Säveltäminen osaksi musiikinopetusta

Voisitko kuvitella kuvataiteen opetusta, jossa vain katseltaisiin kuvia tunnettujen taiteilijoiden luomuksista tai tehtäisiin niistä jäljennöksiä?

Säveltämisen merkityksestä musiikinopetuksessa on viime vuosina tullut kiinnostava keskustelunaihe. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2017) mainitsevat säveltämisen ja improvisaation osana oppimistavoitteita. Perusteiden mukaan opetuksen tarkoituksena on ohjata oppilasta tuottamaan omia musiikillisia ideoita ja ratkaisuja. Opetuksen tavoitteena on myös rohkaista oppilasta hyödyntämään musiikkiteknologian mahdollisuuksia ja työvälineitä. (Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärään opetussuunnitelman perusteet 2017, 50.)

Säveltämisellä tarkoitetaan yksinkertaisesti musiikin luomista ja tekemistä. Ervastin, Muhosen ja Tikkasen (2013, 251) mukaan säveltäminen on musisoinnin muoto, jolla on erilaisia ilmiasuja, arvoja ja arvostuksia eri musiikillisissa käytänteissä. Tässä artikkelissa esitellään kokeiluja ja menetelmiä siihen, kuinka säveltämistä voitaisiin lisätä luonnollisesti osaksi musiikin opiskelua ja oppitunteja ja kuinka uutta teknologiaa voitaisiin hyödyntää opetuksessa.

Säveltäminen luonnollisena osana musiikinopetusta tarkoittaa sitä, ettei oppitunneilla ja opetuksessa välttämättä opetella tiettyä ”sävellyksen taitoa” vaan pyritään kokeilemalla ja tutkimalla löytämään keinoja musiikin luomiseen ja tekemiseen. Säveltämisellä tarkoitetaankin tässä artikkelissa ehkä enemmänkin sitä, että oppilaalle/oppilaille annetaan enemmän vastuuta soivan musiikin sisällöstä. Tätä kautta oppilaiden kynnystä musiikin luomiseen voitaisiin pyrkiä madaltamaan ja oppilaat saisivat omakohtaista kokemusta ja rohkeutta toteutukseen. Sävellykseen liittyvä teknologia on myöskin ottanut viime vuosina isoja harppauksia eteenpäin ja on tullut kaikkien saataville, joten säveltämisen aloittamisen kynnys on senkin myötä madaltunut.

Teknologia osaksi musiikinopetusta

Kehittynyt tekniikka on luonut musiikin tekemiselle ja säveltämiselle uusia alustoja ja menetelmiä, mitkä voivat olla merkittävänä ja tukevana osana musiikinopetusta. Erilaiset musiikkiohjelmistot ja pedagogiset sovellukset, joilla voidaan harjoitella musiikkia, ovat yleistyneet valtavasti ja kehittyvät koko ajan. Sovellukset voivat madaltaa kynnystä musiikin säveltämiseen ja monipuolisen musiikillisien kokeilujen tekemiseen. Musiikkiohjelmisto voi esimerkiksi sisältää virtuaali-instrumentteja tai sampleja, joilla saadaan tuotettua haluttu musiikillinen ääni tai soundi ilman soittotaitoa. Näin voidaan myös kasvattaa mahdollisten kokeilujen lukumäärää, sekä nopeuttaa oppilaan saamaa ”palautetta” omasta tuotoksesta. Teknologiaa käytettäessä omia sävellyksiä ei ole myöskään välttämättä pakko soittaa itse, mikä voi kannustaa esim.  esiintymisjännityksestä kärsiviä oppilaita säveltämään.

Teknologisten välineiden yleistyttyä on myöskin syntynyt uusia, näitä välineitä hyödyntäviä musiikillisia innovaatioita. Nämä innovaatiot ovat juurtuneet nykykulttuuriin vahvasti, joten on entistä aiheellisempaa kertoa oppilaille heidän oman kulttuurinsa–nuorisokulttuurin saavutuksista. (Field 2007, 156.) On kuitenkin syytä huomioida, että teknologian on tarkoitus toimia auttavana ja mahdollistavana tekijänä, eikä teknologiaa tule käyttää vain sen itsensä vuoksi. Parhaassa tapauksessa teknologia on integroitu luonnolliseksi osaksi opetusta. (Mathlin 2017, 16.)

Tuumailusta toimeen

Kukin tämän artikkelin kirjoittajista kokeili tahollaan erilaisia menetelmiä saada säveltämistä luonnolliseksi osaksi eri opetustilanteita. Erimerkkitilanteiksi valikoituivat bändikerho, teoriatunti sekä kitaratunti.

Bändikerhossa tehdään yhdessä

Yläasteikäisille bändioppilaille annettiin tehtäväksi säveltää ennalta määrättyyn sävelkulkuun melodia. Bändiin kuuluivat pianisti, basisti ja rumpali. C-duurista menevä, tahtilajiltaan 4/4 ja kahdeksan tahtia kestävä sävelkulku sisälsi sointuasteet I-VI-II-V. Oppilaille opetettiin C-duuripentatonisen asteikko, jonka pohjalta melodia sävellettäisiin. Oppilaat aloittivat harjoituksen improvisoimalla sävelkulun päälle. Opettaja ohjasi toimintaa nostamalla esiin soitossa kuuluvat melodialliset ja rytmillisiä motiivit, joita sitten kehiteltiin eteenpäin. Eri versiot kerättiin kokoon ja niistä valittiin yhdessä paras. Tehtävän tarkoituksena oli, että oppilaat oppisivat uuden asteikon, improvisoimaan sillä sekä arvioimaan työnsä jälkeä. Haastetta toi se, että oppilailla ei ollut juurikaan kokemusta improvisoimisesta. Tunnin jälkeen he saivat kertoa mielipiteensä harjoituksesta ja sitä pidettiin erittäin kehittävänä. Säveltäminen on suurimmaksi osaksi kiinni omasta korvasta ja yhdessä sitä saadaan kehitettyä. Tuleviin harjoituksiin on tarkoitus vähentää raameja, jotta lopulta oppilaat säveltäisivät tyhjästä ilman ennalta määrättyä materiaalia, kuten antamaani sävelkulkua.

Luomistyökaluna sointunuotti

Teoriatunnilla harjoiteltiin pienen oppilasryhmän kanssa sointunuotin tekemistä ja sen vaiheita. Sointunuotista luotiin ensin vain malliversio, mikä ei pohjautunut, ainakaan tietoisesti, mihinkään olemassa olevaan kappaleeseen. Malliin tuotettiin jokin määrä tahteja, sointuja ja osia, joiden sisällöstä vastasivat oppilaat. Tunnilla pyrittiin siihen, että opettaja luo vuoropuhelun tapaisen tilanteen oppilaiden ja itsensä välillä. Opettaja toimi ohjaajana ja piirsi ehdotetut parametrit paperille, joka taas heijastettiin dokumenttikameralla oppilaille. Oppilaat saivat näin reaaliajassa nähdä, kuinka sointunuotin tekemisen prosessi toimii. Samalla oppilaat pystyivät tekemään omilla käsillään kopion opettajan mallista.

Kun nuotti oli valmis, opettaja soitti luokassa syntyneen kappaleen ja oppilaat saivat seurata nuotistaan kappaleen rakenteen ja sointujen etenemistä. Oppilaat olivat mieltyneitä siihen, että saivat nähdä ja kuulla omien valintojensa vaikutuksen suoraan musiikissa.

Ideaalitilanteessa oppilaat olisivat voineet itse kokeilla syntyneen kappaleen soittamista tai kappale oltaisiin voitu kuunnella esim. mobiililaitteen sovelluksen kautta. Valitettavasti tämä ei ollut mahdollista kyseisessä tilanteessa.

Kantavana ideana tällaisessa harjoittelussa oli se, että tunnilla pyrittäisiin luomaan musiikkia. Luominen eli säveltäminen voisi vaihdella hyvinkin pienistä seikoista (rytmi, isku, soitinvalinta) kokonaisuuksiin (kappale, harmoniarytmi, rakenne), mutta päätavoitteena olisi se, että luokassa syntyisi rohkeutta kokeiluun ja sellaisten päätösten tekoon, jotka vaikuttavat soivaan musiikkiin.

Mollipentatoninen apuvälineenä

Kitaratunnilla kokeiltiin säveltää melodia käyttäen e-mollipentatonista asteikkoa. Aiemmilla tunneilla oppilaan kanssa oli käyty läpi juuri tätä asteikkoa, joten tehtävän tarkoituksena oli vahvistaa asteikon tuntemusta entisestään.

Oppilaalle annettiin valmis tempo ja tahtilaji (4/4) ja pyydettiin säveltämään kaksi tahtia kestävä melodia. Oppilas keksi ensin yhden tahdin aikansa oikeita säveliä etsien ja tämän jälkeen keksittiin toinen tahti. Tahdeista tuli rytmiikaltaan samanlaisia, mutta äänet vaihtuivat eri tavalla. Tämä oli kuulemma tiedostamaton tulos, mutta käy hyvin järkeen. Tahdit sopivat toisiinsa hyvin ja kuulostivat musikaaliselta.

Tämän jälkeen oppilasta pyydettiin keksimään soinnut tähän keksimänsä melodian taustalle soittaessani itse tätä melodiaa. Oppilaalla ei ollut niin vahvaa teoriapohjaa, että pystyisi sen avulla keksimään sointuja, joten hänen oli luotettava korviinsa. Oppilas osasi avosoinnut hyvin ja e-mollipentatoninen sopi hyvin useimpiin avosointuihin, joten oppilaan oli helppo löytää kokeilun kautta hyvänkuuloinen sointukierto vain avosointujen avulla. Oppilaalla ei ollut tietämystä yleisimmistä sointukuluista, joten oli puhtaasti vaistonvaraista, että hän keksi melodian päälle ns. Iron Maiden -sointukulun, eli mollissa Im – bVI – bVII – Im. Se on hyvin yleisesti esiintyvä sointukulku ja oppilas löysi sen itse tiedostamatta sen olevan sellainen.

Tämän jälkeen kappaleelle keksittiin b-osan ja sama prosessi toistettiin uudelleen. Oppilaalle annettiin vinkki, että toisessa osassa kannattaa muuttaa jotain elementtiä, esimerkiksi rytmikudosta tai sävelaluetta suhteessa ensimmäiseen osaan. Näin oppilas keksi hieman korkeammalta menevän, erilaisella rytmillä varustetun melodian.

Oppilas sai taas keksiä ensimmäisen osan tapaan soinnut melodialle. Jotta kappaleeseen olisi tullut vielä lisää vaihtelua ja mielenkiintoa, oppilasta pyydettiin muuttamaan harmonista rytmiä hitaammaksi, yhdessä soinnussa siis viivyttäisiin kauemmin. Tätä ohjetta noudattaen oppilas päätyi keksimään erään yleisimmistä sointukierroista, Im – bVI – bIII – bVII, joka tunnetaan yleisesti hittikiertona ja on todella yleinen tämän päivän isoimmissa hiteissä.

Näin oppilas oli säveltänyt ohjatusti kahden osan mittaisen kappaleen. Oppilaan ymmärrys mollipentatonisesta asteikosta kasvoi ja hän sai konkreettisen esimerkin kuinka hyödyntää sitä sävellystyökaluna. Hän kertoi tykänneensä kovasti tämän tyyppisestä tekemisestä ja toivoi jatkossakin vastaavanlaisia harjoituksia.

Säveltämisen opettaminen kantaa hedelmää

Kirjoittajien parissa heräsi paljon ajatuksia tunneilla suoritetuista kokeiluista ja niistä päästiin yhteiseen havaintoon siitä, että säveltämisen harjoittelu oli oppilaista mielekästä, kunhan tunnilla säilyi rento ja rohkea kokeilemisen ilmapiiri. Opettajalle jääkin vastuu nimenomaan siitä, että oppilaalle/oppilaille jää positiivinen kokemus siitä, että säveltämistä voidaan harjoitella, ja että se on jotakin, jota jokainen voi oppia. Uudella teknologialla voidaan kätevästi kannustaa oppilaita itse luomaan ja kokeilemaan musiikin tekemistä. Lisäksi uudet teknologiset sovellukset auttavat tuottamaan valmiin kuuloista musiikkia ja ääniä jopa ilman soittotaitoa tai soittimia. Tämä voi rohkaista vasta-alkajia, nuoria, erityisoppilaita ja ujoja oppilaita kokeiluun ja musiikin luomiseen. Koulussa oppilaan olisi ihanteellista päästä ilmaisemaan välittömästi itseään musiikillisesti, valitsemaan vapaasti erilaisten musiikillisten materiaalien joukosta ja ylittämään esteettiset tai tyylilliset rajat ilman määriteltyä lopputulosta. (Partti & Westerlund 2013, 28.)

Päädyimme keskusteluissamme siihen, kuinka musiikin tekeminen ja tekemisen ymmärtäminen on tärkeä osa itse musiikin ymmärtämistä. Musiikin harrastaminen on kuitenkin erittäin monimuotoista ja jokainen kokee ja harjoittaa sitä yksilönä. Pelkästään musiikin soittaminen ja toistaminen ei välttämättä motivoi jokaista oppijaa ikuisesti, eikä palvele kaikkien tarpeita ja siksi onkin tärkeää, että opetuksella kannustettaisiin oppilaita myös itse luomaan ja kokeilemaan. Monipuolisella musiikkikasvatuksella voitaisiin saavuttaa yksilössä elinikäistä oppimista ja itsensä ilmaisun kokemuksia. Toisin sanoen mielekästä sisältöä ihmiselämään, sekä tekijöitä ja rikkautta musiikkikulttuuriin.

Kirjoittajat: Juha Takanen, Tommi Stenvall & Tuisku Lehtola 2018

Lähteet

Ervasti, M., Muhonen, S & Tikkanen, R. 2013. Säveltämisen monet mahdollisuudet musiikkikasvatuksessa. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen, H. M. & Westerlund, H. 2013. Musiikkikasvattaja : kohti reflektiivistä käytäntöä, Jyväskylä, P-S-kustannus.

Field, A. 2007.New forms of composition, and how to enable them.

Teoksessa Finney, J. & Burnard, P. 2007. Music education with digital technology. London ; New York: Continuum.

Mathlin, H. 2017, Teknologia-avusteisuus säveltämisen pedagogiikassa, Jyväskylän yliopisto

Partti, H. & Westerlund, H. 2013.

Säveltäjyyden merkitykset osallistumisen kulttuurissa ja tulevaisuuden musiikkikasvatuksessa. Teoksessa Ojala, J. & Väkevä, L. 2013.

Säveltäjäksi kasvattaminen: Pedagogisia näkökulmia musiikin luovaan tekijyyteen. Helsinki: Opetushallitus.

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet. 2017. Viitattu 6.4.2018. http://www.oph.fi/download/186920_Taiteen_perusopetuksen_laajan_oppimaaran_opetussuunnitelman_perusteet_2017.pdf