Ryhmä syntyy prosessissa – taiteellinen prosessi ryhmähengen kohottajana

Tanssi on itsessään yhteisöllinen laji, sillä opetus järjestetään yleensä ryhmissä. Tanssitaiteen opetusta järjestävissä tanssikouluissa myös esitystoiminta on tärkeä osa opetusta, mikä tuo arvokkaan lisän harrastukseen. Esitystoiminnan kautta oppilas pääsee kehittymään monipuolisesti ja työskentelemään osana ryhmää, mikä on merkittävää myös sosiaalisesti. Artikkelissa pohdimmekin, minkälainen esitysprosessi tukee parhaiten ryhmän toimintaa ja vuorovaikutuksen kehittymistä.

Ryhmäytyminen on monen tekijän summa

Ryhmädynamiikka rakentuu monen tekijän varaan. Ryhmän keskinäiseen dynamiikkaan vaikuttavat erityisesti jäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen laatu ja yksilöiden energia. Koska jokainen yksilö tuo ryhmään oman persoonansa ja tapansa kommunikoida, on jokainen ryhmä keskenään erilainen. Tanssin kaltaisessa lajissa ryhmän sisäisellä dynamiikalla on suuri merkitys oppimisen ja viihtyvyyden kannalta. Tanssitunnit järjestetään ryhmässä, jolloin ryhmän sisäiset kemiat ja energia vaikuttavat olennaisesti oppimisilmapiiriin. Laji ohjaa myös helposti yksilöiden väliseen vertailuun ja kilpailuun, jolloin ilmapiiri ryhmän sisällä voi olla hyvinkin pingottunut ja vuorovaikutus jäsenten välillä niukkaa.

Ryhmän dynamiikka ei ole kuitenkaan staattinen tila, vaan se elää erilaisten vaiheiden läpi ryhmän toiminnan jatkuessa. ”Yleisimmin ryhmän kehitysvaiheita on kuvattu Bruce Tuckmanin (1965; Himberg & Jauhiainen 1998, 146-147; Niemistö 1998, 160-167, 179-180, 189-192) jaon mukaisesti muotoutumis-, kuohunta-, normittamis- ja toteuttamisvaiheina. Myöhemmin Tuckman lisäsi malliin myös lopettamisvaiheen” (Rovio, Lintunen & Salmi, Ryhmäilmiöt liikunnassa, 90.) Hapuilevaa muotoutumisvaihetta seuraa usein kuohuntavaihe, joka saattaa ilmetä kitkaa ja muodostua klikkejä ryhmän sisälle. Kuohuntaa seuraavassa normittamisvaiheessa ryhmän sisäisiä ristiriitoja pyritään selvittämään ja toiminnan tavoitteena on vapauttaa ilmapiiriä. Näiden olennaisten ryhmää haastavien vaiheiden kautta päästään toteuttamisvaiheeseen, jolloin vuorovaikutus ryhmän sisällä on kehittynyt siten, että työskentely on tuottavaa ja motivoivaa. Normaalissa treeniarjessa ryhmän sulava toiminta ei ole kuitenkaan itsestään selvää, ja olemmekin havainneet, että monesti yhteinen päämäärä toiminnalle on avain todelliselle ryhmäytymiselle.

 Kun ryhmän toimintaa ohjataan kohti yhteistä päämäärää, kehittyvät vuorovaikutuksen laatu ja yksilöiden välinen dynamiikka väistämättä. Tällöin puhutaan sosiaalipsykologisin termein pyrkimyksestä kohti yhteistoiminnallista ryhmää, jossa korostuu oppilaan aktiivisen osallistumisen merkitys yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tällöin ryhmän jäsenten välille kehittyy positiivinen keskinäisriippuvuussuhde, mikä tarkoittaa, että ryhmän jäsenet tarvitsevat toisiaan saavuttaakseen omat myös tavoitteensa. Jokainen ryhmän jäsen on tietoinen omasta vastuualueestaan ja sen merkityksestä yhteisessä työskentelyssä, jolloin yhteen hiileen puhaltaminen ja toisten kannustaminen vievät kohti yhteistä päämäärää. (Repo-Kaarento, Innostu ryhmästä, s.33.) Tanssin kontekstissa esimerkiksi ryhmän yhteinen taiteellinen ja koreografinen prosessi voikin muodostua hyvinkin tärkeäksi motiiviksi alkaa pelata yhteen.

Taiteellinen prosessi pakottaa vuorovaikutukseen

Tanssinopettajina toimiessamme olemme havainneet, että tavanomaisessa tuntitilanteessa yksilö pääsee harvoin vaikuttamaan toimintaan tai tunnin kulkuun. ” Perinteisestihän tanssinopetus tanssikouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa perustuu strukturoituihin liikejärjestelmiin, joissa liikkeiden vaikeustaso asteittain kasvaa. Vaikka oppilaiden luovaan, omakohtaiseen liikeilmaisuun kiinnitetään nykyisin myös paljon huomiota, perustuu niin sanotun tanssitekniikan oppiminen suurilta osin jäljittelyyn ja erittäin suureen määrään toistoja” (Eeva Anttila: Tanssin, siis ajattelen – pohdintoja tanssista, oppimisesta ja kehotietoisuudesta, s. 73.) Tämä Eeva Anttilan mainitsema normaali rutiininomainen treenitraditio saattaa ohjata oppilaan passiiviseen suoritustilaan, jolloin vuorovaikutus ja dialogisuus kärsivät. Ilmiö heijastuu usein myös koko ryhmän toimintaan ja dynamiikkaan.

Usein koreografinen prosessi ja esityksen valmistaminen kuitenkin yhdistävät ryhmää. Esitystoiminta voikin toimia tavallisesta tuntitilanteesta poiketessaan arvokkaana välineenä kehittää ryhmän välistä vuorovaikutusta. Opetusharjoitteluissamme työskentelimme useiden eri ryhmien kanssa, ja huomasimme etteivät kaikki esitysprosessit kuitenkaan tue ryhmähengen kehitystä. Havaitsimme että ryhmäytymistä tukeakseen prosessin olisi tärkeää olla osallistava, jolloin oppilailla on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja osallistua ideointiin. Näin yksilö tuntee olevansa tärkeä osa ryhmää ja kokee työpanoksensa merkitykselliseksi.

Kummankin koreografisissa prosesseissa oppilaat pääsivät itse luomaan liikemateriaalia annettujen tehtävänantojen pohjalta pienryhmissä. Tehtävänannot tukivat teoksen teemoja, jolloin oppilaat pääsivät käsittelemään aiheita omista näkökulmistaan ja tutustumaan oman liikkeen tuottamiseen. Pienryhmissä työskentely pakotti vuorovaikutukseen muiden oppilaiden kanssa, mikä tuntui lisäävän luottamusta ryhmän kesken.

Pidimme dialogisuutta yllä keskustelemalla yhdessä teoksen teemoista, sillä koimme tärkeäksi tanssijoiden kehityksen kannalta herättää myös heidän omaa ajatteluaan. Keskustelutuokiot rohkaisivat yksilöitä tuomaan persoonaansa enemmän esiin ja mikä näkyi vapautuneempana toimintana ryhmässä. Tanssijoiden rohkaistuessa aktiiviseen ideoimiseen ja sisäistäessä syvemmin teoksen teemoja, näkyi positiivinen muutos myös heidän ilmaisussaan ja fyysisessä kehonkielessään. Tämä välittyi myös lavalla aitona tiimipelinä ja vuorovaikutuksena.

Opettaja luotsaa ryhmän kohti maalia

Ryhmän ohjaajana opettaja on keskeisessä roolissa ryhmäytymisen vaihtuvien vaiheiden aikana. Opettaja on vastuussa turvallisen ilmapiirin luomisesta ja vuorovaikutteisuuteen pyrkimisestä. Opettajan tehtävänä onkin luotsata ryhmä läpi karikoiden ja onnistumisten ja asettaa selkeät tavoitteet, joita kohti yhdessä ryhmänä ponnistellaan. Jotta ryhmä voi toimia hyvin yhteen, on myös ensin löydettävä luottamus sen jäsenten ja opettajan välillä kunnollisen tutustumisen kautta.

Kannustava ja osallistava ilmapiiri on tärkeä

 Tutkiessamme ryhmäytymistä koreografisen prosessin kautta koimme, että tällaisessa prosessissa opettajan rooli nousee avainasemaan. Tunneille tulisi luoda kannustava ilmapiiri, jossa oppilaat uskaltavat kokeilla ja erehtyä ja tuoda ajatuksiaan esiin. Huomasimme, että esimerkiksi yhteiset keskustelut ja liiketehtävien purku veivät prosessia eteenpäin – ja mikä tärkeintä, se haastoi oppilaita ajattelemaan ja rohkaisi jokaista tuomaan persoonaansa esiin.

Opettajan aito läsnäolo ja taito kuunnella oppilaita ovatkin avainasemassa välittömän ilmapiirin ja dialogisuuden toteutumisessa. Koimmekin että oppilaiden osallistaminen prosessiin tuntui synnyttävän sisäisen motivaation työskentelyyn. Havaitsimme, että tällaisella menetelmällä teos siirtyi tanssijoille ja he ottivat yhteisen vastuun oppimisestaan.

Oppilaiden kokemuksia ja lopputulema

Syyskauden lopuksi teetimme kumpikin kyselyt oppilaille, joilla kartoitimme heidän kokemuksiaan ryhmän toiminnasta ja ilmapiiristä prosessin aikana. Oppilaat saivat kirjoittaa vapaasti kokemuksiaan muun muassa toistensa kanssa tehdystä yhteistyöstä sekä omasta kehityksestään tanssijoina. Pääosin oppilaiden vastauksissa nousi esille positiivinen kokemus, ja ilmapiiri koettiin sallivaksi ja hyväksi koko opetusjakson aikana. Moni koki yhteisen prosessin ryhmäyttäneen aiemmin hajanaista porukkaa, ja että yhdessä työskentely oli ollut inspiroivaa. Oppilailta tulleiden palautteiden sekä omien kokemuksiemme perusteella on selvää, että tämänkaltainen osallistava prosessityöskentely olisi erittäin tervetullut lisä tanssikoulumaailmaan. Ryhmän yhteiset projektit ruokkivat ryhmähenkeä ja kehittävät samalla tanssijuutta monipuolisesti, jolloin päästään toimimaan taidekasvatuksen ytimessä. Tätä lisää tanssikouluihin!

Kirjoittajat:

Kia Immonen & Natalia Oksanen 2020, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Anttila, E.  2005. Tanssin, siis ajattelen – pohdintoja tanssista, oppimisesta ja kehotietoisuudesta. Teoksessa Karppinen – Ruokonen – Uusikylä, S. 2005. (Toim. )  Taito ja taiteen luova voima. Oy FINN LECTURA AB

Repo-Kaarento, S.2007 Innostu ryhmästä. Miten ohjata oppivaa yhteisöä. Dark Oy Vantaa.

Rovio, E., Lintunen, T. & Salmi, S. 2009. (Toim.) Ryhmäilmiöt liikunnassa. Liikuntatieteellinen seura ry.