Kun lapsi haastaa muskarissa
Mitä tehdä, kun lapsi menettää malttinsa kesken muskaritunnin? Entä, jos lapseen ei saa kontaktia, tai hän ei suostu osallistumaan muiden mukana leikkeihin? Musiikkileikkikoulun opettajina saamamme kokemuksen mukaan lähes jokaisessa muskariryhmässä on vähintään yksi haastavasti käyttäytyvä lapsi, ja tuntemuksemme mukaan lasten haastava käyttäytyminen on vain lisääntymään päin. Artikkelissamme lähdemme pureutumaan ajankohtaiseen aiheeseen, kuinka ohjata haastavasti käyttäytyvää lasta musiikkileikkikoulussa.
Haastavaa käyttäytymistä on monenlaista
Lastenpsykiatri Keijo Tahkokallio (2003, 99-102) listaa, että haastava käyttäytyminen voi ilmetä esimerkiksi keskittymiskyvyn puutteena, levottomuutena ja vaikeutena noudattaa sääntöjä. Näihin voi sisältyä esimerkiksi impulsiivista ja tarkkaamatonta käytöstä, sanallista haastamista, arvaamattomuutta sekä tehtäviin ja toimintoihin juuttumista (Suomi, 2013, 8-12.). Lapsen haastavan käytöksen taustalla voi olla jokin määritelty diagnoosi, tai sitten haastava käyttäytyminen johtuu muista tekijöistä. Jokainen lapsi haastaa kuitenkin omalla tavallaan aikuista, ja jokainen tilanne vaatii hieman erilaista otetta ohjaavalta aikuiselta.
Tarkkaamattomat ja ylivilkkaat lapset
Muskariopettajan hermoja voi kiristää lapsi, joka ei pysy hetkeäkään paikallaan, vaan vaeltelee luokassa sinne tänne. Tai sitten toinen, joka ei koskaan ehdi odottaa omaa vuoroaan, vaan toimii hetken mielijohteiden pohjalta ja toteuttaa kaikki visionsa säännöistä piittaamatta.
Ylivilkas lapsi ei kykene olemaan kauhaa paikallaan. Paikallaan istuminen on haasteellista ja lapsi saattaa esimerkiksi kiemurrella penkissä. Paikallaanolon vaikeus ilmenee myös niin, että lapsi lähtee herkästi vaeltamaan tilassa. Ylivilkas lapsi on usein myös hyvin puhelias, ja puhuu myös muiden päälle ja keskeyttää toisten puheen. (Juusola, 2012, 32.).
Impulsiivinen lapsi taas toimii, ennen kuin hän ehtii ajattelemaan. Vaikuttaa siltä, kuin lapsella ei olisi tarvittavaa kykyä suunnitella ja harkita omaa toimintaansa, vaan hän toimii saman tien, kun idea tulee hänen mieleensä. Impulsiivisen lapsen on vaikea ajatella omien tekojensa seurauksia, ja sen vuoksi hän valitettavasti toistaa virheitään ottamatta niistä opiksi (Juusola, 2012, 31-34.).
Tarkkaamattomalla lapsella on pulmia keskittymiskyvyn kanssa. Hän ei jaksa keskittyä tehtäviin kuin hetkeksi kerrallaan, ja hänen huomionsa kiinnittyy herkästi muuhun kuin tehtävään, esimerkiksi siihen, mitä kaverit tekevät. Tarkkaamaton lapsi myös unohtelee herkästi tavaroita ja asioita (Juusola, 2012, 32.).
Eikö Konsta taaskaan osallistu?
Haasteita muskariopettajan työntekoon aiheuttaa myös lapsi, joka joko vetäytyy toiminnan ulkopuolelle, tai päinvastoin haastaa sanallisesti opettajaa tai ryhmän muita lapsia.
Sanallinen haastaminen ilmenee lapsen käytöksessä siten, että hän haastaa riitaa joko kaverien tai aikuisten kanssa. Lapsen päämääränä on tällöin saada toiset ärsyyntymään sillä, mitä hän sanoo. Joskus tämä ilmenee saman asian hokemisena tai jankuttamisena. Tämä on myös lapsen keino testata aikuisen kestävyyttä ja rajoja (Viljamaa 2009, 61-63.). Toiminnasta kieltäytyminen taas ilmenee niin, että lapsi kieltäytyy osallistumasta toimintaan, joka ei kiinnosta häntä tai tuntuu hänestä liian vaikeilta. Lapsi saattaa myös kieltäytyä aivan perusasioista, kuten pukemisesta tai ulkoilemaan lähtemisestä. Näiden tilanteiden ohjaaminen vaatii kasvattajalta kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä (Dufva & Koivunen 2012, 59.).
Vetäytyvä lapsi vetäytyy tilanteista, jotka tuntuvat hänestä liian haastavilta tai vaikeilta. Hän saattaa vetäytyä kavereiden seurasta, jos kokee olonsa epämukavaksi tai turvattomaksi. Joskus lapsen vetäytymiseen voi liittyä myös masennusta (Dufva & Koivunen 2012, 135-137.)
”Tämä on ihan tyhmää!”
Isoja haasteita haastavasti käyttäytyvälle lapselle tuovat vireystila, isot ryhmät ja ohjeiden annon epäselkeys. (Suomi 2013, 12-13) Muskarit ovat yleensä iltapäivällä päiväkotipäivän jälkeen, jolloin lapsi on usein jo valmiiksi väsynyt. Tämä hankaloittaa tilannetta entisestään.
Yleisimpiä hankalia tilanteita aiheutuukin, kun lapsi ei jaksa keskittyä. Hän saattaa lähteä vaeltelemaan, ehkä puhella tai äännellä niin, että toistenkin lasten keskittyminen herpaantuu tai esimerkiksi ottaa käyttöönsä tavaroita tai soittimia ilman lupaa. Lapsi saattaa myös tietoisesti pyrkiä saamaan kaverin huomion omaan tekemiseensä. Vetäjän on puolestaan hankala irrottaa liikaa omaa huomiotaan yhdelle lapselle, koska tällöin koko muun ryhmän keskittyminen helposti herpaantuu toiminnan keskeytyessä.
Lapsi saattaa myös tietoisesti haastaa ohjaajaa. Hän voi ilmoittaa kovaäänisesti, ettei pidä muskarista tai senhetkisestä toiminnasta. Hän voi tietoisesti vaikeuttaa ohjaajan toimintaa esimerkiksi tarrautumalla tavaroihin ja soittimiin tai tehdä kiusaa toisille ryhmäläisille. Hän voi myös pyrkiä dominoimaan toisten ryhmäläisten toimintaa.
Opettaja, ole oma itsesi!
Piia Suomi (2013) mainitsee opinnäytetyössään Haastavan lapsen kohtaaminen varhaiskasvatuksessa, että ”Kasvattajan on osattava, ehdittävä sekä pystyttävä kohtaamaan haastavasti käyttäytyvä lapsi joka päivä aidosti, omana itsenään.” Kokemuksemme mukaan, tämä pitää täysin paikkaansa. Lapsi aistii epäaitouden ja lapsen mielenkiinto pysyy ohjelmassa parhaiten, kun opettaja on aidosti koko sydämellään siinä mukana.
Tämä auttaa myös opettajaa itseään. Jokainen meistä on oma persoonansa ja jos yritämme olla jotakin sellaista mitä emme aidosti ole, se voi ajaa meidät pian loppuun. Omaa opettaja minäänsä tuleekin lähteä rakentamaan oman persoonan ympärille ja löytää oma tyyli tehdä asioita yhteisten raamien sisällä.
Suomi (2013, 24-25, 40.) kuvaa, että lapsi hakee haastavalla käytöksellään kaipaamaansa huomiota aikuiselta, ja aikuisen tulisikin pysähtyä lapsen äärelle ja kohdata lapsi näissä tilanteissa. Monesti haastavasti käyttäytyvillä lapsilla on ongelmia itsetunnon kanssa, koska he ovat yleensä saaneet paljon negatiivista palautetta käytöksestään. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää kohdata lapsi hänen itseluottamustaan tukien. Itseluottamusta tukee rauhallinen, kärsivällinen käyttäytyminen sekä lapsen kannustaminen ja selkeä ohjaaminen tukemalla lasta kuulumaan osaksi ryhmää.
Aina ei ole mitenkään mahdollista keskittyä haastavan lapsen tarpeisiin hektisissä ryhmätilanteissa, mutta lapsen kanssa on mahdollista keskustella asioista ja tilanteista esimerkiksi muskarin jälkeen.
Nallen matka maailman ympäri
Tuntisuunnittelulla voi vaikuttaa paljon siihen, miten lapset saadaan pidettyä mukana tunnin imussa. Tuntia suunnitellessa kannattaa miettiä tunnin rakennetta suhteessa haastavimmin käyttäytyvään lapseen. Kuinka pitkään voi odottaa hänen jaksavan olla paikallaan tai minkä verran hän pystyy keskittymään aina tiettyyn tehtävänantoon? Musiikkiliikunnan ja paikallaan soittamisen vuorottelu on olennaisen tärkeää jokaisessa muskarissa!
Mielikuvitusta täytyy käyttää paljon. Erilaiset havainnollistavat lelut, mielenkiintoiset tarinat tai tiedossa olevat mielenkiinnon kohteet ja niiden käyttö ovat osoittautuneet hyödyllisiksi. Jos tunnin teemana on esimerkiksi ”nallen matka maailmanympäri”, on hyvä ottaa rekvisiitaksi nallekäsinukke, ja viedä tuntia eteenpäin nallen rooliin heittäytyneenä. Siirtymissä ”nalle” voi kertoa, mitä seuraavaksi tehdään, ja mitä ”jännää” on tiedossa. Nallen matkaa maailman ympäri voi elävöittää esimerkiksi karttapallolla, josta lapsille voidaan havainnollistaa nallen matkareittiä. Nallen matkustusta voi demonstroida esimerkiksi värivarjon (leikkivarjo) avulla – lapset saavat pitää kiinni varjosta, jolla heijataan yhdessä nalle matkaan!
Aistikokemukset käyttöön
Myös eri aistien kokemukset elävöittävät tuntia ja auttavat kokemuksemme mukaan lapsia keskittymään opetukseen. Muskarissa voimme käyttää hyvin monen eri aistin tuntemuksia, ei pelkästään kuuloaistin. Haju- ja tuntoaistia voidaan aktivoida esimerkiksi tuoksuvilla sadepisaroilla suihkupullosta. Ihana tuoksu ja vesipisaran kylmä kosketus antaa vahvan aistituntemuksen. Loppurentoutuksessa voi ohjaaja puolestaan silitellä maailmanmatkaajille mielikuvituskasvonaamioita tai puhallella tuulenpuuskia hiuksiin. Esteettisyyden ja visuaalisuuden mielessä pitäminen rekvisiitoissa, niiden käytössä ja koko tunnin kaaressa auttaa lapsia sekä ohjaajaa heittäytymisessä ja luo elämyksiä.
“Mikä valo palaa?”
Yhteisten pelisääntöjen miettiminen voi myös auttaa pitämään tuntia kasassa. Ensimmäisellä tai toisella kokoontumiskerralla voidaan istua alas, ja kirjoittaa yhdessä isolle paperiarkille ”meidän muskarin säännöt”. Jokainen lapsi saa ehdottaa toimivia sääntöjä muskarille, opettajan ohjauksessa.
Kun lapsi saa itse osallistua päätösten tekoon, se antaa toiminnalle parempaa pohjaa antamalla lapselle tunteen osallisuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuudesta omaan toimintaan. Tämä sitouttaa lasta sovittuihin menetelmiin paljon paremmin kuin niin sanotut ylhäältäpäin luetellut säännöt .
Liikennevalokorttien käyttö on yksi hyvin yleinen konsti, miten vaikuttaa yksittäisten lapsen toimintaan ryhmässä: ohjaajalla on kaulassaan liikennevalo kortit. Hän voi näyttää aina henkilökohtaisesti oppilaille eri valoja, riippuen minkälaista viestiä haluaa lähettää.
Vihreä merkitsee sitä, että nyt menee todella hienosti. Keltaista korttia voi vilauttaa, kun täytyy kiinnittää huomiota omaan toimintaan. Punainen valo näytetään, kun senhetkinen toiminta täytyy lopettaa välittömästi. Yhdessä ryhmän kanssa voidaan sopia joku motivoiva palkinto, esimerkiksi toivottu leikki tai laulu, jos liikennevalot ovat pysyneet tarpeeksi keltaisen ja vihreän puolella. Ja erityispalkinto siitä, jos koko tunti on pysytty vihreän valon puolella.
Ennakoi, hyväksy ja kuuntele
Hitaasti lämpiävien lapsien kohdalla olemme musiikkileikkikoulun opettajina huomanneet, että selkeät ohjeet, rutiinit ja ennakointi auttavat lasta. Koko muskaritunnin rakenteen voi laittaa näkyville seinälle lukujärjestyksen tapaan, ja käydä se lasten kanssa läpi muskarihetken alkaessa. Muskarituokioissa on myös hyvä olla rakenne, joka noudattelee samaa kaavaa.
Tämä voi auttaa sekä hitaasti lämpeneviä että ylivilkkaita lapsia. Lapsille luo turvallisuutta se, että he tietävät miten tunti tulee etenemään, vaikka sisällöt ja teemat vaihtelisivatkin. Yllättävät käänteet saattavat pelästyttää ja saada lapsen itkemään, mutta esimerkiksi yksinkertainen ”seuraavaksi lauletaankin viimeinen laulu” auttaa herkkiä lapsia valmistautumaan tunnin loppumiseen.
Tunnetaitoja ja herkkyyttä kohdata lapsen paha olo, vaaditaan myös harmistumistilanteissa; kun esimerkiksi ikävä iskee kesken muskarin, ja lapselle tulee itku. Toisen suru voi hämmentää myös muuta ryhmää. Tähän voi auttaa, kun mietitään yhdessä, miten helpottaa toisen oloa, ja suhtaudutaan hyväksyvästi kaikenlaisiin tunteisiin.
Lapsen voi olla myös hankala ilmaista tunteitaan sanoin ja ohjaaja voi auttaa lasta sanoittamalla, puhumalla ja nimeämällä niitä. “Minä näen, että sinua harmittaa ja suututtaa kun joudut antamaan soittimen pois, mutta nyt on kaverin vuoro soittaa.”
Joskus lapsen on puolestaan tärkeää saada omaa tilaa ja hetken hengähdys, vaikka omassa nurkassa, tuolin takana piilossa. Toisinaan taas ohjaajan syli ja läheisyys auttavat lasta pääsemään yli pahasta mielestä ja tunnekuohusta. Kuitenkin täytyy pystyä lukemaan lapsen oman tilan rajoja. Lasta ei tule pakottaa syliin tai läheisyyteen, jos se ei hänestä tunnu luontevalta ja hyvältä.
Opettajan oma jaksaminen
Palvelualoilla puhutaan, että kaikista asiakkaista ei aina voi tykätä. Mutta miten silloin, kun kyseessä on lapsi? Kirjassaan Ammattikasvattajan kielletyt tunteet Riikka Tiihonen (2013, 41) kirjoittaa, että lapsen toistuva epätoivottu käytös tai ilmaisutyyli voi aiheuttaa aikuisessa negatiivisia tunteita ja vaikeuden pysyä kasvattajan roolissa.
Aikuinen kuitenkin useimmiten pyrkii peittämään oman suuttumuksensa lapselta ja laittamaan lapsen oikeuden saada hyvää kasvatusta omien tunteidensa edelle. Lapsi kuitenkin aistii sanattoman viestinnän kautta, mitä aikuinen hänestä ajattelee ja reagoi siihen omalla tavallaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että aikuinen pyrkii käsittelemään tilanteita ja tuntemuksiaan läpi työyhteisössä tai esimerkiksi työnohjauksessa. (Riihonen, 2013, 41.)
”Miksi tunnen näin?”
Pelkästään työntekijän omien tunteiden taustojen pohtiminen saattaa auttaa tunneprosessia ja parantaa vuorovaikutusta lapsen kanssa. Usein ihmisiä ärsyttävät ja harmittavat erityisesti sellaiset asiat, jotka ovat jonkinlaisia herkkiä kohtia omassa elämässä.
Vaikkei omaa menneisyyttään voi muuttaa, kasvattajan olisi tärkeää pystyä integroimaan elämänhistoriansa tunnekokemukset osaksi itseään ja huomioimaan tunnesiteisiin liittyvät odotuksensa myös työelämässä. On hyvä, jos voi ottaa lapsen kanssa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta nousevat tunteet vastaan, vaikka ne olisivatkin kielteisiä ja päästää niistä sitten irti. (Riihonen, 2013, 42.)
”Voihan ärripurri!”
On myös päiviä, jolloin lapsen tunteiden vastaanottaminen ja sietäminen tuntuu ylivoimaiselta. Ohjaaja tiedostaa, että omia tunteita ei pitäisi päästää vyörymään hallitsemattomasti, mutta niin voi käydä. Ja vaikka ohjaaja selviäisikin tilanteesta nielemällä kiukkunsa, voi mieleen jäädä väsymyksen ja turhautumisen tunne ja joskus syyllisyyttäkin.
Onneksi lapsen kanssa voi tilanteesta keskustella jälkeenpäin ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Tällaisista tilanteista oppivat niin aikuinen kuin lapsikin. (Riihonen, 2013, 44.) Riikka Tiihonen (2013, 46) kirjoittaa, että tärkeää on huomata, ettei kukaan voi toimia vain jonkinlaisena teflonpintana, irtonaisena omista tunteistaan ja kokemuksistaan. Jokainen meistä tuo vuorovaikutukseen mukana koko aiemman elämäntarinansa ja niistä muodostuneen minuuden. Se on lasten kanssa toimiessa jopa reilua, sillä lapset ovat aidosti omia itsejään ilman keinotekoisia kuoria. (Oulasmaa & Riihonen, 2013, 46.)
Kirjoittajat
Mari Ahonen, Satu Pirnes & Sofia Salo
Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2020
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
LÄHTEET:
Dufva, V. & Koivunen, M. (toim.) 2012. Adhd, diagnosointi, hoito ja hyvä arki. Juva: Bookwell Oy.
Juusola, M. 2012. Levottomat aivot. Adhd ja asperger vahvuuksina. Helsinki: Otava.
Suomi, P 2013. Haastavan lapsen kohtaaminen varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyö, AMK. Laurea-ammattikorkeakoulu, sosiaalialan koulutusohjelma.
Tahkokallio, K. 2003. Mitä tehdä levottomille lapsille. Helsinki: WSOY
Viljamaa, J. 2009. Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus. 2.painos. Helsinki: Minerva Kustannus Oy
Oulasmaa, M. & Riihonen, R. (toim.) 2013. Ammattikasvattajan kielletyt tunteet. Väestöliitto