Musiikin perusteiden integrointi jousisoitinopetukseen

Harmoniaoppi, sointuasteet ja -analyysit – mitä tekemistä niillä on viulunsoiton kanssa? Mihin sellisti tarvitsee prima vista -laulutaitoa? Soittoharrastuksen alussa musiikinteoria kulkee harmaata polkua ja joskus jopa tuntuu, että vastakkaiseen suuntaan kuin soittaminen. Musiikin perusteiden tunnilla opettaja puhuu intervalleista ja soinnuista, joita havainnollistetaan pianolla. Pikku alttoviulisti – Aino ajattelee, että G-duurin 9-8 -pidätys on jotain, mikä kuuluu pianonsoittoon.

Musiikinteorian ja soiton erillisyys

Jousisoittajina olemme havainneet monia erityisesti meidän soitinperheellemme yleiseksi käyneitä ongelmia. Nuottiviivastolla nähtävä nuotinkuva vastaa mielessämme sormitusta, ei itse säveltä. Tämän lisäksi nuottikuvassamme näkyy pelkästään yksi melodialinja, joten harmoniarakenteiden hahmottamien on hankalampaa kuin esimerkiksi pianonsoitonopiskelijalla. Epäilemättä nämä ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että musiikin perusteissa opitut asiat eivät integroidu oman soittimen opiskeluun. Tavoitteenamme on selvittää, mistä nämä ongelmat johtuvat ja kuinka musiikinteorian voisi integroida paremmin osaksi jousisoitinopetusta.

Kaisu Asikaisen (2005, 27-32) mukaan musiikinteorian ja soiton erillisyyden ongelma johtuu ensisijaisesti ongelmista hahmottaa yksittäisiä säveliä ja niistä muodostuvia säveljonoja. Yksittäiset sävelet tai koko säveljono voidaan hahmottaa kolmella tasolla; sisältötasolla (soiva sävel tai säveljono), abstraktitasolla (sävelnimet) sekä symbolitasolla (sävelen tai säveljonon merkintätapa nuottiviivastolla). Sujuvimmillaan sävelet ja niistä muodostuvat säveljonot hahmotetaan samanaikaisesti näillä kolmella eri tasolla, jolloin voidaan puhua kolmen käsitetason kokonaisintegraatiosta. Musiikin opiskelijoilla on kuitenkin suuriakin puutteita säveljonon hallinnassa etenkin kokonaisintegraation osalta.

Varhainen nuottikuvan käyttö

Nuoteista voi oppia soittamaan ilman, että oppilas hahmottaa nuotteja lainkaan sävelnimien kautta. Sen sijaan sävelten paikat opitaan helposti tunnistamaan oman soittimen soitto-otteiden avulla. Jousisoitinten soitossa sorminumerot nopeuttavat nuotinlukua, mutta niiden käyttö johtaa juuri edellä mainittuun ongelmaan. Varhainen nuottikuvan käyttö opetuskeinona johtaa ongelmiin säveljonon ja laajemmin koko musiikinteorian käsitejärjestelmän hahmottamisessa. (Asikainen 2005, 32-33, 36.)

Musiikin hahmotustaitojen oppimisen voi jakaa kolmeen osa-alueeseen. Ensimmäinen osa-alue, toiminnallinen hahmottaminen, on kaiken perusta. Sillä tarkoitetaan kykyä kokea musiikin elementtejä sanattomasti ja luontaisesti musisoiden. Korvakuulolta soitto ja musiikin perussykkeen seuraaminen ja tuottaminen kuuluvat tähän osa-alueeseen. Nuotinluku tulee mukaan vasta toisella, toiminnallisen lukutaidon tasolla. Kolmannella, musiikin reflektiivisen kuvaamisen tasolla opitaan analysoimaan musiikkia tietoisesti ja keskustelemaan siitä. (Ilomäki 2012, 10.)Tämä tukee oletusta, ettei nuottikuva saisi hallita liikaa soitonopiskelua ainakaan työskennellessä pienten oppilaiden kanssa, jotka käsittelevät musiikkia toiminnallisen hahmottamisen kautta.

Yhteistyön puute eri aineiden opettajien välillä

Soitonopettajalla on yhtä merkittävä asema musiikin perusteiden ymmärtämisessä kuin teoriaopettajalla. Yksilöopetuksessa asioita voisi kerrata niin pitkään, että ne alkavat nivoutua käytäntöön. Soitonopettajan olisi ymmärrettävä musiikin perusteiden integroinnin tarpeellisuus, jotta hän näkisi vaivaa asian eteen. (Mäkinen 2012, 3, 7.)

Kaikkea ei kuitenkaan pitäisi jättää soitonopettajan vastuulle, sillä musiikin perusteiden opetuksessa ei tueta riittävästi jokaisen oppilaan oman instrumentin erityispiirteitä. Ilomäki (2012, 12-13) on havainnut, että eri instrumenttien soittajat oppivat hyvin varhain hahmottamaan nuottitekstejä omalla tavallaan. Hänen mukaan musiikin perusteiden opiskelu olisikin luontevinta oppilaalle tutuimman nuottikuvan kautta. Todellisuudessa oppilaat joutuvat hyvin varhain opiskelemaan musiikin perusteita hyvin erilaisilla tavoilla kuin mihin he ovat soittotunneilla tottuneet.

Musiikin perusteiden vuoden 2013 sisällöissä ja suoritusohjeissa mainitaan, että musiikin perusteiden ja instrumenttiopetuksen välinen yhteistyö tukee oppilaan musiikkiopintoja, ja yhteistyö instrumentti- ja mupe-opettajan välillä tekee oppimisesta kokonaisvaltaisempaa. Mikko Anttila (2004, 209-210) kuitenkin  toteaa, että musiikkioppilaitosten liiton suoritusvaatimusten mukainen teoreettisten aineiden sekä musiikkitiedon opetus estää musiikkioppilaitoksia kehittämästä musiikin perusteita optimaaliseksi eri instrumenttien soittajille, vaikka musiikin perusteiden opetussuunnitelmassa nimenomaan rohkaistaan integroimaan musiikin perusteiden opetusta instrumenttiopintoihin ja yhteismusisointiin.

Yhteistyö olisi siis toivottavaa. Musiikin perusteiden opettajat arvioivat yhteistyön solististen aineiden opettajien kanssa puutteelliseksi, vaikka nimenomaan yhteistyöllä päästäisiin entistä kokonaisvaltaisempaan opetukseen, jossa eri oppiaineiden opiskelusta olisi tukea toisilleen.  Opettajat myös toivoivat, että eri oppiaineita voitaisiin integroida entistä vahvemmin toisiinsa. Näin oppilaat voisivat kokea musiikin perusteet entistä merkityksellisempänä osana musiikinopiskelua. (Jurvanen 2005, 58-62.)

Musiikin perusteiden ja soitonopetuksen integrointi käytännössä

Yhteenvetona voimme todeta, että soiton ja musiikinteorian erillisyyden ongelma jousisoitinten soittajilla johtuu seuraavista asioista:

1) Säveljonon hallinnan vaikeudet

2) Varhainen nuottikuvan käyttö sekä sorminumerot

3) Yhteistyön puute musiikin perusteiden ja instrumenttiopetuksen välillä

Musiikin käsitejärjestelmä jää lapselle abstraktiksi, ellei asiaa lähesty oikealla, lapsen maailmaan sopivalla tavalla. Mäkinen (2012, 24) on huomannut, että asiakokonaisuuksien pilkkominen pienemmiksi säästää soittotunnin aikataulussa. Opettaja pystyy näin myös kontrolloimaan opittavan asian ymmärtämistä, eivätkä teoreettiset tehtävät tunnu oppilaastakaan liialta rasitteelta.

Mupeope -verkkosivuilta löytyy toiminnallisia työtapoja musiikin perusteiden opetukseen (Soivia ja toiminnallisia työtapoja musiikin perusteiden opetukseen). Joitakin harjoituksia voi soveltaa myös soittotunneilla. Esimerkiksi asteikkoportaat auttavat lasta hahmottamaan koko- ja puolisävelaskeleet. Säveliä ja säveljonoa voi harjoitella myös soivan kynän avulla. Kynällä osoitetaan seinälle tai paperille kirjoitettuja sävelnimiä, ja oppilaan tehtävänä on soittaa sävel omalla soittimellaan. Kuten olemme aikaisemmin todenneet, nuottikirjoitus tulee liian varhain osaksi soitonopiskelua. Edellä mainittujen harjoitteiden avulla säveliä ja säveljonoa voidaan harjoitella ilman nuottikuvaa.

Merkittävä soiton- ja musiikin perusteiden opetuksen integrointiin vaikuttava ongelma on myös olematon yhteistyö eri oppiaineiden välillä. Erja Riikonen (2006, 50) ehdottaakin, että teorian alkeisopetus järjestettäisiin osana soittotunteja, eikä erillisinä teoriatunteina. Vähintäänkin oppilaiden omien soittimien käyttö teoriatunneilla tai vastaavasti teoriatunneilla opittujen asioiden analysoiminen soittotunneilla oman instrumentin kautta auttaisi oppilaita ymmärtämään asioiden yhteys. Hauska esimerkki soittotuntien ja teoriatuntien integroinnista löytyy jälleen toiminnallisista työtavoista: Oppilas tuo oman työn alla olevan kappaleensa musiikin perusteiden tunnille ja esittää sen ryhmälle, jonka jälkeen keskustellaan yhdessä kappaleesta, luetaan sen rytmejä ja soitetaan yhdessä. (Soivia ja toiminnallisia työtapoja musiikin perusteiden opetukseen.)

Kokemuksia musiikin perusteiden integroinnista soitonopetuksessa

Selvittääksemme kuinka merkittäväksi jousisoitonopettajat kokevat soiton ja musiikinteorian erillisyyden ongelman, pyysimme Jyväskylässä toimivia jousisoitinten opettajia vastaamaan musiikinteorian ja soitonopetuksen integrointiin liittyviin kysymyksiin. Tämän lisäksi valitsemme muutamia toiminnallisia työskentelytapoja musiikin perusteiden opetuksen ja soiton integroinnin avuksi ja kokeilemme niitä omien oppilaittemme kanssa.

Opettajien kokemuksia

Kyselyssä ilmeni, ettei opetussuunnitelmassa erityisesti painoteta teoria-asioiden käymistä instrumenttitunneilla. Kuten oletimme, opettajat kokesat, etteivät oppilaat hahmota musiikin perusteiden yhteyttä omaan instrumenttiin. Hahmottamisen ongelmia on erityisesti klassisella puolella opiskelevilla, kaiken tasoisilla ja ikäisillä oppilailla.

Opettajat ovat kuitenkin kiinnostuneita oppilaidensa menestyksestä mupe-asioissa, ja kommunikointia mupe-opettajan kanssa on onneksi olemassa. Opettajat kertoivat, että teoria-asioita tulee väistämättäkin käytyä soittotunneilla jonkun verran läpi esimerkiksi nuottikuvaan liittyen. Hyväksi aluksi sävelnimien opettelulle koettiin tietenkin soittimen vapaat kielet. Kappaleita myös laulettiin, mietittiin niiden rakennetta, tahtilajia ja harmoniaa sekä säveltäjää. Jopa kuunneltiin pätkiä säveltäjän tunnetuimmista teoksista. Yksi keino on yhdistää rytmiharjoituksia jousiharjoituksiksi. Myös kvinttiympyrän ja sävellajien käsittely koettiin tärkeäksi. Kyselyssä törmäsimme myös tuttuun jousisoittajien ongelmaan, eli sormituksiin, joiden käytön takia sävelnimi saattaa olla täysi mysteeri.

Liiallinen keskittyminen teoria-asioihin voi kuitenkin viedä tehoa pois itse musiikista. Eräs opettaja onkin todennut, että teoria-asioista kannattaa puhua vasta silloin, kun kappale on jo pitkällä eikä syventyminen kappaleen teoria-asioihin enää haittaa tulkintaa.

Integrointikokeilu

Sello-oppilaiden kanssa kokeilimme asteikkoportaista sovellettuja asteikkotikapuita. Muokkasimme portaat tikapuiksi siitä syystä, että puoli- ja kokosävelaskeleet erottuisivat toisistaan entistä selvemmin. Sellaiset oppilaat, jotka olivat käyneet musiikin perusteiden tunneilla, ymmärsivät heti tikapuiden logiikan ja pystyivät soittamaan useammankin asteikon niiden perusteella. Oppilaat tuntuivat ymmärtävän erityisesti puolisävelaskeleet helpommin tikapuiden avulla kuin nuottikuvasta. He huomasivat, että seuraava sormi tulee aivan edellisen viereen nimenomaan puolisävelaskeleen kohdalla. Asteikkotikapuiden viereen vaihdettiin aina tietyn asteikon mukaiset sävelnimet, jotta myös niihin totuttaisiin.

Asteikkotikapuiden jälkeen teimme harjoituksia soivalla kynällä, eli oppilaita pyydettiin soittamaan sellolla säveliä eri kieliä ja asemia käyttäen. Vapaiden kielten sävelet löytyivät toki helposti, ja pikkuhiljaa oppilaat oppivan laskemaan vapaiden kielten avulla pyydettyjen sävelten paikkoja.

Myös viuluoppilaiden kanssa oli samanlaisia kokemuksia asteikkotikapuista. Asteikkotikapuut helpottivat ainakin ymmärtämään sen, että oli sävellaji mikä tahansa, sävelsuhteet duurissa ja mollissa ovat aina samat. Erillisten sävelten etsiminen otelaudalta tuotti pitkän miettimis- ja laskemistauon, mutta ainakin se antoi jo hyvän alun sävelten löytämiselle otelaudalta.

Eräälle oppilaalleni on erityisen hankala muistaa, milloin kakkossormi on korkea ja milloin ei. Hänen kanssaan aloimme soittaa asteikkoja siten, että soittaessamme sanomme ääneen samaan aikaan nuottia vastaavan sävelnimen. Sitä ennen olimme tarkastelleet sävellajin etumerkit ja käyneet läpi, mikä nuotti on ylennetty. Näin kakkossormen oikea kohta alkoi hiljalleen hahmottua.

Kokeile!

Integrointikokeilun perusteella soitonopettajat voivat vaikuttaa paljon musiikin perusteiden ja soiton erillisyyden ongelmaan. Jos jokaisesta soittotunnista käyttäisi pienen hetken jonkin yksittäisen teoria-asian läpikäyntiin, lapset ja nuoret huomaisivat nopeammin musiikin perusteiden tunneilla käytyjen asioiden ja soiton välisiä yhteyksiä. Entistä tehokkaammin integrointi toteutuisi, jos soitonopettaja tietäisi suunnilleen mitä asioita musiikin perusteissa kulloinkin käydään läpi.

Kirjoittajat: Hanna Timonen ja Virpi Vuorenmaa 2015, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

LÄHTEET

Anttila, M. (2004) Musiikkipedagogiikan teoriaa ja käytäntöä. Joensuun yliopistopaino.

Asikainen, K. (2004) Soivan ja teorian erillisyyden ongelma ja säveljonon hallinnan vaikeudet. Sibelius-Akatemian julkaisussa Sävellys ja musiikinteoria 11/2004. s. 28-38. Saatavilla www-muodossa: http://www.siba.fi/documents/10157/406941/SML_11_2004.pdf

Ilomäki, L. (2012) ”Musiikin perusteiden” opetus keskustelun alla: muuttuuko musiikin hahmotus? Sibelius-Akatemian julkaisussa Trio 1/2012, s 7-17.

Musiikin perusteiden sisällöt ja suoritusohjeet. Suomen musiikkioppilaitosten liitto. (2013) MUPE –työryhmä. http://www.musicedu.fi/easydata/customers/musop/files/ajankohtaista/mupe_2013.pdf Viitattu 12.11.2014.

Mäkinen, K. (2012) Elsa-Reetan alttoviuluteoriat. Musiikin perusteiden integrointimateriaalia alttoviulisteille. Metropolia Ammattikorkeakoulu. AMK-opinnäytetyö. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/50368/Elsareet.pdf?sequence=1 Viitattu 12.11.2014.

Jurvanen, H. (2005) Musiikin teoriaa vai käytäntöä – Musiikin perusteiden opettajien näkemyksiä aineensa kehityssuunnista. Musiikin maisterin tutkielma. Helsinki: Sibelius-Akatemia.

Riikonen, E. (2006) Musiikinteorian ja sellonsoiton integrointi. Alkeisoppimateriaalit vertailussa. Stadia Helsingin ammattikorkeakoulu. AMK-opinnäytetyö. <https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/6143/tiedosto1_6117.pdf?sequence=1> Viitattu 11.11.2014

Soivia ja toiminnallisia työtapoja musiikin perusteiden opetukseen. Mupeope –verkkosivusto. <http://mupeope.blogspot.fi/p/tyotapoja_15.html> Viitatu 11.11.2014