Milloin kannattaa aloittaa rumpujen soiton opiskelu?

Olen omien kokemuksieni kautta pohtinut sopivaa aloitusajankohtaa rumpujen soiton opiskelulle. Itse aloitin soittamisen 6-vuotiaana. Näin nuorena soittoharrastuksen aloittaminen vaatii kuitenkin koko perheen kiinnostusta ja tukea soittamiseen, myös opettajan rooli on hyvin tärkeä.

Rytmiä on kaikkialla elämässä ja kaikki ihmiset rummuttavat joskus. Rummuttaa voi kattilan kansilla, käsillä pöydän kanteen ja melkein mihin ja missä vain. Mutta mikä ero on rummutuksella ja rumpujen soittamisella? Rummuttaminen on helppoa, jos tavoitteet ovat matalalla. Vähänkin korkeammat tavoitteet muuttavat mukavuustasolla olevan rummuttamisen vaativammaksi rumpujen soittamiseksi. Voidaankin sanoa, että rummuttaminen on kivaa, mutta tavoitteelliseen rumpujen soittamiseen tarvitaan musikaalisen lahjakkuuden ja innostuksen lisäksi säännöllistä harjoittelua. Tulee myös muistaa, että rumpujen soittaminen on psykofyysisesti erittäin monimutkainen tapahtuma, joka edellyttää riittävän kehittyneitä motorisia valmiuksia ja soittamisessa pitää olla mukana myös tunne.

Soittaminen moniulotteisella soitinkokoelmalla

Rumpusetti on muodostelmaan aseteltu kokoelma lyömäsoittimia. Useimmiten rumpusettiin kuuluu virvelirumpu, kaksi tai useampi tom-tom, bassorumpu ja lautaset. Rumpuja soitetaan musiikkityylistä riippuen kapuloilla tai vispilöillä, jaloilla poljetaan bassorumpu- ja hi-hat-pedaaleja.

Rumpusetti on fyysisesti ja motorisesti haastava soitin, rumpusetin perussoittotekniikat vaativat soittajalta monimutkaisia motorisia liikesarjoja ja taitoja. Käsien pitää liikkua ylhäältä alas, vasemmalta oikealle sekä eteen ja taakse. Jalkojen ja käsien tulee toimia itsenäisesti, toisistaan riippumatta, ts. soittaessa jokaisella raajalla on oma vastuu. (Leskinen 2012, 22.) Lisäksi soittajalla tulee olla soittajalta riittävästi ulottuvuutta ja pituutta, koska käsillä on isot liikeradat ja jokaisen raajan tulee yltää jokaiseen rumpuun ja jalkojen tulee lisäksi yltää maahan. (Leskinen 2012,58; Martikainen 2014, 1.)

Rumpujen soitossa tarvitaan hyvää istumatasapainoa: vaikka rumpali istuu penkillä, painopisteen tulee olla tukevasti selkärangan varassa. Kehon keskipiste on takapuolessa ja penkissä, sillä jalat eivät ole antamassa tukea. (Leskinen 2012, 8.) Olen itsekin todennut, että huono asento aiheuttaa hyvin nopeasti jännitysoireita selkään, niskaan ja hartiaseutuun. Mikäli selkärankaa ei saa pidettyä suorana, kannattaa tarkistaa, onko rumputuoli tai jokin rummuston osa väärällä korkeudella.

Rumpujen soitossa musiikin peruskäsitteistä rytmi, dynamiikka, sointiväri ja muotorakenteet ovat tärkeitä elementtejä, näistä tärkeimmät ovat rytmi ja dynamiikka (Linnankivi, Tenttu & Urho 1988,20, 43). Sointivärillä on luonnollisesti vaikutusta esittävän kappaleen kuulokuvaan ja kaikilla rummuilla on erilainen sointiväri. Muotorakenteilla on myös oleellinen osa rumpujen soitossa. (Leskinen 2012, 29,32.)

Monenlaisia valmiuksia tarvitaan

Tutkimusten mukaan musiikki toimii yksilön kokonaisvaltaisen kehityksen edistäjänä ja on tärkeä osa lapsen tasapainoista kasvua (Karimäki 2005, 38). Soittamisen aloittamista pohdittaessa on tärkeää kuitenkin huomioida biologisen kypsymisen asettamat eri ominaisuuksien herkkyyskaudet. Lapsen varhaiskehityksessä motoriikan osuus on hyvin keskeisessä roolissa ja se kehittyy lapsilla tietyn väljän aikataulun mukaisesti (Pihlaja & Svärd 1996, 40). Ikävuodet 1 – 6 ovat parhaimpia yleistaitavuuden kehityksen ja kehittämisen kannalta ja ikävuodet 7 – 12 ovat merkittäviä yleistaitavuuden vakiinnuttamisen ja lajikohtaisten taitojen oppimisen kannalta (Hakkarainen 2012).

Rumpujen soitossa useista herkkyyskausista tärkeimmät ovat aistien kehittymisen ja liikkeiden koordinoinnin kaudet, mutta myös rytmisiä valmiuksia tarvitaan (Leskinen 2012, 8). Rytmiset valmiudet riippuvat muiden musiikillisten kykyjen tavoin aiemmin saaduista virikkeistä. 6 – 7-vuotias lapsi pystyy matkimaan helppoja rytmejä, jos havainnointikykyä ja motorista koordinointikykyä on kehitetty. Siitä huolimatta noin kolmasosa 6-vuotiaista kokee rytmin epäselvänä hälynä. Kyky muistaa ja toistaa vaikeutuvia rytmejä kehittyy voimakkaasti 9-vuotiaaseen saakka. Tämän jälkeen rytmien motorisessa toistossa ei näytä tapahtuvan mainittavaa kehitystä. (Linnankivi ym. 1988, 15 – 17.)

Ollilan (2009) mukaan liikkuvuus ja notkeus ovat parhaimmillaan 6-8-vuotiaana. Koordinaatio, tasapaino ja ketteryys kehittyvät voimakkaasti 8 – 12-vuotiaana, tällöin silmän ja käden, käden ja jalan, jne. yhteistyön kehittyminen on parhaimmillaan. (Ollila 2009.) Hakkarainen muistuttaa kuitenkin, että herkkyyskaudet ovat vain suuntaa antavia ja jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti (Hakkarainen 2012).

Oppilaiden yksilölliset erot musiikillisissa valmiuksissa vaihtelevat keskimääräistä enemmän kuin monissa muissa kouluaineissa ja esimerkiksi oppimistyylit vaikuttavat soiton oppimiseen. Suurin osa ihmisistä oppii parhaiten näköaistin avulla, toiseksi suurin ryhmä kuuloaistin avulla ja pieni osa ihmisistä oppii tunto- ja liikeaistin avulla. Ihmiset oppivat hieman eri tavalla myös perusluonteenpirteidensä mukaan. Lapsella eri aistit kehittyvät hieman eri aikaan ja joistakin aisteista tulee vahvempia kuin toisista. Soittamisen kiinnostukseen eli motivaatioon vaikuttavat myös oppijan lahjakkuus, kodin harrastuneisuus ja ympäristötekijät kuten soittavien kavereiden esimerkki. (Jussila 3 N.d.)

Olen myös itse rumpujen soiton opettajana todennut suuriakin yksilöllisiä eroja saman ikäisillä soittajilla. Opettajan onkin mietittävä jokaisen oppilaan kohdalla, millä opetusmenetelmällä opettaa kutakin oppilasta. Soittamaan oppiminen edellyttää sitkeää harjoittelua ja sitä ei jaksa tehdä, ellei soittaminen tunnu mielenkiintoiselta ja kivalta asialta. Mitä nuoremmasta soittajasta on kysymys, sitä enemmän opetuksessa tulee olla mukana myös leikin elementtejä.

Monien mahdollisuuksien aika

Musiikissa ja musiikin opettamisessa tilanne- ja ympäristösidonnaisen tiedon käsittely, kokeminen ja ongelmien ratkaisukyky ovat suuressa merkityksessä. Vaikka rumpujen soitossa voi yhtä opittua asiaa käyttää moneen tilanteeseen, tulee soittajalla olla kyky yhdistää asioita toisiinsa. Lapsen ajattelutaidot kehittyvät pikkuhiljaa koko kouluajan.
6 – 8-vuoden iässä kehittyy lapsen hienomotoriikka ja käden ja silmän yhteistyötä vaativat taidot, kuten kynäote, piirtäminen, askartelu. Lapsen ajattelussa tapahtuu laadullinen muutos: lapsen on esim. aiempaa helpompaa luokitella esineitä ja yhdistellä asioita sekä ymmärtää syy-seuraussuhteita. (Varhaisten kokemusten vaikutus aivojen kehitykseen N.d.)

Sinkkonen (2005) kuvaa teoksessa Taidon ja taiteen luova voima 9 – 12-vuotiaan lapsen kehitysvaihetta ajanjaksona, jolloin lapsi oppii monia uusia taitoja. (Karppinen, Ruokonen & Uusikylä 2005, 8). Tämän ikäinen lapsi myös pystyy yhä paremmin ymmärtämään ja ottamaan huomioon toisten tunteita, ajatuksia ja aikomuksia, odottamaan vuoroaan ja hallitsemaan tunteitaan. Lapsi kykenee aiempaa paremmin suunnittelemaan toimintaansa ja ymmärtämään tekojen seurauksia. Uusia asioita opitaan parhaiten tekemällä ja tämän ikäiset lapset oppivat helposti muistamaan asioita ulkoa. (Tiivistelmä 9 – 12-vuotiaan kehityksestä N.d.)

9 – 12-vuotiaat lapset elävät musiikillisesti suurten kehityksellisten mahdollisuuksien aikaa. Esi- ja alkuopetuksen aikana musiikin peruskäsitteet ovat tulleet tutuiksi lapselle elämyksellisten ja leikinomaisten harjoitusten kautta. Tässä vaiheessa lapset ovat siirtyneet varhaislapsuuden musiikillisten kehityksen vaiheesta kohti seesteistä keskilapsuuden vaihetta ja musiikillisen ajattelun luovaa kehitysvaihetta ja lapset omaksuvat enenevässä määrin elinpiirissään olevien aikuisten ja nuorten sekä mediasta tulevan musiikin vaikutuksia. Lapsi kasvaa lähikulttuurinsa ja ympäristönsä musiikkityyleihin. (Ruokonen & Grönholm 2005, 85.)

Tämän ikäinen lapsi syventyy konkreettisemmin musiikin peruskäsitteisiin, kuten rytmiin, melodiaan, dynamiikkaan ja sointiväreihin. Hän tunteen musiikillisia muotorakenteita ja harjoittaa harmoniatajuaan sointuja soittamalla tai äänissä laulamalla. Aiemmin tutuiksi tulleiden musiikin elementtien tehtäviä ja niitä ilmaisevien merkintöjen käsitteitä musiikin rakentumisessa opitaan ymmärtämään sekä käyttämään paremmin. Lapsi on luontaisen utelias ja motivoituu helposti mukaan musiikilliseen toimintaan, joka on suunniteltu lapsen aktiivisuutta ja erilaisia ominaisuuksia kunnioittaen. (Ruokonen & Grönholm 2005, 85 – 86, 89.)

Milloin aloittaa, koska vielä ehtii?

Soittamisen aloittamiselle ei ole olemassa mitään ikärajaa, sen voi aloittaa yhtä hyvin lapsena kuin eläkeiässäkin. On kuitenkin todettava, että vastaavanlaisena rakennuspalikkana kuin äidinkielemme on musiikin hahmottamiselle, lapsuuden sensomotorinen kehittyminen luo pohjaa tekniikan oppimiselle. Musiikillinen kasvu alkaa jo varhaislapsuudessa ja motoriset valmiudet kehittyvät nuorena. (Jussila 2, n.d.)

Usein ajatellaan, että aktiivinen soitonopiskelu tulisi aloittaa samoihin aikoihin koulunkäynnin kanssa. Itse olen asiasta hieman eri mieltä, koska koulu tuo suuren muutoksen lapsen elämään ja samaan aikaan uuden harrastuksen aloittaminen voi olla kovin rankkaa. Rumpujen soittamisen aloituksen ehdottomana edellytyksenä kuitenkin on, että lapsi on kiinnostunut kyseisestä soittimesta ja soittamisesta. Lisäksi lapsen tulee olla riittävän iso hallitsemaan rumpusettiä ja hänen tulee olla motorisesti riittävän kehittynyt. Lapsella tulee olla myös riittävästi keskittymiskykyä ja perheen tulee sitoutua lapsen soittoharrastukseen. Mitä nuorempana lapsi soittamisen aloittaa, sitä suurempi on kodin ja opettajan ohjauksen ja tuen merkitys.

Varhain aloitetulla harjoituksella ja vanhempien tai muiden lasten lähipiiriin kuuluvien esimerkillä ja tuella kahteentoista ikävuoteen saakka saadaan aikaan parhaita tuloksia musiikin oppimisen suhteen. Tuona aikana kehittyy myös lapsen oma suhde ja sisäinen motivaatio musiikin harrastamiseen, joka on erityisen merkityksellistä elinikäisen musiikkiharrastuksen kehittymiselle. Soiton opettamisen kannalta on myös tärkeää, että lapsi osaa lukea aloittaessaan soittamisen.

Itse olen huomannut, että nuottien lukeminen auttaa ymmärtämään vaikeampiakin rytmejä, kuten esimerkiksi sambaa tai mamboa. Sen lisäksi on tärkeää kuunnella kyseisen rytmin musiikkia ja välillä soittaa myös korvakuulolta kyseistä rytmiä. Jos soitetaan pelkästään nuoteista, voi käydä niin, että soittamisesta tulee tekninen suoritus ja tällöin tunne unohtuu. Kun pystyy irtaantumaan nuottien luvusta, voi keskittyä paremmin kuuntelemaan omaa soittoa ja pohtimaan sen perusteella, miten soittoa voisi parantaa. Kokemukseni mukaan nuorelle soittajalle tämä on joskus haasteellista, koska nuoteista soittaminen tuntuu turvallisemmalta tavalta. Soittajan iän ja kokemuksen karttuessa luottamus omiin kykyihin kasvaa ja silloin uskaltaa helpommin antautua soittamiselle.

Soittaminen pitää vireänä

Soittamisen voi aloittaa myös vanhemmalla iällä. On kuitenkin todettava, että ammattimaiselle tasolle päästäkseen soittajan on harjoiteltava useiden vuosien ajan useita tunteja päivässä, ts. soittamisen aloitusikä sekä harjoittelun määrä ja laatu vaikuttavat ratkaisevasti saavutettavaan taitotasoon. Mutta eihän kaikista soittajista tarvitse tulla huippumuusikoita, vaan soittaa voi harrastuksena omaksi ja läheisten iloksi. Tällöin tulee tavoitteet asettaa sille tasolle, että ne on mahdollista saavuttaa.

Itselläni on kokemuksia myös aikuisten ja seniori-ikäisten soittajien opettamisesta. Olen huomannut, että aikuiset ihmiset tuntevat hyvin erilaisia rytmejä ja useat ovat harrastaneet esim. tanssimista. Näin ollen aikuisille rytmien opettamista ei tarvitse aloittaa ihan alkeista. Motoriikan osalta vanhemmalla iällä oppiminen on hitaampaa, mutta sitkeällä harjoittelulla syntyy tuloksia.

Musiikilla ja musiikinopiskelulla on todettu olevan monia hyviä vaikutuksia: soittaminen kehittää lihaksia, muistia, hahmotuskykyä ja sosiaalisuutta. Nämä kaikki osaltaan edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hyvän vireystilan säilymistä myös vanhemmalla iällä.

Kirjoittaja: Jouni Rasmussen, Savonia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:
Hakkarainen, H. 2012. Harjoittelun monipuolisuus ja pitkäjänteisyys. Viitattu 19.3.2015.
http://www.kiekkovantaa.fi/ita/ajankohtaista/_harjoittelun_monipuolisuus_ja_p/harjoittelun_monipuolisuus_j.pdf

Jussila, R. N.d. Ajatuksia soitonopiskelusta ja opetuksesta. Viitattu 19.3.2015. http://www.phnet.fi/public/pipajarane/soitonopiskelu.html

Karimäki, R. 2005. Leikkiä leikin vuoksi – kouluikäisten lasten leikkien tarkastelua. Teoksessa Karppinen, S., Ruokonen, I. & Uusikylä, K. Taidon ja taiteen luova voima. Kirjoituksia 9–12-vuotiaiden taito- ja taidekasvatuksesta. Helsinki: Finn Lectura.

Karppinen, S., Ruokonen, I. & Uusikylä, K. 2005. Taidon ja taiteen voima. Kirjoituksia 9 – 12-vuotiaiden lasten taito- ja taidekasvatuksesta. Helsinki: Finn Lectura.

Leskinen, J. 2012. Rumpujensoiton opetus 6 – 11-vuotiaille. Opinnäytetyö. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 19.3.2015. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/49389/Leskinen_Jani.pdf?sequence=1

Linnankivi, M., Tenkku L. & Urho, E. 1988. Musiikin didaktiikka. Helsinki: WSOY.

Martikainen, T. 2014. Kapulaa kalloon – rumpusetin alkeisopetus. Opinnäytetyö. Kandidaatintutkielma.

Jätä kommentti