Tutkittuun tietoon perustuva turvallinen harjoittelu tanssinopetuksessa

Fysioterapeuttina tanssinopettajan koulutuksessa minua kiinnostaa erityisesti tapa, jolla jokapäiväisen tanssiharjoittelun turvallisuutta lähestytään tanssinopetuksessa – harrastustoiminnassa ja ammatillisessa koulutuksessa. Artikkelia varten haastattelin kolmea tanssinopettajaa. Esiin nousivat mm. turvallisen tanssiharjoittelun ja kehonhuollon opetuksen tiiviys tanssinopettajan tutkinnossa, sekä opiskeluaikana tapahtuneet lukuisat loukkaantumiset. Toisaalta aihetta pidettiin äärimmäisen tärkeänä osana tutkintoa ja tanssinopettajan työtä. Tässä artikkelissa pohdin, olisiko kenties tanssinopetuksessa ja turvallisen tanssiharjoittelun lähestymistavassa muuttamisen tarvetta.

Tutkitun tiedon asema tanssinopetuksessa

Fysioterapeutin tutkinnon lisäksi olen suorittanut tanssitieteen maisterin tutkinnon (MSc Dance Science) Englannissa. Tanssitiede on oma tieteenalansa, eikä täysin asetu urheilutieteiden alle, sillä tanssin taiteellinen komponentti erottaa sen muusta urheilusta merkittävällä tavalla. Hyvinvoinnin ammattilaisena tanssijoiden turvallinen harjoittelu kiinnostaa minua erityisen paljon. Huonosti toteutettu harjoittelu johtaa todennäköisesti lyhyisiin työuriin, joita varjostavat loukkaantumiset. Kun tanssi ei ole turvallista ja opettajan tiedoissa on puutteita voi päivittäinen tanssiharjoittelu olla tanssijalle jopa kivuliasta – kasvaneen loukkaantumisriskin ohella (Quin, Rafferty & Tomlinson, 2015, 56).

Tanssitieteen alalla tehty tutkimus tähtää tanssijoiden harjoittelun sekä heille suunnattujen kliinisten palveluiden laadun optimointiin sekä harjoittelun turvallisuuteen – näyttöön perustuen. Valitettavasti tutkimus ei aina löydä tietään käytäntöön. Näin ollen tanssijat ja tanssinopettajat, tutkimuksen kohderyhmät, eivät aina osaa soveltaa tutkittua tietoa työssään.

Tanssin kentällä on paljon perinteisiin nojaavia huonoja käytäntöjä, kuten tuntirakenne. Nykyään tiedetään, ettei kesken harjoittelun tulisi venytellä, mutta näin kuitenkin usein edelleen tehdään. Tällä on suora negatiivinen yhteys mm. hyppykorkeuteen ja tasapainoon, sekä yhteys loukkaantumisriskin kasvuun.

Turvallinen tanssiharjoittelu – mitä sillä tarkoitetaan?

Käytännössä turvallinen tanssiharjoittelu tarkoittaa muutakin, kuin turvallista harjoittelutilaa, sopivan kokoisia opetusryhmiä, sekä ensiaputaitojen ja paloturvallisuuden hallintaa. Tässä yhteydessä tutkimukseen perustuvalla turvallisella tanssiharjoittelulla tarkoitetaan soveltuvaa lämmittelyä ja jäähdyttelyä tunnin aluksi ja lopuksi. Opettajalla on myös oltava ymmärrystä venyttelytekniikoista; onko se palauttelevaa vai tähdätäänkö sillä liikkuvuuden lisäämiseen? Turvallinen tanssiharjoittelu sisältää tarvittavan oheisharjoittelun ohjaamista tanssijoiden tarpeisiin sekä hyvää ymmärrystä kehon toiminnasta. Lisäksi on ymmärrettävä ohjattavan ryhmän erityistarpeet (Quin ym. 2015, xviii-xix.).

Yksi ja kenties tärkein osa turvallista tanssiharjoittelua on tanssijan yksilöllisten tarpeiden ymmärtäminen. Tuntisuunnitelmaa toki seurataan ryhmänä, mutta korjauksia tehdessä tanssinopettajalla tulisi olla ymmärrystä tanssijan anatomiasta ja biomekaniikasta. Sellaisia korjauksia ei pitäisi tehdä, jotka asettavat tanssijan vaaraan loukkaantua, tai jotka kuormittavat tanssijan kehoa altistaen sen rasitusvammojen syntymiselle. Yhdenkään tanssijan kehoa ei pidä pakottaa sen turvallisen kapasiteetin yli. (Quin ym. 2015, 182-184.)

Haastattelemani tanssinopettajat kokivat jokainen saaneensa tanssinopettajan opinnoissaan jonkinlaista ohjausta turvalliseen tanssiharjoitteluun. Anatomiaa olivat kaikki lukeneet, joskin myös tanssiopintojen ulkopuolella. Haastatteluista sai sellaisen käsityksen, että koulusta riippumatta tanssijan kehoon ja anatomiaan liittyvät asiat opiskellaan äärimmäisen tiiviinä pakettina. Tätä ajatusta tukee myös aihetta liippaava opinnäytetyö (Knuutila, 2008), jossa Knuutila perehtyi tanssialan opiskelijoiden kehonhuoltoon. Todettiin, että aikaa ja resursseja ei ole riittävästi, vaikka opettajilla halua aiheen opettamiseen olisikin (Knuutila 2008, 46-47).

Anatomian tietämys ei riitä turvalliseen tanssiharjoitteluun

Anatomian ymmärtäminen on tärkeää niin tanssijalle itselleen kuin tanssinopettajalle. Näin on helpompi ymmärtää, mitkä lihakset osallistuvat tietyn liikkeen syntyyn, ja esimerkiksi minkä lihaksen vahvistamista tarvitaan jonkin liikkeen kehittämiseksi. Mutta riittääkö, että on kykenevä nimeämään kehon eri lihakset, vai voitaisiinko tanssin turvallisuutta lähestyä hieman erilaisesta tulokulmasta? Anatomia tulee viedä käytäntöön ja sen rinnalle tarvitaan muutakin.

Eräs haastattelemistani tanssinopettajista koki saaneensa hyvät tiedot ja taidot turvalliseen tanssiharjoitteluun ja kehonhuoltoon ennen tanssinopettajan koulutusta – tanssijan opinnoissa. Myöhemmin tanssinopettajan koulutuksessa hän koki, että kurssit perustuivat enimmäkseen anatomian opiskeluun, ja jäivät monilta osin pintaraapaisuksi. Lisäksi hänen opiskelijaryhmässään koettiin läpi opintojen useita tanssiliitännäisiä loukkaantumisia, jotka haastateltava yhdisti oman kehon toiminnan ymmärryksen puutteeseen.

Useat tutkimukset (Allen, Nevill, Brooks, Koutedakis & Wyon 2012, 783; Ramkumar, Farber, Arnouk, Varner & McCulloch 2016, 31-32) ovat osoittaneet, että tanssijat loukkaantuvat keskimäärin kerran vuodessa. Tanssijan keho joutuu harjoittelussa suoriutumaan liikkeistä, jollaisiin ihmiskehoa ei ole suunniteltu. Keholta vaaditaan suuria liikeratoja ja usein mahdottomilta näyttäviin asentoihin taipumista. Baletissa kehoa haastetaan lisäksi kärkitossuilla, jolloin tanssija suorittaa liikkeet varpaan kärjillä tasapainoillen.

Anatomian lisäksi olisi äärimmäisen tärkeää ymmärtää tanssin biomekaniikkaa; mitä kehossa tapahtuu liikkeen aikana ja miksi? Mitkä tekijät altistavat tanssijan riskiin loukkaantua ja mitkä vaikuttavat kehon linjaukseen? Mitkä liikkumisen maneerit aiheuttavat riskin rasitusvammojen syntymiselle? Esimerkiksi venyttelyn ja tanssissa paljon käytettävän alaraajojen aukikierron vääränlaisen suorittamisen riskit tulisi ymmärtää paremmin.

Tanssin ammattilaisia kiinnostaa harjoittelun turvallisuus

Tutkittuun näyttöön perustuva turvallinen tanssiharjoittelu ei ainoastaan toimi loukkaantumisia ennaltaehkäisevästi. Se edesauttaa myös laadukkaan liikkeen tuottamista ja vaikuttaa täten myös tanssin estetiikkaan (Geber & Wilson 2010, 51.). Kaikki haastattelemani tanssinopettajat olivat äärimmäisen kiinnostuneita tanssin turvallisuudesta ja pyrkivät viemään tätä sanomaa myös omille oppilailleen.

Haastatellut kertoivat kukin myös aktiivisesti pyrkivänsä kehittämään omaa ymmärrystä ja osaamistaan aiheesta kuka Pilates-opinnoin, kuka alan tutkimusta seuraten. Knuutilan (2008) tutkimuksen mukaan myös tanssin ammattiopiskelijoilla on kiinnostusta kehonhuoltoon ja tanssijan kehon ymmärtämiseen, mutta opetuksen on koettu jäävän suppeaksi (Knuutila 2008, 45). Kiinnostusta turvallisen tanssiharjoittelun ymmärtämiseksi näyttäisi olevan.

Tanssitieteellinen tutkimus julkaistaan lähinnä englanniksi. Tieteellinen kirjallisuus voi tuntua raskaslukuisuudessaan luotaantyöntävältä, puhumattakaan silloin, kun se on kirjoitettu vieraalla kielellä. Lisäksi näiden tutkimusten saatavuus on usein vaikeaa, jos kiinnostusta niiden lukemiseen olisikin. Kyse ei ole välttämättä kiinnostuksen puutteesta; usein tarvitsemme vain sysäyksen oikeaan suuntaan tai apua ja ohjausta itsenäiseen tiedonhankintaan.

Uskon, että tanssin ammattilaisten kiinnostusta tutkitun tiedon hakuun voitaisiin entisestään lisätä, jos asiaan paneuduttaisiin enemmän ammatillisessa koulutuksessa. Harjoittelun turvallisuuden tärkeyttä tulisi painottaa enemmän suhteessa oman ja mahdollisten oppilaiden uran laatuun, laajemmasta perspektiivistä. Pohdittaisiin, mitkä tekijät johtavat loukkaantumisiin ja miksi tanssijat loukkaantuvat niin usein – ja mitä opettajina voisimme tehdä tämän ennaltaehkäisemiseksi.

Turvallisen tanssiharjoittelun toteutus käytännössä

Oletetaan, että kaikki tanssinopettajat ovat kuten haastattelemani kolme ja pitävät turvallista tanssiharjoittelua itsestäänselvyytenä. Mikä sitten estää soveltamasta olemassa olevaa tietoa käytäntöön? Tanssinopettajat ovat antaneet vastaukseksi mm. ajan puutteen. Ajatellaan, että teorian opettaminen vie aikaa varsinaiselta tanssinopetukselta (Krasnow & Chatfield 1996, 163.).

Turvallisen tanssiharjoittelun ei tarvitse tarkoittaa teorian opetusta ja pitkiä puheenvuoroja tanssisarjojen lomassa. Turvallinen tanssiharjoittelu yksinkertaisimmillaan tarkoittaa hyvin rakennettua tuntisuunnitelmaa, tanssijoiden yksilöllisyyden huomioimista korjauksissa ja kykyä ymmärtää oman tanssilajin riskit ja tarvittava oheisharjoittelu. Oma toiminta tulee pystyä perustelemaan itselleen. Aikaan vetoaminen on turhaa.

Ajan puutteen sijaan uskon, että käytännössä ongelmaksi koituvat tanssinopettajien väärinkäsitykset siitä, mitä näyttöön perustuvalla turvallisella harjoittelulla tarkoitetaan. Tiedonsiirtoa oppilaille siirtyy kuin huomaamatta – käytännössä. Se, kuinka minua on nuorena opetettu vaikuttaa siihen, kuinka itse myöhemmin tanssijana esimerkiksi lämmittelen tai toteutan oheisharjoittelua – kunnes ehkä opin toisin. Ei ole tarpeen välttämättä järjestää teoriaopetusta tanssin ohelle, jos ei siihen resursseja ole. Tanssinopettajan toiminta ohjaa oppilaan harjoittelua turvalliseksi päivittäisen opetuksen myötä.

Muutoksia tanssinopetukseen harrastustasolla ja ammatillisessa koulutuksessa

Ammattitanssijat tai tanssinopettajat ovat aikanaan olleet tanssinharrastajia. Jos kehoa vahingoittava tai sen turvallisuuden laiminlyövä tapa tanssia opitaan jo lapsuudessa tai nuoruudessa, on paljon vahinkoa aiheutettu jo ennen ammattiuran alkua. Opimme tietynlaiset suoritustavat, ja toisaalta opimme jättämään tietyt asiat, kuten kivun, huomiotta. Tanssijat jopa tietyissä määrin kokevat kivun kuuluvan tanssiharjoitteluun (Rivera, Alexander, Nehrenz & Fields 2012, 11), koska siihen kulttuuriin on kasvettu. Täten suurimman muutoksen tanssinopetuksessa ja sen turvallisuudessa tulisi tapahtua harrastustasolla.

Tanssijat voivat ottaa harkitsemattomia riskejä loukkaantumisten suhteen, jos suhde tanssiin on pakkomielteenomainen; harjoitteluun palataan kesken kuntoutuksen ja harjoittelua jatketaan kivusta huolimatta (Akehurst & Oliver 2014, 260). Tanssinopettajan tulisi kyetä tunnistamaan riskikäyttäytymistä. Jo pieniä tanssinharrastajia tulisi ohjata turvalliseen harjoitteluun, jossa yksilölliset kehot huomioidaan, eikä loukkaantumisista johtuvista poissaoloista rangaista.

Sama pätee ammatilliseen koulutukseen. Tanssijan ja tanssinopettajan keho on hänen työvälineensä, ja loukkaantumiset ja kiputilat estävät tai haittaavat työntekoa. Täten omasta kehosta huolehtimisen tulisi olla merkittävässä roolissa osana koulutusta. Tekninen osaaminen ja esteettisesti puhdas suorittaminen eivät takaa pitkää ja tervettä uraa, vaikka niillä työnhaussa pääsisikin pitkälle.

Haastattelemani tanssinopettajat kuvasivat turvallisen tanssiharjoittelun ja kehonhuollon tulleen esille osana tanssinopettajan koulutusta, joskin tiiviinä, irrallisena pakettina. Turvallisen tanssiharjoittelun tulisi kulkea osana kaikkea tanssiharjoittelua läpi opintojen, ja olla osa keskustelua kaikessa tanssin opetuksessa. Se ei myöskään ole pelkkää kehonhuoltoa, vaan kattaa kaiken tanssitunnilla tapahtuvan liikkeen ja turvalliset suoritustavat.

Tanssinopettajan tulisi ymmärtää ihmisen fysiologiaa siinä määrin, että omat valinnat tanssinopetuksessa ovat perusteltuja, vaikkei niitä ohjattavalle ryhmälle erikseen perustelisikaan. Turvallisen tanssiharjoittelun tulisi olla itsestään selvä osa jokaista tanssituntia ja tanssijan omaa harjoittelua.

Tanssijan kehoa voitaisiin tarkastella opinnoissa uudenlaisesta, laajemmasta perspektiivistä. Pohdittaisiin, mitkä tekijät johtavat loukkaantumisiin ja mitä opettajina voisimme tehdä tämän ennaltaehkäisemiseksi. Miten liikkeen voi suorittaa turvallisesti oman kehon rajoja kunnioittaen, ja kuinka paljon keholta voi vaatia vahingoittamatta sitä – miksi jokin liike ei ole itselle mahdollinen ja millaisella oheisharjoittelulla se ehkä voisi tulla mahdolliseksi? Tämä ei vaadi lisää resursseja vaan yksinkertaisesti lisää keskustelua läpi tanssinopetuksen.

Ja jos oman koulutuksen tarjoamaan opetukseen aiheesta ei ole tyytyväinen, voi tietoa ja osaamista aina hankkia itsenäisesti.

Kirjoittaja: Oonasofia Saukkonen 2018, Savonia ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Akehurst, S. & Oliver, E. 2014. Obsessive passion: a dependency associated with injury-related risky behaviour in dancers. Journal of Sports Sciences, 32, 3, 259-267.

Allen, N., Nevill, A., Brooks, J., Koutedakis, Y., & Wyon, M. 2012 Ballet Injuries: Injury Incidence and Severity Over 1 Year. Journal of Orthopaedic and Sports Physical Therapy, 42, 9, 781-790.

Geber, P. & Wilson, M. 2010. Teaching at the Interface of Dance Science and Somatics. Journal of dance Medicine and Science, 14, 2, 50-57.

Knuutila, M. 2008. Kehonhuolto osana suomalaista tanssialan koulutusta. Pedagoginen opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Krasnow, D. & Chatfield, S. 1996. Dance Science and the Dance Technique Class. Impulse, 4, 162-172. Viitattu 24.1.2018. http://www.citraining.com/Dance-Science-and-Dance-Technique-Class.html

Ramkumar, P., Farber, J., Arnouk, J., Varner, K., & McCulloch, C. 2016. Injuries in a Professional Ballet Dance Company. A 10-year Retrospective Study. Journal of Dance Medicine and Science, 20, 1, 30-37.

Rivera, D., Alexander, J., Nehrenz, G., & Fields, B. 2012. Dancers’ Perceptions of Injuries. Journal of Music and Dance, 2, 1, 9-12.

Quin, E., Rafferty, S. & Tomlinson, C. 2015. Safe Dance Practice. Champaign: Human Kinetics.