”Groove” on sanana juurtunut ammattimuusikoiden arkikieleen, mutta miten groove voisi näkyä liikkeessä ja miten tanssijat voisivat sitä kehittää. Olisiko musiikinopiskelusta tutusta rytmiikkaopetuksesta hyötyä? Järjestin tammikuussa 2016 Nuorisoseura Motoran noin lukioikäisille kansantanssijoille rytmiikkatyöpajan, jossa asiaa lähestyttiin sekä liikkeen että musiikinteorian kautta. Ryhmä koostui noin 12 tanssijasta ja useat heistä ovat harrastaneet kansantanssia jopa yli 10 vuotta….
Jatka lukemistaKuinka säkkipillin soittoa opetetaan
Säkkipillit ovat erikoisia ja hieman mystisiä soittimia, joihin liittyy paljon vanhoja perinteitä ja omalaatuisia tapoja. Myös säkkipillien soiton opettaminen on hieman omalaatuisempaa kuin niitä yleisempien soittimien. Säkkipillistinä ja opettajana tarkastelen näiden soitinten perinteisiä soitonopetusmetodeja päivittäin. Ajauduin säkkipillien maailmaan jo nuorella iällä rockmusiikin kautta: Korn ja AC/DC skotlantilaisine säkkipilleineen toimivat porttina Skotlannin ja Irlannin musiikkikulttuureihin, joita…
Jatka lukemistaImprovisointi ja säveltäminen viulunsoiton opetuksessa
Improvisointi ja säveltäminen ovat monelle musiikinopiskelijalle kunnioitusta herättäviä sanoja. Moni on ajatellut, että ne ovat erityistaitoja, jotka ovat mahdollisia muusikolle vasta vuosien harjoittelun jälkeen. Itse olen kuitenkin kokenut, että niitä kannattaa sisällyttää soitonopetukseen aivan alusta alkaen. Sana improvisointi tulee latinasta, ja tarkoittaa ”ennalta näkemätöntä”. Se on hetkessä syntyvää musisointia, musiikin luomista ja esittämistä samanaikaisesti. Improvisoinnilla…
Jatka lukemistaYhtä viuluilla tanssimista – kansanmusiikin ja klassisen musiikin tyyliin
Monien mielikuvissa klassinen viulisti soittaa totisena juhlapuvussaan musiikkia, jollaista voi kuulla YLE Radio 1:ltä. Tunnelma on hillityn arvokas ja ankaran harjoittelun kuulee taidokkaassa suorituksessa. Entä kansanmusiikkia soittava viulisti? Hän soittaa hymyssä suin reipasta, tanssittavaa pelimannimusiikkia kansallispukuun pukeutuneena. Soittoasento on omintakeinen ja jalka polkee kappaleen tahtiin. Onko tässä koko totuus? Mitä eri tyylien taitajat voisivat oppia…
Jatka lukemistaTyökaluja ja toimintatapoja kansanlaulunopetukseen
Kuinka opetetaan kansanlaulua? Onko taito laulaa kansanlauluja itsestäänselvyys, kuten taito puhua äidinkieltään? Kansanlaulun rikkaus on sen monimuotoisuudessa, erilaisissa tyyleissä ja yksilöllisissä eroissa. Ei ole yhtä oikeata tapaa laulaa. Millaisia toimintatapoja kansanlaulunopetuksessa voi soveltaa, mitkä ovat opettajan työkalut, ja mistä hän saa tarvittaessa hankittua lisää tietoa ja opetusmateriaalia? Opiskelen Centria ammattikorkeakoulussa kansanlaulupedagogiksi. Opinto¬jen kuluessa olen joutunut…
Jatka lukemistaKuulonvaraisuus kansanmusiikkipedagogiikassa
Kuuloaistin ja kuulonvaraisen oppimisen merkitystä ei musiikin opetuksessa voi jättää huomioitta, olipa kyse mistä tahansa musiikin alasta. Kuulokuvan perusteella hahmotetaan soivasta musiikista seikkoja, joita on vaikea tai jopa mahdoton kirjoittaa yksiselitteisen tarkaksi nuottikuvaksi ja jotka kuitenkin ovat niitä tekijöitä, jotka saavat musiikin elämään. Esimerkiksi fraseerauksen ja muut esitykseen ja tulkintaan liittyvät persoonalliset ja tyylinmukaiset tekijät…
Jatka lukemista