Työkaluna oma persoona – kuoronjohtajan sisäinen maailma

Millaista on, kun työkaluna on oma persoona? Pukeutuuko kuoronjohtaja ammattirooliin, ja onko se hyvä asia?

Opiskelin kuoronjohtoa erilaisissa oppilaitoksissa yhteensä lähes kymmenen vuotta, ja saman verran aikaa olen myös tehnyt kyseisiä töitä – tosin en missään vaiheessa kokopäiväisesti. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani kirkkomuusikko, ja tätä artikkelia kirjoittaessani opiskelen laulunopettajaksi.

Omat opintoni ja työni kuoronjohtajana antoivat sysäyksen tämän artikkelin kirjoittamiseen. Halusin tietää, miten muut kuoronjohtajat ymmärtävät tämän haastavan puolen ammatissamme, sekä mitä vinkkejä kirjallisuudesta voisi löytyä asian avaamiseen. Kirjallisuuden tutkimisen lisäksi lähetin siis muutamille ammattikuoronjohtajille lyhyen kyselyn, jossa pyydettiin heitä kuvailemaan siviilipersoonaansa, ammattipersoonaansa sekä kuoronjohtajuuden olemusta. Tekstin seassa olevat kursivoidut lainaukset ovat tämän kyselyn tuloksena saatuja.

Mistä tunnet sä kuoronjohtajan?

Kuoronjohtotyö on pääasiallisesti freelancer-työtä, joka tuo toimintaan alituisen epävarmuuden, joskin samalla suuren vapauden. Vain hyvin harvat kuoronjohtajat tekevät työtä säännöllisen toimistotyöajan puitteissa. Tämä johtuu siitä, ettei Suomessa toimi ammattikuoroja kansallisoopperan kuoroa lukuun ottamatta, ja kuoroharjoitukset ajoittuvat usein iltaan ja viikonlopuille, jolloin ihmisillä on aikaa harrastustoiminnalle. Säännöllistä ja kiinteää kuukausipalkkaa maksavia kuoroja on vähän. (Sidoroff 2009.)

Kuoronjohtaja muuntuu moneksi. Norjalainen kuoronjohtaja ja kuoronjohdon opettaja Tone Bianca Dahl kuvaa kuoronjohtajan ammatin vaativan muusikon, opettajan, ihmistuntijan, hallinnoijan, johtajan sekä viittojan osaamista. Kuoro on joukko erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen, taitoineen ja toiveineen. Johtajan tulee sitten houkutella jokaisesta laulajasta paras mihin tämä pystyy ja muovata monen laulajan ilmaisu palvelemaan yhtä, haluamaansa lopputulosta. Ammatin jopa järjettömänä piirteenä Dahl pitää sitä, että kuoro on sekä johtajansa instrumentti että työnantaja. (Dahl 2002, 51.)

 Jos ammattikuoroja olisi vaikka useitakin, olisi kuoronjohtajan mahdollista halutessaan valita kapellimestarimaisempi painotus työhönsä ja pedagogisen puolen voisi jättää vähemmälle.  Suomessa harrastajakuorojen taso on onneksi kuitenkin niin korkea, että parhaissa kuoroissa kuoronjohtaja pääsee tekemään  myös haasteellista taiteellista työtä ja todella olemaan taiteellisen johtajan roolissa niin ohjelmistonsuunnittelussa, harjoituksissa kuin konserttitilanteissakin. — Kuoronjohtajuus on yhdistelmä taiteilijuutta, johtajuutta ja opettajuutta. 

Ammatillinen johtaminen perustuu mielikuvien ja toiveunien sijasta sopimuksiin. Se on tavoitteellista toimintaa. Johtaja saa ihmiset tekemään sitä, mihin he eivät johtamatta ryhtyisi. Johtaminen lisää tehokkuutta ja auttaa ihmisiä onnistumaan, sillä parhaatkin ammattilaiset tekevät usein oikeita asioita väärään aikaan. (Ahonen 2011, 11-12.)

Johtamisen kulttuuri on muutoksessa. Perinteisesti johtajuutta on kuvattu suurmiesteorioiden avulla, mutta tänä päivänä ollaan kuitenkin kaukana tällaisesta yksilökeskeisestä ja hierarkkisesta johtajuuden mallista. Edelleenkin tarvitaan vahvoja johtajia, mutta vahvalla johtajuudella tarkoitetaan myös jaettua johtajuutta: suurmiehen etsimisestä halutaan siirtyä suuruuden etsimiseen meistä kaikista. Hierarkiat halutaan murtaa ja siirtyä alistavasta valistavaan johtamiseen. Viisautta ei enää käsitetä vain rationaalisena älykkyytenä, vaan se on entistä enemmän tunteen ja hengen älykkyyttä. (Sydänmaanlakka 2004, 7-8.)

Kuorossa johtajuus ei ole vain silkkaa johtajuutta niin kuin yrityksessä, vaan koko johtajuus rakentuu oman taiteilijapersoonan ympärille. Näin joku voi olla todella hyvä taiteellinen johtaja ilman, että hänessä edes on varsinaisia johtajapiirteitä.

Mikä johtajuus ei ole opettajuutta tai mikä opettajuus ei ole johtajuutta? Auktoriteetti näissä kahdessa roolissa on hyvin erilainen; siksi varmaan joskus jaan mielipiteitä opettaessani, sillä ihmiset ovat nykyään tottuneita aika erilaiseen opettajuuteen kuin mihin johtaminen kasvattaa.

Johtajuus-opettajuus on terävämpää, suorempaa, toiminnallisempaa ja tavoitteellisempaa kuin nykyään vallalla oleva opettamisihanne, jossa oppijan asema on korostunut. Mutta kyllähän pedagogiset taidot ovat välttämätön osa kuoronjohtajuutta. Ehkä viestini on, että kyseessä ei ole mikään simppeli kombinaatio näitä taitoja.

Minä olen Persoona isolla P:llä

Persoona tarkoittaa ihmisen omaa käsitystään itsestään. Se on ns. todellinen minä: ydinminä ja sen lisäksi sekoitus kaikkia omia luonteenpiirteitä. Persoona on usein tiedostamaton, ja se voi myös muuntua. Persoona kulkee aina mukana. Se varmistaa yksityisten pyrkimysten toteutumisen, ja on enemmän kuin työssä tarvitaan. Persoona on aktiivinen luonnollisesti yksityiselämässä. Sosiaalinen vuorovaikutus on taas persoonien välistä puhetta. Se perustuu tunteisiin ja henkilösuhteisiin sekä edistää tutustumista ja lähentymistä. Se yhdistää ihmisiä ihmisinä ja välittää hiljaista tietoa. (Ahonen 2011, 3-7.)

Opettaja ja opettajakouluttaja Katariina Stenberg katselee kirjassaan Riittävän hyvä opettaja (2011) tätä kysymystä opettajan näkökulmasta. Hänen mukaansa ihminen yrittää saada selville kuka hän on ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmassa luomalla tulkintoja itsestään ja ympäröivästä todellisuudesta. Näistä tulkinnoista muodostuu persoonallinen identiteetti, vastaus kysymykseen, kuka minä olen. (Stenberg 2011, 19.)

Tulkinnoilla itsestä ja maailmasta on vahva vaikutus: ne ohjaavat yksilön toimintaa tietoisesti ja tiedostamatta. Persoonaansa etsiessään ihminen muodostaa, muuntaa ja uusintaa omaa uskomusjärjestelmäänsä eli niitä arvoja, ihanteita, uskomuksia ja käsityksiä, joiden kautta hän maailmaa katselee. Näin siis kaikki opettajan työssään tekemät pedagogiset valinnat pohjautuvat hänen henkilökohtaisiin arvoihinsa ja uskomuksiinsa, hänen taustahorisonttiinsa – tietoisesti tai tiedostamatta. On siis perusteltua väittää, että mitä paremmin opettaja tuntee itsensä ja tunnistaa oman taustahorisonttinsa, sitä paremmin hän pystyy perustelemaan sekä itselleen että muille oman opetuksensa periaatteita. Jos opettaja ei tunne itseään, niin opetusta voivat ohjata hyvinkin alitajuiset uskomukset ja käsitykset, jopa pelot. (Stenberg 2011, 19-21.)

Stenberg kertoo kirjassaan esimerkin omalta opettajan uraltaan. Hänellä oli jostain syystä alitajuinen, vahva tarve tulla hyväksytyksi, mikä sai hänet ottamaan oppilaiden mielenkiinnottomuuden henkilökohtaisesti ja loukkaantumaan. Tämä sai kyllä hänet tekemään erittäin hyvää työtä, mutta samalla hän kulutti itseään ja rasitti oppilaitaan. Ymmärtämällä oman taustahorisonttinsa hän pystyi taistelemaan irti vahingoittavasta ajattelusta ja seisomaan oman opetuksensa takana. Hankalaa on Stenbergin mukaan myös se, että joku mielikuva täydellisestä opettajasta, ehkä omasta lempiopettajasta, saattaa muodostua esteeksi oman opettajuuden kehittämisessä. Ongelma on siinä, että tavoitellessaan jonkun muun persoonan ominaisuuksia ihminen unohtaa itsensä eikä enää luota omiin lahjoihinsa, jotka voivat olla varsin erilaisia kuin esikuvan. (Stenberg 2011, 21-22.) Itsetuntemus on siis avain myös työssä jaksamiseen.

Johtajuusteorioiden puolelta esittelemisen arvoisia ovat mm. filosofian tohtori Pentti Sydänmaanlakan näkemykset hänen kirjassaan Älykäs johtajuus (2004). Sydänmaanlakka ei usko, että tietynlainen persoonallisuustyyppi tekee hyvän johtajan. Tärkein tekijä on, että johtaja on aito henkilö, oma itsensä. Viisi useimmin mainittua piirrettä, jotka kytketään hyvään johtajuuteen ovat päättäväisyys, sosiaalisuus, luotettavuus, innostavuus ja nöyryys. (Sydänmaanlakka 2004, 165-166.)

Pentti Sydänmaanlakka on analysoinut myös osaamisen ja persoonallisuuden välistä suhdetta. Hän on muotoillut analyysistä tasomallin, jonka pinnalla on asiat, jotka on helppo nähdä ja kehittää, kun taas ytimessä olevat asiat ovat niin syvällä ja piilossa, että niitä on vaikea muuttaa. Syvimmällä on ihmisen ydinminä. Hieman enemmän pinnalla on opittu minä, eli persoonallisuus luonteenpiirteineen, motiiveineen ja arvoineen. Seuraava taso pintaa kohti tultaessa on minäkuva, joka muodostuu ihmisen asenteesta itseään kohtaan ja on oleellinen osaamisen kehittämisen kannalta. Minäkuvan tärkeimpiä asioita on itseluottamus. On oltava riittävä itseluottamus, jotta uskaltaa ottaa riskejä ja välillä myös epäonnistua. Osaaminen on Sydänmaanlakan mallin toiseksi uloin taso, ja se muodostuu tiedoista, taidoista, asenteista, kokemuksista ja kontakteista. Osaamista tarvitaan, että päästään uloimpaan tasoon, käyttäytymiseen ja suoritukseen. (Sydänmaanlakka 2004, 166.)

Johtajan tulisi siis osata analysoida itseään viidellä tasolla: käyttäytyminen, osaaminen, minäkuva, opittu minä ja ydinminä. Johtajana kasvamista helpottaa paljon, jos oppii tekemään matkoja itseensä ja analysoimaan opittua minäkuvaansa ja ydinminäänsä. Todelliset muutokset kumpuavat syvältä ihmisen sisimmästä. Johtajan on hyvä opetella tuntemaan itsensä mahdollisimman hyvin. (Sydänmaanlakka 2004, 166.)

Sydänmaanlakka ei vaikuta ajattelevan, että persoona ja ammattirooli tulisi erottaa toisistaan johtajan tehtävissä, vaan persoonan ominaisuudet ovat palvelemassa ammattia harjoitettaessa.

Ammattirooli, ammattipersoona, työminä tai muuta sellaista

Työelämässä voi aktivoitua ammattirooli. Erityisesti opettajat, ammattikunnan eliitti sekä työnantajat ovat ryhmiä, joissa tämä näkyy selkeästi. Ammattirooli on jotain opittua ja tiedostettua. Sen toimintatavat ovat ennakoitavat, ja se on ympäristön ja historian määrittelemä. Se rajoittaa persoonaa, mutta toisaalta se sallii tehdä myös sitä, mikä ei ole itselle luontaista. Ammattirooli suojaa persoonaa. Ammattilainen valitsee rooliinsa sellaisia piirteitä, joiden avulla tietää saavuttavansa työn tavoitteet paremmin kuin omana itsenään. Persoona ja ammattirooli myös muokkaavat toisiaan. (Ahonen 2011, 4-6.)

Ammatillinen vuorovaikutus on näkyvä osa ammattiroolia. Sille tulee asettaa samat vaatimukset kuin muullekin ammatillisuudelle.  Ammatillinen vuorovaikutus on perustehtävien välistä puhetta. Se on persoonasta riippumatonta, perustuu työtehtäviin ja palvelee yhteisiä tavoitteita. (Ahonen 2011, 8.)

Onko siltaa yli virran?

Millainen on siis persoonan ja ammattiroolin välinen suhde?

En koe näiden välillä suurta eroa. Haluan tehdä töitä kuoronjohtajana omana persoonani  ja omalla persoonallani. Eroa privaatti- ja ammattielämän välille syntyy toimintamalleista.

Kuoronjohtajille lähettämässäni kyselyssä tähän vastattiin monella tavalla. Ero persoonan ja ammattiroolin välillä tunnustettiin. Joku koki, että työssä hänestä nousee esiin piirteitä, joista hän ei pidä. Toinen taas tunsi työtilanteen korostavan hänen sosiaalisia puoliaan ja leiskuvuuttaan.

Vaikeissa vuorovaikutustilanteissa ihminen nojaa automaattisesti persoonaan (Ahonen 2011, 8). Voimakkaat tunteet saavat ihmisen turvautumaan helposti automaattiseen reaktioon, joka usein katkaisee ammatillisen vuorovaikutusyhteyden. Näitä reaktioita voi olla esimerkiksi mököttäminen, pakeneminen, hyökkääminen, selittely, välinpitämättömyys, piikittely tai huumorilla asian vesittäminen. (Kiesiläinen 1998.)

”Att vara i balans” – työkaluja tarjolla

Tone Bianca Dahl esittelee mielenkiintoisen työkalun kuoronjohtajan sisäisen maailman haasteisiin: tulee etsiä tietoisesti tasapainoa muutamien vastaparien välille. Näitä kutsuttakoon termeillä Sisällä-Ulkona, Ylhäällä-Alhaalla, Oikealla-Vasemmalla, Edessä-Takana, Minä-Sinä sekä Läheisesti-Etäisesti. Hän myös näkee näiden ominaisuuksien ilmentyvän fyysisesti. (Dahl 2002, 113.)

Sisäiseen maailmaansa voi olla uppoutunut – voi olla liian Sisällä. Tällaisena ihminen luottaa vain omiin päätöksiinsä ja elää omassa maailmassaan. Hänen sisäiset lihaksensa ovat vahvat, mutta ulkoiset jännittyneet. Jos taas ihminen on liian Ulkona, hän on liikaa ulkopuolelta tulevien ärsykkeiden riepoteltavana. Hänen ulkoinen lihaksistonsa on hyvin kehittynyt. Liian Sisällä olevalle Dahl tarjoaa lääkkeeksi fyysistä voimaharjoittelua, ulkoiseen maailmaan keskittymistä sekä päämääräorientoitumista. Ulkona harhailevalle hän puolestaan antaa ohjeeksi harjoitella hitaita fyysisiä liikkeitä, kuten erilaisia itämaisia liikuntalajeja ja Alexander-tekniikkaa sekä harjoittaa lepäämistä sekä hetkessä olemista. (Dahl 2002, 113-114.)

Ylhäällä-olija ajattelee liikaa. Jopa hänen ylävartalon lihaksensakin ovat hyvin kehittyneet. Jos ihminen on Alhaalla, hän keskittyy asioiden käytännön puoleen ja on erittäin tehokas. Alaruumiin lihakset ovat kehittyneet. Balanssia näiden välillä voi hakea toisaalta fyysisen työn kautta, ajamalla läpi asioita, maastokävelyillä ja maattumisharjoitteilla ja toisaalta ajattelemalla, kirjoittamalla ja päämääriä hakemalla. (Dahl 2002, 114-115.)

Oikealla tarkoittaa tässä oikeaa aivopuoliskoa. Sitä käytettäessä ihminen ymmärtää kokonaisuuksia, hänellä on mielikuvitusta, luovuutta ja intuitiota. Tekninen tarkkuus on toissijaista. Vasemmalla olijan vasen aivopuolisko on aktiivinen, eli hän ymmärtää yksityiskohtia, on analyyttinen ja looginen. Taiteellisuus ei saa kovin paljon sijaa. Näiden kahden ominaisuuden balassia Dahl pitää kaikkein tärkeimpänä kuoronjohtajan kannalta. Sen lisäksi, että johtajan tulee käyttää käsiään samanaikaisesti eri tehtäviin – eli leikitellä oikean ja vasemman puolen kanssa – hänen täytyy kiinnittää huomiota muutenkin moniin asioihin samaan aikaan. Johtajan tulee viittoa kaavaa, rytmiä ja insatseja samaan aikaa kuin muotoilla linjoja, fraaseja, kaaria, teksti-ilmaisua ja tulkintaa. Ruumiinkielellä on kokonaisuudessaan merkitys; vaikuttamassa ovat mukana myös silmät ja kasvojen ilmeet. Tällaiseen moniosaamiseen tarvitaan molempien aivopuoliskojen sujuvaa käyttöä. Oikeaa puoliskoa voidaan vahvistaa tekemällä asioita vasemmalla kädellä, leikkimällä, maalaamalla, unelmoimalla ja jonglööraamalla. Vasenta voi auttaa tekemällä asioita oikealla kädellä, harrastamalla matematiikkaa ja loogista ajattelua – sekä olemalla aktiivinen nyky-yhteiskunnassa, mikä automaattisesti vahvistaa vasemman aivopuoliskon käyttöä. (Dahl 2002, 115-116.)

Ihmisestä muille näkyvää osaa Dahl nimittää termillä Edessä. Sana Takana tarkoittaa tässä ihmisen sisäistä maailmaa, omaa osaamista ja olemusta. Edessä olemista voi harjoittaa asettamalla itselle haasteita, olemalla oma itsensä, näyttämällä muillekin mitä osaa ja vahvistamalla kehon etuosia. Liian Edessä olevan tulee taas liikkua taaksepäin vahvistamalla omaa osaamistaan ja kehittämällä itseään sekä harjoittamalla kehon takaosan lihaksia.

Minä- ja sinäajattelun erottaminen tarkoittaa kykyä ymmärtää, että se mitä ajattelen, koen ja tunnen koskee vain minua. Jos ihminen ymmärtää tämän, hän kunnioittaa muidenkin ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. Hän ei syytä muita ihmisiä omista virheistään, vaan ottaa vastuun niistä sekä koko elämästään. Kuoronjohtajuudessa tämä merkitsee sitä, että johtaja ottaa kyllä vastuun omasta tekemisistään tai tekemättä jättämisestään, mutta toisaalta ei tunne turhaan syyllisyyttä muista asioista johtuvista vastoinkäymisistä kuoronsa elämässä. Minäajattelua voi vahvistaa käyttämällä sanaa ”minä” sanan ”sinä” tai passiivilauseiden sijaan, kuuntelemalla omaa sisintään ja sanomalla ääneen, jos on eri mieltä asioista. Sinäajattelua voi vahvistaa hyväksymällä toiset sellaisina kuin he ovat, toisia kuuntelemalla sekä kysymyksiä esittämällä. (Dahl 2002, 117-118.)

Ihminen elää Läheisesti, kun hän kokee asioita tunteiden kautta. Fyysisesti tämä näkyy kehon lievänä etupainotteisuutena. Etääntynyt ihminen ei puolestaan koe asioita tunteiden kautta. Hän ottaa etäisyyttä asioihin ja katselee niitä ulkopuolelta. Ryhti on hieman takapainottunut. Kuoronjohtajana tunteiden vietävänä olemisen ja kylmäkiskoisen etäisyyden välillä on löydettävä hyvä maasto. Liian Läheisesti elävän on hyvä nojautua taaksepäin ja kohdistaa katse ylös, katsella asioita ulkopuolelta, kuin elokuvaa ja ottaa välimatkaa. Liian Etäisenä olevan tulee taas nojautua eteenpäin ja kohdistaa katse lähelle, tarkkailla tunteitaan ja keksittyä senhetkisiin tunteisiin. (Dahl 2002, 118-119.)

Mitä jäi käteen?

Avain siihen, että työkaluna on oma persoona, on mahdollisimman hyvä itsetuntemus. Se auttaa tekemään parempaa työtä, toimimaan järkevämmin sosiaalisesti sekä jaksamaan työssä paremmin. Itse olen kokenut, että ammattiroolini tarkoittaa sitä, että tietyt persoonani piirteet korostuvat, tai että tietoisesti korostan tiettyjä piirteitäni. Tuntuu siltä, että omalle persoonalle täysin vieraiden piirteiden tuominen ammattirooliin olisi vaarallista. Ammattirooli on kuitenkin persoonasta lähtevää – ei mikään päälle liimattu naamio.

Kirjoittaja: Anna Pöyhönen 2015, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Ahonen, H. Ammattirooli & persoona. Diat. http://www.mestariluokka.fi/docs/ammattirooli.pdf. Sivu päivitetty 24.8.2008. Viitattu 16.11.2015.

Dahl, T. B. 2002. Körkonst. Om sång, körarbete och kommunikation. Göteborg: Bo Ejeby Förlag.

Kiesiläinen, L. 1998. Vuorovaikutusvastuu. Teoksessa Ahonen, H. Ammattirooli & persoona. Diat. http://www.mestariluokka.fi/docs/ammattirooli.pdf. Sivu päivitetty 24.8.2008. Viitattu 16.11.2015.

Sidoroff, M. 2009. Kuoronjohto ammattina. Suomen kuorojohtajayhdistys. http://kuoronjohtajat.fi/tietonurkka/kuoronjohto-ammattina/. Sivu päivitetty 16.11.2015. Viitattu 16.11.2015.

Stenberg, K. 2011. Riittävän hyvä opettaja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Sydänmaanlakka, P. 2004. Älykäs johtajuus. Helsinki: Talentum.

Kuva: Tibor Fazakas, freeimages.com