Nuori ja ujo oppilas – työkaluja itseilmaisun vahvistamiseksi instrumenttiopetuksessa

Moni instrumentinopettaja kokee toisinaan voimattomuuden tunnetta tietyntyyppisten soitinopiskelijoiden kanssa. Suurin vaikuttaja tähän on oppilaan persoonallisuus, joka ei aina mene yksi yhteen opettajan opetustyylin kanssa. Joskus pikku pianistia ei tahdo millään pystyä pitämään pianonpenkissä kiinni, kun vilkas ja puhelias kaveri vaeltelee pitkin luokkaa. Toisinaan taas kokonainen tunti voi mennä opettajan käydessä dialogia lähinnä itsensä kanssa oppilaan korkeintaan nyökytellessä vastaukseksi. Persoonallisuustyyppejä on lukuisia, ja pienetkin vivahteet oppilaan temperamentissa vaikuttavat merkittävästi oppimiskokemukseen.

Tämä artikkeli käsittelee tilanteita joissa oppilaan ujo persoona ja heikko itseilmaisu hidastavat selkeästi oppimisprosessia ja soittimen opiskelua. Fokuksessa ovat alakouluikäiset soitto-oppilaat, mutta työkaluja voi hyödyntää myös hieman nuorempien, tai vanhempien oppilaiden kanssa. Tarkoitukseni on avata ensin ujoutta hieman käsitteenä ja tämän jälkeen esitellä kootusti joitakin työkaluja ja metodeja, joista saattaa olla apua oppilaan jännitystilojen ja lukkojen avaamiseen, sekä itseilmaisun kehittämiseen. Työkalupakkia olen koonnut haastattelemalla pitkän linjan instrumentinopettajia, peilaamalla omia kokemuksiani opettajana vastaavanlaisissa tilanteissa, sekä käymällä läpi pedagogista kirjallisuutta, joka keskittyy erilaisiin oppijoihin.

Ujous osana persoonallisuutta

Ujous on synnynnäinen temperamentin piirre, sekä osa ihmisen persoonallisuutta, ja näkyvimmin se ilmenee yksilön vetäytymisenä syrjään uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Ujous on osa inhibitiotaipumusta (käyttäytymisen ja reaktion säätelyä), johon kuuluu lisäksi vetäytyvyys eli varautuneisuus uusia ja yllättäviä tilanteita ja asioita kohtaan. (Kukkoaho 2017, 10.) Kukkoahon (2017, 11) mukaan Keltinkangas-Järvinen (2008) tuo esille, että erittäin ujon ihmisen jännittämisellä on fysiologinen pohja, joka olisi hyvä ottaa huomioon. Voimakkaan inhibitiotaipumuksen omaava ihminen kokee uudet ihmiset ja yllättävät asiat pelottaviksi sekä ahdistaviksi ja pyrkii välttämään näitä tyytyen tuttuun ja turvalliseksi kokemaansa. Ujolla lapsella saattaa olla siis voimakaskin tarve ja halu toimia sosiaalisessa ympäristössä, mutta itsesuojeluvaisto voi laukaista primitiivisen ”taistele tai pakene”- reaktion, kun pelko ja ahdistus ottavat vallan.

Vuorovaikutustilanteet ujon soitto-oppilaan kanssa voivat olla haastavia opettajalle, joka on tottunut työskentelemään pelkästään verbaalisen viestinnän keinoin. Artikkelissani esiteltävät toimintatavat ja työkalut pyrkivätkin ottamaan huomioon voimakkaan inhibitiotaipumuksen omaavan oppilaan tavan olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja tukea näin paremmin hänen oppimistaan. Kukkoaho kiteyttääkin väitöskirjassaan hyvin pääteemat, jotka tulee ottaa huomioon ujon oppilaan kohtaamisessa (kts. kuva 1).

Kuva 1 ”Ujon oppilaan kohtaamisen edellytykset, tavoitteet ja opettajien pedagogiset teot” (Kukkoaho 2017, 119.)

 

Ensimmäinen tunti

Ensimmäinen soittotunti on jännittävä tilanne sekä opettajalle että oppilaalle, sillä kumpikaan ei etukäteen tiedä millaisen persoonan kanssa tulee työskentelemään lähitulevaisuudessa tai mahdollisesti pidempäänkin. Oppilaan mieltymyksiä ja taipumuksia olisikin tärkeää kuunnella sen sijaan, että pyrkisi heti mahduttamaan tämän johonkin tietyistä, hyviksi havaituista muoteista. (Nyman 2013, 9.)

Ensimmäisellä tunnilla ujon oppilaan kanssa on hyvä tunnustella hieman maaperää. Apuun voi kenties ottaa vanhemman, jotta uudessa ja vieraassa tilanteessa on myös jotain tuttua ja turvallista. Toisinaan oppilas saattaa jännittyä juurikin vanhemman läsnäolon takia, tai turvautuu tähän katseellaan aina kun opettaja yrittää saada nuoreen kontaktia. Tällöin on parempi, jos isä tai äiti odottaa vaikkapa käytävällä tunnin loppuun saakka. Opettajalta vaaditaan siis hyvää tilannetajua maaperän tunnusteluun, jotta pystytään arvioimaan milloin vanhemman läsnäolo rentouttaa oppilasta ja milloin taas aiheuttaa lukkoja.

Heti ei kannata mennä suoraan asiaan, vaan aloittaa rakentamalla rauhallisesti luottamusta opettajan ja oppilaan välille. Tämä tapahtuu pääosin keskustelemalla, mutta asiaa saattaa hankaloittaa ujon oppilaan niukka itseilmaisu, jolloin hyvää dialogia ei pääse syntymään. Kyselemällä on hyvä lähestyä oppilasta, jolla on vaikeuksia oma-aloitteisesti tuottaa verbaalista informaatiota.

Kun tutustuminen on saatu alulle, voidaan soittimen äärellä kokeilla jo jotain helpohkoa kappaletta, tai oppilas voi näyttää osan kappaleesta, jota on aikaisemmin harjoitellut. Tärkeää on luoda heti ilmapiiri, jossa virheiden tekeminen on sallittua ja niihin osataan suhtautua kevyellä mielellä.

Tunnelman luonti

Oikean tunnelman luonti luokkahuoneeseen on tärkeää heti ensimmäisestä kerrasta lähtien, sillä se vaikuttaa merkittävästi oppilaan ensivaikutelmaan uudesta tilanteesta ja jatkossa hänen tapaansa reagoida tunnilla. Nuori muodostaa kokemuksensa pohjalta kokonaiskäsityksen oppimistilanteesta ja peilaa sitä tuleviin soittotunteihin.

On tärkeää välittää oppilaalle tunne siitä, että häntä ymmärretään ja arvostetaan, ja että tunnilla kaiken ei tarvitse mennä täydellisesti. Virheiden tekeminen on siis sallittua ja niiden avulla opitaan. Tavoitteena on pyrkiä kuitenkin aina hyvään lopputulokseen opittavan asian suhteen, ja keskinkertaisuuteen tyytymisen sijaan olisikin hyvä hioa myös pienemmät detaljit kuntoon.

Harjoiteltavien asioiden palastelu on tärkeää, eikä liian suuria paketteja ole syytä ottaa kerralla työn alle, jotta yksityiskohtiin on helpompi kiinnittää huomiota. Vaikeita ja huomiota vaativia paikkoja kannattaa myös rohkeasti ”loopata”, eli toistaa tiettyä sektiota kappaleesta useamman kerran. Monesti soitonopettajat kiirehtivät liian nopeasti asiasta toiseen, koska pelkäävät, että oppilaan keskittymiskyky ja mielenkiinto eivät riitä saman asian pyörittämiseen. Kuitenkin juuri tämä opittavan asian kertaaminen ja toistaminen on avain oppimiseen, ja opettajan olisikin hyvä oppia tuntemaan oppilaidensa sietorajat keskittymiskyvyn suhteen.

Hiljaisuus ei ole aina kultaa

Riippuen opettajan persoonallisuudesta, saattaa hän luonnostaan täyttää kaikki tyhjät aukot puheellaan, tai antaa vastaavasti ajatuksille enemmän tilaa. Opettajan on tärkeä havainnoida omaa persoonallista toimintaansa ja pyrkiä tasoittamaan mahdollisia ääripäitä, erityisesti silloin kun huomaa oppilaan olevan jännittynyt opetustilanteessa. Jos olet luonteeltasi todella puhelias, yritä hillitä itseäsi hieman, jotta oppilas ei kuormitu liikaa informaation määrästä. Jos taas olet luonteeltasi itsekin ujo, koita patistaa itsestäsi hieman enemmän energiaa ulos, jotta tunnista ei jää oppilaalle epämukava olo. (Dow, 2012.)

Ujon oppilaan tapauksessa sanallisen viestinnän vähyys vaatii yleensä opettajalta energisempää lähestymistapaa. Aina ujous ei ilmene pelkästään suullisessa tai kehollisessa viestinnässä, vaan oppilas voi olla hyvinkin rohkea olemukseltaan, mutta soitossaan taas todella varovainen ilmaisemaan itseään. On tärkeää yrittää löytää hyvä tasapaino hyperaktiivisen ja varovaisemman opetustyylin väliltä. Pyri jättämään ajatuksille ja pohdinnalle riittävästi tilaa, jotta oppilas pääsee tekemisiin luovan ajatteluprosessin kanssa.

Joskus sitä ei edes tajua käyttäytyvänsä oppilaan mielestä uhkaavalla tavalla, mutta nuoret oppilaat ovat hyvin sensitiivisiä ja uusi tilanne herkistää heitä entisestään. Matinlassin (2014, 13) opinnäytetyössä Laineen (2005) mukaan ”kouluikä onkin herkintä aikaa lapsen minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymiselle, koska tämä saa koulusta useita vertailukohteita varsinkin ikätovereistaan, irtautuu kodista sekä saa järjestelmällistä palautetta muilta ihmisiltä päivittäin. Kavereista, opettajista sekä muista ohjaajista muodostuukin lapselle tärkeitä tukipilareita.” Varsinkin ikätovereihin kohdistunut suorittamisen ja vertailun korostuminen tekee lapsesta herkän palautteelle ja hän oppiikin huomaamaan, mitä asioita muut pitävät hänessä hyvinä ja toivottavina (Kronqvist & Pulkkinen 2007, 146–147).

Huumorin kautta on myös hyvä lähestyä pidättyvämpää oppijaa, koska ujostelu on hankalampaa, kun on hauskaa (Dow 2012). Koita siis kohdata vaikeat tilanteet hyvän huumorintajun avulla, ja saada oppilas nauramaan ja ulos kuorestaan. Mitään menetettävää tässä ei ole, sillä varmaa on, että vakavan opettajan ja ujon oppilaan yhdistelmä takaa tylsän ja monotonisen oppitunnin.

Kuinka saada yhteys?

Yhteyden muodostaminen oppilaan kanssa voi aiheuttaa päänvaivaa, varsinkin jos ikäeroa on merkittävästi tai yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei löydy heti alkutaipaleella. Down (2012) mukaan on hyvä selvittää mitkä asiat innostavat nuoria oppijoita soittotuntien ulkopuolella, ja avata keskusteluja asioista, joista he pitävät. Kun hellävaraisesti rohkaiset oppilasta jakamaan oman maailmansa kanssasi, luot samalla vahvan siteen hänen kanssaan, joka lopulta mahdollistaa oppilaan paremman avautumisen oppitunneilla.

Jo ennen ensimmäistä tuntia voit yrittää selvittää sen hetken trendejä kyseisen ikäryhmän keskuudessa, jota oppilaasi edustaa. Voit vaikkapa haastatella saman ikäistä sukulaispoikaasi tai kysyä neuvoa kollegalta, jolla on ollut kyseiseen ikäryhmään kuuluvia oppilaita. Trendit muuttuvat nopeasti, joten on hyvä aika ajoin tehdä tiedusteluretkiä nuorten maailmaan ottamalla selvää heidän kiinnostuksen kohteistaan.

Kyselyn jalo taito

Kysymyksien avulla on luontevaa viedä tuntia eteenpäin, johdatella sen rakennetta ja antaa oppilaalle mahdollisuus ilmaista itseään, mutta ne on osattava muotoilla hänelle oikein. Aluksi ei kannata käyttää laajoja avoimia kysymyksiä, kuten: ”kerro jotain itsestäsi?”, tai ”mitä mieltä olet musiikista?”. Aloita mieluummin suljetuilla/rajatuilla kysymyksillä joihin voi vastata helposti kyllä tai ei, tai muutamalla sanalla kuten: ”Oletko soittanut viulua aikaisemmin?”, josta voidaan jatkaa:” Kuinka monta vuotta olet soittanut sitä?”. Näin oppilas ei ylikuormitu heti uudessa ja jännittävässä tilanteessa, mutta pääsee jo hieman avautumaan.

On hyvä välttää kiusallisia hiljaisia tilanteita, joissa yrittää pitkään patistaa oppilaalta vastausta kysymykseen, ja tämä lopulta kuiskaa pakon edessä jotain vastaukseksi. (Dow, 2012.) Oppilas voi myös turhautua, jos opettaja keskeyttää hänet jo sekunnin jälkeen kysymyksestä, jolloin tämä ei ehdi millään muodostaa kunnollista ajatusprosessia asiasta. Noin kolme sekuntia on yleensä riittävä aika antaa oppilaan pähkäillä vastausta, jonka jälkeen opettaja voi antaa vastauksen ongelmaan tai paremmassa tapauksessa johdatella oppilaan oikealle polulle esimerkiksi lisäkysymyksien avulla. (Harris 2012, 57.)

Faktakysymysten kanssa tulee olla myös varovainen. Jos luulet, että oppilaasi ei todennäköisesti tiedä vastausta kysymykseesi, jätä se mieluummin kokonaan kysymättä. Ujot nuoret kokevat monesti tietämättömyyden asiana, jota tulee peitellä ja hävetä, ja epäonnistumisen pelko on heissä vahva. Jos on tarve selvittää mitä oppilas tietää tai ei tiedä konkreettisen testaamisen (soitto -ja teoriakokeet) sijaan, on tällaisten kysymysten esittäminen toisinaan perusteltua. (Harris 2012, 54.) Kun tiedät mitä oppilaasi ei tiedä, pystyt paremmin kohdentamaan opetustasi hänelle ja parhaassa tapauksessa ryhdytte selvittämään vastauksia kysymyksiin yhdessä.

Oikean informaation saaminen voi olla melko työläskin prosessi juurikin tietämättömyyden peittelyn ja häpeämisen takia, mutta kaiken perustana on, että oppilas voi luottaa opettajaansa, eli luottamus on rakennettu hyvälle ja vankalle pohjalle, jolloin avautuminen on oppilaalle myös helpompaa.

Ennakoitavuus

Ujot oppilaat saavat tukea ja turvaa rutiineista, ja heitä auttaakin, jos tietävät mitä odottaa tunnilta (Dow, 2012). Vältä siis nuoren kanssa tilanteita, joissa heität hänet yllättäen kokonaan vieraaseen tai jännittävältä tuntuvaan tilanteeseen, kuten vaikkapa yksin improvisointi tai yksin ääneen laulaminen. Soittaminen koetaan hyvin henkilökohtaisena asiana, ja esimerkiksi improvisoinnissa oma persoonallisuus näkyy soitossa vahvasti. Pelko ja ahdistus saattavat laukaista ei toivottuja reaktioita, kuten lukkoon menemisen, jos ujo ihminen joutuu yhtäkkiä sosiaalisesti yllättävään ja henkilökohtaiseen tilanteeseen. Paljon tehokkaampaa onkin yhdessä tekeminen.

Soita oppilaan mukana häntä tukien, ja pyri antamaan paljon itseilmaisua tukevaa ”supporttia”. Näytä mallia, kuinka haluat vaikkapa tietyn kohdan kappaleesta fraseerattavan ja koittakaa tämän jälkeen yhdessä imitoida soittokuvaa. Pikkuhiljaa kun nuoren luottamus kasvaa opettajaan ja omaan tekemiseen, voi häntä alkaa totuttaa myös ”parrasvaloihin”, eli itsenäisempään musiikin tuottamiseen ilman opettajan tukea antavaa säestystä.

Apupyöristä tulee luopua vähitellen ja opettajalta vaaditaankin hyvää tilannetajua havainnoimaan oppilaan tunteita ja reaktioita uusiin sekä jännittäviin tilanteisiin. Aina voidaan ottaa takapakkia ja edetä hitaammin, jos esimerkiksi oppilaan kehonkieli viestii pelokkuudesta tai ahdistuneisuudesta. Oppilaan luottamuksen saa ansaittua paljon nopeammin, kun opettaja on käyttäytymisellään ennakoitavissa ja opetuksessaan johdonmukainen (Dow, 2012).

Demonstraatioita, ei pelkkää kuvailua

Dowin (2012) mielestä ujoilla oppilailla on monesti ongelmia ymmärryksen pukemisessa sanoiksi, vaikka he tietäisivätkin mitä opettaja tarkoittaa. Kuten aikaisemmin jo mainittu, on nuorilla oppilailla suuri kynnys ilmaista osaamattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään sanallisesti opettajalle yrittäen jopa peitellä asiaa. Olisikin tärkeää pyytää heitä näyttämään konkreettisesti onko tehtävänanto tai opittava asia sisäistetty, sen sijaan että tyytyy vain verbaaliseen asian kuvailuun, jolloin vaarana on saada väärää informaatiota tai tulkita sitä väärin. Tällöin kummallekaan osapuolelle ei jää asioita hampaankoloon, ja opettajan on helpompi arvioida, mitkä aihealueet vaativat vielä paneutumista, ja milloin on aika siirtyä asioissa eteenpäin.

Materiaali kuntoon!

Oikeanlaisen materiaalin merkitys tunnilla korostuu ujon, nuoren ja sensitiivisen oppilaan kanssa. Instrumentinopettajien haastatteluissa nousi esiin, että reippaalla ja iloisella kappalevalinnalla jossa on selkeä biitti, on helpompi vaikuttaa oppilaan itseilmaisuun positiivisesti, kun taas paljon tulkintaa vaativa balladi voi lyödä lukkoon.

Oppilaalta kannattaa aina tiedustella musiikillisista mieltymyksistä ja kappaletoiveista. Kuitenkin usein vastaus saattaa olla: ”en mää tiedä”, tai pelkkä olkien kohautus, kun oppilas ei osaa pukea toiveitaan sanoiksi. Musiikkitrendien tunteminen erityyppisten ikäryhmien keskuudessa on avainasemassa, kun haluaa löytää oppilaalleen mieleistä materiaalia. Jos opettaja on perillä nuorten musiikkimaailman trendeistä, voi hän niiden pohjalta ehdottaa oppilaalleen kappaleita, ja observoida millä tavoin tämä niihin reagoi.

Kappaleissa/harjoituksissa on syytä olla selkeät rakenteet ja selkeät rajaukset. Esimerkiksi improvisaatiotilanteessa oppilas ylikuormittuu, jos ohjeenanto on liian laaja, kuten: ”vain taivas on rajana, soita mitä mieleen juolahtaa”. Järkevämpää on käyttää rajausta, kuten: ” soita pelkkiä mustia koskettimia (Bb, Db, Eb ja Gb) neljäsosa -ja kahdeksasosanuotteja käyttäen.” Näin oppilas ei kuormitu tehtävänannon laajuudesta, ja samalla kokee saavansa itse vaikuttaa musiikilliseen lopputulokseen päättäessään sävelien ja rytmien järjestyksestä. Tällainen toimintatapa on omiaan tukemaan lapsen itseilmaisun kehittymistä.

Kirjoittaja Panu Korhonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Dow, A. 2012. How To Teach Piano to the Tongue-Tied; Teaching Piano To Extremely Shy Students. Viitattu 27.11.2017. https://www.teachpianotoday.com/2012/03/21/how-to-teach-piano-to-the-tongue-tied/

Harris, P. 2012. The Virtuoso Teacher – the inspirational guide for instrumental and singing teachers. London: Faber Music Ltd.

Kronqvist, E. & Pulkkinen, M. 2007. Kehityspsykologia – Matkalla muutokseen. Porvoo: Wsoy.

Kukkoaho, S. 2017. Näkymätön näkyväksi- Ujon oppilaan kohtaaminen yläkoulussa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta. Viitattu 11.04.2018 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/186574/Nakymato.pdf?sequence=1

Matinlassi, A. 2014. ”Tää on niin ihanan hellä kohta”. Soitonopiskelu 6‒11-vuotiaan lapsen kasvun ja kehityksen tukena. Opinnäytetyö, AMK. Oulun ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 13.02.2018 http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/83325/Matinlassi_Anniina.pdf?sequence=1

Nyman, H-J. 2013. Tuntisuunnittelun taito – Näkökulmia alkeissoitonopetuksen valmisteluun. Opinnäytetyö, AMK. Metropolia Ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 13.04.2018 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/67260/tuntisuunnittelun_taito.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

1 kommentti

  1. Hyvä artikkeli joka myös tarjoaa hyviä käytännön ohjeita aiheeseen, joka tulee varmasti jokaiselle soitonopettajalle vastaan jossain vaiheessa uraa. Omalla kohdalla olen juurikin tuon huomannut että monesti virheiden välttely ja pelko väärässä olemisesta toimivat melko suurina lukkoina, jotka avaamalla mahdollistaa vankan pohjan vuorovaikutukselle oppilaan kanssa.

Jätä kommentti