Nuottilukihäiriö alkeisopetuksessa

Kirjoittaja: Heidi Reinikainen 2013, Karelia-ammattikorkeakoulu

Sain tietää nuottilukihäiriöstä ensimmäisen kerran sattumalta, kun olin internetissä etsimässä vinkkejä pianonsoitonopetukseeni erästä oppilasta varten, jolle nuottien lukeminen oli ilmiselvästi keskivertoa haastavampaa. Löysin opinnäytetyön, joka oli tehty Turun ammattikorkeakoulussa 2010 (Erna Westerlund: Nuottilukihäiriökö ongelma – oppimishäiriön kohtaaminen soittotunnilla). Sen luettuani kiinnostuin aiheesta, koska moni asia tuntui loksahtavan kohdalleen, ja tunsin ymmärtäväni oppilaani ongelmaa paremmin. Aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että aloin kyselemään omilta opettajilta ja opettajakollegoiltani aiheesta, mutta kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä termistä.

Nuottilukihäiriön voi rinnastaa muihin oppimisvaikeuksiin

Dysleksia tarkoittaa aivoperäistä lukemisvaikeutta. Termiä käytetään yleisnimityksenä lukemisen ja kirjoittamisen häiriöille. Lukihäiriöllä tarkoitetaan synnynnäistä eriasteista vaikeutta oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Lukihäiriö voi esiintyä yhdessä muiden oppimishäiriöiden kanssa tai erillisenä. (Hintikka & Stranden 1999, 19.) Nuottilukihäiriö on oppimisvaikeus, joka ilmenee vaikeutena lukea ja hahmottaa nuottikirjoitusta.

Music and Dyslexia (Brand 2000) nimisessä artikkelissa kerrotaan, että monilla oppilailla, joilla on dysleksia, voi olla myös vaikeuksia nuottien hahmottamisessa, vaikka he ovat musikaalisesti hyvin lahjakkaita ja heillä on hyvä vaisto melodialle ja harmonialle. Hyvä sävelkorva ja musikaalinen vaisto voivat viedä oppilasta vauhdilla eteenpäin muutamat ensimmäiset vuodet, mutta sen jälkeen voi ilmetä vastahakoisuutta ja lopulta soittoharrastuksen lopettamisen mahdollisuus. Syynä voi olla se, että nuottikirjoituksen hahmottaminen aiheuttaa ongelmia, kun kappaleet pitenevät ja on pakko turvautua nuottikirjoitukseen. Nuottien lukeminen voi aiheuttaa ongelmia etenkin pianonsoitossa, koska oppilas joutuu lukemaan kahta nuottiviivastoa samanaikaisesti. Lisäksi diskantti- ja bassoavainten välinen eroavaisuus voi aiheuttaa hämmennystä, koska nuotit ovat eri kohdissa viivastoa. (Brand 2000.)

Tyhmästä ja laiskasta Einsteiniksi –kirjassa (Hintikka & Strandén 1999) on lueteltu erilaisia lukivaikeuden ilmenemistapoja. Muutama niistä on sellaisia, joita olen huomannut omassa oppilaassani ja niitä, jotka voisin hyvin ymmärtää vaikeuttavan nuottien lukemista. Niitä asioita ovat hidas lukemaan oppiminen, rivien yhdistyminen näkökentässä, sanojen yhteensulautuminen tai häipyminen näkyvistä. Oppija ei ymmärrä lukemaansa sisältöä, koska joutuu käyttämään niin paljon energiaa itse lukemisprosessiin, ettei jaksa kiinnittää huomiota sisältöön. Sanojen loppuja jää lukiessa pois, sanoja unohtuu välistä tai ne saattavat korvautua väärillä. Esiintyy siis arvaamista, jolla oppija yrittää kompensoida hitauttaan. Tarkkaavaisuus ei säily pitkään, ja syynä on yleensä väsymys. Monet oppijat, joilla on lukihäiriö, tekevät muihin nähden moninkertaisen työn jonkin asian opettelemisessa. (Hintikka & Strandén 1999, 26.) Nämä seikat voi melkein suoraan siirtää kuvaamaan nuottikirjoituksen lukemisen vaikeutta. Nuottien lukemisessa on niin monta tekijää, jotka voivat häiritä oppimista. On monta riviä viivaa ja väliä, erinäköisiä nuotteja ja taukoja. Jos silmät eivät pysy viivoilla tai rivit yhdistyvät näkökentässä, ja jos kaiken muun lisäksi nuottien yhteyteen kirjoitetaan sorminumeroita, on nuottien lukeminen epäilemättä hyvin turhauttavaa ja haastavaa.

Opettajahaastattelun tuloksia

Haastattelin kolmea instrumenttiopettajaa sähköpostitse. Yksi heistä on klassisen pianonsoitonopettaja ja kaksi muuta popjazzpuolen opettajia, joista toinen opettaa kitaran- ja pianonsoittoa ja toinen on kitaran-, pianon- ja rumpujensoitonopettaja. Haastattelukysymykset olivat: 1. Onko nuottilukihäiriö terminä sinulle tuttu? 2. Oletko koskaan epäillyt, että jollain oppilaallasi olisi nuottilukihäiriö? Miten se tuli ilmi? Millä tavoin hän/he eroittuivat muista oppilaista? 3. Millaisia erilaisia opetustapoja käytit hänen/heidän kanssaan?

Kukaan opettajista ei ollut törmännyt nuottilukihäiriö-termiin, mutta he osasivat kuitenkin päätellä sen liittyvän hahmottamishäiriöön: ”lukivaikeuksiin rinnattavissa olevaa häiriötä nuottien hahmottamisessa.” Käsite oli yhden haastateltavan mukaan erittäin osuva kuvaamaan nuottien hahmottamisvaikeutta. Tuli myös ajatuksia siitä, että nuottilukihäiriön omaava oppilas voisi hahmottaa nuottien siirtymiset ylös- ja alaspäin eri suuntiin ja ymmärtää intervallit väärään suuntaan. Toisaalta vastattiin, että vastaavia hahmottamishäiriöitä on myös sellaisilla oppilailla, joilla ei ole nuottien lukemisessa sen suurempia vaikeuksia.

Kaksi haastateltavista ei ollut koskaan epäillyt oppilaallaan olevan sellaista nuottien lukemiseen liittyvää häiriötä, joka olisi verrattavissa varsinaiseen nuottilukihäiriöön. Yksi haastateltavista sen sijaan kertoi, että on muutaman kerran havainnut nuottilukihäiriöön liittyviä ongelmia joillain oppilaillaan muttei vain ollut osannut nimetä ja sijoittaa ongelmia oikeaan viitekehykseen, koska ei ollut koskaan kuullut kyseisestä oppimishäiriöstä aikaisemmin. ”Nuottilukihäiriö on tullut ilmi esimerkiksi yleisenä nuottien hahmottamisongelmana: ei hahmoteta nuottien sijaintia viivastolla tai eroteta toisistaan aika-arvoltaan erilaisia nuotti- tai taukokuvioita.”

Kyseisillä oppilailla on ollut vaikeuksia oppia sävelnimien ja nuotin sijainnin vastaavuutta. Hän kertoi myös, että rumpaleilla on ollut vastaavanlaisia ongelmia rumpunuottien kanssa, jolloin vaikeutena on ollut hahmottaa nuottiviivastolla eri sävelkorkeuksille merkittyjä rumpuja rumpusetissä. Toisaalta hän sanoi, että asiaan voi liittyä myös muistamisen ongelmia tai joissakin tapauksissa jopa yleisen musikaalisuuden puutetta. Hän mainitsi myös, että hänen mielestään tärkeä seikka on myös se, että jotkut oppilaat pitävät notaatiomerkintää mahdottomana asiana oppia ja ovat selvästi ennakkoluuloisia nuotteja kohtaan. Opetustavoista hän mainitsi riittävän määrän kertaamista ja harjoitusten toistoja. Hän oli myös käyttänyt ”koskettimistolla pitkää nuottiviivastosuikaletta, johon olen merkinnyt kunkin koskettimen kohdalle oikeaa sävelkorkeutta vastaavan nuotin sekä sävelen nimen.” Hän ehdotti myös, että nuottien kanssa kamppailevat saattaisivat hyötyä värinuoteista.

Toinen haasteltavista sanoi, ettei hänellä ole opetustehtävissä yleensä tullut kiinnitettyä huomiota varsinaiseen nuottien luvun osaamiseen, koska se ei ole ollut pääroolissa hänen opetuksessaan. Hän käyttää enemmän sointumerkkejä ja tabulatuureja soitonopettamisessa. Hän sanoi, että on tavannut nuottilukihäiriön kaltaisiin ongelmiin verrattavia ongelmia vain väsyneen tai huononäköisen oppilaan kohdalla. Hän kertoi myöskin uuden soittimen aloittamisen voivan aiheuttaa ongelmia, koska silmä-käsi-korva –koordinaatio ei toimi kovin hyvin. Hän vastasi, että nuottien kanssa vaikeuksissa olevien kohdalla hän on aina pyrkinyt ottamaan mahdollisimman yksinkertaisia harjoituksia sekä käyttämään korvakuuloa hyväksi äänitteiden muodossa. Myös melodian rytmin ja sävelten harjoitteleminen erikseen on ollut avuksi.

Kolmas opettaja, jota haastattelin, sanoi, ettei halua turhaan diagnosoida oppilaitaan. Hän esitti kysymyksen, että mikä vauhti nuottien oppimisessa on ylipäätään normaalia; voiko sellaista asiaa edes määritellä. Kuten missä muussa oppimisessa tahansa, jotkut ovat nopeampia oppimaan ja käsittämään asiat kuin toiset. Hän sanoi, että nuottien kanssa kamppailevan oppilaan kanssa hän käy asioita hitaasti ja mahdollisimman monelta eri kantilta. Hän kertoi, että on kysynyt hitaasti oppivan oppilaan vanhemmilta, että onko kouluaineissa ollut hahmottamisen kanssa ongelmaa. Hän ei kuitenkaan maininnut miten koulussa olevat vaikeudet vaikuttavat suoranaisesti musiikin oppimiseen. Hän sanoi käyttävänsä aakkoskortteja ja korvakuulolla oppimista hyödykseen.

Oman oppilaani tarina

Oma oppilaani on 11-vuotias poika, joka on käynyt reilut kaksi vuotta pianotunneillani. Sitä ennen hän on käynyt ainakin vuoden oppitunneilla toisen opettajan johdolla. En tiedä, millä metodilla hänelle on opetettu nuottijärjestelmä, koska hänellä ei ollut minkäänlaista vihkoa, josta olisi näkynyt aiemmin soitetut kappaleet ja muut merkinnät. Kun minä vaihduin opettamaan häntä, kaikkiin kappaleisiin oli kirjoitettu nuottien nimet jokaisen sävelen päälle. Hän soitti pelkästään nuottinimillä eikä esimerkiksi tiennyt oliko mainittu c ylä-, ala- vai keski-c. Olin hämmentynyt, koska oppilas soitti muuten melko hyvin, muttei osannut soittaa nuoteista lähes ollenkaan. Hän osaa nimetä nuotit todella hyvin g-avaimella keski-c:stä ylä-c:hen mutta siitä ylöspäin nuottien nimeäminen tuottaa vaikeuksia.

Myös f-avainnuotit ovat oppilaalleni hankalia hahmottaa. En ole kuitenkaan antanut hänen kirjoittaa enää jokaisen nuotin päälle nuottinimeä, koska olen yrittänyt harjoittaa hänen taitoaan tällä tavoin. Aloin jo viime vuonna epäillä, että hänellä voisi olla nuottilukihäiriö, koska hänen ei onnistunut soittamaan yksinkertaisimpiakaan kappaleita suoraan nuoteista ja unohti loppuun päästyään mitä kahdeksan tahdin kappaleen alku kuulosti eikä näin osannut soittaa yhtään paremmin toisellakaan yrittämällä. Kun pyysin häntä nimeämään yksittäisiä säveliä, hän suoriutui moitteettomasti, mutta nuottien yhdisteleminen sujuvaksi melodiaksi ei onnistunut vielä senkään jälkeen.

Nuottien lukemisen lisäksi hänen on vaikeaa yhdistää vasen ja oikea käsi etenkin, jos toisessa on erilainen rytmi kuin toisessa. Tein hänen kanssaan samoja harjoituksia, kuin tein toisen oppilaani kanssa. Tämä toinen oppilas on myös hidas oppimaan, mutta tiedän sen johtuvan siitä, ettei hän harjoittele kotona ollenkaan. Toinen oppilas osasi yhdistää hienosti vasemmalla soitettavat puolinuotit ja oikealla soitettavat neljäsosanuotit myös kädet ristissä. Sen jälkeen vaihdoimme puolinuotit oikeaan ja neljäsosat vasempaan ja myös siinä pyysin oppilaita soittamaan kädet ristiin.

Toinen oppilas suoriutui molemmista harjoituksista pienen harjoittelun jälkeen hyvin mutta ”poika” ei osannut yhdistää vasenta kättä oikeaan, kun vasen käsi soitti nopeampia kuvioita. Kokeilimme harjoitusta monella eri tavalla: kädet erikseen, hyvin hitaasti, katsoimme yhdessä, mitkä sävelet soitetaan aina yhtä aikaa, harvensimme puolinuottien arvoa kokonuotteihin ja niin edelleen. Hän ei kuitenkaan pystynyt suorittamaan harjoitusta lähes ollenkaan. Aistin hänen hermostuvan, joten jätimme harjoituksen siltä tunnilta siihen.

Seuraavalla tunnilla hän alkoi itse ilman kehotusta soittaa samaa harjoitusta. Se ei vieläkään mennyt aivan niin sujuvasti kuin sen olisi olettanut menevän viikon harjoittelun jälkeen mutta minusta oli todella positiivista huomata, kuinka ahkerasti hän oli kotonakin ilmeisesti harjoitellut sitä. Olemme tehneet myös alkeellisia kehorytmiikkaharjoituksia. Niissä hän oli todella hyvä ja suoriutui melko vaikeistakin tehtävistä mallikkaasti. Hän on kiinnostunut rytmeistä ja pyytää usein, että tekisimme rytmikapuloilla rytmiharjoituksia.

Yhteenvetona voin havainnoistani kertoa, että hänen on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia ja yhdistää vasen ja oikea käsi. Hän opettelee kaikki kappaleet ulkoa, jolloin hän soittaa niitä hyvin. Mikäli hän on harjoitellut jonkin kohdan väärin ja opetellut sen ulkoa, on miltein mahdotonta saada kohta enää korjattua oikeaksi. Jos hän pitää kappaleesta, hän harjoittelee ja oppiikin ne oikein suurimmaksi osaksi, mutta opettelemiseen kuluu hyvin paljon enemmän aikaa kuin toisilla oppilaillani. Olemme soittaneet hänen kanssaan monenlaisia kappaleita ja samat ongelmat toistuvat niin klassisissa kuin popkappaleissakin.

En ole käyttänyt oppilaani kanssa sorminumeroita, koska lisäsymboliikka jo valmiiksi sekavaan nuottikuvaan ei uskoakseni helpottaisi hänen ongelmaansa lainkaan. Hän soveltaa sormijärjestyksiä oman mielensä mukaan ja saattaa soittaa samaan kappaleeseen usein eri sormijärjestyksin. Olen yrittänyt kiinnittää hänen huomiotaan tähän seikkaan, mutta tuloksetta. Ehkä se johtuu käsien koordinaatiokyvyn vaikeudesta tai sitten hänen energiansa menee oikeiden sävelten löytämiseen eikä ehdi siinä samalla miettiä sormituksia.

Lopuksi

Soitto-oppilaalle annetulla palautteella sekä myönteisen ja kannustavan ilmapiirin luomisella on ratkaiseva merkitys oppilaan mielenkiinnon säilymisen kannalta etenkin, jos hänellä on jokin erityinen vaikeus soitonoppimisessa. Jos oppiminen on haastavaa, ja opettaja vain vaatii aina vain lisää ja lisää, voi pieni ja vähän isompikin oppilas lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa soittoharrastuksen kokonaan.

Arvioinnilla on opiskelun auttamista ja tukemista edistävä tehtävä, ja on tärkeää asettaa oppilaalle tavoitteita sekä antaa myös oppilaan tehdä omat tavoitteensa. On kuitenkin huomattava, että oppilaiden saavutukset voivat jäädä kauaksi niistä tavoitteista, joita opettaja on etukäteen asettanut (Linnankivi, Tenkku & Urho 1994, 235–236.)

Musiikkiopistoissa on melko tarkasti määritellyt opetussuunnitelmat ja etenemisvauhtiin kiinnitetään huomiota. Siellä on kuitenkin mahdollista laatia yksilöllinen opetussuunnitelma niille, jotka eivät syystä tai toisesta etene muiden kanssa ennalta määrättyä vauhtia. Itse opetan oppilastani yksityisessä musiikkikoulussa, jossa ei ole varsinaista opetussuunnitelmaa eikä tulosvastuuta. Olen siinä onnellisessa asemassa, ettei kukaan painosta minua eikä oppilastani saavuttamaan tiettyjä tavoitteita tietyssä ajassa, vaan voimme edetä sopivaksi havaittua tahtia oppilaan ehdoilla. Teemme aina tavoitteita jonkun kappaleen suhteen mutta olemme joskus joutuneet vähentämään vaatimustasoa, koska jokin kohta kappaleessa ei vain luonnistu millään monen viikon harjoittelun jälkeenkään. Hän on kuitenkin hyvin pitkäpinnainen ja haluaa opetella kunkin harjoiteltavan kappaleen niin hyvin kuin mahdollista.

Poiketen Westerlundin (2010) opinnäytetyön oppilasesimerkistä omalla oppilaallani ei ole ollut suuria ongelmia motivaation kanssa. Häntä ei yleensä tunnu häiritsevän se, että hän etenee hitaasti tai että hän kokee nuotinluvun hankalaksi. Joskus hänellä oli kausi, jolloin saattoi purra kättään, jos ei onnistunut jossain harjoituksessa. Kielsin häntä tekemästä niin ja keskustelimme asiasta hänen kanssaan, ja se vaihe meni onneksi nopeasti ohi. Hän siis ymmärtää, kuinka jokin asia tulisi soittaa, muttei syystä tai toisesta kykene suoriutumaan tehtävästä niin hyvin kuin haluaisi tai luulisi pystyvänsä. Hän on kaiken kaikkiaan hyvin motivoitunut ja tulee aina tunneille hymyssä suin. Motivoituneisuudesta kertoo jo se, että hän jatkaa vuodesta toiseen soittoharrastustaan. Hän ei varmastikaan vertaa itseään muihin eikä saa paineita edistymisestään kavereilta eikä vanhemmilta. Sen vuoksi olen edelleen pitänyt nuotit mukana osana jokaista pianotuntia.

Westerlundin oppilas käyttää opinnäytetyön mukaan nykyään nuotteja vain ”tutustumismielessä” (Westerlund 2010).  Minä sen sijaan opetan oppilastani lähes samalla tavalla kuin muitakin oppilaitani, mutta autan häntä enemmän ja soitan hänelle useammin tiettyjä kohtia kappaleista, jotta hän kuulisi miltä kappale kuulostaa ja hahmottaisi kuuloaistilla sillä tavalla paremmin kappaleen etenemisen nuoteissa. Käymme kappaleita ja harjoituksia läpi monesta eri näkökulmasta ja etenemme pienin askelin, tahdin kerrallaan. Pienistä paloista siirrymme isompiin jaksoihin, muutamaan riviin ja sitten hän viikkojen harjoituksen jälkeen osaa soittaa kappaleita lähes moitteettomasti.

Vaikka olen yhä epävarma siitä, onko oppilaallani todella nuottilukihäiriö vai ei, on tärkeää olla tietoinen siitä mahdollisuudesta ja yrittää kehittää opettajuuttaan siihen suuntaan, että osaa ottaa kaikenlaisia vaikeuksia huomioon. Lisäksi tietous erilaisista opettamistavoista ja -ideoista ei koskaan mene hukkaan, vaan rikastaa omaa ammattitaitoutta.

Lähteet

Brand, V. 2000. Music and Dyslexia. Resource Room. International Dyslexia Association quarterly newsletter, Perspectives, Winter 2000 vol. 26, (1), 36–37. Viitattu 2.2.2013. http://www.resourceroom.net/gtld/ida_music.asp

Hintikka, A-M. & Strandén K. 2000. Tyhmästä ja laiskasta Einsteiniksi: näin autat lukivaikeuksista: käsikirja vanhemmille ja erilaisten oppijoiden kanssa työskenteleville. Övers: Moring, C. Helsingfors: Helsingin seudun erilaiset oppijat ry, Hero.

Linnankivi, M., Tenkku, L. & Urho, E. 1994 Musiikin didaktiikka.. Toinen painos. Juva: WSOY.

Westerlund, E. 2010. Nuottilukihäiriökö ongelma?: oppimishäiriön kohtaaminen soittotunnilla. Turun ammattikorkeakoulu. Viitattu 23.1.2013. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010112114903

 

 

 

Jätä kommentti