Alkeismateriaalia viulunsoitonoppilaille

Viulunsoiton alkeisopetukseen on tarjolla monenlaista materiaalia, erilaisia viulukouluja sekä muuta oheismateriaalia, joita opettajat yhdistelevät eri tavoin. Alkeisopetuksessa opetusmateriaali parhaassa tapauksessa tukee ja motivoi sekä opettamista että oppimista. Siitä, mitä materiaalia opettajilla on käytössä, ja miksi, on kuitenkin vähän tietoa. Mitkä ovat niitä hyviä ominaisuuksia, jotka saavat opettajan kaivamaan saman materiaaliläjän esiin päivä toisensa jälkeen, ja kuinka paljon viulukouluja pitää tukea erilaisella oheismateriaalilla? Entä minkälaista materiaalia opettajat toivovat, onko viulukouluilla tulevaisuutta?

Mistä löytäisin?

Opetusmateriaali kerääntyy opettajille oman viulunsoitonopiskelun kautta, opettajaksi opiskelun lomassa ja kollegojen vinkkien avulla, unohtamatta omaa aktiivista etsimistä! Suomalaiset viulukoulut ovat tuttuja useimmille opettajille, ja vieraskielistä materiaalia löytyy esimerkiksi SML:n Viulun ohjelmistoluettelosta. Tämä vuonna 2005 tehty listaus sisältää paljon erilaisia viulukouluja, asteikko- ja etydivihkoja, kokoelmavihkoja, yksittäisiä kappaleita jne. Listattu materiaali on kuitenkin melko vanhaa ja suurin osa hankalasti löydettävää, eikä näin ollen välttämättä vastaa opettajien tarpeisiin. Toki vuoden 2005 jälkeen on myös julkaistu paljon uutta tutustumisen arvoista materiaalia.

Katri Nevatalo tutki Pro Gradu –työssään viulunsoiton alkeispedagogiikassa käytettävää materiaalia vuonna 2002. Tutkimuksen mukaan tuolloin käytetyin viulukoulu oli 70 –luvulla julkaistu Iloinen Viuluniekka. (Nevatalo 2002, 35-36.) Materiaalin valinta on oppilaan, miksei myös opettajan motivaation kannalta tärkeää. Nevatalon (2002, 52) mukaan opettajalla onkin suuri merkitys soitettavan nuottimateriaalin valinnassa, koska opettaja yleensä valitsee soitettavat kappaleet.

Mitä opettajat käyttävät?

Tein osana opinnäytetyötäni tutkimuksen viulunsoitonopettajien käyttämästä materiaalista syksyllä 2017 yhdessä Marika Valmarin kanssa. Kyselytutkimuksen perusteella neljä käytetyintä viulukoulua olivat Viuluni soi (71%), Iloinen viuluniekka (61%), Colourstrings Violin ABC (37%) sekä Suzuki Violin School (29%). Opettajilla oli tapana yhdistellä eri viulukouluja, yleisimmin Viuluni soi ja Iloinen viuluniekka -opuksia. Vain harvalla oli käytössään yksi ainut viulukoulu, mutta jos oli, se oli Geza Szilvayn Colourstrings, joka pärjäsi opettajien kommenttien perusteella sisällöltään hyvin. (Kärnä & Valmari 2017, 21-23.)

Tutkimuksen mukaan käytetyimpiä viulukouluja edellä mainittujen lisäksi oli:

  • Kaukinen & Kulhua; Kaukinen & Laiho: Pelle Pelikaani (17%)
  • Blackwell: Fiddle Time (12%)
  • Fortunatov: Nuori viulisti (12%)
  • Järvelä: Näppärimusaa (10%)
  • Usma: Viulutaituri (7%)
  • Colledge: Waggon Wheels, Stepping Stones ja Fast Forward (7%)
    (Kärnä & Valmari 2017, 21).

Uusia tuulia

Tutkimuksen perusteella uudemmat viulukoulut eivät aivan ole löytäneet paikkaansa viulunsoitonopetuksessa. Kyselyyn vastanneiden keski-ikä oli kuitenkin korkea, sillä yli 44% vastaajista oli yli 50-vuotiaita, ja vain 5% alle 30-vuotiaita (Kärnä & Valmari 2017, 18). Viuluni soi

–sarja on käytetyin ja selvästi uudempi, mutta aivan uudesta julkaisusta ei voida puhua sen nähdessä päivänvalon ensimmäisen kerran vuonna 2003. Viulukoulun käytettävyyttä rajoittaa lisäksi se, että sen ensimmäinen osa ei ole ollut saatavilla enää vuosiin.

Opettajat olivat valinneet käyttämänsä materiaalin eri syistä, mutta yleisesti hyviä viulukoulujen ominaisuuksia mainittiin:

  • looginen eteneminen
  • tutut kappaleet
  • kuvitus
  • säestykset
  • mukana tuleva CD
  • suomenkielisyys
  • ohjeita opettajille ja vanhemmille
  • kuvia asennoista
  • teorian sisältyminen
  • saatavuus
    (Kärnä & Valmari 2017, 24).

Opetusmateriaalin tulisi olla helposti lähestyttävää ja opetusta tukevaa. Harva tykkää pomppia vihossa edestakaisin ja käyttää monisteita. Fyysinen viuluvihko tullee olemaan tärkeä osa viulunsoitonopetusta vielä pitkään, vaikka opetus sähköistä materiaalia käyttäen olisi täysin mahdollista.

Moni musiikkiopisto jo käyttää tai alkaa käyttää taitotauluja, joissa viulunsoiton eri osa-alueet ovat nähtävissä selkeästi. Tätä ajatusta kehittämällä viulunsoitonopiskelua voisi pelillistää.

Viulunsoiton eri osa-alueet olisivat ”leveleitä”, jotka koostuvat erilaisista teknisistä ja musiikillisista asioista. Oppilas voisi seurata polkua, jossa isompia ja pienempiä haasteita tulee vastaan, ja esimerkiksi kappaleiden vaatimat osa-alueet ja niiden soittamiseen vaadittavat taidot olisivat näkyvillä. Näin jokaisella tehtävällä harjoituksella ja opeteltavalla tekniikalla olisi nähtävillä selkeä tarkoitus, mikä saattaisi motivoida harjoittelua. Eri aikakausille voisi olla eri maailmoita, kuten ”Vanha maailma”.

Suomessa on ehdottomasti tilaa uudelle viulukoululle. Opettajat suosivat suomenkielisiä viulukouluja, vaikka käyttävätkin opetusta tukemassa myös englannin- ja muun kielistä materiaalia. Suomenkielisen materiaalin tärkeys korostuu varsinkin, jos vanhemmilla ei ole kokemusta viulunsoitosta, jolloin he eivät osaa ohjata alkeisoppilasta viulunsoitonopiskelussa ilman opastusta.

Kirjoittaja
Einari Kärnä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lähteet

Nevatalo, K. 2002. Suomalaisen viulupedagogiikan muutoshaasteet. Pro Gradu -työ. Jyväskylän yliopisto, Musiikkitieteen laitos, Musiikkikasvatus. Viitattu 20.11.2017. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9834/katrinev.pdf?sequence =1.

Kärnä, E. & Valmari, M. 2017. Viulunsoiton alkeisopetuksessa käytettävä materiaali. Opinnäytetyö. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Musiikin koulutusohjelma.

Viulun ohjelmistoluettelo 2005. N.d. Suomen musiikkioppilaitosten liitto. Viitattu 5.4.2018. https://drive.google.com/drive/folders/0BwPy3NTmXxqQVGJxQWp5YWU0NkE.

1 kommentti

  1. voi kun oppis soittamaan vulua. Mulla on kotona soittamaton uutena ostettu viulu, vain ope ja rahoitus puuttuvat. aikaisempaa kokemusta ei siis ole viulunsoitosta, vähän pianonsoitosta.

Jätä kommentti