Oppimisvaikeuksinen lapsi on ihan tavallinen lapsi

Oppimisvaikeuksien yleisyydestä on hyvinkin erilaisia arvioita, eikä tarkkaa määrää voida tietää. Tavallisessakin kahdenkymmenen oppilaan luokassa voi olla useita oppilaita, joilla on todettu jokin oppimisen vaikeus. Opettajan pedagogisissa opinnoissa puhutaan usein erilaisista oppijoista, opetustyyleistä ja oppilaslähtöisestä opettamisesta, mutta  oppimisvaikeuksia käsitellään yllättävän vähän. Opettajan tulisi pystyä muokkaamaan opetustaan erilaisia oppijoita huomioivaan suuntaan oppijatyypistä riippumatta ja siitä huolimatta, onko hänen luokassaan  tai yksityistunnillaan oppilaita, joilla on diagnosoitu oppimisvaikeus. Mitä oppimisvaikeudet itseasiassa ovat? Mitä asioita opettajan tuli ottaa huomioon opetuksessaan?

Mitä oppimisvaikeudet ovat?

Oppimisvaikeudet ovat keskeisin oppimista hankaloittava tekijä ja niillä tarkoitetaan jonkin tietyn taidon vaikeutta, esim. lukutaidon oppimisessa. Ne selittävät yli puolet kaikista oppimiseen liittyvistä vaikeuksista. (Numminen, Sokka 2009.)

Oppiminen voi vaikeutua useista eri syistä, esim. lasta ei ole opetettu tai opetus ei ole ollut riittävää.  Pääasiassa kuitenkin oppimisen vaikeus johtuu aivojen kehityksen ja toiminnan eri häiriöistä ja merkittävin syy on perinnöllisyys. Oppimisvaikeudet voivat myös aiheutua ulkoisista tekijöistä, esim. aivojen poikkeavuudesta sairauden takia. Voidaan ajatella, että mitä lievempiä aivojen toiminnan häiriöt ovat, sitä lievempiä ovat myös oppimisvaikeudet. (Numminen, Sokka 2009, 11.)  Oppimisvaikeudet ovat keskenään hyvin erilaisia ongelmia, mutta yhteistä kaikille oppimisvaikeuksille on kuitenkin se, että ne heijastuvat oppilaan kasvuun, kehitykseen, oppimiseen, arkiselviytymiseen, itsetuntoon, sosiaalisiin suhteisiin ja käyttäytymiseen.

Oppimisvaikeudet ovat erilaisia niiden laajuuden, vaikeusasteen ja laadun suhteen ja ne voidaan jaotella kielellisiin erityisvaikeuksiin, hahmotusvaikeuksiin, sekä tarkkaavaisuuden  vaikeuksiin. (Numminen, Sokka 2009.)

Kielen kehityksen erityisvaikeus, dysfasia

Kielen kehityksen erityisvaikeudesta käytetään erilaisia nimityksiä, joista yleisin on dysfasia. Lisäksi se pitää sisällään sanan erityisvaikeus,joka tarkoittaa sitä, että vaikeus kohdistuu nimenomaan kieleen. (Ahonen, Aro, Siiskonen 2001, 19.) Dysfasia nimike toimii yläkäsitteenä kielen- ja puheenkehityksen häiriölle ja sillä tarkoitetaan puheen ja kielen tuottamisen tai niiden ymmärtämisen viivettä suhteessa lapsen ikään tai muuhun käsitykseen (Numminen, Sokka 2009, 59). Vaikeudet voivat ilmetä kielen tuottamisessa tai ymmärtämisessa tai mahdollisesti molemmissa. Kielellisiin oppimisvaikeuksiin liittyy yleensä myös se, että puhe kehittyy hitaasti tai lapselle voi olla vaikeaa muodostaa lauseita, taivuttaa sanoja tai ylipäätänsä ilmaista itseään ja tuntemuksiaan suullisesti tai kirjallisesti. Jos lapsi joutuu jatkuvasti pinnistelemään ymmärtääkseen kuulemaansa tai ilmaistakseen itseään, tämä kuluttaa voimia ja väsymys voi näkyä mm. käyttäytymis- tai keskittymisvaikeuksina. (Ahonen, Aro, Siiskonen 2001, 21-23.)

Dysfasia on myös rinnastettavissa lukivaikeuteen eli dysleksiaan. Molemmissa oppimisvaikeuksissa lapsella on neurobiologispohjaisia poikkeavuuksia ja vaikeudet liittyvät kielen hallintaan, sekä voivat ilmetä yhtäaikaisesti. Joillakin lapsilla kielellinen vaikeus painottuu enemmän kielen käytön ja sisältöjen hallintaan, jolloin itse peruslukutaito tai kirjoittaminen eivät tuota vaikeuksia. Lukivaikeus puolestaan rajataan lähinnä vain luku-ja kirjoitustaidon oppimisen vaikeudeksi, eikä siihen liity arkipuheessa havaittavaa poikkeavuutta. Ohessa olevassa kaaviossa käy ilmi dysfasian ja dysleksian rinnastettavuus. (Ahonen, Aro, Siiskonen 2001, 23.)

Hahmottamisen vaikeudet oppimisvaikeuksina

Hahmottaminen on aivotoimintaa, joten oppimisvaikeudet voivat hankaloittaa nähdyn tiedon ymmärtämistä ja tulkintaa. Tällaisista vaikeuksista käytetään nimeä hahmotusvaikeudet. Hahmotusvaikeuksien taustalla on samoja syitä kuin muidenkin oppimisvaikeuksien. Hahmottamisen vaikeudet vaikuttavat tiedonkäsittelyyn ja voivat näkyä käyttäytymisessä. Useimpia hahmottamisen osa-alueita, joissa lapsilla ilmenee ongelmia on: visuaalinen eli näönvarainen tarkkaavaisuus, avaruudellinen hahmottaminen eli suuntien ja etäisyyksien arviointi ja visuomotoriikka eli kehon tai käden ja silmän yhteistyö.  Vaikeudet motorisessa koordinaatiossa voivat ilmetä esim. kömpelyytenä, huonona suoriutumisena liikunnassa tai huonona käsialana. (Numminen, Sokka 2009.)

Tarkkaavaisuushäiriöt

Tarkkaavaisuushäiriöstä on kyse silloin, kun keskittymisen vaikeudet vaikuttavat lapseen niin, että ne aiheuttavat haittaa arjen toiminnassa ja esiintyvät ainakin kahdella elämänalueella. Jokaisella on välillä ongelmia keskittymisen kanssa ja usein huonon keskittymisen taustalla onkin vireystila. (Numminen, Sokka 2009, 99.) Nälkä, väsymys, stressi jne. vaikuttavat kaikki keskittymiseen, joten tarkkaa rajaa on melko mahdoton vetää. Kun kyse on lapsesta, on kuitenkin tärkeää oppia huomaamaan, milloin keskittymisen vaikeudet ovat niin huomattavia, että haittaavat lapsen kehitystä tai oppimista ylipäätänsä.

Yleisin termi, puhuttaessa tarkkaavaisuushäiriöstä, on ADHD. Sillä tarkoitetaan tarkkaavaisuuden ongelmia, jotka ilmenevät mm. tarkkaavaisuuden vaikeutena, ylivilkkautena, impulsiivisuutena, levottomuutena ja häiritsevänä käytöksenä. Joskus vaikeudet ilmenevät ainoastaan tarkkaavaisuudessa, ilman ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Tällöin on kysymys ADD:stä. ADHD on yleisempää pojilla kuin tytöillä, kun taas ADD on yleisempää tytöillä kuin pojilla. Oireet lievittyvät yleensä iän myötä, mutta noin 60-80 prosentilla oireet säilyvät jossakin muodossa aikuisikään asti. Tarkkaavaisuushäiriö ilmenee yleensä kolmella osa-alueella: käyttäytymisessä, työskentelyssä ja oppimisessa, sekä tunteiden tasolla. (Numminen, Sokka 2009, 99-103.)

Työvälineitä opetukseen

Jotta opettaja pystyisi muokkamaan opetustaan erilaisia oppijoita huomioivaan suuntaan, oli lapsella oppimisvaikeuksia tai ei, opettajan tulisi omata monipuolisia keinoja oppilaslähtöiseen opetukseen. Valmiita ohjeita tai täydellisiä opettajan oppaita ei olekaan, tärkeintä on, että opettaja huomioi jokaisen oppilaan yksilönä. Ehkäpä yksiä tärkeimpiä asioita on empaattisuus. Lapsen tulisi saada tuntea, että opettaja on hänestä kiinnostunut muutenkin kuin vain soiton tai ryhmäopetuksen oppilaana.

Opetustilanteen ilmapiiri tulisi olla turvallinen ja luottavainen. Ilmapiirin ollessa hyvä ja opettaja-oppilas vuorovaikutussuhteen toimiessa, lasta on helpompi esim. rohkaista kysymään epäselvistä asioista. Tällöin helpottuu myös palautteenanto. Etenkin lapselle on tärkeää saada palautetta tekemisestään ja oppimisestaan ja tällöin hyvä ilmapiiri edesauttaa molemminpuolisen palautteenannon.

On hyvä muistaa, että etenkin oppimisvaikeuksisilla lapsilla on usein huonoja opiskelukokemuksia taustallaan (Savolainen 2010). Tällaisissa tilanteissa painottuu myös opettajan ja vanhempien yhteistyö. Lapsen kannalta on tärkeää, että opettaja voi keskustella oppilaan vanhempien/vanhemman kanssa, mitä tunnilla ollaan tehty tai miten oppiminen edistyy. Opettaja toimii osittain myös kasvattajana ja tällöin on toki huomioitava myös kotikasvatuksen luoma pohja.

Oppimisvaikeuksinen lapsi jaksaa keskittyä vähemmän aikaa yhteen asiaan ja tällöin olisikin tärkeää, että opettaja vähentäisi opetustilanteesta häiritsevät kuulo- ja näköärsykkeet. Lapsen tarkkaavaisuutta opittavaan asiaan voi lisätä puheäänen voimakkuuksia vaihtamalla, sopivan hitaalla puhumisella, avainsanojen painottamisella, katsekontaktilla tai kiinnittämällä lapsen huomio itseensä ennen puhumista., esim. koskettamalla kevyesti olkapäähän tai mainitsemalla hänen nimensä.  Esim. dysfaattisella lapsella on vaikeuksia omaksua, havaita tai hahmottaa uusia sanoja ja useasti lapsi saattaa reagoida vain lauseen loppuosaan tai arvailla vastauksia. Tällöin lyhyet ja yksinkertaiset lauseet, sekä pääasioiden toistaminen edesauttavat asian oppimista. Kerralla muistettavat asiat kuormittavat lapsen vastaanottokykyä, joten vähemmän on joskus enemmän. (Ahonen, Aro, Siiskonen 2001, 35-41.)

Etenkin oppimisvaikeuksisen lapsen kanssa on tärkeää antaa aikaa tiedon vastaanottamiselle ja käsittelylle (Savolainen 2010). Opettajan ei tarvitse pelätä hiljaisia hetkiä tunnilla, sillä nekin kuuluvat itse oppimisprosessiin. Lisäksi on tärkeää antaa lapselle mahdollisuus kysyä ja keskustella. Aina voi varmistaa ja kysyä, onko lapsi ymmärtänyt opittavan asian. Selkeä oppitunnin rakenne ja siirtyminen opittavasta asiasta toiseen selkeyttävät tunnin kulkua ja helpottavat lapsen oppimista.

Musiikillisessa opetustilanteessa voi hyödyntää mm. improvisointia. Kielen kehityksen oppimisvaikeuksissa improvisointi on hyvä keino ilmaista itseään, koska se ei välttämättä vaadi suullista tai kirjallista panosta. Luovan toiminnan harjoitukset ovat myös tarkkaavaisuutta ja mielenkiintoa ylläpitäviä, esim. musiikin tekeminen jollain soittimella kuvan perusteella. Tarkkaavaisuutta voi pitää myös yllä erilaisten pelien ja leikkien muodossa ja liittää niitä improvisaatio- harjoitusten yhteyteen (Hongisto-Åberg, Lindeberg-Piiroinen,  Mäkinen 2001).

Musiikkiliikunta on yksi improvisoinnin muodoista ja sen avulla lapsi voi toteuttaa musiikin herättämiä tunteita ja tunnelmia liikkuen. Pelkkä musiikin kuuntelu kehittää luovaa musiikillista ilmaisua ja ajattelua. Kuuntelemalla lapselle syntyy myös mieli- ja muistikuvia, joita voi hyödyntää oppimisessa. Lisäksi, jos lapsella on hahmottamisen kanssa ongelmia, korvakuulolta opettaminen on yksi vaihtoehto nuottien rinnalle. (Hongisto-Åberg, Lindeberg-Piiroinen, Mäkinen 2001.)

Erilaisia keinoja opetukseen on lukuisia ja ohessa tulikin vain muutamia lukuisista vaihtoehdoista. Mielikuvitusta käyttämällä, opettaja voi luoda opetustilanteesta oppijalle kuin oppijallekin hyvän pohjan. On hyvä muistaa, että oppimisvaikeudet eivät ole sairaus sanan varsinaisessa merkityksessä vaan käsite, jonka alle mahtuu monenlaisia pulmia. Lapsella voi olla monta ongelmaa samanaikaisesti, tai toisinaan  vain yksi ongelma. Tämän takia opettajuuteen kuuluukin lapsen oppimisen, itsetunnon ja persoonallisuuden kehityksen tukeminen tasapuolisesti. Kaikenkaikkiaan oppimisvaikeuksinen lapsi on kuitenkin ensisijaisesti ihan tavallinen lapsi, jolla on muitakin tarpeita kuin oppimiseen liittyviä.

Kirjoittaja:

Paula Holkko 2013, Centria ammattikorkeakoulu.

Lähteet:

Ahonen, T., Aro, T., Siiskonen, T. 2001. Sanat sekaisin?: Kielelliset oppimisvaikeudet ja opetus kouluiässä. Juva: PS-kustannus

Hongisto-Åberg, M., Lindeberg-Piiroinen, A., Mäkinen, L. 2001. Musiikki varhaiskasvatuksessa: HIPHOI, Musisoi. F-Kustannus Oy

Numminen, H., Sokka, L. 2009. Lapsellani on oppimisvaikeuksia. Juva: Edita Publishing Oy

Savolainen, T. 2010. Haastava nuori ja koulunkäynti- Opas opettajalle. Saatavissa: http://kalliomaa.net/. Viitattu: 14.04.2013