Musiikin ainutlaatuisuus – näkökulmia ihmisen musiikinoppimiskykyyn

Kirjoittaja: Anna-Maria Pietiläinen 2013, Savonia-ammattikorkeakoulu

Artikkelissani musiikin ainutlaatuisuudesta ja sen oppimisesta käsittelen musiikin olemassaoloa  maailmassa ja ihmisessä itsessään. Perusoletuksena pidän sitä, että jokaisella on jokin omakohtainen käsitys musiikista. Se on jotain ääntä ja jotain etenevää liikettä. Siinä on dynaamisuutta. Tarkoituksenani on selvittää, miten musiikki vaikuttaa yleensä ihmisiin ja miten ihmisen aivot ylipäänsä reagoivat musiikkiin ja musiikin oppimiseen. Minua on aina kiehtonut musiikki ja varsinkin musiikin tekeminen. En ole ollut varsinaisesti musiikin kuuntelija, mutta minulla oli jo muutaman vuoden ikäisenä valtava innostus soittaa ja laulaa itse. Niinpä opin varsin helposti soittamaan. Siihen ei tarvinnut nähdä vaivaa ensimmäisien vuosien aikana. Mieltäni askarruttaa, miksi opin silloin niin helposti. Miten musiikki vaikutti kasvuuni, miksi juuri musiikki oli minun juttuni?

Musiikin yleismaailmallinen olemus

Musiikki rakentuu erilaisista elementeistä kuten esimerkiksi ääni, rytmi, liike, muutokset, vaihtelut, kosketus, hiljaisuus, tempo, lämpö. Jokainen voi jatkaa listaa loputtomiin oman elinympäristönsä ja maailmankokemuksensa mukaan. Luomakunta on täynnä musiikin erilaisia ilmentymiä. Ihmiskunta tuo omat äänensä ja liikkeensä luomakunnan kaikkeuteen. Ympärillä oleva luonto elää omaa elämäänsä, johon ihmisen liikkeet ja toiminnat heijastavat omia säröjä ja muutoksia. Syntyy ääniä, liikettä, vastaliikettä, äänieroosiota ja uusia äänimuotoja. Linnut, heinäsirkat, puut, ruohot, heinät, vesi, purot, kosket, laineet kaikki nämä luonnon elementit synnyttävät ääntä, musiikkia. Linnut laulavat ja visertävät, puro solisee, koski pauhaa ja heinäsirkka soittaa viuluaan. Kuka on ollut metsässä aamuyöllä, kun elämä siellä alkaa heräillä yön jälkeen, mutta ihmisen aiheuttamat äänet ovat vielä poissa? Kuinka järisyttävä kokemus. Luonto on täynnä ääntä, mutta sieltä löytää myös hiljaisuutta. Rytmi, yön ja päivän vaihtelu, valo, varjo, pimeys, sade, paiste, talvi, kesä. Kaikessa on sisällä rytmin vaihtelua. Sydän ihmisen rinnassa antaa sykkeen jokaisen henkilökohtaiselle elämälle. Veri virtaa suonissamme ja mahdollistaa liikkeemme. Luonnossa ilmenevät musiikin elementit löytyvät myös meistä itsestämme.

Miksi musiikki on asiana niin yleismaailmallinen? Professori Kimmo Lehtonen (2007) käsittelee musiikin symbolisia ulottuvuuksia. Hän tutkii musiikin yhteyttä äidin ja vastasyntyneen kommunikaatioon. Äiti ja lapsi kommunikoivat jo raskausaikana, kun sikiö on äidin kohdussa. Molemmat tuntevat toisensa liikkeet. Lapsi elää siinä äänimaailmassa, jonka kohtu äidin sisällä hänelle välittää. Kuulo on aisteista se, joka syttyy ensimmäisenä ja sammuu viimeisenä. Vastasyntyneen kommunikointi äidin kanssa perustuu vaistonvaraisiin asioihin, jotka muodostuvat liikkeistä, rytmeistä ja hahmoista. Äidin sensitiivisyys luo pohjan lapsen mielialojen vaihtelulle. Sensitiivisyyden avulla äiti oppii lukemaan lapsensa toiveita ja tarpeita ja reagoimaan niihin. Lehtonen käyttää tästä termiä ”musikaalisuus”. Äiti tulkitsee lapsensa itkun ja ääntelyn intonaatioita. Tasapaino, asennot, jännitystilat, lämpötilat, värähtely, iho- ja kehokontaktit sekä niiden synnyttämät emotionaaliset kokemukset ovat kaikki yhteneviä myös musiikissa. (Lehtonen 2007, 56-59.)

Musiikin vaikutuksista

Musiikin ainutlaatuisuus on sen kyvyssä vaikuttaa suoraan ihmisen piilotajuntaan ja tunne-elämään. (Lehtonen 2007, 63.) Musiikin harrastaminen tavalla tai toisella on arvokasta, koska se kehittää tasapainoista tunne-elämää ja auttaa kehittämään psyykelle hyviä ja toimivia ongelmanratkaisumenetelmiä. Henkilökohtainen musiikkisuhde auttaa elämän kriiseistä selviämisessä. Musiikki tukee kasvua ja minuutta, koska sen avulla ihminen uudistuu ja löytää ratkaisuja vaikeissa elämäntilanteissa, jotka liittyvät tunne-elämän ongelmiin. Silloin musiikin lohduttava vaikutus korostuu. Musiikkikasvatuksen tärkein tavoite on, että nuorelle syntyy omakohtainen ja pysyvä suhde musiikkiin jolloin se parhaimmillaan eheyttää kasvavan nuoren tunne-elämää. Musiikkikasvattajan rooli on erityisen herkkä lapsen ja nuoren kehityshistoriassa. Olennaisinta olisi, että jokainen löytäisi musiikista itselle jotain ”omaa, olennaista ja tärkeää”, että musiikista ei tulisi vain harvojen omaisuutta. (Lehtonen 2007, 21-23.)

Olen Lehtosen (2007) kanssa samaa mieltä, että musiikkikasvattajan rooli on erityisen herkkä juuri lapsen ja nuoren kehittyessä ja kasvaessa kohti itsenäistyvää minää. Itse koin valtavan merkityksellisinä ne aikuiset henkilöt, jotka olivat ohjaamassa ja rohkaisemassa minua musiikin pariin tai olivat opettajiani. He olivat lapsen näkökulmasta ehdottoman luottamusta herättäviä, koska he avasivat pääsyn musiikin salaisuuksiin. Samalla koin hyvin voimakkaasti sen, että minut otettiin vakavasti ja olin merkityksellinen.

Kuten edellä käy ilmi, musiikinopettajan persoonallisuuden merkitystä ei voi yliarvioida, koska kyse ei ole taito-tieto-opetuksesta yksinään, vaan musiikin ominaisuudesta vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja syvimpiin rakenteisiin. Toiset ihmiset ovat emotionaalisesti tasapainoisempia ja kehittyneempiä kuin toiset. Jotkut taas ovat varsin tunteellisia ja toiset ennemmän järki-ihmisiä. Opettajan yksi tärkeistä tehtävistä on mielestäni se, että hän haluaa jatkuvasti oppia tuntemaan oppilastaan, tämän kehitystä ja kasvua ihmisenä, jossa yhtenä osatekijänä on musiikki.

Olen itse sekä oppilaan että opettajan roolissa saanut kokea, miten suuri vaikutus musiikilla on ihmisen tunne-elämään. Olen Lehtosen (mt. 2007) kanssa samaa mieltä siitä, että tärkein musiikkikasvatuksen tavoite on siinä, että jokaiselle syntyisi pysyvä omakohtainen ja omaehtoinen musiikkisuhde, joka säilyisi läpi elämän. Olen myös kokenut sen, miten musiikki antaa sanat niille tunteille, joita ihminen ei voi tai kykene käsittelemään itsessään. Musiikin kyky lohduttaa ja tuoda turvallisuutta auttaa ihmistä purkamaan suruaan tai ahdistustaan.

Kuolema on asia, joka hiljentää ja tyhjentää ihmisen mielen ja jättää usein sanattoman olon. Olen työssäni ollut usein siinä tilanteessa, että musiikki on antanut surevalle ja järkyttyneelle omaiselle kanavan purkaa tuskaansa. Olen myös itse kokenut, miten ”padot purkautuvat”, kun laulan tai elämän palaset loksahtelevat itsekseen paikoilleen, kun pääsen soittamaan Bachia uruilla. Musiikki on mainituissa tilanteissa toiminut tunteiden selventäjänä, tulkkina ja sanoittajana sekä minän eheyttäjänä. Kun olen palannut pitkien aikojen jälkeen urkujen ääreen soittamaan, olen tuntenut olevani jälleen kokonainen ihminen. Olen kokenut, että elän kuin puolella teholla ja elämän palaset menevät sekaisin, jos en välillä saa itse soittaa. Musiikki ja etenkin oma soittamiseni on ollut minulle keino saada asiat aina uudelleen järjestykseen. Syy tähän eheytymisen kokemiseen löytyy musiikin vaikutuksesta aivotoimintaamme ja alitajuntaamme.

Aivot ja musiikki

Aivojen ja musiikin johtava tutkija Daniel J. Levitin käsittelee kirjassaan Musiikki ja aivot (2010) laajasti aivotoimintaamme suhteessa musiikkiin sekä musiikin aikaansaamia toimintoja aivojen eri osissa. Levitinin ja hänen kollegojensa tekemät löydöt aivotutkimuksen saralla ovat osoittaneet, että toisin kuin aiemmin on vahvasti luultu, musiikki jakaantuu aivojen kaikkiin alueisiin. Musiikin kuuntelemiseen, esittämiseen ja säveltämiseen osallistuvat lähes kaikki aivoalueet ja lähes jokainen aivojen hermostollinen alajärjestelmä. (Levitin 2010, 14-15.)

Musiikin valtava vaikutus ihmiseen, ja sen aikaansaamat toiminnot aivoissa ovat tulleet ammatissani ilmi esimerkiksi laulattaessani dementiasta kärsiviä vanhuksia. He ovat saattaneet elää täysin omassa todellisuudessaan jo pitkään eikä heidän kanssaan ole voinut kommunikoida enää normaalisti sanoin. Kun olen ehdottanut, että laulaisimme yhdessä vanhan, tutun lastenvirren Mä silmät luon ylös taivaaseen (nykyisin virsi 490, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja 2000), he ovat laulaneet virren kaikki neljä säkeistöä ulkoa selvillä sanoilla ja oikealla rytmillä tapaillen kukin oikeaa melodiaa sillä sävelkorvalla, mikä heillä on. Virteen on saattanut useimmilla heillä liittyä koti, äiti, pyhäkoulu, lapsuus, kinkerit tai koulu. Vaikka aivot olisivat vaurioituneet joiltain osin, kohdat, joihin musiikki on jättänyt tutut jälkensä, ovat ihmeellisen toimintakykyisiä ja aiheuttavat ihmisessä reaktioita, kun ärsykkeenä toimii musiikki – varsinkin tuttu virsi tai laulu lapsuuden ajoilta.

Ominaisuus, joka erottaa musiikin maalaustaiteesta, on musiikin dynaamisuus, kyky liikkua ajassa ja muuttua rytmin ja tahtilajin mukana. Levitinin mukaan on todennäköistä, että juuri rytmi (poljento ja tahtilajit) oli esi-isiemme luoman musiikin esiasteen lähtökohtana (Levitin 2010, 60).

Levitinin (2010) esiin nostama asia musiikin dynaamisuudesta on varmasti monen ihmisen kohdalla eletty todeksi jo ennen kuin puhekyky on kunnolla ehtinyt kehittyä yksittäisten sanojen hallinnasta monimutkaisten lauseiden oppimiseksi. Musiikin rytmisyys saa ihmisen liikkumaan jo aivan vauvasta asti. Muistan, miten ala-asteikäisenä soitin erästä pianokappaletta, jossa rytmi vaihtui välillä tasajakoisesta kolmijakoiseksi ja takaisin, melodia oli hyvin virtaava ja koko kappaleen olemus oli mukaansatempaava ja hauska. Yksi- ja kaksivuotiaat veljeni hullaantuivat kappaleesta täysin. He kulkivat kappaleen mukana aluksi hidasta ja pientä rinkiä. Kappaleen edetessä ja tempojen ja rytmin muuttuessa he vaihtoivat suuntaa, liikettä ja nopeutta. Viimein he juoksivat isoa taloa ympäri ja lopettivat pianon ääreen kappaleen loputtua. Tämä toistui aina, kun soitin kyseistä kappaletta.

Musiikin eri osa-alueet laukaisevat aivoissamme eräänlaisen järjestelmän, jonka avulla kykenemme analysoimaan musiikin moniulotteisuutta, kuten sävelkorkeutta, tempoa, sointiväriä, melodiaa, rytmiä, tahtilajia, sävellajia, äänenvoimakkuutta, jälkikaikua. Miten siis aivomme toimivat? Seuraavassa pieni tiivistys asiasta. Kun kuuntelemme musiikkia, kuuleminen alkaa aivojemme kuorikerroksen alaisissa rakenteissa eli simpukkatumakkeissa, aivorungossa ja pikkuaivoissa ja kulkee sitten ylös kuulokuorelle aivojen molemmille puolille. Jos kuuntelee ja seuraa tuttua musiikkia tai vaikka vain musiikkityyliä, aivoissa aktivoituu lisää alueita, kuten hippokampus, joka on muistin keskus sekä otsalohkon alaosista erityisesti alimmat, poskea lähempänä olevat osat.

Jos naputtelemme rytmiä musiikin mukana tai vain ajattelemme naputtavamme, pikkuaivojen laukeavat piirit liittyvät mukaan toimintoon. Otsalohkoja ja motorista aivokuorta otsalohkon takaosassa päälaen alla tarvitaan, kun suunnitellaan käyttäytymistä eli esimerkiksi musiikin esittämistä soitettuna, laulettuna tai itse johtaen. Mukana on myös tuntoaivokuorialue, joka antaa palautteen, onko soittanut oikeaa kosketinta, laulanut oikean korkuisen sävelen tai näyttänyt johtaessaan lyönnin sinne, minne sen oli tarkoittanut. Kun lukee musiikkia nuoteista, aktivoituu näköalue pään takaosassa, takaraivolohkossa. Kielikeskuksen alueita, mukaan lukien Brocan ja Wernicken alueet sekä kielikeskukset ohimolohkossa ja otsalohkossa, herää, kun kuuntelee tai muistelee musiikkiin liittyvää sanoitusta. Musiikissa kokemamme tunteet liittyvät syvemmällä tasolla rakenteisiin, jotka ovat syvällä, alkeellisilla, pikkuaivomadon liskomaisilla alueilla ja mantelitumakkeessa, joka on tunteiden käsittelyn ydinalue aivokuoressa. Kyseisestä kuvauksesta käy ilmi aivojen erinomainen alueellinen erikoistuminen, mutta Levitin nostaa toisen aivotoiminnan periaatteen tähän rinnalle. Periaatetta kutsutaan neuroplastisuudeksi eli kyvyksi muovautua. Aivoissamme on rinnakkaisjärjestelmä, joka luo uusia yhdistelmiä ja uutta informaatiota uusien keinojen ja kanavien yhdistelmien avulla. Aivojen toiminnot ovat hajaantuneet laajalti kaikkialle, joten aivoilla on kyky siirtää tärkeiden toimintojen prosessikeskusten tehtävät muille alueille esimerkiksi trauman tai aivovaurion jälkeen. (Levitin 2010, 89-91.)

Edellä oleva tiivistelmä kuvaa aivojemme valtavan koneiston suuruutta ja ihmeellisyyttä, mutta samalla myös musiikin merkityksellisyyttä, ainutlaatuisuutta sekä kaikenkattavuutta. Omassa oppimisessani olenkin alkanut kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen oppimisen opetteluun. Levitinin (2010) tutkimusten innoittamana olen yhä enemmän huomioinut, että käytän oppimisessani tietoisesti laajempaa osaa aivojen kapasiteetista eli työllistän useampaa osa-aluetta aivoistani musiikin oppimisessa. Mitä käytännössä tarkoitan? Sitä, että olen lisännyt urkujensoiton opetteluuni uusia näkökulmia. Mekaanisen sormiharjoittelun rinnalle olen ottanut liikkeisiin, rytmeihin ja kuulokuviin perustuvan harjoittelun. Opetan sormeni soittamaan niin kuin korvani kuulevat musiikin eli opettelen soittamaan niin kuin haluan kappaleen kuulostavan, en niin kuin sormeni ja tekniikkani määräävät. Tästä on seurannut se, että kuulen soittoni todenmukaisemmin. Kuulen, mitä soitan, en enää sitä, mitä haluan kuulla ja luulen kuulevani. Kun edelleen yhdistän opetteluuni ja soittamisen harjoitteluuni tunteita, innostusta ja halua oppia ja edistyä sekä aktiivista mielikuvaharjoittelua, oppimiseni taso on huomattavasti korkeampi kuin aiemmin. Oppimiseni vahvistuu, koska käytän useampia reittejä päämäärän saavuttamiseksi, toisin sanoen opin paremmin, koska käytän aivojani kokonaisvaltaisemmin.

Kokonaisvaltainen oppiminen

Kokonaisvaltaisen musiikinoppimisen ja opettelun oivaltaminen on antanut minulle paljon työkaluja opettaessani itse esimerkiksi soitto-oppilaitani tai kuorolaisiani. Päämäärän eli oppimisen saavuttamiseksi ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa reittiä. Joskus olen kokenut, että vääränlaiset mielikuvat itsestä oppijana ovat olleet esteenä oppilaitteni edistymiselle. Olen kuitenkin määrätietoisesti rohkaissut oppilaitani heittäytymään musiikin oppimiseen, muuttamaan ajatuksia itsestä oppijana, kuuntelemaan, mitä soittavat tai laulavat ja uskaltautumaan innostua osaamisestaan. Olen huomannut saman reaktion omassa musiikin opettelussa kuin opettaessani toisia. Pelko epäonnistumisesta ja epävarmuus omista kyvyistä ovat aivan liian usein oppimisen esteenä tai ainakin hidastamassa sitä. Kokonaisvaltainen oppiminen ja sen opettaminen on hyvin mielenkiintoista, koska se avaa koko ajan uutta ymmärrystä itsestä ihmisenä, oppijana, laulajana, soittajana tai kuorolaisena. Olen sitä mieltä, että mitä paremmin oppija itse tuntee itsensä, sitä paremmin hän oppii ja osaa. Pyrin opettajuudessani harjaannuttamaan oppilaitani itsensä opettamiseen ja reagoimaan oikealla tavalla omaan suoritukseensa. Mielestäni silloin on juuri parhaimmillaan kyse kokonaisvaltaisesta oppimisesta. Tekee, mitä ajattelee ja ajattelee, mitä tekee.

Lähteet

Lehtonen, K. 2007. Musiikin symboliset ulottuvuudet. Suomen musiikkiterapiayhdistys.

Levitin, J. D. 2010. Musiikki ja aivot. Ihmisen erään pakkomielteen tiedettä. Helsinki: Terra Cognita.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja. 2000. Pieksämäki: Raamattutalo.