Ryhmä syntyy prosessissa – taiteellinen prosessi ryhmähengen kohottajana

Tanssi on itsessään yhteisöllinen laji, sillä opetus järjestetään yleensä ryhmissä. Tanssitaiteen opetusta järjestävissä tanssikouluissa myös esitystoiminta on tärkeä osa opetusta, mikä tuo arvokkaan lisän harrastukseen. Esitystoiminnan kautta oppilas pääsee kehittymään monipuolisesti ja työskentelemään osana ryhmää, mikä on merkittävää myös sosiaalisesti. Artikkelissa pohdimmekin, minkälainen esitysprosessi tukee parhaiten ryhmän toimintaa ja vuorovaikutuksen kehittymistä. Ryhmäytyminen on monen tekijän…

Jatka lukemista

Nuori ja ujo oppilas – työkaluja itseilmaisun vahvistamiseksi instrumenttiopetuksessa

Moni instrumentinopettaja kokee toisinaan voimattomuuden tunnetta tietyntyyppisten soitinopiskelijoiden kanssa. Suurin vaikuttaja tähän on oppilaan persoonallisuus, joka ei aina mene yksi yhteen opettajan opetustyylin kanssa. Joskus pikku pianistia ei tahdo millään pystyä pitämään pianonpenkissä kiinni, kun vilkas ja puhelias kaveri vaeltelee pitkin luokkaa. Toisinaan taas kokonainen tunti voi mennä opettajan käydessä dialogia lähinnä itsensä kanssa oppilaan…

Jatka lukemista

Tanssi tukena nuoren sosiaalisessa vahvistamisessa

Tässä artikkelissa pohdin osallistavan tanssin merkitystä nuorille erityisesti sosiaalisen vahvistamisen näkökulmasta. Pohdin yhtymäkohtia nuorisotyön sosiaalisen vahvistamisen tavoitteille ja tanssin elementeille. Heijastelen pohdintojani myös suhteessa kokemuksiini ollessani harjoittelussa nuorille suunnatussa järjestössä, joka pyrkii auttamaan nuoria löytämään ja saavuttamaan suunnitelmiaan tulevaisuudelle. Toimin keväällä 2016 tanssinopettajana nuorten yhteisössä, joka on suunnattu 16-29 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Toimintani…

Jatka lukemista

Ajatuksia dialogisesta tanssipedagogiikasta

Dialoginen pedagogiikka on syventänyt ymmärrystäni vuorovaikutuksellisista opetustavoista. Olen herännyt tarkastelemaan tanssikäsitystäni, ja sen soveltuvuutta dialogiseen opetustapaan. Tulen valottamaan artikkelissani dialogisen pedagogiikan periaatteita, sekä niiden ilmenemistä tanssipedagogiikan kontekstissa. Avaan myös näkemystäni siitä, voiko jokainen olla dialoginen opettaja.  Dialoginen pedagogiikka Perinteisessä opetuskulttuurissa oppilas ollaan nähty tiedon vastaanottajana ja opettaja puolestaan tiedon asiantuntijana. Yksisuuntainen opettaminen on tarjonnut oppilaalle…

Jatka lukemista

Dialoginen ja vuorovaikutuksellinen tanssinopettajuus

Artikkelimme käsittelee dialogista ja vuorovaikutuksellista pedagogiikkaa. Artikkelissa esitettävät havainnot ja esimerkit pohjautuvat lähdemateriaaliin sekä omakohtaisiin opetuskokemuksiin päättöharjoittelumme ajalta syksyltä 2013. Olimme opetusharjoittelussa ilmaisutaitopainotteisissa kouluissa. Oona Leinonen opetti Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla ja Tuija Touhunen Minna Canthin lukion ilmaisutaidonluokkaa. Halusimme tanssinopetuksessamme tarkastella dialogisen ja vuorovaikutteisen pedagogiikan vaikutusta oppimiseen, oppimisilmapiiriin sekä opiskelija–opettaja –suhteeseen. Vuorovaikutustaidot tärkeänä osana ryhmäyttämistä Keskeisimpänä…

Jatka lukemista