Ilman vahvistinta ei ole ääntä – vahvistettu kitarasoundi soitonopetuksessa

Hyvää soundia haetaan kaikilla instrumenteilla. Sähkökitaran lopullinen soundi muodostuu kitaravahvistimessa, joka on yhtä tärkeä osa soitinkokonaisuutta kuin vaikkapa jousisoittimissa jousi. Miksausguru Bobby Owsinskin (n.d.) mukaan suurin osa kitaristeista eivät tiedä mitä tekevät säädellessään vahvistimen säätöjä. Olemme soitonopettajina huomanneet saman. Tässä artikkelissa käsittelemme kokemuksiamme ja esitämme menetelmiä niin sanotusta soundipedagogiikasta, joka pyrkii kitaravahvistimen perustoimintojen hallinnan saavuttamiseen soitonopetuksessa.

Hyvä soundi, parempi mieli

Lähes kaikilla soittimilla on mahdollisuus vaikuttaa äänenväriin tavalla tai toisella. Muusikkopiireissä puhutaan romanttisesti oman soundin löytämisestä ja hyvää, persoonallista soundia arvostetaan yleisön ja kollegoiden toimesta. Oma soundin löytäminen on myös henkilökohtainen asia, mutta opastuksesta siihen kuinka soundi muodostuu ja miten sitä voi muokata ei ole mitään haittaa. Oma soundin metsästys olisi ollut soittoharjoittelun alkuvuosina varmasti jopa hauskempaa, jos jostain olisi saanut selkeää apua alkuun.

Aihetta tutkiessamme kävi selväksi, että pieni osa kitaristeista on saanut soundin muodostamiseen opastusta, mutta suurin osa ei. Juuri sen oman soundin löytämiseen voidaan kuitenkin antaa apua pedagogisesti monin tavoin. Varsinkin klassisen kitaran opetuksessa soundiin vaikuttavia tekijöitä huomioidaan säännöllisesti. Kanadalainen Traube (2004) on käsitellyt aihetta väitöskirjassaan. Miksi tähän ei panostettaisi samalla tavalla myös rytmimusiikin puolella?

Kitaravahvistin

Soittaminen sisältää tekniikkaa ja tekniikkaa. Se mistä ääni tulee, on soittotekniikkaa ja miten se kuuluu, on äänitekniikkaa. Sähköiset soittimet ovat synergiassa äänitekniikan kanssa.
Kitaravahvistimella vahvistetaan nimensä mukaisesti sähkökitaran ääni eikä se kuulu lavalta minnekään ilman vahvistusta. Koska sähkökitaran lopullinen soundi muodostuu kitaravahvistimessa, on vahvistimen toimintamahdollisuuksien perusteiden ymmärtäminen oleellinen osa kokonaisuutta.

Ilman vahvistinta voi toki soittaa sähkökitaraa, mutta äänet ovat vain resonoivia ääniaaltoja ilman varsinaista soundia, jonka sähkökitaraksi tunnistamme. Mark Phillips ja Jon Chappell tiivistävät sähkökitaran viehätyksen monelle Guitar For Dummies -kirjassaan. Sähkökitaralle vahvistimen kautta mahdolliset erilaiset soundit ja äänenpaine. Se rock’n’roll, että voi soittaa nupit kaakossa. (Phillips & Chappell 2006, 279.)

Tässä artikkelissa rajaamme kitaravahvistin-käsitteen tarkoittamaan vahvistimia, joista löytyvät seuraavat perussäädöt:

Kolmikaistainen taajuuskorjain eli 3 band EQ , jolla leikataan tai vahvistetaan kitarasignaalin tiettyä taajuusaluetta. Siinä äänensävysäätimet on nimetty kaistojen mukaan:
Bass = alataajuudet, Middle = keskitaajuudet ja Treble = ylätaajuudet.

Vahvistimen äänensävysäätimillä voidaan saada kitara paremmin esiin bändimiksauksessa muun äänimassan joukosta tai muokataan kitaran ääntä tiettyyn tyylisuuntaan esimerkiksi “ohut rautalanka-tyylinen soundi” tai “Metallica-tyylinen särö”.

Gain = etuasteen vahvistuksen säätö. Tällä säätimellä saadaan aikaan signaalin säröytyminen eli kansankielessä särö.

(Master) Volume = pääteasteen vahvistuksen säätö. Äänenvoimakkuus.

Soundipedagogiikassa emme keskity eri vahvistintyyppien ominaisuuksien vaan pyrimme antamaan yleispäteviä menetelmiä vahvistimen käyttöön riippumatta vahvistimen teknisestä toteutuksesta. Säätömahdollisuuksien opetteluun ei ole olemassa vakiintuneita käytäntöjä toisin kuin esimerkiksi soittotekniikan harjoitteluun. Oman käsityksemme mukaan osittain tästä syystä soittotunneilla käsitellään harvemmin vahvistimen käyttöä.

Menetelmiä

Mitäs tämä nuppi tekee?

Kuulonvarainen ymmärtäminen siitä, mitä mikäkin vahvistimen säädin tekee kitarasignaalille, on soundin etsimisen lähtökohta. Näin saadaan työn alle äänen muodostumisen pääpiirteiden tunnistaminen. Tämä mahdollistaa erilaiset ongelmanratkaisutilanteet, kuten esimerkiksi kuinka saada soundiin kirkkautta ja kuinka saada se pois. Kitaran äänen muodostumisen ymmärtäminen auttaa tekemään eron myös kanssasoittimiin, mikä on oleellista bändisoitossa. Basso soi matalalla ja kitara korkeammalta, tarvitseeko kitarasoundiin saada siis lisää bassoa?

Tällainen tutustuminen ja testaaminen on helppo sisällyttää soittotunnin kulkuun. Omien oppilaidemme kanssa saimme aikaan monia oivalluksia, kun jonkin säätönupin vaikutusta kuunneltiin rauhassa ja verrattiin sen vaikutusta soittotuntumaan. Osa oppilaista myönsi välittömästi, ettei ollut tällaista asiaa “oikeasti kuunnellen” tehnyt vaan kääntänyt nuppia vain fiiliksen mukaan parasta toivoen. Näinkin yksinkertainen lähestymistapa jää usein kokeilematta, mikä aiheuttaa hämmennystä myöhemmissä vahvistimen säätötilanteissa. Vahvistimen perustoimintoja säännöllisesti käsittelemällä/opettamalla oppilas saadaan hakemaan mieleisensä soundit itseohjautuvasti. Tämä tehostaa myös kotona harjoittelua, kun hyvä soundi seuraa soittotunnilta kotiin.

Tutustumisvinkkejä vahvistimen säätöihin on tarjottu myös ns. korkeammilta tahoilta. Pitkän linjan studiomuusikko ja kitaransoiton opettaja Sandy Williams (2014, 51) ehdottaa kirjassaan Live Sound For Guitar, että hyvä lähtökohta puhtaan soundin etsimiselle on kiertää vahvistimen bass, middle ja treble -säädöt nolliin tai päinvastoin täysille. Näitä säätöjä erikseen kiertämällä voi tunnustella ja kuunnella, milloin soundi kuulostaa hyvältä.

Suomalainen kitaravahvistinten erikoisasiantuntija ja rakentaja Lassi Ukkonen taas ohjeistaa soittajaa kääntämään vahvistimesta lähtökohtaisesti middlen täysille ja bass ja treble -säädöt nollille ja näin aloittaa hyvän soundin metsästys, koska näin säädettynä vahvistin kuulostaa ’’luonnollisimmalta’’. (Ukkonen, 2016.) Tämänkaltaiset ääripäistä aloittamiset ovat hyvä tapa tutustua vahvistimen EQ:n ominaisuuksiin, koska myös asialle harjaantumaton korva kuulee erot helpommin.

Tätä teoriaa vahvistamaan olemme äänittäneet soivia esimerkkejä jatkuviksi loopeiksi, jolloin vahvistinta voidaan säätää yhtä aikaa musiikin soidessa. Loopperin käyttö oppitunnilla antaa opettajalle ja oppilaalle vapaat kädet ja täyden keskittymisen oikean soundin hakemiseen. Sama musiikillinen motiivi helpottaa myös korvan keskittymistä äänenvärin muutosten havaitsemiseen.

Kaikissa klipeissä vahvistimen EQ-säädöt ovat aluksi klo 12 kohdalla eli passiivisena. Säätönuppia käännetään aluksi vastapäivään, jolloin ko. taajuusaluetta leikataan eli sitä on soundissa “vähemmän”. Vastapäivän ääriasennosta tullaan sen jälkeen myötäpäivään eli taajuusaluetta korostetaan. Tällöin sitä on soundissa “enemmän”. Ääriasentojen jälkeen nuppi palautetaan klo 12-asentoon. Kun kaikki säädöt on käyty läpi, palataan lähtötilanteeseen.

Säätönuppien läpikäyntijärjestys on klipeissä seuraava:

1. Bass
2. Middle
3. Treble

Klippi 1. Funk-musiikille tyypillinen kitaran rytmikuvio, jossa suositaan usein kirkasta soundia. (Klippi 1 mp3-tiedosto)

Klippi 2. Sointuarpeggio-näppäily kitaran kaulamikillä, joka on jo ilman vahvistimen säätöjä tummempi soundiltaan. (Klippi 2 mp3-tiedosto)

Klippi 3. 70-luvun rock-musiikille tyypillinen riffi. (Klippi 3 mp3-tiedosto)

Klippi 4. Heavy metal -riffi, jossa myös soittotuntumaa korostava vasemman käden legato-kuvio. Klipin lopussa riffi kerran gain-säätö minimissä ja kerran maximissa. (Klippi 4 mp3-tiedosto)

Klippi 5. Heavy-riffi, jossa käydään läpi gain-säätimen vaikutusalue. (Klippi 5 mp3-tiedosto)

Kuunteleminen ja kuulokuvan jäljittely

Kuulokuvan jäljittely on selkeä tapa päästä kohti musiikkityylien kitarasoundeja.

Kitarapedagogi Kristian Wahlströmin perustelee levyn mukana soittamista YAMK opinnäytetyössään myös kitarasoundin osalta. Kun oppilas soittaa levyn mukana, korva saa mallin soundin säätämisestä kappaleen kokonaisuuden mukaiseksi. (Wahlström 2008, 39.)

Tämä on ollut omien oppilaidemme kanssa myös tehokas menetelmä. Levytettyä versiota kuunnellen ja analysoiden voidaan oppilaan kanssa käydä keskustelua soundista. ”Onko tumma vai kirkas kitara, paljon vai vähän säröä?” ja niin edelleen. Tätä kautta voidaan lähestyä vahvistimen säätöpaneelia, kun on saatu kuva siitä, mitä halutaan saavuttaa.

Vahvistimen käyttöä jossain määrin ymmärtävien oppilaidemme kanssa olemme hyödyntäneet myös seuraavaa menetelmää: Annetaan oppilaan säätää soundinsa mieluisan kuuloiseksi, jonka jälkeen edetään hakemaan käsiteltävän kappaleen kitarasoundia korvakuulon kautta. Tällä lailla saadaan kuva, mikä oppilaalle on mieluinen soundi ja miten se eroaa alkuperäisen tallenteen soundista. Jos oppilaan on vaikea erottaa kitaraa kuulokuvasta, löytyy internetistä nykyään runsaasti kappaleiden eristettyjä kitararaitoja.

Kuulokuvan jäljittelyssä voidaan palvella hyvin myös oppilaslähtöistä opetusta, sillä tyylinmukainen soundi on oleellinen elementti musiikkia ja se voi myös motivoida soittoa. Erinomainen esimerkki tästä löytyy kitarapedagogi Kristian Wahlströmin YAMK opinnäytetyöstä. Wahlström kertoo opetuskokemuksestaan seuraavan havainnon:

Kvinttisointu onnistui hieman paremmin, varsinkin kun laitoimme ensimmäistä kertaa särösoundin päälle, jolloin hän (oppilas) myös tuntui innostuvan (tyyliin: “Rokkia! Tämähän kuulostaa Arilta!”).” (Wahlström, 2008, 84.

Olemme tehneet samanlaisia havaintoja. Hyvä soundi auttaa ymmärtämään tyylinmukaisuutta, voi motivoida oppilasta ja parantaa usein myös soittosuoritusta.

Soittokaluston esittely ja läpikäynti workshop/klinikka -tyylisesti

Klinikka-tyylinen opetus kitaravahvistimien suhteen nousi esiin useaan otteeseen suomalaiselle Soitinten Kuningas -kitarafoorumille tekemässämme kyselyssä. Kartoitimme kyselyssä vahvistinopetuksen saamista niin yksityis- kuin musiikkioppilaitosopetuksessa ja tiedustelimme kokemuksia soundien oppimisesta tai niiden ohjaamisesta. Kyselyssä nousi esille, että soittotuntien pituus ja ajankäyttö voi olla haastavaa etenkin kansanopistoissa, joissa soittotunti saattaa olla lyhyimmillään 15 minuuttia. Tästä syystä erikseen sovittava, kitarasoundille pyhitetty klinikka-aika on helpompi järjestää ja sille voidaan antaa sen ansaitsema huomio.

Klinikan sisältö voidaan räätälöidä tilannekohtaisesti. Opettaja voi tuoda omaa kalustoaan paikalle ja suotavaa olisi käydä läpi myös oppilaiden omia soittovälineitä. Näin klinikan hyöty olisi helpoin siirtää käytäntöön ja kotisoittoon. Vahvistimen säätöjen tutkiminen ja kuulokuvan jäljittely -menetelmät pystytään sisällyttämään klinikkaopetukseen luontevasti. Voidaan havainnollistaa säätimien vaikutusta ja muodostaa esimerkiksi levyiltä tuttuja kitarasoundeja askel kerrallaan.

Kokemuksia vahvistimen käytön opettamisesta musiikkiopistoissa

Musiikkiopistojen opetussuunnitelmissa on sähkökitaran osalta maininnat vahvistimen ominaisuuksiin tutustumisesta ja sen säätöjen käytöstä halutun sointivärin saamiseksi. Osa opettajista sisällyttää tätä opetukseensa enemmän ja hyödyntää myös ehdottamiamme menetelmiä, mutta tähän päivään mennessä tarkempia yhtenäisiä ohjeita “soundipedagogiikkaan” ei ole.

Esimerkkejä tästä saimme haastateltuamme erään musiikkiopiston sähkökitaraopettajaa. Hänen mielestään soundipedagogiikka on tärkeä osa kitaransoitonopetusta. Hänen oma opettajansa oli pitänyt parin päivän kestäviä klinikkamaisia kitarapäiviä, jossa oppilaat ja opettajat säätivät omia kitarakalustojaan ja pääsivät vertailemaan toisten laitteistoa. Haastateltava kertoi itse opettavansa oppilailleen kitaravahvistimen perusteet. Hän pyrkii tämän lisäksi myös siihen, että oppilaat itse tuovat omaa laitteistoa tunnille, jotta omista laitteista saataisiin kaikki hyöty irti. Hänen mukaansa tämä motivoi oppilaita ja saa heidät harjoittelemaan kotona hyvällä kitarasoundilla.

Opettajan mielestä tärkeä soundipedagoginen menetelmä on löytää kitaran dynamiikan käytöllä erilaisia kitarasoundeja. Tämä liittyy enemmän kitaran soittoteknisiin asioihin, mutta esimerkiksi kevyen soittokäden lyöntivoimakkuuteen reagoivan “reunasärön” etsimiseen tarvitaan soittotekniikan lisäksi myös vahvistintietämystä ja säätöä. Haastateltavan mukaan alkeissoittajille riittää, että oppii aluksi käyttämään Master Volumea oikein eli äänenvoimakkuus on tilanteeseen sopiva.

Päätelmät

Kitaravahvistimen ominaisuuksien ymmärtämistä tulisi mielestämme sisällyttää opetukseen jo kitaransoiton perusteista alkaen. Ajatus sai kannatusta myös teettämässämme kitarafoorumikyselyssä. Keskusteluun osallistuivat niin opettajakollegat, ammattimuusikot kuin harrastajatkin ja vallitseva yhteisymmärrys oli, ettei soundiasioita opeteta säännöllisesti, vaikka se olisi erittäin suotavaa.

Tarkemmin analysoituna hyvä soundi on totta kai myös makuasia. Voimme ohjeistaa oppilasta, löytämään mieluisan soundin, mutta päätöksen tekee loppupeleissä oppilas itse. Musiikki herättää tunnekokemuksia tai sillä on kuulijalleen jokin merkitys, vaikka kokemuksen tai merkityksen tarkka luonne jäisikin tuntemattomaksi (Meyer 1956, 6). Oppilasta pitääkin rohkaista metsästämään sitä omaa soundiaan. Vahvistimen perusteiden ymmärtämisen pohjalta tämä on huomattavasti tehokkaampaa, kun ”metsästysmaista” on annettu mukaan kartta, jolla suunnistaa.

Kirjoittajat:

Juho Kosonen, Antti Raivio ja Vilpertti Salminen

Lähteet

Meyer, L. B. 1956. Emotion and meaning in music. Chicago: The University of Chicago Press.

Owsinski, B. (N.d.) Viitattu 14.5.2018. https://www.bobbyowsinski.com/

Phillips, M. & Chappell, J. 2006. Guitar for dummies 2nd edition. Wiley Publishing Inc.

Traube, C. 2004. An Interdisciplinary study of the timbre of the classical guitar. McGill University Montreal, Canada. Viitattu 14.11.2017. http://digitool.library.mcgill.ca/webclient/StreamGate?folder_id=0&dvs=1526295763742~706

Ukkonen, L. 2016. Lassi Ukkonen 5/13 – Sähkökitaran äänialue. Youtube-video 24.12.2016. Viitattu 14.11.2017. https://www.youtube.com/watch?list=PLhvfu8-nKxyPdSs3EJEttsPdAJxwPZiQq&time_continue=11&v=pk79P3bLnA0

Wahlström, K. 2008. Oppilaan oikeat hakusanat: Oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden yhteennivoutuminen rytmimusiikin kitaraopetuksessa ja opetussuunnitelman uudistamisessa. YAMK opinnäytetyö. Stadia Helsingin ammattikorkeakoulu. Viitattu 20.11.2017. http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/38445/stadia-1211574067-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Williams, S. 2014. Live sound for guitar. Cengage Learning PTR.