Hannu, Kerttu ja musanoita

Olipa kerran köyhät vanhemmat, jotka halusivat lapsensa metsän armoille opettelemaan musiikkia. Vanhempien tavoitteena oli hyötyä lapsistaan niin, että he tuottaisivat rahaa musiikilla ja toisivat leipää ja hienouksia taloon. Vanhemmat päättivät lähteä johdattamaan lapsiaan musiikin tielle, koska näkivät heissä potentiaalia. Hannu ja Kerttu olivat fiksuja lapsia ja ymmärsivät paljon enemmän, mitä antoivat ymmärtää. He tiputtelivat omaa tietämystään tielle, jotta pahan paikan tullessa osaisivat kotiin. Lasten nimet oli Hannu ja Kerttu.

 Oma päätäntävalta

Heti kaksin  jäätyään Hannu ja Kerttu pelästyivät musiikin kuoppaista polkua. Onneksi heidän matkalle tiputtelemat tietämyksen kivet johdattivat heidät takaisin kotiin. Vanhempien tavoitteena oli saada lapsoset uskomaan, että heillä on yksi yhteinen päämäärä ja tavoite, eli vaurauksien saaminen kotitaloon. Vanhemmat sysäsivät lapset takaisin metsän pimeyden keskelle kohti uusia musiikillisia elämyksiä. Hannu ja Kerttu tukeutuivat toisiinsa ja päättivät kohdata vastaan tulevan yhdessä ja astelivat päättäväisesti musiikin metsään.

Omaan päätäntävaltaan ja itsenäiseen vastuunottoon kasvaminen on tärkeä osa nuoren kehitystä. Kokemus omasta pystyvyydestä, osaamisesta ja onnistumisesta liittyy itsehallinnan tunteeseen. Musiikki voi monin tavoin tarjota näitä kokemuksia. Musiikin harrastamisessa nuorelle tärkeää on omaehtoisuus ja vapaamuotoisuus, sillä mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ja oman toiminnan ohjaamiseen mahdollistavat myös itsehallinnan kokemisen. (Saarikallio 2009, 225.) Oppilaan kanssa on siis hyvä käydä tavoitteet läpi, antaa hänellekin mahdollisuus tehdä valintoja.

Ihminen ihmisenä

Lapset verkostoituvat taitavaan musanoitaan, joka asui hienossa musatalossa. He luulivat pääsevänsä helpolla, kun pääsivät tämän mestarin oppeihin. Hannu ja Kerttu yrittivät ahmia musanoidan kaikkea tietoutta. Musanoita painosti Kerttua itsenäiseen työskentelyyn ja arvioi koko ajan Kertun musiikillista itseilmaisua. Hannun hän taas pisti syömään kaiken infon ja motivoi häntä mahdollisimman tuottavaan ja nopeaan rahan tekoon. Kertun itsetunto mureni jatkuvasta moittimisesta ja Hannun pää ei kestänyt kaikkea informaatiota kerralla ja hän ei enää pystynyt oppimaan enempää. Musanoita ei kohdellut Hannua ja Kerttua yksilöinä tai arvokkaina ja ainutlaatuisina vaan toimi tavalla, jolla ehkä häntä kohtaan oli joskus toimittu. Kun Hannu ja Kerttu eivät osanneet jotain harjoitusta kunnolla, musanoita uhkasi kepillä, jollei Hannu ja Kerttu alkaneet opiskelemaan ahkerammin.

Jatkuvalla syötöllä arviointi ja virheiden esilletuonti voi olla jonkun opettajan käsitys oppilaan motivoinnista ja voidaan ajatella, että liika kehuminen voi hidastaa oppimista, mutta Kerttu olisi selvästi kaivannut enemmän tsemppausta kuin arviointeja. Hannu taas ei pystynyt sisäistämään kaikkia oppeja kerrallaan, vaan olisi kaivannut hitaampaa tahtia. ”Opettajan on löydettävä ihmisyytensä ja viestittävä samalta lattialta ihmisenä ihmiselle”, kirjoittaa Pollari ja Koppinen kirjassaan Ketä kannattaa opettaa (2010, 25 ). Opettajana on laskeuduttava opiskelijan kanssa samalle viivalle ja pyrkiä ymmärtämään ongelmat hänen tasoltaan. Opettajan täytyy jossain määrin unohtaa opettaja – oppilas asetelma ja oppia tuntemaan oppilas ihminen, ihmisenä. Erilaisia oppijoita on niin paljon kuin oppijoita on. Tiettyyn tasoon asti oppijan taustojen tietäminen ja ymmärtäminen voi auttaa opettamisessa.

Kun on tunteet

Hannu ja Kerttu pyrkivät aina tekemään parhaansa mukaan niin kuin musanoita oli käskenyt. Joskus he yrittivät kertoa musanoidalle, ettei jokin harjoitus tuntunut luonnistuvan ja ettei tietty kappale tuntunut omalta, mutta musanoita käski heidän siirtää tunteet sivuun ja keskittyä soittamiseen. Kerttu ei pystynyt avautumaan kappaleelle, koska sitä kuunneltiin aina kotona isän kanssa kesä-iltaisin ja muistot siitä olivat liian arkoja. Musanoita ei pystynyt käsittämään, että tunteet yksinään pystyisivät kontrolloimaan niin paljon soittamista.

 Musiikkipedagogi joutuu usein opettamaan aihetta, johon oppilaalla on jo jokin, yleensä vahvojakin tunteita herättävä suhde. Parhaimmillaan tämä tunteiden ja musiikin voimakas yhteys voi tarjota syviä ja henkilökohtaisia elämyksiä opetustilanteissa ja ne tukevat jopa minuuden ja sosiaalis-emotionaalisten taitojen kehittymistä. Toisaalta tämä voi joissain tilanteissa olla haasteellista: kuinka opettaa tunnekokemuksia? (Saarikallio 2012, 37.) Musanoidan olisikin hyvä pohtia myös tätä asiaa opettamisessaan, kun Hannu ja Kerttu ovat kokeneet kovia musiikin kuoppaisella polulla ja omaavat varmasti vahvojakin tunteita tiettyihin asioihin. Musiikki ja tunnetilat ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa ja siksi opettajuudessa on tärkeää tulkita oppilasta oikein myös ihmisenä. Vahvat tunteet esimerkiksi jotain tiettyä kappaletta kohtaan ovat opettavaisia, koska ne voi vaikuttaa jopa läpi elämän, aina kun kuulet kappaleen uudelleen. Näitä tunteita on myös hyvä oppia käsittelemään ja opettajana siinä ohjaaminen on myös tärkeää.

Jokainen on yksilö

Pian musanoita  huomasikin, että ylen syöttäminen ja  jatkuva piiskaaminen ei tuottanut toivottua tulosta, ja alkoikin pohtimaan omaa opettajuuttaan. Musanoita alkoi tutkimaan opettajuutensa mutkaista polkua ja hänen oli pakko perehtyä omaan opettamiseensa ja tutkia pintaa syvemmälle. Hänen oli mietittävä oman opettajuuden alkuperiä, keskityttävä nykyaikaan ja katsottava tulevaan omassa opettamisessa. Hänen täytyi oppia ymmärtämään oppilaitaan omilla erityisillä tavoillaan ja toteuttaa heidän musiikilliset tavoitteensa.

 Niin kuin Marja Olsonen kirjassaan Hyvä soiton opettaminen (2012, 7) toteaa, on soiton oppimisen ohjaaminen monella tasolla haasteellista. Jokaiselle oppijalle instrumentin hallinta ja oppiminen on yksilöllistä. Jokainen ihminen on kohdattava yksilönä, toista kunnioittaen ja koettava ainutlaatuisena, arvokkaana ja itseään toteuttavana olentona. (Olsonen 2012, 7.) Oppijoita on erilaisia ja se on tärkeää ymmärtää. Tapa joka toimii täydellisesti toiselle, voi tehdä pelkkää hallaa toiselle. Kaikki oppilaat eivät myöskään tavoittele musiikista muuta, kuin mukavaa pari kertaa viikossa harrastamista. Toiset taas tietävät tähtäävänsä ammattilaisiksi, tällöin arvioinnin ja läksyjen tason tulee olla korkeampi ja vaativampi kuin harrastelijalla. Joskus onkin hyvä pysähtyä miettimään, toimiiko tämä opetustyyli tälle oppilaalle vai pystyisinkö muokkaamaan opettamistani hänelle sopivammaksi.

Lopulta musanoita ymmärsi oman opettajuutensa puutteet ja muutti käytäntöjään. Hannu ja Kerttu innostuivat  musiikin palosta niin paljon, että tämä palon tunne seurasi heitä koko loppuelämän. Vanhemmilleen Hannu ja Kerttu lahjoittivat joskus pääsylippuja konsertteihinsa.

Kirjoittajat: Tiina Heikkinen ja Katja Kurttio 2016, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 Lähteet:

Olsonen, Marja. 2012. Hyvä soiton opettaminen. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkea-     koulu.

Pollari, Jorma & Koppinen, Marja-Leena 2010. Ketä kannattaa opettaa. Jyväskylä: PS-kustannus

Saarikallio, Suvi. 2012. Musiikki on kokemuslaji. Teoksessa: Jordan-Kilkki, P.,Kauppinen, E. & Korolainen-Viitasalo (Toim.) Musiikkipedagogin käsikirja : vuorovaikutus ja kohtaaminen musiikinopetuksessa. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino.

Saarikallio, Suvi. 2009. Musiikki ja nuoren psykososiaalinen kehitys. Teoksessa:Louhivuori, J., Paananen, P. & Väkevä, L. (Toim.) Musiikkikasvatus                   Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Vaasa: Ykkös Offset

 

Jätä kommentti