Musiikkipedagogin kannettava luokkahuone

Mitä teen, jos oppilaalla jää nuotit kotiin tai oppilas tulee tunnille katkenneen viulunkielen kanssa? Eri puolilla Suomea sijainneet luokkahuoneet ovat olleet hyvin eri tavoin varustettuja ja eikä ikinä voi tietää, millainen oppilas astuu seuraavana sisään. Tämän päivän maailmassa instrumenttiopettajan tulee varautua siihen, että töitä saattaa olla joka päivänä eri paikkakunnalla ja jokaista luokkaa ei voi aina varustaa mieleisekseen. Mitä siis tarvitsen mukaani kannettavaan luokkahuoneeseeni?

1990-luvun alussa on alettu puhumaan oppimisympäristöstä. Oppimisympäristö voi olla joko fyysinen, kuten rakennus, tilat ja välineet; psyykkinen, jolla tarkoitetaan esim. tietoa, taitoja, tunteita ja motivaatiota; tai sosiaalinen, johon vaikuttavat kaikki oppimistilanteessa olevat ihmiset ja heidän välinen vuorovaikutuksensa. Oppimisympäristö voi olla myös pedagoginen, joka käsittää opetuksessa käytetyt menetelmät ja käytänteet. Oppimisympäristön visuaalisella ja auditiivisella ”ulkonäöllä” on väliä, sillä tutkimusten mukaan värit, valaistus ja luokan äänimaisema vaikuttavat sekä oppimisasenteisiin, että oppimistuloksiin. (Aksovaara & Maunonen-Eskelinen 2013.)

Fyysinen oppimisympäristö: Valot sammuvat 10 minuutin välein ja piano on epävireessä

Fyysinen oppimisympäristö on erittäin tärkeä osa oppitunnin kulkua ja olen itse huomannut viulun opettajan sijaisuuksia tehdessäni, että luokkatila vaikuttaa suuresti nimenomaan siihen, mitä tunnilla voi tehdä: Onko luokassa pianoa, jolla säestää oppilasta? Löytyykö cd-soitinta, jotta voidaan kuunnella musiikkia? Onko luokassa mitään materiaalia, jos oppilaalla on jäänyt nuotit kotiin? Onko nuottiteline tukeva, jotta opettaja voi tehdä merkintöjä nopeasti ja vaivattomasti nuottiin? Aksovaara ym. (2013) painottavat myös luokkatilan muunneltavuutta, johon liittyy esim. kalusteiden helppo siirreltävyys kesken tunnin. Tämä on erityisen tärkeää myös instrumenttiopettajalle, sillä tunnilla saattaa olla tarve kävellä esteettömästi samalla kun soittaa, tai pitää päästä venyttelemään seinän viereen.

Marko Kuuskorpi (2012, 3) arkastelee väitöskirjassaan tulevaisuuden oppimisympäristöä ja mainitsee, ettei koulun fyysinen oppimisympäristö ole viimeisen sadan vuoden aikana uudistunut juuri lainkaan, vaikka uutta teknologiaa ja uusia tarpeita syntyy koko ajan lisää. Tämä on mielestäni huolestuttavaa ja kun ajattelen esimerkiksi viulunsoiton opetusta, voisin väittää, että luokkatila on näyttänyt samalta vielä kauemmin. Luokan ulkonäkö on myös suuressa merkityksessä lasten keskittymiskyvyn säilymisessä. Yhdessä luokassa valot sammuivat liiketunnistusmekanismin takia 10 minuutin välein, sillä seisoimme vain yhdessä kohdassa luokkaa koko ajan. Toisessa luokassa oli myös bändisoittimia, joita etenkin nuoret oppilaat ihmettelivät ja halusivat testata. Jossakin luokassa oli hyvin voimakkaan väriset seinät ja seinillä paljon oppilaiden piirustuksia. Toisaalla taas luokka oli hyvin pieni ja kaikuisa ja piano epävireessä.

Vaikka opettaja ei voi maalata luokkansa seiniä, tai välttämättä varmistaa, että piano on joka kerta vireessä, mistä tulee kyllä keskustella työnantajan kanssa, opettaja voi silti vaikuttaa siihen, onko fyysinen ympäristö toimiva. Omaan kannettavaan luokkahuoneeseeni ottaisin mukaan ainakin:

• Tukevan nuottitelineen.
• Penaalin, josta löytyy lyijykyniä ja joko teroitin tai täytelyijyjä, kumi, sekä vihreä, punainen, sininen ja keltainen korostuskynä, sillä käytän nuoremmille oppilailleni Colourstrings-metodin vaatimaa värijärjestelmää viulunkielien hahmottamiseksi nuottiviivastolla.
• Viulunkieliä siltä varalta, että oppilaalta tai itseltäni katkeaa kieli kesken tunnin.
• Nuottivalon, jos luokkahuoneen valaistus on huono.
• Viritysmittarin ja metronomin.
• Pienen radion, joka toistaa sekä cd-levyjä, että mp3-tiedostoja, jos mahdollista.
• Kansion, josta löytyy sekä nuottimateriaalia, että mahdollisesti opettajan päiväkirja ja oppilastiedot, sekä tyhjää nuottipaperia ja valkoista paperia tai ruutupaperia erilaisten musiikillisten asioiden havainnollistamiseen.

Kannettavaan luokkahuoneeseen voisi myös ottaa valinnaisesti mukaan:

• Postereita, joita voi kiinnittää seinälle esim. sinitarralla. Postereissa voisi olla kuvia soittoasennosta, tai innostavia iskulauseita, tai teoria-asioita yksinkertaisesti selitettynä.
• Soittokaveri nallen, jos on paljon pieniä oppilaita.
• Sesonkiin liittyviä tavaroita, kuten pieniä, helposti levitettäviä joulu- tai pääsiäiskoristeita tai vaikka suklaata lukukauden viimeisille tunneille.
• Eväät, sillä pitkä päivä tuntuu heti paljon lyhyemmältä, kun maha ei murise.

Psyykkinen oppimisympäristö: Kun haaveet kohtaavat todellisuuden

Musiikkipedagogiksi lähdetään usein opiskelemaan siksi, että rakkaasta harrastuksesta halutaan tehdä ammatti. Tänä päivänä musiikin opettajan työ on kuitenkin hyvin pirstaleista ja virkoja musiikkiopistoista on vaikea saada, etenkin jos on vasta valmistunut. Työ ei aina välttämättä vastaa sitä haavekuvaa, jonka opintojen aikana on ehtinyt ehkä muodostaa. Pienillä paikkakunnilla oppilaita ei välttämättä riitä kuin yhdelle tai kahdelle päivälle viikossa, jolloin ”leivän murut” pitää kerätä useilta paikkakunnilta ja luokkatilaa ei välttämättä ole aina suunniteltu ihan soitonopetukseen. Tällöin oma luovuus ja motivaatio ovat koetuksella.

Terhi Friman kirjoittaa Pia Alanteen haastattelussaan, että ”Kansalaisopiston opettajat ovat eräässä mielessä väliinputoajia. Heillä saattaa olla paljon viikkotunteja, — mutta vain harva on päätoiminen opettaja. Tämä vaikuttaa paljon kesälomiin ja eläkkeeseen, sekä pidempään sairauslomaan. Työsopimukset sovitaan monesti puoleksi vuodeksi kerrallaan. –Työtovereita ja työyhteisöä monessa eri paikassa työskentelevillä ei varsinaisesti ole.” (Friman 2013.)

Psyykkinen oppimisympäristö on melkein vaikeampaa luoda, kuin fyysinen tila, jos opettajalla on pienintäkään epävarmuutta työn jatkuvuudesta tai murheita siihen liittyvistä asioista. ”Jos opettaja nauttii omasta työstään, se heijastuu oppilaisiin ja synnyttää positiivista ilmapiiriä” (Ahonen 2004, 165). Toki uusien tilanteiden kohtaaminen ja ”yksikään päivä ei ole samanlainen” -ajattelu lisäävät opettajan motivaatiota ja monipuolistavat työpäiviä, mutta on kuitenkin tärkeää sekä opettajalle, että oppilaalle, että tunneissa on aina jotakin tuttua. Tästä syystä etukäteissuunnittelulla on tärkeä rooli opettajan työssä.

Jos luokkahuone on huono, työyhteisöä ei oikeastaan ole ja oppilaiden kanssa on mahdotonta järjestää esimerkiksi ryhmäopetusta, opettajan motivaatio voi olla kovalla koetuksella. Motivaatiolla on suuri merkitys opettajan omalle jaksamiselle, mutta myös oppilaan opiskelumotivaatiolle. Olisi tärkeää, että oppilaalla olisi oma sisäinen motivaatio ja innostus instrumentin opiskelua kohtaan, sillä vain silloin hänen kiinnostuksensa riittää jatkamaan soittoharrastusta. Tällöin oppilas kokee työn iloa ja motiivit työn tekemiselle ovat pidempikestoisia. Ulkoisilla motiiveilla tarkoitetaan esimerkiksi kannusteita ja palkkioita, joilla opettaja voi kannustaa oppilasta ja palkitsemalla vahvistaa haluttuja tuloksia. (Kiviniemi 2003, 5-6.)

Oppiminen perustuu muistiin ja mieliala ja tunteet vaikuttavat siihen (Vilkko-Riihelä & Laine 2007, 62-63). Jos ihminen on hyvällä tuulella, hän myös muistaa oppimansa paremmin. Tästä syystä opettajan tulisi pystyä luomaan oppilaalle hyvä mieli soittotunnille tulemisesta. Yksinkertainen kysymys tunnin alussa: ”Miten päivä on sujunut”, antaa oppilaalle mahdollisuuden kertoa, jos jokin painaa mieltä. Usein oppilas saattaa vastata vain ”Hyvin”, mutta se että joku kysyy ja kuuntelee saattaa helpottaa oppilaan oloa niin, että hänen mielialansa paranee, jolloin oppiminenkin tehostuu. Jos oppilas miettii koko tunnin itsekseen koulun tai kodin asioita, hänen energiansa ei riitä oppimaan tunnilla käytäviä asioita. ”Mitä kuuluu?” kysymykseen ei tarvitse saada kovin pitkää vastausta, eikä opettajan tarvitse ryhtyä terapeutiksi, mutta se avaa hyvin tunnin ja parhaassa tapauksessa antaa opettajalle työkaluja ja mahdollisuuden käyttää oppilaan omia kokemuksia vaikkapa kun haetaan kappaleeseen tulkintaa.

Psyykkiseen kannettavaan luokkahuoneeseeni ottaisin mukaan:

• Oppilaan huomioimisen, eli esim. ”Mitä kuuluu? Miten on päivä/viikko sujunut? Miten se teidän jalkapallojoukkueen peli sujui?” Tai vielä laajempi kysymys, johon ei voi vastata vain ”hyvin tai huonosti”, eli ”Kerro jotain päivästäsi”. Oppilaan huomioimista voi olla myös se, että pyytää oppilasta toivomaan jotakin kappaletta ja ottaa sen ohjelmistoon, mahdollisuuksien mukaan.
• Kohteliaan ja rennon asenteen, eli oppilaan kanssa saa olla kivaa, vaikka ei tarvitsekaan olla oppilaan kaveri.
• Hyvin valitut kehut, sillä opettajalta oikeasti saadut kehut tuntuvat aina mukavilta, mutta liika on liikaa.
• Yllätyksiä, sillä kukaan ei jaksa viikosta toiseen käydä tunnilla, jonka kaava on täysin sama ja kappaleet kuulostavat toisiltaan.
• Joillekin oppilaille arviointi tuo lisää motivaatiota ja joko yksin tai yhdessä opettajan kanssa tehty arviointilomake saattaa antaa paremman konkreettisen kuvan siitä, missä oppilas on menossa kehityksessään. Arviointilomakkeeseen voi eritellä esimerkiksi tulkinnallisia tai tekniikallisia asioita. Niitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti, mutta tämmöinen arviointi saattaa antaa molemmille paremman kuvan siitä, miltä oppilaasta tuntuu sen hetkinen tilanne ja sen tiedostaminen usein lisää motivaatiota.
• Tulkinnan mukaan ottamisen soittoon heti alusta alkaen. Tulkintaa voi harjoitella niin, että pyytää oppilasta ensin soittamaan vaikka ”iloisesti” tai ”surullisesti”, tai ”niin kuin pupu tai karhu”. Vanhemmalta oppilaalta voi pyytää jo monimutkaisempia asioita, kuten ”miltä kuulostaisit, jos olisit mustasukkainen. Entä jos olisit rakastunut tai vihainen tai miten soittaisit, jos kaipaisit jotakuta kovasti.” Mikään tulkintatapa ei ole väärä, mutta jos se on täysin vastoin opettajan näkemystä, tulkinnasta voidaan keskustella.

Opettajalle suosittelisin, että hän suunnittelisi tunnit etukäteen ja saapuisi töihin vaikka kymmenen minuuttia aikaisemmin, jotta ehtii nollata yksityiselämän murheet ja ottaa ensimmäisen oppilaan vastaan rauhassa. Tuntien suunnittelua varten ottaisin luokkahuoneeseen mukaan vihkon, johon kirjoittaisin tunnin kuluessa, jos seuraavaksi viikoksi tarvitsee ottaa jollekin oppilaalle uusi kappale mukaan tai jos jokin muu asia pitää muistaa. Tällöin on helppo tarkistaa ennen seuraavaa tuntia, mitä on sovittu.

Sosiaalinen oppimisympäristö: Kolmen K:n sääntö

Moni lapsi aloittaa musiikkiharrastuksen peruskouluiässä. Tällöin innostuksen musiikkiin saattaa aiheuttaa koulun musiikintunnit, vanhemmat, kiinnostus jotakin tiettyä instrumenttia kohtaan tai vaikkapa kaverin musiikkiharrastus. Ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä soittoharrastuksen jatkumisen ja harjoittelumotivaation kannalta ja siinä erityisen tärkeässä roolissa on opettaja. Opettajan tulee pitää itsensä ja soittotaitonsa kunnossa ja ajan hermolla, jotta hän jaksaa vuodesta toiseen innostaa oppilaitaan jatkamaan soittoharrastuksen parissa.

Jotta opettaja pystyisi tarjoamaan oppilaalle kaikkein parasta ja mahdollisimman innostavaa opetusta, hänen tulisi pystyä ottamaan huomioon oppilaan ikä, taso ja kiinnostuksen kohteet. Aikuisen tulisi osata nähdä maailma lapsen silmin ja käyttää opetuksessaan mielikuvitusta, jotta lapsen soitonilo ei törmäisi opettajan taipumattomaan asenteeseen ja vuosikausien työrutiineihin (Tuohino 2009). Lapselle satumaailmassa leikkiminen ja mielikuvitukselliset harjoitukset lisäävät omaa motivaatiota, sekä aktivoivat lasta soittotunneilla. Oppimateriaalien kuvat ja värit ovat lähes yhtä tärkeässä roolissa kuin itse asia. Sen sijaan teini-ikäiselle oppilaalle pupun ja sammakon kuvat eivät enää välttämättä toimi ja ”karhu-kielestä”, joka on Colourstrings-menetelmän nimitys viulun G-kielelle, puhuminen voi tuntua lapselliselta. Etenkin nuoria innostaa Idols- ja Talent-kilpailuista nousevat idolit ja olisi tärkeää, että he saisivat myös viulisti-esikuvan, jota ihailla (Tuohino 2009).

Sellainen sosiaalinen oppimisympäristö, jossa opettaja kohtaa oppilaan tai oppilaat mukavalla tavalla, asettuu välillä itsekin oppilaan asemaan, on kärsivällinen ja käyttää mielikuvitustaan, sekä kuuntelee oppilaan omia tarpeita, on erittäin tärkeä minkä ikäiselle oppilaalle tahansa. Olen itse aloittanut viulistin urani niin, että minulla oli joka viikko oma soittotunti, mutta sen lisäksi parin viikon välein ryhmätunti opettajani muiden oppilaiden kanssa. Ryhmätunneilla soitettiin kappaleita yhdessä, opeteltiin orkesterisoittamisen periaatteita, käytiin läpi teoria-asioita ja mikä tärkeintä: tutustuttiin toisiin saman ikäisiin ja vanhempiin soittajiin, jotka innostivat ja inspiroivat soittamaan. Vanhemmilta oppilailta otettiin mallia omaankin soittamiseen. Ilman tätä ryhmäkokemusta, en uskoisi, että olisin jatkanut soittamista näin pitkälle.

Kannettavaan luokkahuoneeseen sosiaalisen oppimisympäristön keinoja voi olla vaikea laittaa, sillä ne eivät yleensä ole konkreettisia asioita, mutta sosiaalisen oppimisympäristön tärkeydestä muistuttavia asioita voi ottaa mukaan:

• Opettaja voi tehdä itselleen pienen listan, johon kirjaa hyviä ja huonoja sosiaalisen tilanteen kulmakiviä. Listan ei tarvitse välttämättä näkyä oppilaalle, mutta ainakin opettajan olisi hyvä aina välillä vilkaista sitä, jotta muistuttaisi itseään siitä, miten tunnista saa molemmille mukavan tilanteen.
• Levyt eivät tietenkään korvaa aitoa ryhmäsoittamista, mutta mahdollisuuksien rajoissa tarjoavat silti oppilaalle mahdollisuuden soittaa jonkun toisen kanssa.
• Opettajan tulisi joko itse soittaa oppilaan kanssa, tai antaa hänelle mahdollisuus soittaa jonkun toisen kanssa, eli opettajalla tulisi olla esimerkiksi säestysnuotit mukana, tai duetto nuotteja yhdessä soittamiseen.
• Vanhempien tuominen tunnille ainakin soittoharrastuksen alkuvaiheessa voi olla hyvä idea, sillä samalla kun jonkin asian opettaa oppilaalle, sen voi opettaa aikuiselle ja tällöin aikuisen on helpompi auttaa kotona esimerkiksi asentojen tarkkailussa. Jos oppilas itse suostuu siihen, vanhemmat voisi joskus pyytää tunnille ihan vain kuuntelemaan, jotta paikalla olisi vähän yleisöä. Joillekin oppilaille tämä toimii ja he saavat lisää esiintymiskokemusta, mutta jotkut oppilaat saattavat hermostua siitä, etenkin jos vanhemmat puuttuvat tunnin kulkuun.

Kodilla on myös suuri sosiaalinen merkitys oppilaan kehityksen kanssa ja opettajan olisi myös hyvä tehdä yhteistyötä oppilaiden perheiden kanssa, jotta kotona pysytään kärryillä oppilaan soittoharrastuksesta ja pystytään auttamaan tarvittaessa. Erään viulistin isä tiivisti joskus vanhempien tärkeimmän tehtävän kolmen K:n sääntöön: kuljeta, kustanna ja kannusta. Ilman tällaista tukea vanhemmilta, oppilaan on melkein mahdotonta jatkaa soittoharrastustaan. Vilkko-Riihelä ja Laine (2008, 85) kirjoittavatkin, että ”Jos kotona moititaan opettajaa ja asetutaan koulua vastaan, vaikeutetaan lapsen sopeutumista ja vähennetään oppimismotivaatiota.”

Pedagoginen oppimisympäristö: Etukäteissuunnittelu kantaa pitkälle

Pedagoginen oppimisympäristö sisältää kaikki edellä mainitut oppimisympäristöt: fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen. Hyvässä pedagogisessa oppimisympäristössä osataan yhdistellä näitä kaikkia niin, että oppilas kokee onnistumisen tunteita ja oppii. Siinä otetaan huomioon erilaiset oppimistyylit ja aistikanavat. Oppimisen ohjaus, sekä teorian ja käytännön suhde ovat tasapainossa. (Eskola 2011.)

Pedagogiseen oppimisympäristöön kuuluu myös opettajan käyttämät metodit ja materiaalit. Vaikka kaikkeen ei aina voi varautua, moniin tilanteisiin silti aina voi. Lapsi-oppilaiden vanhemmat yleensä pitävät huolen siitä, että oppilaalla on nuotit mukana, mutta etenkin vanhemmat oppilaat saattavat aina välillä unohtaa, jos huolehtivat itse nuottien mukaan tulemisesta. Tähän opettaja voi varautua kasaamalla itselleen kansion, joko paperisen tai sähköisen esim. tabletille, josta löytyy hieman kaikenlaista perusmateriaalia. Tällöin tunnilla ei kuluteta aikaa turhaan ja opettajalla on varasuunnitelma yllätysten varalle. Materiaalikansion ei tarvitse olla paksu tai kattaa kaikkea mahdollista, mutta sen tulisi sisältää ainakin seuraavia asioita:

• Asteikot, ainakin muutamassa sävellajissa ja muutamaa eri tasoa, jotta lapun voi lykätä niin lapselle, kuin pidemmällä olevalle oppilaalle. Asteikoita voi myös harjoitella ilman nuotteja tai asteikon jo sujuessa harjoitella erilaisia jousiharjoituksia.
• Etydejä, sekä helpohkoja jousi- tai asemanvaihtoharjoituksia. Helppoja harjoituksia voi käyttää myös pidemmällä oleville oppilaille kertauksena, tai niistä voi tehdä teknisesti hankalia harjoituttamalla erilaisia asioita, esim. Kreutzer nro. 2. Sellaiset tunnit, jolloin oppilaalla ei ole muita nuotteja mukana, ovat hyviä nimenomaan tekniikan ja teorian käymiseen, sillä yleensä soittotunneilla soitetaan kuitenkin läksyt läpi ja teoria saattaa jäädä vähemmälle.
• Kappaleet, jos on esimerkiksi sellaisia kappaleita, joita oppilaat yleensä soittavat, tai joita moni oppilas soittaa samaan aikaan. Tasojen tulisi vaihdella, jotta jokaiselle löytyisi jotakin ja jokaiselle tasolle voisi olla vaikka muutama eri kappale mukana.
• Hieman eritasoisia duettoja on helppo ottaa mukaan tunnin kulkuun, vaikka oppilaalla olisikin omat nuotit mukana. Yhdessä soittaminen monipuolistaa tunnin kulkua ja opettaa oppilaalle myös kamarimusiikkitaitoja. Joulun aikaan mukaan kannattaa ottaa helppoja sovituksia joululauluista.
• Itselleen kannattaa kasata pieni paketti musiikinteorian perusasioita, jotta niitä käytäisiin myös tunnilla läpi. Usein teoria ja soittaminen jäävät hieman etäisiksi toisistaan ja niiden asioiden käyminen tunnilla opettajan kanssa olisi tärkeää. Pienten oppilaiden kanssa voi käydä vaikka nyanssimerkkejä ja sävelten nimiä, vanhempien oppilaiden kanssa sävellajeja, etumerkkejä ja musiikkisanastoa.

Tällaisen peruspaketin mukaan ottaminen helpottaa töihin menemistä, eikä sen kasaaminen kestä välttämättä kauaa. Joka tapauksessa se varmasti tulee muuttumaan vuosien aikana. Kun siihen lisätään vielä muut kannettavan luokkahuoneen perustarvikkeet niin fyysisen, psyykkisen, kuin sosiaalisen oppimisympäristön puolelta, opettaja voi olla varma, että oppitunneilla on aina jotakin tekemistä yllätysten varalle.

Kirjoittaja: Krista Kairaneva 2016, Centria-ammattikorkeakoulu

 Lähteet

Ahonen, K. 2004. Johdatus musiikin oppimiseen. Helsinki:  FINN LECTURA.

Aksovaara, S. & Maunonen-Eskelinen, I., 2013, Oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö. PDF-artikkeli. Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Viitattu 5.11.2015. http://itk.fi/2013/attachments/93/Oppimisen%20iloa%20tukeva%20oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6%20-artikkeli.pdf.

Eskola, N. 2011. Oppimisympäristöt. Viitattu 19.2.2016 http://www.slideshare.net/NinaEskola/oppimisympristt

Friman, T. 2013. Leipä pieninä paloina. Opettaja 38, 22-27.

Kiviniemi, S. 2003. Musiikinopiskelijan motivaatio. Opinnäytetyö. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Musiikin ja taiteen yksikkö, Musiikin koulutusohjelma.

Kuuskorpi, M. 2012. Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila. Kasvatustieteen väitöskirja. Turun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö. Viitattu 16.12.2015. www.doria.fi/bitstream/handle/10024/…/vaitoskirja2012Kuuskorpi.pdf.

Tuohino, P. 2009. Eväitä ensimmäiselle viuluvuodelle. Savonia-ammattikorkeakoulu, Musiikki ja tanssi.

Vilkko-Riihelä, A. & Laine, V. 2007. Mielen maailma 1. Psykologian perustiedot. 4.painos. Helsinki: WSOY.

Vilkko-Riihelä, A. & Laine, V. 2008. Mielen maailma 2. Kehityspsykologia. 4. painos. Helsinki: WSOY.