Ihana, kamala esiintymisjännitys

Esiintymisjännitystä kohtaa usein laulupedagogin työssä. Kyse ei ole ainoastaan oppilaan jännityksestä konserttitilanteessa, vaan myös kahdenkeskisen tuntiopetuksen yhteydessä. Laulaminen on hyvin henkilökohtaista. Oppilas voi kokea vaikeaksi hyväksyä taitotasonsa ja kokea häpeää, kun laulutekniset ohjeet eivät heti iskostu lihasmuistiin. Kuinka toimia pedagogina oppilaalle, jolla on vahvoja pelko- ja jännitystiloja laulun opiskelussa?

Tässä artikkelissa tarkastelen laulun opiskelijan esiintymisjännitykseen vaikuttavia tekijöitä. Etsin syitä ja ratkaisuja siihen, kun oppilas ei uskalla heittäytyä tutkimaan laulu-instrumenttiaan tuntitilanteessa ja myös siihen, kun esiintyminen ahdistaa. Etsin myös työkaluja laulupedagogille, jotta ongelmia voisi lievittää. Lisäksi jaan omakohtaisia kokemuksiani työelämästä. Kerron, miten olen itse lähtenyt purkamaan oppilaideni jännitystiloja.

Miksi jännitystila syntyy?

Jännittäminen on autonomisen hermoston primitiivinen reaktio uhkaavalta tuntuvasta tilanteesta. Tilanteissa, joissa ihminen kokee jonkin uhkaavan häntä, ilmenee alkukantainen ’’taistele tai pakene’’-ilmiö. Elimistö valmistautuu maksimaaliseen suoritukseen, adrenaliini kohoaa, aistit terävöityvät ja syke kiihtyy. Vaikka musiikillista suoritusta ei voi verrata taistelu- tai pakotilanteeseen, niin siitä huolimatta muusikon valmistautuessa esiintymiseen elimistön reaktiot ja fyysiset oireet voivat olla ongelmallisia ja tilanne tuntua hyvinkin uhkaavalta. (Arjas 2001, 16-17.)

Esiintyminen ja toiselle ihmiselle laulaminen voivat tuntua jännittäessä yhtä pelottavalta, kuin henkeä uhkaava tilanne. Esitystilanteen purkaminen on melkein yhtä tärkeää kuin esitykseen valmistautuminen. (Arjas, 1997, 108). Arjas kuvaa ilmiötä, jossa soittajalle ei esiintymisen jälkeen anneta palautetta muusta kuin epäonnistumisista, koska onnistumiset soittajan oletetaan huomanneen itsekin. Tämä vaikuttaa negatiivisesti opiskelijan itsetuntoon ja varmuuteen mennä esiintymään jatkossa. Opiskelija alkaa pelkäämään virheiden tekemistä, joka taas johtaa puolittain, varovasti suorittamiseen, musiikista nauttimisen ja siihen heittäytymisen sijaan.

Ulkopuolelta tulevan informaation lisäksi muusikolla on usein vahva sisäinen monologi, jossa hän arvioi omaa onnistumistaan, etsii kaikki virheet ja pohtii kuulijoiden mielipiteitä. Syntyy nopeasti kuva oman taitotason heikkoudesta ja tilanne tuntuu toivottomalta. Sekä pedagogina, että omassa taiteellisessa työssäni olen pyrkinyt ohjaamaan ajattelua ennemmin onnistumisiin ja kehittymisen tavoitteluun välinearvojen avulla.

Muusikon taipumus perfektionismiin on niin silmiinpistävä, että monet muusikoiden kanssa työskennelleet tutkijat ovat kiinnittäneet asiaan erityistä huomiota. Salmon ja Meyer, jotka ovat pohtineet esiintymisongelmia, toteavat, että itsearviointia ei tule sotkea itsekritiikkiin. Muusikot ovat hyvin tietoisia siitä, kuinka helppoa on olla kriittinen sellaisenkin esiintymisen jälkeen, joka on oikeastaan mennyt hyvin. (Arjas, 1997, 110) Kirjassa tuodaan ilmi mielestäni tärkeä pointti, ettei esiintymisen tasoa tulisikaan verrata virtuoosisiin levytyksiin, vaan omaan harjoitusvaiheen tasoon. Opiskelija myös vertaa itseään muihin, mutta arvioi herkästi oman osaamisensa reilusti alakanttiin. Itsekritiikki on vahvempi, kuin kriittisyys muiden musisointia kohtaan. Herää kysymys, miksei muusikoiden koulutuksessa usein ole minkäänlaista mentaalivalmennusta esiintymiseen liittyen?

Muusikon mentaalivalmennus

Mentaalivalmennukseen tutustuessani törmäsin artikkeliin, jossa tuli esille tärkeä ajatus.  ’’Erilliskursseihin saattaa nimittäin liittyä myös ongelmia. Erilliskurssit voidaan tulkita viesteiksi siitä, että jännitys on jonkinlainen patologia, joka tarvitsee erikoishoitoa. Tämä viesti voidaan tulkita myös niin, että esiintymisjännitys on tuntemus, joka on vain joillakin ja johon esiintymistaitokursseilla ei voida vaikuttaa. Tällainen ajattelutapa voi lietsoa esiintymistaitokoulutuksen alalla kehitystä, joka medikalisoi esiintymisjännityksen.’’ (Valkonen 2006, 68). Jännittämisestä tulee helposti myös ’’mörkö’’, jolloin aletaan jännittää jännittämistä. Mielestäni esiintymisjännityksen syihin ja siihen liittyviin tuntemuksiin tulisi kiinnittää lisää huomiota, muttei siitä pitäisi tehdä suurempaa ongelmaa.

Esiintymisjännitykseen on minullekin suositeltu lääkkeellistä hoitoa, mutta en koe sen olevan tarpeellista. Mielestäni tämä ei ole ratkaisu mihinkään. Lääkkeet peittävät ongelman, eivät korjaa sitä. Jännittämisen tunne ja etenkin olo sen jälkeen on upeinta mitä tiedän, enkä halua koskaan luopua siitä. Jännittämisen voi valjastaa voimavaraksi, joka luo esiintymistilanteeseen latauksen, jonka avulla pystyy antamaan enemmän kuin normaalissa harjoitustilanteessa. Esiintymisjännityksen lääkkeellistä hoitoa kannattaa harkita tarkoin.

Jännitys on hyvä renki, mutta huono isäntä

Akuutteja esiintymispelon ja jännitystilojen oireita ovat tärisevät kädet ja jalat, nopea ja pinnallinen pulssi, kurkun kipeys, kuiva suu, heikko ja korkea ääni, vatsajännitys- tai kipu, hengitysvaikeus, muistinkadotus, kyyristelevä asento ja hikoilu. Esiintymispelkoa tai emotionaalista jännitystä ilmenee kaikilla, jos he ovat tilanteessa, jossa esiintyminen on tärkeä ja lopputulos epävarma. (Harra, 2004, 70.)

Työkaluja esiintymisjännitykseen on monia, mutta jokaisen tulee itse löytää itselleen toimivat apukeinot. Olen kehitellyt itselleni toimivan ’’ensiapupaketin’’, jota olen jakanut myös oppilailleni:

1. Hengitä. Tunne painosi lattialla ja seiso tasaisesti koko jalalla.

2. Palauta itsesi tilaan ravistelemalla raajat. Jännittäessä ihminen alkaa helposti ’’leijailla’’, jolloin kehoyhteys katoaa ja laulaminen tai soittaminen on vaikeaa.

3. Koukista polvia ja rullaa pari kertaa nikama nikamalta eteenpäin 90 asteen kulmaan ja takaisin ylös.

4. Mene peilin eteen, katso itseäsi ja hymyile. Taputa tai silitä itseäsi esimerkiksi olkapäästä ja kehu itseäsi hyvin valmistellusta työstä ennen konserttia. Sinä osaat tämän.

5. Visualisoi kävelysi lavalle, kumarrus, esiintymisen jälkeinen kumarrus ja poistuminen. Mene lavalle ja unohda kaikki. Keskity hetkeen ja nauti.

Yhteisöllisyydestä voimaa

Keskustellessani aiheesta opiskelutovereideni kanssa, huomaan itsetunto-ongelmien ja itsekriittisyyden olevan yleinen ongelma. Musiikin tekeminen on hyvin henkilökohtaista, joten ei ihme, että sen äärellä ihminen on herkkä. On vaikeaa miettiä, mistä itsekriittisyys kenelläkin kumpuaa. Omalla kohdallani koen, että haluan niin kovasti kehittyä, että etsin jatkuvasti keinoja siihen. Nautin esiintymisestä ja koen olevani lahjakas. Kuitenkin myös epävarmuus välillä valtaa mielen.

Katsoin Royal Opera Housen youtube-kanavalta videon nimeltä Becoming Zerlina, jossa sopraano Elizabeth Watts valmistautuu esiintymään Don Giovanni-oopperassa. Hän sanoi videolla: ’’En usko, että olen yksin suuren epävarmuuden tunteen kanssa harjoitusprosessin keskellä.’’ Tämä tuntui lohdulliselta. Upea, menestynyt laulaja, joka on toiminut ammatissa jo kauan, painii aivan samojen asioiden kanssa kuin minä ja opiskelutoverini.

Erityisesti näihin asioihin haluaisin paneutua myös opinnäytetyössäni. Mielestäni, jos asiasta puhuttaisiin enemmän, ei siitä tulisi niin iso asia. Kaikki joskus jännittävät ja epäilevät itseään ja se on aivan normaalia. Jännittäminen ei tarkoita, etteikö olisi valmis suoriutumaan koitoksista, se tarkoittaa, että työstään välittää. Oikein valjastettuna jännittäminen on voimavara, jonka avulla pystyy antamaan kaikkensa ja vielä vähän enemmän.

Kirjoittaja: Janette Teittinen 2018, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Almonkari, M., Koskimies, R. (toim.) 2006. Esiintymisjännittäjälle apua. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön julkaisuja. Helsinki.  Viitattu 22.5.2018. http://www.yths.fi/filebank/356-Esiintymisjannittajille_apua_2.pdf

Arjas, P. 2001 Iloa esiintymiseen! Muusikon psyykkinen valmennus

Esiintymisjännitys 2018, viitattu 1.2.2018 http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/133/esiintymisjannitys

Harra, K. 2004 Muusikon epäsuotuisat stressireaktiot ja niiden hallinta

Valkonen, T. 2006. Tarvitaanko erillisiä esiintymisjännityskursseja? Teoksessa Almonkari, M., Koskimies, R. (toim.) 2006. Esiintymisjännittäjälle apua. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön julkaisuja. Helsinki.  Viitattu 22.5.2018. http://www.yths.fi/filebank/356-Esiintymisjannittajille_apua_2.pdf , s. 67 – 74.