Monilla instrumenttiopettajilla on kokemusta oppilaista, jotka tulevat tunneille harjoittelematta. Instrumentin opiskelu vaatii paljon itsenäistä työskentelyä sekä aikaa harjoitteluun. Tästä ajasta tyypillisesti yksi tunti viikossa on opettajan ohjaamaa, joten päävastuu asioiden omaksumisesta jää oppilaalle. Harjoittelun puutteen takia tunnit kuluvat kappaleen harjoituttamiseen, kun optimaalisessa tilanteessa sisältö koostuisi ilmaisullisista ja tyylinmukaisista aiheista. Opettajana on ymmärrettävä erilaisia oppimistyylejä ja…
Jatka lukemistaMilloin kannattaa aloittaa rumpujen soiton opiskelu?
Olen omien kokemuksieni kautta pohtinut sopivaa aloitusajankohtaa rumpujen soiton opiskelulle. Itse aloitin soittamisen 6-vuotiaana. Näin nuorena soittoharrastuksen aloittaminen vaatii kuitenkin koko perheen kiinnostusta ja tukea soittamiseen, myös opettajan rooli on hyvin tärkeä. Rytmiä on kaikkialla elämässä ja kaikki ihmiset rummuttavat joskus. Rummuttaa voi kattilan kansilla, käsillä pöydän kanteen ja melkein mihin ja missä vain. Mutta…
Jatka lukemistaKuva soikoon! Visuaalinen oppiminen ja mielikuvituksen ruokkiminen musiikin opetuksessa
Pienten oppilaiden opetuksessa on erityisen tärkeää ruokkia heidän mielikuvitustaan, koska nuoresta iästä johtuen keskittymiskyky voi olla ajoittain heikko. Tällöin opettajalla täytyy olla erilaisia apukeinoja. Artikkelissamme olemme käsitelleet visuaalisia keinoja opettaa lasta musiikin saralla. Mitä visuaalinen oppiminen on? Ihminen oppii pääosan hankkimastaan tiedosta näköaistin välityksellä ja seuraavina tulevat kuulo- ja tuntoaisti. Oppimisen kannalta on tärkeää käyttää…
Jatka lukemista”Opettajana tehtäväni on olla ihminen” – avaimia musiikin alkeis-opetukseen
Kirjoittaja: Silja-Maria Paimen 2013, Centria ammattikorkekoulu. Musiikki ja sen opettaminen kehittää ja kasvattaa lasta monelta osin. Jokaisella lapsella tulisi olla samanvertainen mahdollisuus musiikin oppimiseen. Opettajan tehtävänä on löytää työkalut joilla ohjata ja opettaa lasta. Mitä nämä keinot voisivat olla? Mistä löytää lapsen sisäinen innostus soiton oppimiseen? ”Opettajana tehtäväni on olla ihminen, kasvaa ihmisenä ja jakaa…
Jatka lukemista
Musiikin teoriaa kuunnellen, katsellen ja lorutellen – havainnollistaminen musiikin teorian opetuksessa
”Onko pakko mennä teoriaan?” Musiikinteoria koetaan usein irralliseksi, musiikkiopiston pakko-opinnoksi, jonka asiayhteyttä instrumenttiopintoihin ei ymmärretä. Tämä ”pakko” -asenne vaikuttaa harrastajan mielessä jo ennen teoriatuntien alkamista ja siksi opettajan rooli oppimisilmapiirin luojana on keskeinen. ”Opettajan on oltava herkkä tajuamaan kunkin oppilaansa tietystä kehitysvaiheesta nousevat tarpeet turvallisuudentunteen, kannustuksen, itseluottamuksen, tavoitetason ja muiden opetukseen ja soittotuntien vuorovaikutukseen liittyvien…
Jatka lukemista