesti, mutta useat ovat käyttäneet ohjausta alkuvaiheessaan. Ohjaajaa tarvitaan etenkin ohjelmiston hankintaan ja laulutekniikkaa opettamaan. Monella tapaa lauluyhtye on kuin kuoro pienoiskoossa, silti kuoron ja…

Jatka lukemista