Ryhmän merkitys lasten esiintymiskokemuksissa – yksin vai yhdessä musisointi?
Oman lapsuuden jännityskokemukset ja ohjaamiemme muskariryhmien lasten jännityskokemukset herättivät pohtimaan, voidaanko lasten kokemuksia läpi käymällä vähentää esiintymispelon tuomia paineita. Pohdimme myös voiko hyvällä ryhmädynamiikalla olla vaikutusta positiiviseen esiintymiskokemukseen. Onko ryhmällä vaikutusta lapsen itsetunnon kasvuun ja vaikuttaako jo pienenä omaksuttu hyvä itsetunto saamaan positiivisen ajattelun esiintymistä kohtaan?
Ryhmässä on voimaa!
Ryhmä voi vaikuttaa olennaisesti lapsen jännityskokemuksiin. Ryhmä kokemus voi olla negatiivinen tai positiivinen. Ryhmän vaikutus voi tuottaa hallaa esiintymiskokemuksiin tai joskus nimenomaan ryhmän vaikutus on positiivinen ja luo lisää itsevarmuutta ja saa esiintymisen tuntumaan mukavalta. Ryhmä muodostuu ihmisistä, joilla on yhteinen tavoite, keskinäinen vuorovaikutus, yhteiset pelisäännöt, työnjako ja johtajuus. Ryhmädynamiikalla tarkoitetaan ryhmän sisäistä voimaa, joka syntyy ryhmän jäsenten vuorovaikutuksesta. (Pietarila 2016, 16-17.)
Ryhmän ohjaaja on vastuussa ryhmän vuorovaikutuksen virittämisestä ja turvallisen ilmapiirin luomisesta. Ryhmäyttäminen on opettajan tärkeimpiä tehtäviä ryhmän muodostumisen alkuvaiheessa. Erilaisten harjoitusten avulla päästään vuorovaikutukseen muiden ryhmäläisten kanssa. On tärkeää, että jokainen ryhmän jäsen kokee tulevansa huomioiduksi omana itsenään. Oman identiteetin esille tuominen on luontevaa käyttämällä esimerkiksi nimiä harjoituksen perustana. (Pietarila 2016, 21-22.)
Kehityspsykologi Lev Vygotskyn mukaan vuorovaikutus on tärkein asia lapsen kognitiivisen kehityksen kannalta. Vygotsky käytti termiä lähikehityksen vyöhyke, jolla kuvataan lapsen oppivan parhaiten joko aikuisen tai itseään taitavamman lapsen seurassa (Pietarila 2016, 26). Käytännön kokemuksen mukaan ryhmän vaikutus on voinut olla niin merkittävä, että lapsi on päättänyt jatkaa harrastusta itselleen tärkeäksi muodostuneen ryhmän takia (Pietarila 2016, 25).
Meneekö pupu pöksyyn? – Esiintymisjännitys ja sen ilmeneminen
Jokaista on varmasti joskus jännittänyt esiintyessään, vaikka päiväkodin tai koulun joulu- ja kevätjuhlissa. Jännittäminen näkyy ja tuntuu kehossa ja se on luonnollinen osa ihmisen elämää. Jännitys on autonomisen hermoston reagoimista vaativaan tilanteeseen, missä adrenaliinin eritys lisääntyy (YTHS 2019).
Yleisimmät syyt jännittämiseen ovat pitkälti yksilöllisiä, joten jännittäminen voi ilmetä eri tavoin. Esiintymisjännitykseen vaikuttavat aikaisemmat viestintäkokemukset, itselle asetetut paineet tai täydellisyyden tavoittelu. Jännityksen aikaansaamia tuntemuksia ovat mm. sydämen lyöntitiheyden nousu, hikoilu, äänen värinä, käsien vapina, levoton olo sekä kasvojen punoitus (Kielijelppi 2017).
Musiikin esittäminen, puheen tai esitelmän pitäminen aiheuttaa useimmille jännitystä. Jotkut kokevat jopa oman mielipiteen esittämisen jännittävänä, ja toiset taas nauttivat siitä, jännityksestä huolimatta. Esiintymistilanteen voi kokea samanaikaisesti kiehtovana ja pelottavana. Jos esiintymistilanne on henkilölle uusi, voivat jännityksestä johtuvat reaktiot yllättää. Ne voidaan kokea epänormaaleina tilanteina. Kokenut esiintyjä voi taas kokea jännityksen tunteen antavan esitykselle loppusilauksen. (Uusitalo-Ikonen 2013, 3).
Nämä tuntemukset tulevat alitajuntaisesti, koska esiintyjän ajatuksiin nousee epäilyjä ja itsekriittisiä mielipiteitä esiintymisen kiinnostavuudesta ja omista kyvyistä esiintyjänä. Esityksen aikana ajatus tuntuu kulkevan oudosti, ja toisinaan keskittyminen on hankalaa. Ilmenemismuotoja on monia, ja oireet saattavat tuntua hyvinkin voimakkailta. Kyse ei kuitenkaan ole sairaudesta. Esiintymisjännityksen taustalla voivat vaikuttaa monenlaiset syyt. Esiintymistilanteita voi helpottaa esimerkiksi hyvin harjoiteltu esitys. (YTHS 2019.)
Esiintymisongelman voittamiseksi on jo olemassa monia hyviä keinoja, siihen ei kuitenkaan löydy yksiselitteistä ratkaisua. Tärkeintä on keskittyä jokaiseen esiintymiseen, jolloin myös vireytyminen on parempaa. Esiintymisjännityksestä voi koettaa päästä eroon totuttelemalla olemaan yleisön edessä. (Uusitalo-Ikonen 2013, 38.)
Positiivista ajattelua lapsen itsetunnon tukemiseen
Lasten itsetunto kehittyy iän myötä ja lapsi tarvitsee tukea itsetunnon kehittyessä hänen vanhemmiltaan ja muilta aikuisilta, jotka tukevat lapsen kasvua hänen elämänsä eri vaiheissa. Lapsen hyvällä itsetunnolla tarkoitetaan lapsen myönteistä ja totuudenmukaista käsitystä itsestään, omista ominaisuuksistaan ja taidoistaan. Itsetunto on siis näin ollen itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä. (MLL 2017.)
Itsetuntoa voidaan luonnehtia lapsen kykynä luottaa itseensä, pitää itsestään arvostaa itseään sekä kyky nähdä ja tuntea elämän tärkeys ja ainutlaatuisuus. Muiden ihmisten arvostaminen lasketaan myös hyvän itsetunnon piiriin itseluottamuksen ja itsensä arvostamisen lisäksi. (Koljonen 2016, 6.)
Lapsen itsetuntoa vahvistetaan hyvällä kasvatusilmapiirillä ja hyvillä vuorovaikutussuhteilla huoltajiin ja kasvattajiin. Lapsi tarvitsee turvaa ja hellyyttä, mutta myös rajoja, jolloin lapsen itsetunto vahvistuu ja rakentuu hyvälle pohjalle. On myös tärkeää, että lapsi oppii vuorovaikutus suhteita ja näin ollen opettelee hallitsemaan sosioemotionaalisia taitoja, jotka kehittävät tervettä itsetuntoa ja itseluottamusta.
Koljosen (2016) mukaan lapsen itsetuntoa voidaan tukea ja vahvistaa. Rakentava ja vilpitön palaute turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä kehittää lapsen itsetuntoa, ja samalla hän itse myös oppii antamaan vilpitöntä palautetta muille. Lapsi tarvitsee positiivista palautetta, jotta hän itse oppii tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämään niitä. Koljonen kuitenkin toteaa myös, että lapsi tarvitsee myös rajoitetusti epäonnistumisen kokemuksia, koska ne kuuluvat elämään ja ovat samalla tärkeitä opettavia tilanteita.
Vahvuutensa tunnistanut lapsi ei yleensä lannistu epäonnistumisista vaan jatkaa sitkeästi kohti määränpäätä, jotta saavuttaisi tavoitteensa.
Itsetunnolla on eri osa-alueita. On yleinen itsetunto, joka rakentuu neljästä muusta itsetunnon alueesta. Fyysinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja suoritusitsetunto. Viimeisenä mainittu kohtaa parhaiten muskaritunneilla tarvittavaan itsetuntoon. Siellä lapset oppivat paljon uusia musiikkiin liittyviä asioita ja yrittävät monesti opetella niitä, jonkin tietyn leikin tai tehtävän kautta. (Koljonen 2016.)
Suoritusitsetunnolla tarkoitetaankin omien kykyjen ja taitojen tiedostamista ja niihin luottamista. Suoritusitsetunto myös alkaa rakentua silloin kun lapsi huomaa osaavansa asioita ja suoriutuvansa niistä. Tällöin lapsi tarvitsee paljon positiivista, uskottavaa ja kohdistettua palautetta itsetunnon vahvistamiseksi. Yleensä palaute vaikuttaa motivaatioon ja itseluottamukseen. (Koljonen 2016.)
Lapselle tulisi antaa paljon kiitosta ja kehua kaikista toimistaan, etenkin yrittämisestä ja erehtymisestä. Palautteen tulisi kuitenkin sisältää mahdollisimman vähän arvostelua ja vertailua sekä pelkkään lopputulokseen keskittymistä, koska se saattaa lannistaa lasta ja itsetunto alkaa kärsiä liikaa. (Koljonen 2016, 15-22.)
Tutkittujen huomioiden pohjalta on luotu pedagoginen suuntaus, positiivinen pedagogiikka, jossa keskitytään nimenomaan lasten vahvuuksien ja voimavarojen tiedostamiseen ja harjoittamiseen. Tämän uskotaan olevan tehokas tapa edistää ja tukea lapsen hyvinvointia ja oppimista sekä turvallista kasvua ja kehitystä. (Koljonen 2016, 22-23.) Positiivisen pedagogiikan saloihin voi päästä Ben Furmanin (2016) ja kumppaneiden kehittämän muksuoppi-kasvatusmetodin kautta.
Ei ole olemassa ongelmia vaan taitojen oppimista
Varhaismusiikkikasvatuksen ryhmäopetuksessa haasteita ovat tuoneet muun muassa lasten sosiaalisten tilanteiden pelot. Kuinka kannustan lasta tulemaan vanhemman viereltä mukaan ryhmään ilman, että lapsi tai aikuinen kokisi ujouden heikkoutena ja huonona asiana. Entä kuinka kannustan oppilasta kohtaamaan esiintymisjännityksensä ja nousemaan lavalle ryhmän mukana.
Psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Ben Furmanin ja kumppaneiden kehittelemä Muksuoppi on askeleittain etenevä prosessi, jonka tarkoituksena on auttaa lasta voittamaan erilaisia psykososiaalisia ongelmia aikuisen tuella. Muksuopin peruslähtökohtana toimii lapselle luontainen ajatus, jonka mukaan lapsi kokee ongelmiensa johtuvan jonkin taidon puutteesta. Aikuinen kokee helposti ongelmien johtuvan psyykkisistä häiriöistä tai perheen ongelmista. (Furman 2016, 8-9.)
Muksuoppi on kokoelma ohjeita, joita hyödyntämällä aikuinen voi työskennellä lasten kanssa tavalla, joka herättää toivoa, luo puitteet hedelmälliselle yhteistyölle ja auttaa lasta kehittelemään niitä erityistaitoja, joita hän tarvitsee voittaakseen ongelmansa. (Furman 2016, 9, 228.)
Muksuopin ensimmäisellä ja toisella askelmalla etsitään taito, jonka avulla lapsi kykenee hallitsemaan ongelmaansa. Lapselta voidaan kysellä mikä on sellainen asia, joka on hänelle vaikea ja missä hän haluaisi olla parempi tai mitä taitoa hänen tulisi kehittää, että hän viihtyisi paremmin koulussa tai vaikkapa että pikkulapsi rohkenisi jäädä ilman vanhempaansa soittotunnille. (Furman 2016, 25-26.)
Kolmanneksi lapsi saa nimetä oman taitonsa, jolloin hän voi ottaa taidon omakseen ja sitoutua sen oppimiseen. Lapsen oppimismotivaatio on ensiarvoisen tärkeää ja motivaatioon vaikuttaa se, kokeeko lapsi taidon oppimisen tarpeelliseksi eli onko siitä hänelle hyötyä.
Lapsi valitsee myös voimaolennon, joka kannustaa lasta taidon oppimisessa. Voimaolento on lapsen sisäisen voiman symboli ja olentoa voidaan hyödyntää luovalla tavalla prosessin edetessä. Jos voimaolento on vaikkapa lapsen oma pehmolelu, aikuinen voi teatterin keinoin ihastella lapsen edistymistä tai muistuttaa taidosta, jos se meinaa unohtua.
Prosessin osaksi kuuluu kannustajajoukon valitseminen. Lapsi valitsee itselleen kannustajia, jotka voivat prosessin aikana kannustaa, muistuttaa ja kehua lasta. Kannustajat voivat olla läheisiä aikuisia, mutta on tärkeää valita mukaan myös lapsia, kuten serkkuja tai ystäviä.
Motivaation ylläpitämiseksi on tärkeää tiedostaa uudesta taidosta koituvat hyödyt, mutta pelkästään taidon tärkeyden ymmärtäminen ei riitä; lapsi tarvitsee itseluottamusta uskoakseen omaan oppimiskykyynsä. Itseluottamuksen vahvistamiseksi lapsen kanssa käydään keskustelua aiheesta ja pyydetään kannustajia mukaan kertomaan lapselle, miksi on syytä uskoa, että hän onnistuu uuden taidon opettelussa. (Furman 2016, 27-29.)
Muksuoppiin kuuluu myös uuden taidon oppimisen juhlistaminen. Lapsi saa itse suunnitella juhlistamista yhdessä aikuisen kanssa. Juhlistaminen on paitsi palkinto, myös siirtymäriitti, jossa tieto lapsen kehitysaskeleesta välitetään tärkeälle sosiaaliselle verkostolle. Taidon tulee olla sellainen, että sitä voi esitellä ja näyttää käytännössä puhumatta itse ongelmasta. Sama pätee taidon opettelun julkistamiseen; on mukavampaa kertoa kavereille uuden taidon opettelemisesta kuin asiasta, jota ei osaa tai hallitse. (Furman 2016, 30-31.)
Muksuopin soveltaminen varhaisiän musiikkikasvatuksessa
Varhaismusiikkikasvatuksessa Muksuoppi voi toimia oivana työkaluna erilaisten haasteiden voittamisessa. Muksuoppia voi hyödyntää myös ryhmäopetuksessa, esimerkiksi ryhmädynamiikan kohentamisessa tai esiintymisjännityksen purkamisessa. Lapset voivat toimia toisilleen kannustajajoukkona ja voimaeläin voi olla esimerkiksi luokan oma pehmolelumaskotti tai mielikuvitushahmo, joka seuraa mukaan jännittävään esitykseen ja kannustaa lapsia eturivissä. Muksuopin avulla voitettuja ongelmia juhlistettaessa kasvatetaan myös ryhmän yhteishenkeä.
Musiikkikasvatuksessa Furmanin ja kumppaneiden oppeja on päästy kokeilemaan käytännössä. Viisi-vuotias tyttö aloitti syksyllä muskarin, mutta hän ei halunnut tulla luokkaan yksin ilman aikuista. Tyttö seurasi oven pielessä aikuisen vierellä kiinnostuneena hymyillen muskarin touhuja, mutta ei halunnut tulla mukaan ryhmän toimintaan. Tunti kului toisensa jälkeen samalla tavalla. Ryhmän muut lapset houkuttelivat tyttöä mukaan yhteiseen tekemiseen, mutta vastauksena oli hymyily ja pään pyöritys.
Syyslukukauden lopulla luin Muksuoppia ja päätin kokeilla menetelmää muskarissa. Tammikuun ensimmäinen tunti alkoi kuten aikaisemmatkin muskarikerrat; tyttö jäi oven viereen seisomaan isänsä viereen. Muiden lasten hälistessä luokan toisessa päässä meillä oli hetki aikaa jutella. Kerroin tytölle, että hänellä on varmasti monia hienoja taitoja, koska hän on jo viisi-vuotias. Tyttö alkoi luetella minulle, mitä kaikkea hän osaa. Tiedustelin haluaisiko hän oppia lisää uusia taitoja ja kerroin taidosta, jonka avulla on helpompi tulla mukaan yhteiseen alkupiiriin. Vierellä oleva isä valjastettiin kannustusjoukkoihin, samoin tytön sylissä oleva pehmolelu. Juttelin vielä siitä, kuinka uusia taitoja on tapana juhlia. Isä vakuutteli tytölle, että näin on. Sen enempää en ehtinyt soveltaa Muksuopin menetelmää. Lapsi käveli piiriin pehmolelu kainalossa ja vilkuili isäänsä tunnin aikana hymy korvissa. Tunnin jälkeen ihmettelin tytölle, miten joku voikin oppia uusia taitoja näin äkkiä. Muksuopin positiivinen filosofia ja onnistumisen riemu tarttui myös kasvattajaan – tämähän toimii!
Itävallassa improvisoidaan
Muskarit Itävallassa ovat rakenteeltaan hyvin samantapaisia kuin suomessakin. Muskarit ovat hyvin suosittuja, ja ne ovat osa lapsen kasvatusta. Lapsia kannustetaan paljon improvisaatioon ja musisoimiseen yhdessä. Kappaleita opetellaan ryhmässä kaikumenetelmin ilman notaation apua, ja lapsia kannustetaan kokeilemaan ja kuuntelemaan erilaisia soittimia sekä käyttämään omaa ääntä. Tunneilla vuorovaikutus toisten kanssa on hyvin tärkeää. Jokainen lapsi tulee kuitenkin huomioida yksilöllisesti jokaisen tunnin alkaessa, jotta tunnilla on turvallinen ilmapiiri.
Kun muskaritunnilla aletaan tekemään jotain musiikillista harjoitusta, opettaja yleensä kannustaa lapsia improvisoimaan yksi kerrallaan harjoituksen tyyliin. Nämä ryhmässä koetut improvisaatiokokemukset auttavat lapsia kasvamaan ympäristöön, missä esiintymisiä ei tulisi niinkään jännittää.
Muskaritunteja järjestetään myös kaikenikäisille ihmisille, ja olen huomannut eri-ikäisten ryhmissä esiintymiskokemuksissa eroavaisuuksia. Pieniä lapsia yleensä jännittää paljon enemmän. Kannustavat opettajat kuitenkin osaavat positiivisella tavalla rohkaista lapsia omanlaiseen ilmaisuun. Vanhempien lasten ryhmässä lapset osaavat jo hyvin ilmaista itseään, ja improvisaatio tilanteet ovat nautinnollisia elämyksiä kaikille ryhmässä oleville. Esiintyminen ja improvisoiminen jo heille niin entuudestaan tuttua. Musk
arituntien tavoitteena musiikkia tulisi kokea sen suorassa yhteydessä liikkeen ja kielen kanssa. Tärkeintä tunneilla on kokea musiikin eri elementtejä kuten laulamista, soittamista, tanssimista sekä käyttää mielikuvitusta ja nauttia näistä musiikin peruselementeistä yhdessä muiden kanssa. Näiden peruselementtien kautta opettajan kannustuksella muskarit tuovat elämyksellisiä kokemuksia lapsille ja nämä kokemukset antavat lapsille luonnollisen tavan kokea esiintymistä.
Ryhmän kanssa esiintyminen palkitsee
Tein kyselyn omassa bändikouluryhmässäni lasten esiintymisjännityksestä. Ryhmässäni oli 14 lasta, joiden ikäjakauma vaihteli kuuden-kahdeksan vuoden välillä. Pidin kyselyn suullisesti koko ryhmälle sekä ennen esiintymistä että sen jälkeen. Esiintyminen tapahtui ala-asteella järjestetyssä Halloween-disco tapahtumassa 31.10.2018, jossa esiintyivät kaikki koulun bändit. Tapahtuma järjestettiin illalla ja siellä oli kuuntelemassa koululaisia, opettajia, lasten ystäviä ja vanhempia.
Kysely ennen esiintymiskokemusta tapahtui 24.10.2018 bändikoulutunnilla. Suurimmalla osalla lapsista oli jo aiempaa esiintymiskokemusta. He myös odottivat innolla tulevaa esiintymistä. Kysyin ryhmältäni, esiintyisivätkö he ennemmin ryhmän kanssa vai yksin. Melkein kaikki sanoivat, että esiintyisivät ennemmin ryhmän kanssa.
Perusteluna yksi lapsi kertoi jännittävänsä vähemmän, jos hänellä olisi kavereita tukemassa esiintymissuoritustaan. Kun kysyin lapsilta, jännittävätkö he esiintymistä suurelle yleisölle, niin suurin osa ei jännittänyt itse esiintymistä.
Kysely esiintymisen jälkeen tapahtui 7.11.2018 bändikoulussa. Aluksi kysyin lapsilta, jäikö heille hyvä mieli esiintymisestä. Kaikki vastasivat myöntävästi. Lapsille jäi mieleen soittaminen ja esiintyminen yhdessä kavereiden kanssa. Ketään ei jännittänyt esitys niin paljon, että se olisi haitannut esiintymissuoritusta. Yksin esiintymisessä olisi jännittänyt enemmän se, jos olisi unohtanut sanat eikä silloin kaverin tuki auttaisi.
Kyselystä selvisi se, että lapset jännittävät enemmän yksin suoriutumista kuin itse esiintymistilannetta. Ryhmässä toimiminen ja yhdessä esiintyminen oli lapsille mielekästä ja palkitsevaa.
Toinen kysely tehtiin Lappeenrannassa viisi-kuusi-vuotiaille muskarilaisille. Ryhmässä on kahdeksan tyttöä, joista viisi on käynyt muskaria saman ryhmän kanssa jo kolme vuotta. Ryhmä toimii hyvin yhdessä ja tytöt ovat kavereita keskenään. Yksi lapsista on eskarilainen, muut ovat viisivuotiaita.
Reilu vuosi sitten tytöt esiintyivät joulujuhlassa ensi kertaa minun ohjauksessani. Esiintymisestä puhuttiin ennen joulujuhlaa, mutta esiintymisjännityksestä ei keskusteltu. Esityksen alkaessa yksi tytöistä jähmettyi paikalleen laulamatta ja soittamatta. Muut huomasivat reaktion yksi kerrallaan ja matkivat toinen toisiaan. Esityksen lopussa vain pari tyttöä soitti, muut seisoivat paikallaan katse varpaissa. Esityksen jälkeisellä tunnilla juttelin ryhmän kanssa esiintymisestä. Kävi selväksi, että tilanne oli ollut tosi jännittävä ”koska kaikki tuijottivat”. Jäin pohtimaan ja harmittelemaan omaa osuuttani; en ollut osannut varautua ja valmentaa lapsia tuijotuksen varalle.
Ennen seuraavaa kevätjuhlaesitystä piirsimme taululle leikkiyleisön, jotka tuijottivat meitä. Puhuimme siitä, että tuijotus on ystävällistä ja uteliasta, koska kaikki haluavat kuulla mitä tytöt aikovat esittää. Yksi tytöistä kertoi aikovansa tällä kertaa soittaa reippaasti, koska ”silloin joulujuhlan jälkee miun vanhemmat oli mulle vihasii ku mie vaan seisoin siellä…”. Lupasin palkkiot kevätjuhlaesityksen jälkeen. Esitys meni hienosti. Kukaan ei jäätynyt kesken laulun ja palkkiot jaettiin.
Marraskuussa aloimme valmistella joulukonserttiesitystä. Kokonaisuus oli mielestäni hieno ja ujompikin tyttö oli ottanut osaa soittamiseen muista hieman kauempana seisten. Taululle oli taas piirretty leikkiyleisö, jolle kumarsimme ja hymyilimme. Viimeisellä tunnilla ennen joulujuhlaa tytöt esittivät ohjelmanumeronsa juhlallisesti luokassa odottavalle isälle. Kysyin tytöiltä jännittääkö esiintyminen heitä. Yksi tytöistä oli sitä mieltä, että häntä ”ei jännitä yhtään” kun taas muut kertoivat jännittävänsä.
Mietimme, miten jännitys vaikuttaa kehoon ja missä se tuntuu. Puhuimme siitä, että esiintyjä käyttää ääntä reippaasti, jotta viimeisellä rivillä istuva huonokuuloinen mummokin saa ilahtua soitostamme ja laulustamme. Näillä eväillä ja treeneillä menimme esiintymään joulukonserttiin.
Ensimmäisen laulun aikana yksi tytöistä jäi istumaan lavan portaille, eikä tullut rivistöön minun ja vanhemman houkutuksista huolimatta. Ennen toisen laulun alkua kävin ojentamassa tytölle käden ja talutin hänet muiden viereen. Syksyn aikana muskaritunneillakin vetäytynyt tyttö seurasi äitinsä kanssa esitystä eturivistä, mutta ei halunnut tulla lavalle lainkaan. Esityksen loputtua tytöt kumarsivat komeasti. Raikuvien aplodien jatkuessa he jäivät pyörähtelemään lavalle vertaillen kellohelmojensa hulmuamista suut hymyssä.
Seuraavalla tunnilla jaettiin esiintymispalkkiot ja juteltiin esityksestä. Tyttöjen mielestä esiintyminen oli hauskaa, ”vaikka kyllä aluksi jännitti”.
Ryhmä rohkaisee ja opettaa
Kokemustemme mukaan tulevasta esiintymisestä keskusteleminen ja esiintymisharjoittelu tekevät lapsille esiintymisestä helpompaa ja miellyttävämpää. Ryhmäläiset seuraavat herkästi ryhmäläistensä esimerkkiä sekä hyvässä että pahassa. Toisaalta huomasimme, että ryhmän voima ei auta, jos lapsi ei ole integroitunut osaksi ryhmää lukukauden kuluessa.
Varhaisiän musiikkikasvattajan on hyödyllistä perehtyä laajasti kasvatuskirjallisuuteen ja soveltaa rohkeasti luettua tietoa käytännön työssä. Lapsen kasvun ja kehityksen vaiheiden ymmärtämisen myötä varhaisiän musiikkikasvattajalla on valmiuksia tunnistaa seikkoja, jotka voivat vaikeuttaa lapsen ryhmäytymistä. Erilaisten kasvatusmenetelmien soveltaminen onnistuneesti käytännössä tuo varhaisiänmusiikkikasvattajalle ammatillista varmuutta ja helpottaa varsinaista työtä musiikinopettajana.
Kirjoittajat:
Hanna Hakomäki, Matleena Parviainen, Aino Erola ja Viola Tenhu. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2019
Lähteet
Furman, B. 2016. Muksuopin lumous. Luova tapa auttaa lapsia voittamaan psyykkiset ongelmat. Helsinki: Lyhytterapiainstituutti.
Kielijelppi – Språkhjälpen. Jelppiä akateemiseen viestintään – Hjälp för akademisk kommunikation. 2017. Helsingin yliopisto, kielikeskus. Viitattu 18.1.2019 https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/
Koljonen, H., 2016. ”KATO MITÄ MÄ OSASIN!”- Tietoa varhaiskasvatusikäisen lapsen itsetunnosta ja sen tukemisesta. Helsinki 2016. Viitattu 14.1.2019 https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/inline/Hankkeet/LAPSETJANUORET/katokunmaosasin_pieni.pdf
Mannerheimin Lastensuojeluliitto. 2017. Vanhemmuus ja kasvatus. Lapsen itsetunnon tukeminen. Viitattu 14.1.2019 https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-itsetunnon-tukeminen/
Pietarila, A., 2016. Opinnäytetyö. Ryhmän voimaa! Työtapoja ja menetelmiä taiteen perusopetuksen musiikin ryhmäopetukseen. Tampereen ammattikorkeakoulu. YAMK. Viitattu 6.11.2018. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/119967/Pietarila_Anni.pdf?sequence=1
Uusitalo-Ikonen, U.-S., 2013. Musiikkia harrastavien lasten ja nuorten esiintymisjännitys. Opettajan mahdollisuuksia auttaa oppilaitaan esiintymään konserteissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 14.1.2019 http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/57444/Musiikkia%20harrastavien.pdf;jsessionid=2CF7C9E00FFE3DFA984509CB97ACC5E7?sequence=1
YTHS, 2019. Terveystieto ja tutkimus. Terveystietopankki. Esiintymisjännitys. Viitattu 14.1.2019 http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/133/esiintymisjannitys