Klassisesti improvisoimaan – improvisoinnin soveltamisesta viulunsoiton opetuksessa
Improvisoinnilla on aina ollut roolinsa musiikissa ja musiikin opettamisessa, vaihdellen hieman musiikin tyylilajista ja aikakaudesta. Aikoinaan myös taidemusiikinkin käytäntöihin kuulunut taito assosioituu tänä päivänä lähes poikkeuksetta keskustelijoiden mielissä jazzmusiikkiin. Taidemusiikin piireissä vain urkurit ovat muodostaneet poikkeuksen, joiden koulutukseen ja ammattitaitoon improvisointi on kuulunut käytännössä aina.
Taiteen perusopetuksen uudet opetussuunnitelmat on otettu valtakunnallisesti käyttöön syksyllä 2018 musiikkioppilaitoksissa (Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017/ Musiikki). Uudistus puhuttaa niin ammattiin opiskelevia kuin ammatissa jo toimivia opettajia.
Erityisesti improvisoinnin ja sävellyttämisen integroiminen osaksi soitonopetusta on herättänyt keskustelua, sillä uusi opetussuunnitelman tuo aiempia selkeämmin esille myös näiden sisältymisen taiteen perusopetukseen.
Tässä kirjoituksessa tarkastelen, mitä improvisointi tarkoittaa taidemusiikkikontekstissa painottaen näkökulmaa lisäksi opetukseen.
Olen haastatellut kokemusasiantuntijoina muutamia eri oppilaitoksissa työskenteleviä viulunsoitonopettajia syksyllä 2018 ja keväällä 2019. Heidän näkökulmansa tuo lisätietoa siitä, millaista alkeisopetus tällä hetkellä on ja miten mahdollisesti on jo sovellettu improvisointia.
Improvisointi
Kaikissa musiikkikulttuureissa on musiikkia, jota improvisoidaan (Nettl, 2001). Improvisointi tarkoittaa sanatarkasti ennalta näkemättä (Etymonline). Termi pitää sisällään ajatuksen jostain, mitä tehdään tai mikä tapahtuu juuri siinä hetkessä, ilman ennakolta harjoittelua tai suunnittelua.
Toisaalta, improvisointia voi harjoitella ja pitääkin harjoitella. Se on yksi musiikillinen taito monien joukossa. Miten siis soittaessa improvisoida eli soittaa jotain ilman suurempaa suunnittelua, kun kuitenkin ennakolta on täytynyt jotain harjoitella?
Improvisointi on ollut osa länsimaista taidemusiikkia vuosisatojen ajan. Improvisoinnin määritelmät ovat kuitenkin vaihdelleet suhteessa siihen, miten on käsitetty sanat teos tai sävellys. Improvisointi on voinut viitata siihen, missä suhteessa nuottiin merkitystä musiikista poiketaan. Renessanssimusiikista lähtien tällaista kappaleiden esittämiseen liittyviä improvisointeja ovat olleen koristelut ja muuntelut. (Wegman, 2001.)
Barokin aikana myös säveltäjät alkoivat tietoisemmin rajoittaa esittäjän vapaata koristelua ja improvisointia esimerkiksi kirjoittamalla itse koristelut tai kehittämällä symbolit merkitsemään tiettyjä sovittuja melodisia korukuvioita. Barokin ajalta tunnettu esimerkki improvisoinnista on Corellin viulusonaattien editio vuodelta 1710, jossa on kustantajan maininta, että ”adagiot Corellin itsensä koristelemat”. Näistä näkyy kuinka runsaasti ja monipuolisesti hitaiden osien melodialinjaa Corellilla oli esittäessään tapana muunnella ja koristella. Ajan esityskäytäntöihin kuului, että soittaja muutti koristeluja esityksestä toiseen toistamatta niitä samoin koskaan. Käytäntö oli vakiintunut, ja painettu nuotti saattoi olla hyvinkin yksinkertainen, vaikka esitykset kappaleista saattoivat olla soittajasta riippuen hyvinkin virtuoosisia. (Collins, 2001.)
Kuva 2. Ensimmäiset 4 tahtia Corellin alkuperäinen versio. Alemmassa kuvassa 1710 vuoden editio, jossa näkyvillä Corellin itsensä tekemät koristelut ja esimerkki, kuinka hän improvisoi sävellystensä pohjalta esittäessään teoksiaan.
Klassismin ajalla oli käytössä kaikki kolme barokin aikana vakiintunutta improvisoinnin tapaa: koristelu, vapaa fantasia ja kadenssit. Klassismin ajalla nämä kolme taitoa vähitellen menettivät merkityksensä soittajien esitysvalmiuksissa, sillä säveltäjien omat kadenssit ja nuottiin uloskirjoitetut koristelut yleistyivät. (Levin, 2001.)
Soitonopettajien kokemuksia improvisoinnin soveltamisesta soittotunneilla
Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana kävin muutamia keskusteluja neljän eri viulunsoitonopettajan kanssa. He kaikki opettavat eri oppilaitoksissa, kaksi pääkaupunkiseudulla, yksi pienemmällä paikkakunnalla Etelä-Suomessa ja yksi Keski-Suomessa. Kahdella heistä on opetuskokemusta 5-10 vuotta eli ovat valmistuneet 2000-luvulla, kahdella noin 20 vuotta tai enemmän eli he edustavat eri sukupolvia myös opettajina.
Haastattelut tai keskustelut toteutettiin vapaan teemahaastattelun periaatteita soveltaen (ks. esim. Hirsjärvi & Hurme 2011), eli kerroin mistä aiheesta toivoisin kuulevani heidän kokemuksiaan ja valmiita kysymyksiä oli vain muutama. Kysyin, millaista opetustyö on, millaisia oppilaita, millaisia materiaaleja käytössä sekä ovatko he soveltaneet improvisointia osana opetustaan.
Soitonopettajina pitempään toimineiden puheissa korostui etenkin uran alkupuolelta koulumaisuus ja systemaattisuus soitonopetuksessa. Suomen musiikkioppilaitosten liitto julkaisi aiemmin tarkat ohjelmistoluettelot ja yhteiset kurssitutkinto- tai tasosuoritusvaatimukset.
Kun opetuksen raamit olivat näin tarkasti rajatut, opetuksessa ei voinut niin helposti poiketa. Oli yksinkertaisempaa käyttää esim. erilaisia viulukouluja, joissa tulisi vaaditut soittotekniset asiat käytyä läpi. Improvisointiin ei mitenkään rohkaistu eikä siitä oikeastaan edes keskusteltu oppilaitoksissa. Se kuului enemmän jazz-musiikkiin.
2000-luvulla soitonopettajiksi valmistuneiden kokemukset erosivat tässä asiassa selvästi vanhempien kollegoidensa kertomasta. He olivat molemmat pohtineet improvisointia jo omien ammattiopintojensa aikana, vaikkei heidänkään omaan perusopetukseen ollut kuulunut improvisointi.
2000-luvun aikana opettajat ovat kokeneet, että eri musiikkityylien (esim. elokuvamusiikki, pop-musiikki) käyttäminen soittotunneilla on jotenkin tullut sallitummaksi kuin aiemmin. Erilaiset play along –materiaalit voivat innostaa oppilasta, kun saa soittaa taustanauhan kanssa elokuvasta tuttua sävelmää. Kuitenkin aivan samoja soittoteknisiä ja tulkinnallisiakin asioita voi opettaa näiden niin sanotun aiemman perusohjelmiston ulkopuolisten teosten kautta.
Improvisoinnin opettaminen ja soveltaminen tuntuivat kaikille haastelluille hieman vierailta ja osin hankaliltakin. Se kyllä kiinnosti, mutta kaikki totesivat, ettei heidän koulutukseensa ole kuulunut viuluimprovisointi, joten sen soveltaminen edellyttäisi asiaan perehtymistä. Yksi oli kysynyt myös mahdollisuudesta saada oppilaitoksen opettajille jonkinlaista kurssitusta aiheesta.
Ensimmäisenä haastateltaville tuli mieleen improvisoinnista jazz-improvisointi ja harmonian käsittely siinä kontekstissa. Viulu on ensisijaisesti melodinen instrumentti, jolla on muutenkin ehkä vaikeampaa hahmottaa harmoniaa puhumattakaan, että olisi osaamista jazz-harmoniasta. Tämä koettiin siis hieman vieraaksi.
Kysyessäni millaista opetusmateriaalia he kaipaisivat, yksi kertoi käyttäneensä pianopedagogi Karla Suvannon Improkortteja. Näiden soveltaminen kuitenkin tarkoittaa melko vapaata improvisointia, soitetaan jotain mitä tulee korteista mieleen. Ne antavat yhden lähestymisen improvisointiin, mutta kovin pitkälle niitäkään ei osaa tunneilla kuitenkaan soveltaa.
Improvisoinnin merkityksen he näkevät kuitenkin soittotuntitilanteita piristävänä tekemisenä. Se voisi ehkä jollakin oppilaalla auttaa motivaatiohaasteiden kanssa. Ylipäätään toivottiin, että jotain materiaalia olisi valmiina ja niitä voisi soveltaa.
Haastattelemani viulunsoitonopettajat tietävät toki barokkimusiikkin esityskäytäntöihin kuuluvan improvisoinnin, mutta koska siihen ei ole koskaan saanut varsinaista ohjausta on sen soveltaminen tunneilla useimmiten kuitenkin jäänyt. Samoin klassismin ajalle tyypillisten konserttojen kadenssien laatiminen kiinnostaisi ja olisi kiva ohjata sitä oppilaille, mutta jälleen pohjatyö ja materiaalien suunnittelu alusta alkaen itse tuntuu haastavalta ja työläältä lisältä opetustyön ohessa.
Huomioita
Improvisoinnissa ei ole kyse siitä, että soitetaan vain jotain. Käsitteet positiivisesta ja negatiivisesta vapaudesta sopivat hyvin myös improvisoinnin soveltamiseen. Kaikkein vaikein on valita äärettömästä joukosta mahdollisuuksia (vrt. opettajan ohje ”soita jotain”). Jos improvisaation pohjalla on jotain rajoitteita (esim. Karla Suvannon Improkortit tai muu materiaali) on helpompi lähteä kokeilemaan. Alkuvaiheessa rajoituksen tuo vaikkapa se, että improvisoidaan ja sävelletään oma kappale käyttämällä niitä ääniä, jotka siinä vaiheessa osataan.
Viulusoiton kannalta on mielenkiintoista, että on jo olemassa paljon sellaista musiikkia, johon improvisointi on aiemmin kuulunut erottamattomana osana. Klassisen musiikin koulutuksen saaneista opettajista ei tule jazz-viulisteja eikä tämä tietysti ole tarkoituskaan. On mielenkiintoista pohtia, mitä improvisointia on musiikin eri aikakausina tarkoittanut niin sanotun taidemusiikin kontekstissa ja mitä se voisi tarkoittaa siinä 2010-luvulla.
Yksinkertaisimmillaan improvisointia voi kokeilla variaatioiden kautta. Tunnilla soitettu kappale tai tuttu melodia otetaan improvisoinnin pohjaksi. Melodiaa voi muunnella esimerkiksi lisäämällä sivusäveliä tai täyttämällä melodian hypyn äänillä. Rytmejä voi myös varioida. Kappaleen tunnelman ja karakterin muunteleminen voi myös tuottaa hauskoja tapoja soittaa ja mahdollistaa esimerkiksi erilaisten jousilajien kokeilemisen. Millainen versio syntyy, kun laulava aihe soitetaan martelé -jousitekniikalla tai staccatona?
Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelma 2017 / Musiikki antaa tilaa opettajien ja oppilaitosten soveltaa aiempaa vapaammin opetustaan ja oppisisältöjään. Improvisoinnin voikin nähdä aiempaa traditiota täydentävänä, perusohjelmistoon jo kuuluvana – mutta osin unohdettuna – mahdollisuutena.
Kirjoittaja:
Johanna Hyytinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma 2019
Lähteet
Etymonline, 2019. viitattu 18.1.2019 http://www.etymonline.com/word/improvisation
Hirsjärvi & Hurme. 2011. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus.
Nettl, B., Wegman, R. & al. 2001 (2014). Improvisation. Grove Music Online. viitattu 18.1.2019. https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1093/gmo/9781561592630.article.13738
Whittall, A. Improvisation. In (Ed.), The Oxford Companion to Music. Oxford University Press. viitattu 26.11.2018 http://www.oxfordreference.com.libproxy.helsinki.fi/view/10.1093/acref/9780199579037.001.0001/acref-9780199579037-e-3400.
Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017/ Musiikki. Opetushallitus. Viitattu 18.1.2019. http://oph.fi/download/186920_Taiteen_perusopetuksen_laajan_oppimaaran_opetussuunnitelman_perusteet_2017.pdf.