Elinikäisen ohjauksen verkkolehti

Huom! Verkkolehti on arkistoitu, siihen ei tuoteta enää uutta sisältöä
15.10.2014

Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto Kanuuna

15.10.2014
Ohjauksen verkostot Uutisia

Kanuuna-verkosto on Suomen 27 suurimman kunnan nuorisotoimien kehittämisverkosto, joka on toiminut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella vuodesta 2007. Kanuuna-verkosto järjestää vuosittain työseminaareja ja koulutuksia sekä koordinoi verkoston sisäisiä kehittämis- ja tutkimushankkeita. Nuorisotyön ja koulun yhteistyö -kehittämis- ja tutkimushanke alkoi vuonna 2012 ja päättyy kuluvan vuoden lopussa.

25.8.2014

Työmarkkinoiden aalloilla: ajelehtia vaiko navigoida?

25.8.2014
Ohjauksen teoriaa ja tutkimusta Ohjaus ja yhteiskunta Uraohjaus

Urasuunnittelu nykypäivän työelämänarratiivien valossa Työmarkkinoiden murroksessa omalla urapolulla navigointi muuttuu yhä vaikeammaksi. Jos työelämässä ainoa pysyvä asia on muutos, miten yksilön pitäisi suunnitella omia askeleitaan eteenpäin? Urasuunnittelu ennen ja nyt  | Urasuunnittelu ei enää toimi kuten ennen. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa oman paikkansa saattoi löytää kouluttautumalla tiettyyn ammattiin, jonka avulla työura urkeni mahdollisesti jopa saman työnantajan leivissä […]

3.7.2014

Hyvän ohjauksen kriteerit julkaistu

3.7.2014
Ohjaus ja yhteiskunta Uutisia

Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat laatineet suosituksen hyvän ohjauksen laatukriteereiksi. Kriteerit koskettavat perusopetusta, lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta. Niiden halutaan tukevan ohjauksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa sekä varmistaa laadukkaan ohjauksen saatavuutta. Opetushallitus suosittelee, että koulutuksen järjestäjät ottavat hyvän ohjauksen kriteerit käyttöön lukuvuoden 2014–2015 aikana. Päivitys 2023: Hyvän ohjauksen kriteereitä on päivitetty tämän uutisen julkaisemisen […]

26.5.2014

Työelämän pelisäännöt tutummiksi draaman avulla

26.5.2014
Ohjauksen menetelmiä ja käytäntöjä

Maahanmuuttajaopiskelijoiden määrä ammatillisessa koulutuksessa lisääntyy, kuten myös maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä suomalaisessa työelämässä. Samalla lisääntyvät mahdollisuudet kulttuurisiin yhteentörmäyksiin ja väärinkäsityksiin. Miten toisessa kulttuurissa kasvaneita voidaan paremmin integroida suomalaiseen työelämään ja sen, usein kirjoittamattomiin, pelisääntöihin? Miten ammatillinen koulutus voi valmistaa maahanmuuttajaopiskelijoita, kuten myös suomalaisia nuoria, kohtaamaan työelämä?

5.5.2014

Professionalizing and upgrading career guidance in Greece

5.5.2014
Kansainvälisyys Ohjauksen menetelmiä ja käytäntöjä Ohjauksen verkostot Yhteistyössä

Activities of the National Organisation for the Certification of Qualifications and Vocational Guidance – EOPPEP EOPPEP is the National Organisation for the Certification of Qualifications and Vocational Guidance, an all-encompassing body investing on better quality and more efficient & reliable lifelong learning services in Greece.

16.4.2014

PAIKKO -osaamistodistus – työpajoilla havaittu osaaminen näkyväksi

16.4.2014
Ohjauksen menetelmiä ja käytäntöjä

Tämän päivän maailmassa keskeistä on osaaminen. Osaatko hakea töitä ja osaatko tehdä niitä? Enää ei riitä, että olet suorittanut opintosi kunnialla – sinun on annettava näyttö osaamisesi tasosta. Tähän suuntaan kulkee myös ammatillisen koulutuksen maailma.  Osaamiseen perustuvassa tutkintojärjestelmässä osaamisen hankkimisen tapa ei ratkaise – ratkaisevassa asemassa on osaamisen tunnistaminen ja havainnointi siellä, missä osaamista kerrytetään. […]

31.1.2014

Henkilö työn takana – Elinikäisen ohjauksen asialla

31.1.2014
Ohjaus ja yhteiskunta Tarinoita ja henkilöitä

ARI HYYRYLÄINEN, Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian rehtori ja LAITURI-projektin projektipäällikkö, kiinnittyy vahvasti ohjauksen kehittämistyöhön pitkäaikaisen työuran myötä.

Urabaari avasi tiskin nuorille
29.1.2014

Urabaari avasi tiskin nuorille

29.1.2014
Ohjauksen kehittäminen ja hankkeet Ohjauksen verkostot

Hallituksen kärkihanke Nuorisotakuu siivitti viime vuonna päättyneen Urabaari -kehittämisverkoston uuden yhteisen hankkeen pariin vuosiksi 2013–2016. Verkosto elää ja luo uusia toimintatapoja jatkuvasti, mutta yhteinen tahtotila, laadukkaiden ohjauspalveluiden tarjoaminen, pysyy.

21.1.2014

Tieto ohjaa nuorta valinnoissa – Koordinaatti ohjaa ammattilaisia

21.1.2014
Ohjauksen menetelmiä ja käytäntöjä Ohjauksen verkostot Yhteistyössä

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Koordinaatti perustettiin vuonna 2006 vastaamaan nuorille tieto- ja neuvontapalveluita tuottavien kuntien ja järjestöjen asiantuntija- ja tukipalveluiden tarpeeseen. Valtakunnallinen nuorten tieto- ja neuvontatyön palveluverkosto eli tuolloin voimakkaan kasvun aikaa ja työmuotoa koordinoivalle sekä kehittävälle taholle oli todellinen tarve. Tällä hetkellä verkostossa on mukana 210 kuntaa ja järjestöä. Koordinaatti on yksi opetus- […]

21.1.2014

Koko ikäluokka haltuun – syrjäytymistä vastaan

21.1.2014
Ohjauksen menetelmiä ja käytäntöjä Ohjauksen verkostot

Nuorten syrjäytymiskeskustelu on käynyt kiihkeänä eri medioissa. Parasta syrjäytymisen ehkäisyä on kuitenkin se, että nuorella on lähellä luotettavia aikuisia ja että nuori on koulussa tai jossain muussa ohjatussa toiminnassa. Onko nuoruus muuttunut? Maailma on monimutkaistunut, reaaliaikaistunut sekä yksilöllistynyt. Kaikki muutos on tapahtunut nopeasti. Pysyvätkö perinteiset instituutiot mukana muutoksessa?