Pedagogina kasvaminen tutkimuksen avulla

Tutkiva opettajuus on viime vuosien aikana tullut minulle hyvin läheiseksi teemaksi. Se alkoi konservatoriolta, kun tein pienen haastattelututkimuksen laulunopettajien käsityksistä hyvästä opettajuudesta ja jatkui Jyväskylässä, kun aloitin kasvatustieteen maisteriopinnot yliopistolla samoihin aikoihin musiikkipedagogin opintojen kanssa. Tässä artikkelissa käsittelen tutkivaa opettajuutta pro gradu tutkielmani kautta ja tutkimusprosessin kautta saamiani oivalluksia. Pohdin myös tutkijan ja opettajan rooleja toisiaan tukevina kokonaisuuksina.

Tutkiva opettaja

Millainen on tutkiva opettaja? Täytyykö opettajan luopua roolistaan ollakseen tutkija tai tutkija roolistaan ollakseen opettaja? Tutkimustraditioon on perinteisesti kuulunut pyrkimys kohti tieteellisyyttä, jossa tutkijan on luovuttava omasta henkilökohtaisesta tietämyksestään ja suhteestaan tutkittavaan aiheeseen (Unkari- Virtanen 2002.) Missä määrin tämä on toteutettavissa? Esimerkiksi laadullisen tutkimuksen tekemisessä on aina kysymys tulkinnasta (Eskola&Suoranta 1998.) Tulkinnan tekeminen on näin ollen luonnollinen osa laadullista tutkimusprosessia ja tulkinta saa alkunsa jokaisen tutkijan yksilöllisestä mielestä. Opetustyötä tekevän pedagogin on täysin mahdotonta tutkimusta tehdessään riisua itseään niistä kokemuksista, jotka hän on saanut kentällä toimimisesta. Artikkelissaan ”Matkan varrelta” (2002) Kaija Huhtanen esittääkin kysymyksen: Miksi edes pitäisi? Entä minkälaisia oivalluksia opettaja voi saada tutkimuksen tekemisestä?

Tutkimuksen tekeminen pedagogille on moniulotteinen prosessi. Kyse ei ole vain uuden tiedon etsimisestä ja tuottamisesta, vaan parhaimmillaan myös henkilökohtaisen opettajaidentiteetin ja oman alan kehittämisestä. Tutkija muuttuu ja sitä kautta muuttaa ympäristöä jossa hän toimii (Arho, Järviö, Vuori 2002). Tutkimuksesta jää näin ollen jäljelle muutakin merkityksellistä, kuin tutkimusraportti: muuttunut ihminen, muuttunut pedagogi. Pedagogi, jolla on uutta tietoa, mutta myös paljon uusia kysymyksiä. Vaikka tutkimuksella pyritään vastaamaan kysymyksiin, sen aikana herää jatkuvasti lisäkysymyksiä. Tutkija saattaakin tuntea, että prosessin aikana hänen tietämättömyytensä lisääntyy (Huhtanen, 2002). Näin kävi myös omaa tutkimusta toteuttaessani, mutta se lisäsi motivaatiotani: Uteliaisuus, tiedonnälkä ja oivalluksista saatu energia auttoivat viemään raskasta projektia eteenpäin silloin, kun väsymys oli lähellä. Ennen kaikkea sain paljon mielenkiintoisia oivalluksia siitä, mitä yhteistä on tutkimuksen tekemisellä ja opettamisella: millaisia pedagogille merkityksellisiä taitoja tutkimuksen tekeminen kehittää ja mitä se antoi minulle.

Lasten antamia merkityksiä etsimässä

Toteutin tutkimukseni Jyväskylän yliopistolle tekemääni pro gradu -tutkielmaa varten. Kyseessä oli laadullisilla menetelmillä toteutettu lapsilähtöinen tutkimus, jossa aineistonkeruu-menetelmänä oli teemahaastattelu ja analyysimenetelmänä aineistolähtöinen grounded theory. Lapsilähtöisellä tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta, jossa lapset toimivat informaation lähteinä (Turtiainen 2001.) Teemahaastattelussa haastattelun runko noudattaa ennalta määriteltyjä aihekokonaisuuksia, joiden käsittelemisessä annetaan kuitenkin tilaa haastateltavan omalle kerronnalle. Näin ollen esimerkiksi kysymyksiä ei ole tarkasti määritelty etukäteen. (Ruusuvuori & Tiittula 2005). Grounded theory -menetelmän toteutukselle ominaista on aineistolähtöisyys. Tutkija perehtyy huolellisesti keräämäänsä aineistoon ja luo sen pohjalta uuden teorian, jonka tarkoitus on kuvata mahdollisimman hyvin tutkimuskohdetta. (Glaser&Strauss 1967).

Tutkimuskohteeni oli MuT Päivi Kukkamäen kehittämä laulusuzukimenetelmä lasten näkökulmasta. Laulusuzukimenetelmässä Japanista lähtöisin olevan Suzuki-menetelmän periaatteita sovelletaan klassisen laulun opettamisen kontekstissa (Kukkamäki 2002). Suzuki-menetelmä perustuu ajatukselle, että jokainen lapsi voi oppia musiikkia yhtä luonnollisesti kuin omaa äidinkieltään. Oppiminen tapahtuu näin ollen kuuntelemisen, matkimisen ja toistamisen kautta (Suzuki 1983.) Laadulliselle tutkimukselle ominaisesti tutkimukseni tavoitteena oli ymmärtää (Eskola&Suoranta 1998). Halusin toteuttaa tutkimukseni nimenomaan lapsilähtöisestä näkökulmasta ymmärtääkseni tulevana laulusuzukiopettajana, mikä lapsille menetelmässä on tärkeää. Näin ollen tutkimuskysymykseni oli millaisia merkityksiä lapset antavat laulusuzukimenetelmälle.

Oma taustani entisenä laulusuzukioppilaana auttoi minua ymmärtämään lasten esille tuomia merkityksiä ja nimeämään niitä teoreettisesti, mutta en antanut sen vaikuttaa liikaa aineistosta tehtyihin tulkintoihin.

Tiedostin tutkimusprosessin ajan, että lasten kertomat kokemukset ovat heidän omiaan ja näin ollen erilaisia omista lapsuusmuistoistani. Tämä oli kuitenkin ajoittain haastavaa, erityisesti haastattelujen toteutuksessa. Aikuinen saattaa esimerkiksi helposti sortua kysymään lapselta kysymyksiä, jotka hänen mielestään ovat aiheen kannalta kiinnostavia eivätkä lapsen omat ajatukset pääse haastattelussa esille (Karlsson 2006.) Näin ollen tutkijan oma mentaalinen työskentely on tärkeä osa tutkimuksen tekoa. Karlssonin (2006) mukaan lapsilähtöistä tutkimusta toteuttaessa aikuisen on tärkeää perehtyä omaan käsitykseen lapsista voidakseen tiedostaa omia ennakkoajatuksiaan. Samanlaista reflektiokykyä on mielestäni tärkeää soveltaa myös lasten parissa pedagogina toimiessa: se millaisina näemme lapset vaikuttaa siihen, miten kohtaamme heidät opetustilanteessa.

Osa tutkimukseeni osallistuneista lapsista oli minulle ennestään tuttuja ja näin ollen koin sen tuovan haastatteluihin rentoa ilmapiiriä. Lisäksi oma kokemukseni lasten kanssa toimimisesta auttoi minua luomaan haastattelutilanteesta mahdollisimman epämuodollisen keskusteluhetken. Kyrönlampi-Kylmäsen & Määtän (2010) mukaan esimerkiksi leikki on luonteva ja hyvä tapa lapsen luottamuksen saamiseksi ja muodollisuuden rikkomiseksi ennen haastattelua. Koska tutkimukseni koski menetelmää jolla opetetaan laulua, aloitin muutamat haastattelut lasten kanssa yhteislaululla, jonka he saivat itse valita. Tässä hyödynsin omaa tuntemustani menetelmässä käytettävästä ohjelmistosta. Lisäksi lapset saivat halutessaan haastattelun aluksi tai lopuksi piirtää vapaavalintaisesti, mitä heille tulee menetelmästä mieleen. Näillä konkreettisilla aktiviteeteilla lapset orientoituivat hyvin haastattelussa käsiteltäviin teemoihin ja näin ollen koen myös itse tutkijana päässeeni lähemmäksi heidän merkitysmaailmaansa. Lasten lähestymisessä käytin siis omaa pedagogista tietämystäni ja osaamistani, enkä suinkaan sulkenut opettajan roolia ulkopuolelle tutkimusta tehdessäni.

Tutkimista ja oppimista

Erityisen mielenkiintoista tutkimuksen toteutuksesta teki se, että kävin itse samaan aikaan omaa laulusuzukiopettajan koulutustani musiikkipedagogin koulutuksen lisäksi. Koin, että käytännön harjoittelu yhtä aikaa teoreettisen lähestymistavan kanssa olivat toisiaan tukevia prosesseja, jotka syvensivät tietämystäni tulevasta toimenkuvastani opettajana. Ennen kaikkea tekemäni tutkimus opetti minua lasten näkemyksistä vaikka tutkijana ja aikuisena tiedostan, että en koskaan voi päästä niihin täysin sisälle.

Turtiaisen (2011) mukaan tutkimuksen keinoin onkin mahdollista tehdä ainoastaan kurkistus lapsen ajatusmaailmaan. Mielestäni nämä kurkistukset ovat kuitenkin tärkeitä matkoja pedagogeille, jotka omassa työssään pyrkivät löytämään yhteisen sävelen nuoren oppilaansa kanssa ja tekemään heidän kanssaan tavoitteellista yhteistyötä. Voidakseen opettaa lapsia on oltava avoin myös lapselta oppimiselle. Tiivistäisin tämän sanoilla opeta, tutki, opi.

Koin, että tutkimuksen toteutuksen yhteydessä pääsin hyödyntämään ja vahvistamaan monia pedagogille ominaisia taitoja. Huomasin, että lasten kohtaaminen sekä tutkimuksen kontekstissa, että opettaessa vaatii luovuutta, oman ajattelun laajentamista sekä omien tietojen ja käsitysten tiedostamista. Yksi olennainen konkreettinen asia on omista suunnitelmista ”luopuminen” ja niissä joustaminen. Vaikka kuinka paljon luin etukäteen artikkeleita lasten haastattelemisesta ja sopivien kysymysten asetteluista, haastattelutilanne on elävä siinä missä opetustilanne, ja kaikki lapset ovat erilaisia. Lapsille on esimerkiksi ominaista impulsiivisesti ja yllättäen kertoa heille tärkeistä asioista, jotka eivät välttämättä liity käsiteltävään aiheeseen. Lisäksi he saattavat myös yllättää haastattelijan omilla vastauksillaan, jolloin tutkijan on osattava esittää sopivia jatkokysymyksiä (Helavirta 2007). Näitä tilanteita kohtasin myös toteuttaessani omia haastatteluitani. Osasin kuitenkin antaa näille yllättäville hetkille tilaa luopumatta kuitenkaan tavoitteistani tutkimusta tekevänä haastattelijana. Prosessin kautta huomasin, että tutkijalla on oltava herkät tuntosarvet siinä, missä opettajallakin. Molempien on jatkuvasti kyettävä elämään hetkessä ja pystyttävä keksimään tarpeen tullen uusia lähestymistapoja. Olen tulevana opettajana huomannut, että jokainen oppitunti on aina kontekstisidonnainen tapahtuma, jonka ehdoilla tuntisuunnitelmat elävät ja kokevat muutoksia.

Tutkijalla ja opettajalla on paljon yhteistä. Nämä roolit tukevat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Oman henkilökohtaisen kokemukseni mukaan tutkimuksen tekeminen tuli minulle myös otolliseen aikaan. Olen oman opettajuuteni alussa oleva pedagogi, joka vasta tutustuu työhönsä ja katsoo sitä toisinaan hämmentynein silmin. Tutkiminen kehitti ajatteluani ja vei minut lähemmäksi sitä ikäluokkaa, jonka parissa tulen omaa työtäni tekemään. Vaikka tutkimuksen tekeminen voi tuntua opiskelijalle ja pedagogille teoreettiselta ja työläältä, sen antama lisäarvo on suuri: se kehittää mieltä, jolla opetamme.

Kirjoittaja: Ulrika Ekström 2018, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Arho, A., Järviö, P., Vuori., M. 2002: Musiikin vierestä – Polkuja tekemisestä tutkimiseen. Sibelius Akatemia, Helsinki.

Huhtanen, K. 2002. Matkan varrelta. Teoksessa Arho, A., Järviö, P., Vuori., M. 2002: Musiikin vierestä – Polkuja tekemisestä tutkimiseen, 33-56. Sibelius Akatemia, Helsinki.

Eskola, J., Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino, Tampere.

Glaser, Barney G., Strauss Anselm L. 1967: The Discovery of Grounded Theory: Strategies for Qualitative Research. New York: Aldine Publishing Company.

Helasvirta, S. 2007: Lasten tutkimushaastattelu. Metodologista herkistymistä, joustoa ja tasapainottelu. Yhteiskuntapolitiikka-YP 72 (6), Stakesin monistamo, Helsinki.

Karlsson, L. 2006: Lapset kertovat ja toimivat. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Stakesin monistamo, Helsinki

Kyrönlampi-Kylmänen, T. & Määttä, K. 2010: Using children as research subjects: How to interview a child aged 5 to 7 years. Educational Research and Review vol. 6 (1), 87-93.

Kukkamäki, P. 2002: Laulun myötä kasvuun – Laulusuzukimenetelmän kehittämistyö. Sibelius Akatemia, Helsinki.

Ruusuvuori, J., Tiittula, L. 2008: Haastattelu. Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Vastapaino, Tampere.

Suzuki, S. 1983: Rakkaudella kasvatettu. Tie luonnolliseen oppimiseen musiikkikasvatuksessa. Vihreälinja Oy, Tampere.

Turtiainen, P. 2011: Miten kuulla lasta? Esimerkkinä päiväkotilasten ja koululaisten haastattelut. Helsingin kaupungin tietokeskus.

Unkari-Virtanen, L. 2002: Välimaastoja. Teoksessa Arho, A., Järviö, P., Vuori., M. 2002: Musiikin vierestä –Polkuja tekemisestä tutkimiseen, 15-22. Sibelius Akatemia, Helsinki.