Luovuus musiikin opetuksessa

Tuntuvatko soittotunnit noudattavan aina samaa kaavaa? Mitäpä jos kokeilisitte luoda jotain uutta jo opitun asian avulla? Itse tehty kappale C-duurin sävelillä tai uudenlainen tulkinta vanhasta klassikosta voivat innostaa oppilasta uudelle tasolle.

Luovuus 

Luovuus käsitteenä on perinteisesti liitetty lähinnä taiteisiin ja koulussa taideaineisiin. Luovuutta on kuitenkin monenlaista ja yhä enemmän sekä laaja-alaisemmin sitä myös hyödynnetään monilla aloilla. Luovaan toimintaan liittyy yleensä aina tavalla tai toisella uutuusarvo ja sen syntyminen vaatii tiettyjä edellytyksiä niin yksilöltä kuin myös ympäristöltä. Uteliaisuutta ja avoimuutta, joustavuutta ja epävarmuuden sietoa sekä kykyä ottaa riskejä, siinä muutamia eväitä joiden kanssa on hyvä sukeltaa luovuuden maailmaan.

Tässä artikkelissa keskitymme luovuuden hyödyntämiseen musiikin opetuksessa kolmesta eri näkökulmasta: improvisointiin bassonsoiton opettajan näkökulmasta, säveltämiseen pianonsoiton opettajan näkökulmasta sekä tulkintaan laulun opettajan näkökulmasta. Valitsimme nämä näkökulmat, koska olemme itse todenneet ne tärkeiksi ja toimiviksi. Kukin opettaja kertoo, kuinka he itse ovat pystyneet hyödyntämään luovuutta omassa opetuksessaan ja miten sitä on mahdollista soveltaa kaikentasoisten ja -ikäisten kanssa.

Improvisointi

Improvisoidessa musiikkia luodaan ennalta valmistelematta samalla, kun sitä esitetään. Improvisointi on monesti tyylisidonnaista, musiikissa puhutaan esimerkiksi monesti kielestä ja sanavarastosta. Niitä voi oppia kuten puhuttuja kieliä, kuuntelemalla, matkimalla ja soittamalla niiden kanssa, jotka siihen ovat perehtyneet. (Nyberg 2018.)

“Enhän minä osaa sellaista”

Improvisaatio on sana, joka saa monet musiikin harrastajat säikähtämään. Sitä kohtaan saattaa olla paljon ennakkoluuloja. Ajatellaan esimerkiksi, että ei osata vielä tarpeeksi tai ei tule mitään ideoita mieleen. Aiheen yksinkertaistaminen ja rajaaminen helpottavat uutta improvisoijaa. Improvisaatiota olisi hyvä opettaa pikkuhiljaa edeten, vähän joka kerralla. Aloittaa voi yksinkertaisista korvakuulo- ja reagointitehtävistä.

Opettaja voi esimerkiksi soittaa jonkin lyhyen fraasin ja oppilas tasonsa mukaan joko koittaa toistaa sen tai reagoida eli “vastata” siihen omalla fraasillaan. Tehtävää voi helpottaa ja vaikeuttaa antamalla tiettyjä ääniä, asteikkoja tai rytmejä käytettäväksi. Voi myös pelata mielikuvilla, tunnelmilla ja tyylilajeilla, miten oppilas ilmentää esimerkiksi surua tai vihaisuutta instrumentin avulla.

Kaikki ajatukset ovat tervetulleita

Improvisointi vaatii rohkeutta. Olisi hyvä päästä aloittamaan ympäristössä, jossa mitään ideoita ei tuomita. Parhaiten oppii, kun itse saa kokeilla ja todeta, että se ei nyt ehkä ollutkaan paras idea. Opettaja voi auttaa oppilasta miettimään, miksi jokin idea ei esimerkiksi toimi tai miksi se kuulostaa hassulta, tai vastavuoroisesti, miksi se kuulosti hienolta ja mitkä elementit tekivät siitä hyvän.

Alkutaipaleella olevan oppilaan kanssa raamien on oltava tarpeeksi selkeät, jotta oppilas pystyy itse jollakin tasolla analysoimaan omaa tekemistään. Kun tehtävä on tarpeeksi rajattu, ei kaikki aika mene teknisten asioiden miettimiseen, vaan oppilas ehtii myös itse kuunnella omaa soittoaan. Myös täysin vapaa improvisointi joissain tilanteissa antaa oppilaalle aikaa ja ennen kaikkea vapautta kokeilla rauhassa asioita. Opettajan on myös tärkeää kuunnella oppilaan ajatuksia ja pyrkiä tukemaan niiden kulkua. (Mustonen 2017.)

Kuuntele, kuuletko?

On tärkeää kuunnella, mitä itse tekee. On tärkeää myös kuunnella, mitä muut tekevät, silloin kun soittaa muiden ihmisten kanssa. Toisista soittajista saa tukea ja uusia ideoita ja näkökulmia. Soittotunnilla tällaista tilannetta voi olla vaikea saada luotua, mutta omia ideoita voi pyöritellä samalla tavalla, kun kuuntelee. Kuuntelee sitä mitä soittaa, keskittyy siihen miltä se kuulostaa ja reagoi itse siihen.

Monesti keskittyminen saattaa mennä asioihin, jotka liittyvät kyllä aiheeseen (asteikot, harmonia). Tällöin oppilaalta saattaa unohtua se, miltä improvisaation tuotos kuulostaa. Voisi olla siis hyvä tarjota oppilaalle sekä tilaisuuksia opetella asteikkoja, rytmejä, fraseerausta ja fraaseja, sekä tarjota tilaisuus improvisoida ja opetella kuuntelemaan ja kuulemaan.

Säveltäminen on uuden luomista

Säveltäminen on uuden luomista. Säveltäjiksi mielletään usein muusikoita, jotka säveltävät sinfonioita, elokuvien soundtrackeja tai levyjä. Säveltäminen on kuitenkin paljon muutakin.

Monet ajattelevat, että säveltäminen vaatii edistyneisyyttä, oman soittimen taidokasta hallintaa sekä paljon tietoa ja taitoa. Kuitenkin kuka tahansa, joka osaa tuottaa soittimella tai omalla kehollaan ääntä, pystyy jollain tasolla tuottamaan jotain uutta, ja säveltämään. Siksi säveltäminen ei vaadi vuosien soittokokemusta.

Säveltäminen voi musiikin opetuksen apuvälineenä olla tehokas tapa oppia uutta. Säveltäminen kulkee käsi kädessä improvisoinnin kanssa, ja yleensä uusia sävelmiä syntyykin improvisoinnin tuotoksena. Opettaja voi asettaa oppilaalle raamit sävellystehtävälle, ja sen jälkeen vain oppilaan luovuus on rajana.

Mistä aloittaa?

Sävellystapoja on paljon erilaisia, siispä sävellystehtäviäkin on rajattomasti. Opettajalla on suuri vastuu, millaiset raamit hän oppilaalle asettaa, ja miten tiukat tai löyhät nämä raamit ovat. Aloittelevan soittajan kanssa voidaan lähteä opettelemaan esimerkiksi duuriasteikkoja. Yleensä kaikille oppilaille tulee ensimmäisenä tutuksi C-duuriasteikko, ja mikään ei ole parempi tapa oppia uutta, kuin uuden asian soveltaminen käytännössä. Kun C-duuriasteikko on hallussa, voi ensimmäinen kotiläksy olla melodian tai kappaleen tekeminen C-duuriasteikon säveliä käyttäen. Uusia sointuja opetellessa, jo yhden tai kahden soinnun jälkeen oppilaalla on mahdollista tehdä kappale opittuja sointuja käyttäen. Aika-arvojen tai uusien rytmien opettelu onnistuu samalla tavalla. Parhaimmillaan harjoitus toimii hyvinkin monipuolisesti, oppilas oppii kuuntelemaan omaa soittoaan luovasti, oppii teoreettisia asioita sekä musiikin kirjoitusta, jos nuotit ovat käytössä. Myös opettaja voi käyttää luovuutta antamiensa tehtävien kanssa ja katsoa, mikä palvelisi oppilaan omaa oppimista parhaiten. Kun oppilas on jo pidemmällä, voi sävellysharjoituksen rakentaa jazz-harmonian ja vaikeampien rytmien sekä asteikkojen ympärille.

Miksi kannattaa säveltää?

Monet oppivat paljon uutta musiikista itse säveltämällä. Myös tekninen soittimen hallinta voi kehittyä. Jotkut säveltävät ilman minkäänlaista teoriatietämystä, ja jotkut etsivät tietoa ratkaistakseen kappaleissaan ilmeneviä ongelmia. Jotkut taas lähtevät säveltämään oman teoriatietämyksensä kautta, tietoisesti käyttäen oppimiaan asioita. Kaikki nämä tavat yhdistävät tehokkaasti teoriaa ja käytäntöä. Ilman opittujen asioiden soveltamista teoria voi jäädä hyvin irralliseksi ja sitä on vaikea ymmärtää. Monille omien kappaleiden teko antaa myös aivan uudenlaisen kimmokkeen musiikin opiskelulle.

Säveltäminen, kuten improvisointikin, kehittää oppilasta siihen suuntaan, mikä rytmimusiikissa ylipäätään on tärkeää; improvisoinnissa ja säveltämisessä ei ole oikeaa eikä väärää tapaa. Meillä on tiettyjä sääntöjä molempien suhteen ja meitä opetetaan soittamaan tyylinmukaisesti, mutta loppujen lopuksi se, mikä itsestä kuulostaa hyvältä, on tärkeintä. Monille tämä voi olla aluksi vaikea asia sisäistää, mutta voi olla myös hyvin vapauttavaa.

Opettajan on myös tärkeää havaita, milloin sävellystehtävä ei toimi. Joillekin uuden luominen voi tuntua epämukavalta ja ahdistavalta, jolloin opettajan voi olla turha väkisin yrittää saada oppilasta säveltämään, koska tällaisessa tilanteessa voi olla hankalaa saada oppilasta toimimaan luovasti. Asian voi jättää syrjään ja palata mahdollisesti siihen joskus myöhemmin. Kuten luovuutta paljon tutkinut Kari Uusikylä (1999, 36) toteaa, luovasta toiminnasta saatava ilo on ensiarvoisen tärkeää.

Opettajan palautteella on suuri merkitys. Opettaja ei missään tapauksessa voi tuomita oppilaan näkemyksiä, ja jos hänellä on jotain kehittämisideoita, on tehtävä hyvin selväksi, että ne ovat vain mielipiteitä ja oppilas tekee viime kädessä päätökset sävellystensä suhteen. Uusikylän (1999, 36) sanoin, “Vapautunut työskentely ja oppilaan kasvu on tärkeämpää kuin sävellyksen laatu”. Tämä on hyvä ohjenuora luovia tapoja hyödyntäville musiikin opettajille.

Tulkinta tuo näkökulman

Mitä tulkinta tarkoittaa?

Musiikissa tulkinta tarkoittaa esittäjän sen hetkistä näkemystä esitettävästä kappaleesta. Se on siis eräänlaista vuoropuhelua toisaalta säveltäjän ja esittäjän välillä, mutta myös esittäjän ja yleisön välillä.

Aino Pohjanen (2011) hahmottelee opinnäytetyössään tulkintaa seuraavasti: ”Esittäjä tulkitsee säveltäjän kirjoittaman teoksen, herättää henkiin sen idean ja toisaalta muotoilee sen uudelleen. Jokainen musiikkiesitys, jopa saman esittäjän suorittama, on jossain määrin erilainen. Esitykseen vaikuttavat ympäristötekijät: esitystila, soitin, esittäjän mielentila ja monet muut seikat, mutta ennen kaikkea esittäjän tulkinta käsillä olevasta teoksesta.”(Pohjanen 2011.)

Miten harjoitella tulkitsemista?

Tulkitsemisen harjoitteleminen voi tuntua aluksi hankalalta. Laulajaa voi mietityttää esimerkiksi, mitä asioita laulamisessa pitäisi muuttaa, jotta tulkinta muuttuisi. Entä pitäisikö lavalla olla oma itsensä vai heittäytyä johonkin rooliin?

Yksi keino lähteä harjoittelemaan tulkintaa, on pilkkoa se pieniksi palasiksi. Esimerkiksi laulussa on suuri määrä yksityiskohtia, jotka kaikki vaikuttavat tulkintaan, niin ääneen laadullisesti kuin visuaalisesti. Tällaisia yksityiskohtia voi olla mm. äänihuulimassa, kurkunpään asema, vibraton käyttö, tekstin artikulaatio, lauluasento, ilme, oma tunnetila, katse yms. Esimerkiksi näitä yksityiskohtia muuttelemalla äärilaidasta toiseen voi löytää omaan soundiin tai esiintymiseen täysin eri näkökulmia.

Teknisen näkökulman lisäksi tulkintaa voi lähteä syventämään tai muuttamaan teoksen tekstin/sanoman mukaan. Ensimmäinen askel tulkinnan tekemiselle on opetella kappaleen teksti ulkoa, muuten keskittyminen herpaantuu liian moneen asiaan yhtä aikaa. Tekstin ulkoa opettelun jälkeen siitä kannattaa muodostaa itselleen lisäkysymyksiä, kuten esimerkiksi: Mitä kappaleen tekijä haluaa sanoa ja kenelle? Mitä hän toivoo sanomisensa aiheuttavan? Mitä on tapahtunut kappaleen tapahtumia ennen? Voit myös luoda tekstin tapahtumille kuvitteellisen miljöön, joka voi vankistaa omaa tulkintaa. Tärkeää on myös liittää tekstin ydinsanoma jollain tasolla oman elämän tapahtumiin, jotta pääsisi kappaleen tekijän tunnetilaan kiinni.

Voinko tulkita väärin?

Musiikillinen tulkinta on aina esittäjän sen hetkinen näkemys esitettävästä kappaleesta, ja yleisön tulkinta on heidän sen hetkinen näkemys esittäjän tulkinnasta. Näin ollen ne voivat erota toisistaan todella paljonkin, mutta silti molemmat ovat ”oikeita tulkintoja”, koska kyseessä on aina ihmisen oma henkilökohtainen tulkinta.

Musiikinopetuksessa opetetaan paljon tiettyjä perinteitä ja tyylilajillisia yksityiskohtia, ja niistä onkin hyvä olla tietoisia, jotta tietää mihin kontekstiin oman tulkintansa laittaa. Silti olisi hyvä muistaa, että musiikissa ei ole absoluuttisesti oikeita tulkintoja eri tyylilajeissa, eikä oppilaita pitäisi kangistaa kaavoihin tulkinnoissaan. Pohjanen toteaa hyvin omassa opinnäytetyössään tulkinnan opettamisesta: ”Toivoisin myös löytäväni ratkaisuja, joilla pystyisin ohjaamaan tulevia oppilaitani löytämään musiikin sisällön itsenäisesti ilman päälle liimattuja opettajan ”määräämiä” ilmaisutapoja.”(Pohjanen 2011.)

Musiikin tulkinta on vahvasti henkilökohtainen ja persoonallinen asia. Koska nimenomaan persoonallinen tulkinta tekee jokaisesta esityksestä omanlaisensa, olisi mukava oppia myös yhä omaperäisempiä tapoja opettaa tulkintaa tämän saavuttamiseksi. Oppilaan ja opettajan välinen dialogi on tässä osassa erittäin tärkeää, jotta löydetään mielekkäitä ja ennen kaikkea jokaiselle yksilölle sopivia tulkintatapoja.

Luovuus vai luovutus?

Kaikki oppijat ovat erilaisia, joten opetusmenetelmienkin tulisi olla yhtä monimuotoisia. Mikä toimii yhdellä oppilaalla, ei välttämättä avaudu toiselle samalla tavalla. Voimmekin todeta, että yhden ja saman opetustyylin pakottaminen kaikille saattaa pahimmillaan johtaa harrastuksesta tai ammatista luopumiseen. Valitsetko sinä luovuuden vai luovutuksen?

 

Kirjoittajat: Petra Immonen, Anu Kauppi, Taavi Kiiskinen. 2019. Savonia-ammattikorkeakoulu.

Lähteet:                                              

Mustonen, T. 2017. Improvisoinnin opetus pop/jazz-laulutunnilla. Pro Gradu. Jyväskylän yliopisto, musiikkitiede. Viitattu 1.2.2019. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/53702/URN:NBN:fi:jyu-201704272100.pdf?sequence=1

Nyberg, J. 2018. Improvisointi musiikissa. Opinnäytetyö. Oulun ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 15.2.2019. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/141569/nyberg_joni.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Pohjanen, A. 2011. Nuoteista musiikiksi. Opinnäytetyö. Oulunseudun ammattikorkeakoulu, musiikin koulutusohjelma. Viitattu 15.2.2019. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36392/Pohjanen_Aino.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Uusikylä, K., Piirto, J. 1999. Luovuus: Taito löytää, rohkeus toteuttaa. Juva: WSOY.

 

 

 

1 kommentti

  1. Asiallinen teksti joka antoi hyviä pointteja mietittäväksi soiton ja laulun opetuksessa. Improvisaatiota hyödynnetään ihan turhan vähän perinteisessä musiikin opetuksessa. Parempi hyödyntäminen voisi lisätä paljon iloa ja hauskuutta soittotunteihin.

Jätä kommentti