Peilin vaikutus oppimiseen balettitunnilla
Isot peilit tanssisalissa voivat olla itsestäänselvyys kokeneille oppilaille balettitunneilla, eikä niiden löytyminen salista vasta-alkajillekaan tule yllätyksenä. Mitä peilistä on tarkoitus katsoa balettitunneilla? Muita, vai itseä? Peili antaa joka tapauksessa tietoa siitä, miltä oma tanssiminen näyttää ja harjaantuneet oppilaat ovat analysoida omia liikkeitään ja korjata tarpeen mukaan liikkeen suorituksia, kun taas vasta-alkajat voivat joutua kamppailemaan hämmennyksen kanssa: oma liikkuminen näyttää aivan erilaiselta kuin muiden tai opettajan, mutta välttämättä tarkempaa syytä erolle ei osata vielä eritellä. Joidenkin aikuisopiskelijoiden keskuudessa itsensä katsominen peilistä koetaan vaivaannuttavaksi ja jotkut ovat jopa sanoneet, että ovat yrittäneet parhaansa mukaan vältellä itsensä katsomista peilin kautta. Peilillä voi siis olla hyvin voimakas vaikutus oppilaaseen ja tätä myötä myös oppimiseen.
Taito käyttää peiliä
Radell ja hänen tutkimusryhmänsä tuovat esiin oppilaiden taitotason vaikutuksen siihen, miten peili koetaan balettitunneilla. Radell ja hänen tutkimusryhmänsä vertailivat oppilaiden kokemuksia balettitunneista peilin kanssa harjoitelleiden ja ilman peiliä harjoitelleiden kanssa, jonka lisäksi oppilaat jaettiin matalan tason ja korkean tason suoriutujiin. Kävi ilmi, että matalan tason suoriutujien kehonkuvaan peili vaikutti myönteisesti ja ilman peiliä harjoitelleiden keskuudessa taas kielteisesti. Tutkijat pohtivat, että ilman peiliä harjoitelleiden elävä kokemus baletin harjoittelemisesta jäi kenties puutteelliseksi ja oli näin vähemmän todellinen, jonka lisäksi tutkijat otaksuivat, että matalan tason oppilaat eivät vielä olleet harjaantuneet havaitsemaan puutteita tekemisessään.
Korkean tason suoriutujien keskuudessa taas ilman peiliä harjoitteleminen vaikutti kehonkuvaan myönteisesti. Syyn arvellaan olevan siinä, että korkean tason suoriutujat kritisoivat itseään vähemmän ilman peiliä, jonka ansiosta he ovat kehoonsa tyytyväisempiä. Tutkijat kuitenkin mainitsevat, että heidän aikaisemmissa tutkimuksissaan peilin vaikutus kehonkuvaan myös matalan tason suoriutujissa balettitunneilla oli kielteinen ja he toteavatkin, että peili vaikuttaa oppilaiden kehonkuvaan lukuisien eri tekijöiden vuoksi. Näitä tekijöitä voivat olla harjoittelemiseen käytetty aika, taitotaso, tanssitekninen vaativuus, itsensä vertailu muihin ja oppilaiden odotukset liittyen tanssitunteihin. Tutkijoiden mielestä tanssijoita tulisikin harjoituttaa käyttämään peiliä silloin, kun se on heidän oppimisen kannaltaan hyödyksi ja ohjaamaan opettajia, milloin peiliä taas ei tulisi käyttää. (Radell, Adame, Cole ja Blumenkehl 2011, 114-115.)
Peilin käyttötarkoituksen tiedostaminen
Opettamissani aikuisryhmissä peilin käyttö näyttää aiheuttavan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta sen avulla on helpompaa muistaa harjoituksessa tehtävät liikkeet paremmin, toisaalta taas itsensä katseleminen peilin kautta saattaa tuntua kiusalliselta ja se voi vaatia totuttelua. Uskon, että aikuisopiskelijoita olisi hyödyttänyt se, että opetuksessa olisi jo varhaisessa vaiheessa tähdennetty sitä, mihin tarkoitukseen peilejä käytetään. Näin opiskelijoiden tietoisuutta voisi ohjata havaitsemaan oman kehon tuntemuksia tarkemmin, jonka lisäksi opiskelijoiden tieto oikein suoritettavasta liikeradasta täsmentyisi. Tämä mahdollistaa myös sen puntaroimisen, mikä balettitunneilla koetaan tärkeäksi: harjoituksien muistaminen tai havainnoiminen ulkoa käsin peilin välityksellä vai liikkeen erilaisten laatujen tunnistaminen ja työstäminen ja oman kehon aistiminen.
Harjoituksen muistaminen ulkoa hidastuu merkittävästi peilien käytön myötä kokemukseni mukaan, sillä tällöin suuri osa ryhmästä voi nojata jonkun toisen opiskelijan muistiin. Näin huomio harjoituksen aikana keskittyy enemmän muilta katsomiseen ja ”tekemiseen perässä” kuin omien liikkeiden laadun havaitsemiseen ja oman kehon tuntemuksiin. Uskon, että harjoituksien nopeampi ulkoa oppiminen johtaa parempiin oppimistuloksiin, kun keskittymistä voi ohjata enemmän liikelaatujen työstämiseen kuin liikesarjojen muistamiseen. Voi myös käydä niin, että oppilas luulee muistavansa harjoituksen, vaikka todellisuudessa näin ei ole, koska oppilas ei tiedosta riittävän hyvin, minkä kaiken hän muistaa itse ja mitkä asiat hän katsoo muilta. Viikkokausien harjoittelun jälkeen on hyvin yleistä, etteivät oppilaat edelleenkään pysty tekemään harjoitusta itsenäisesti, kun peilit poistetaan käytöstä. Tämä ilmiön olen havainnut varsinkin aloittelevien harrastajien keskuudessa, olivatpa he nuoria lapsia tai aikuisia, kun ollaan vasta oppimassa balettitunneille tavallista työskentelytapaa.
Havainnoinnin kehittäminen: mitä peilistä katsotaan?
Opetuksessani olen huomannut, että peilin voi valjastaa oppilaan avuksi oppimisessa kertomalla oppilaille, mitä asioita omassa liikkumisessa voi tarkastella peilin avulla ja pyrkiä kehittämään. Näin oppilas harjaantuu havainnoimaan omaa liikkumistaan tarkemmin, minkä uskon parantavan myös oppilaan itseohjautuvaa otetta harjoittelemiseen. Toisaalta yhden ja saman korjauksen voi antaa oppilaalle useammankin kerran ja avustaa häntä liikeradan suorituksessa ohjaten kosketuksella liikettä, eikä oppilas silti näytä edistyvän liikkeen suorituksessa. Toisinaan kyse on siitä, että oppilas ei käsitä annettua korjausta, eikä pysty havaitsemaan korjauksen ja oman liikesuorituksen välistä eroa, toisinaan kyse taas näyttää olevan siitä, ettei oppilas todella tiedosta annettua korjausta, koe sitä tärkeäksi tai ole samaa mieltä. Leijen (2009) kumppaneineen nostaa esiin reflektoimisen merkityksen tanssitaidon kehittymiseen. Heidän mielestään reflektoiminen herättää oppilaiden tietoisuutta kehostaan ja sen liikkeistä ja tämä taas on oleellista tanssitaidon kehittymisessä korkeammalle tasolle. Leijen ja muut selvittivät tutkimuksessaan, kuinka oppilaiden reflektointia voisi helpottaa ja kuinka oppilaat ylipäätään reflektoivat omaa osaamistaan. (Leijen, Lam, Wildschut, Simons ja Admiraal 2009.)
Leijen kumppaneineen eritteli reflektoimisen kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäisessä oppilas kuvailee kokemustaan, toisessa oppilas arvioi kokemustaan ja kolmannessa niistä hän oppii kokemuksestaan useammasta näkökulmasta käsin. Leijen ja muut huomauttavat, että pystyäkseen arvioimaan kokemustaan oppilaan tulee ymmärtää ne standardit ja ne kriteerit, joihin arviointi nojaa. (Leijen ym. 2009, 170.)
Kun esimerkiksi peiliä käytetään harjoituksen havainnointiin, jotta sitä voitaisiin reflektoida, tulee oppilaan tietää ja ymmärtää, mitä peilistä katsotaan. Tämän vuoksi opettajan pitäisi tuoda esille ja selittää, mitä nämä standardit ja kriteerit ovat ja kuinka ne voi havaita katsoen omaa liikkumistaan peilin kautta. Opettaja voi ohjata oppilasta katsomaan esimerkiksi jotakin tiettyä kehonosaa ja selittää, minkälaista liikelaatua tavoitellaan. Tämän uskon lisäävän keho- ja liiketietoisuutta, joka edellä todettiin kehittymisen kannalta oleelliseksi. Leijen tutkijaryhmänsä kanssa tuokin esille, että opettaja voi antaa oppilaille tietoa tavoiteltavasta liikelaadusta, mutta hän voi myös antaa oppilaiden reflektoida omaa tanssimistaan nojaten oppilaan subjektiivisiin kriteereihin. He täsmentävät kuitenkin, että mikäli oppilas nojaa subjektiivisiin kriteereihin, tulee hänen kirjoittaa ne auki, sillä tämän avulla oppilaat oppivat, mitä heidän omat käsityksensä ovat ja arvostamaan arviointia. (Leijen ym. 2009, 170.)
Videotallenteen hyödyntäminen havainnoimisessa ja itsearvioinnissa
Leijenin ja hänen tutkijaryhmänsä tutkimusasetelmassa oppilaat olivat reflektoineet omaa tanssiansa videotallenteita katsellen. Mielenkiintoista oli, että heidän tuloksistaan käy ilmi, että yhtäältä oppilaat kokevat itsearvioinnin merkityksellisemmäksi kuin pelkät opettajalta saadut korjaukset. Itsearviointi näyttää tekevän oppilaista aktiivisempia oppimisprosessissa, jolloin heidän ei tarvitse nojata pelkästään opettajan kommentteihin. (Leijen ym. 2009, 171.) Opettajan näkemys oppilaan tarvitsemista korjauksista ei siis tarvitse olla yksi totuus, vaan oppilas voi kokea merkityksellisemmäksi sen, että saa itse tehdä havaintoja tanssimisestaan ja punnita niitä oman arvostelukykynsä mukaisesti. Toisaalta taas tutkimuksessa kävi ilmi, että oppilaat kertoivat opettajan antamien korjauksen tulleen merkityksellisemmäksi. Myös oppilaiden opettaja huomasi, että reflektointitehtävä auttoi oppilaita havaitsemaan ja ymmärtämään korjauksia, joita hän luokassa antoi. (Leijen ym. 2009, 171.)
Leijen tutkijaryhmineen nosti esille erään tutkimukseen osallistujan huomion siitä, että oma kokemus saattaa erota siitä, miltä tanssiminen näyttää, kun sitä pääsee katsomaan videolta myöhemmin. Tuolloin jokin liike saattaa esimerkiksi tuntua hyvältä, mutta videolta katsottuna se ei enää näytäkään hyvältä. Toinen tutkimukseen osallistuja toi taas esille sen, miten videotallenteen avulla omaa tanssimistaan saattoi analysoida syvällisemmin kuin pelkän peilin avulla. Peilistä saattoi havaita senhetkisen suorituksen, mutta tässä lyhyessä ajassa mieli ei ehdi pukea kaikkea nähtyä sanoiksi, kun taas video mahdollisti riittävästi aikaa imeä tietoa. (Leijen ym. 2009, 171.) Olen päässyt kokeilemaan videoitujen harjoituksien ja oppilaiden itsearvioinnin vaikutusta siihen, miten oppilaat havaitsevat omaa liikkumistaan. Myös omat kokemukseni tukevat edellä esiintuotuja seikkoja: oppilaat ovat vahvistaneet huomanneensa samoja asioita videolta kuin mistä olen heille balettitunneilla puhunut. Koen, että videointi on hyödyllistä balettitunneilla ja se voi olla jopa tehokkaampaa oppimisen kannalta kuin sanalliset korjaukset tai kosketuksen avulla annetut korjaukset harjoituksissa.
Peilien kanssa vai ilman?
Radell toi esille sen, että peilit voivat vaikuttaa oppilaan itsetuntoon sekä kielteisesti että myönteisesti ja että niiden käyttöä tulisikin punnita tarkasti pyrkien siihen, että oppilaan kannalta niitä käytettäisiin silloin, kun se parhaiten palvelee oppimista ja yhtä lailla jättää myös käyttämättä. (Radell ym. 2011, 115.) Käytännössä mielestäni opettajan on melko helppoa havaita se, milloin oppilaat muistavat harjoituksen ulkoa itse, eikä muihin nojaten. Tämän vuoksi uskon, että peilit kannattaa melko varhaisessakin vaiheessa jättää pois, jotta oppilaat tiedostavat paremmin sen, kuinka pitkälle he muistavat harjoitukset itse. Näin oppilaat oppivat nopeammin harjoitukset, jonka jälkeen päästään työstämään tavoiteltavia liikelaatuja. Yhdellä tunneistani myös eräs aikuisopiskelija sanoi, että opittuaan harjoituksia ulkoa, oli helpompaa keskittyä liikkeiden laatuihin. Peilien käyttöön voisi mielestäni hyvin palata siinä vaiheessa, kun harjoitus muistetaan hyvin, kunhan opettaja muistaa selvittää, mitä peilin avulla voi pyrkiä huomiomaan omasta liikkumisestaan harjoituksen aikana. Toisaalta mielestäni on myös tärkeää nostaa esiin se, minkä kokee tärkeäksi opetuksessa ja mitä tavoitellaan. Tämä voi auttaa oppilaita tottumaan peileihin ja oman peilikuvansa katselemiseen.
Harjoituksien videoiminen taas voi mahdollistaa syvemmän oppimisen, kuten Leijenin ja hänen kumppaneidensa tutkimuksessa kävi ilmi (Leijen ym. 2009). Tämä voi myös auttaa oppilasta hyväksymään opettajan antamia korjauksia, joka voi tehostaa oppimista, kun esimerkiksi videoimisen jälkeen opettaja antaa korjauksen, jonka oppilas pysty helpommin ja nopeammin ymmärtämään ja hyväksymään. Varsinkin, kun kyse on vapaa-ajan harrastuksesta, on mielestäni tärkeää, että oppilas kokee harjoittelemisen merkitykselliseksi.
Videointi näyttää lisäävän merkityksellisyyttä oppilaalle itselleen, mutta myös opettajan ohjauksen merkityksellisyyttä. Se, mitä peileillä tehdään, ei suinkaan ole itsestään selvää, eikä se, miten niiden käyttöön suhtaudutaan opettajan ja oppilaiden keskuudessa. Minulle esimerkiksi yllätyksenä oli tullut se, että itsensä katsominen peilistä saattoi olla kiusallista. Toisessa tapauksessa taas peilien käytöstä keskusteleminen oppilaiden kanssa toi ilmi sen, kuinka vahvasti oppilaat saattoivat tukeutua niihin. Mikäli keskustelua peilien käytöstä ei olisi kummassakaan tapauksessa käyty, olisi niiden käyttö jäänyt tiedostamatta. Tällöin olisi jäänyt myös pohtimatta se, milloin peilit palvelevat kunkin oppilaan tai ryhmän kohdalla oppimista ja milloin ne taas saattavat jopa haitata sitä, mikäli oppilas tulee niistä riippuvaiseksi. Peilin ja videoinnin käyttöä kannattaa siis pohtia enemmän, jotta niiden käyttö voidaan valjastaa tehokkaammin palvelemaan oppimista.
Kirjoittaja:
Hanna Tuuha 2018, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Leijen, Äli; Lam, Ineke; Wildschut, Liesbeth; Simons, Robert-Jan P. & Admiraal Wilfried 2009: Streaming video to enhance student’s reflection in dance education. Computers & Education An International Journal, 169-176.
Radell, Sally; Adame, Daniel D.; Cole, Steven P.; Blumenkehl, Nicole J. 2011: The Impact of Mirrors on Body Image and Performance in High and Low Performing Female Ballet Students. Dance Medicine & Science 2011, 108-115.