Musiikkipedagogin työkalut jazzlaulun opetukseen

Musiikin opetuksessa on tärkeää tuoda esiin musiikillisten sisältöjen lisäksi musiikin kulttuurillisia seikkoja ja syitä musiikillisten sisältöjen takana. Miksi olemme tottuneet kuulemaan tietynlaista musiikkia, miksi se kuulostaa juuri tuolta? Miksi tietynlaisen musiikkityylin sisällä tehdään usein vain tietynlaisia asioita ja kuinka tilanne on kehittynyt tämän kaltaiseksi? Mistä vaikkapa jazz tulee ja miksi se on tällaista Suomessa?

Kaikkiin näihin kysymyksiin on olemassa vastauksia niitä etsiville. Tutkivana pedagogina olen sitä mieltä, että jokaisen musiikkia opiskelevan tulisi tutustua soittamansa musiikin historiaan, tapoihin ja käytäntöihin ymmärtääkseen sitä entistä paremmin. Se on osa niin sanottujen musiikin sääntöjen tuntemista, tuntea musiikinlajin juuret ja reitti tähän päivään. Miksi esimerkiksi suomalainen jazz kuulostaa monesti hyvin erilaiselta kuin alkuperäinen amerikkalainen 30- tai 60-luvun jazz? Onko se vääränlaista, koska se on erilaista?

Kohti kokonaisvaltaista asiantuntijuutta

Niin nykypäivän musiikkimaailmassa kuin myös pedagogisessa ajattelussa tulee usein esiin opettajan asiantuntijuus. Pedagogisten valmiuksien lisäksi musiikin opettaja tarvitsee alansa tuntemusta, erikoisosaamista, asiantuntijuutta. Se tarkoittaa niin opetettavien asioiden hallintaa kuin myös niiden yksityiskohtaista hahmottamista, niiden pohdintaa ja tutkimista. Asiantuntijuus sisältää yksilöllisen tekemisen lisäksi myös yhteisöllisen ulottuvuuden – vasta yhteisössä asiantuntijuus punnitaan, ja ilman yhteisöä ja sen tukea asiantuntijuus jää syntymättä.

Muusikkous on yksi erottamaton osa musiikkipedagogin asiantuntijuutta. Sitä pidetään jopa niin itsestäänselvyytenä, ettei sitä usein sanota edes ääneen. Muusikkous tarkoittaa solistisen osaamisen lisäksi kehittynyttä musiikillista ajattelua, hahmottamista, luovuutta ja yhteisön osana toimimista. (Huhtinen-Hildén 2012, 127.)

Ihmisen musiikillisen ajattelun kehittymiseen, musiikin hahmottamiseen, muusikon luovuuteen ja hänen musiikilliseen yhteisöön kuulumiseensa vaikuttaa suuresti hänen ymmärryksensä kentästä, jolla hän toimii. Musiikin syvällisen ymmärtämisen saavuttamiseksi oppilaan on hyvä tutustua myös opiskeltavan musiikin, käsillä olevan tyylin tai suuntauksen historiaan ja siihen, kuinka se on päätynyt tällaiseen muotoon, kuin se nykypäivänä esiintyy. Musiikki on täynnä vuorovaikutusta ja muusikkouteen kuuluu näiden vuorovaikutussuhteiden havainnointi ja niiden mukaan toimiminen.

Musiikinopetus on Suomessa hyvin pitkälti ammattimuusikkouteen tähtäävästi järjestettyä. Musikaalisuutta mitataan oppilaitosten pääsykokeissa pelkästään sävelkorvaa ja rytmitajua testaamalla tilanteessa, jossa pääsykokeilija useimmiten on jännittynyt. (Numminen 2012, 87–88.) Musiikki ja musikaalisuus sisältävät kuitenkin paljon enemmän, kuin vain pelkkää rytmitettyä ääntä – sen vuoksi toivoisinkin, että tulevaisuudessa musiikkioppilaitoksissa otettaisiin huomioon musiikin kokonaisvaltainen ymmärrys, ja sen myötä laajempi, vapaampi, ja kaikkia osapuolia hyödyttävämpi lähestymistapa musiikinopetukseen.

Jazzlaulajan rakennuspalikoita

Artikkelin pohjana toimii pro gradu –tutkimus jazzlaulun uskottavuudesta (Heiskanen 2016). Tuon seuraavassa esille, kuinka tutkimustyötä ja sen tuloksia voidaan hyödyntää pedagogisesti. Esimerkkinä käytän tutkimuksen mukaisesti jazzlaulua ja sen opettamista.

Ennen kaikkea jazzlaulun opettajan tulee olla tietoinen siitä, mitkä kaikki vuorovaikutukselliset seikat jazzlaulun oppimisen pohjana toimivat. Syvemmän ymmärryksen tavoittamiseksi opetuksessa ei voida keskittyä pelkästään musiikillisiin sisältöihin (melodiat, rytmit, harmonian käsittely), vaan oppilaan tulee ymmärtää musiikin syvempi taso. Jazziin liittyy musiikinlajina myös paljon muuta kuin pelkkää teknistä musiikillista osaamista, että se jää helposti pintapuoliseksi tutustumiseksi, ellei myös näitä muita seikkoja tuoda opetuksessa ilmi.

Laulajan roolia eri musiikkityyleissä on syytä pohtia, kun jotakin tiettyä musiikkityyliä aletaan opetuksessa lähestyä. Jazzmusiikissa laulajan rooli on tietyllä tapaa kahtiajakoinen – jazzissa laulaja on usein solisti, mutta kuitenkin hänen tulisi myös olla yhtäaikaisesti ja samanarvoisesti myös niin kutsuttu rivisoittaja, eli olla bändin kanssa samalla kartalla koko ajan. (Heiskanen 2016, 60.) Jazzlaulaja on siis esiintyessään yhtä aikaa niin sanotusti piilossa ja esillä – ulospäin yleisölle ja sisäänpäin yhtyeelle. Tämä tarkoittaa laulajan kommunikatiivisen osaamisen korostumista. Tulkintataito, läsnäolon taito ja esteettisesti oikeanlaisen reagoinnin taito ovat tärkeitä jazzlaulun kulmakiviä.

Näitä seikkoja – jazzlaulajan taitoja – ovat siis jazzin kommunikatiivinen luonne, kuuntelun merkitys ja yhdessä tekeminen improvisoinnin pohjana. Nämä taidot ovat saavutettavissa läsnä olevalla musisoinnilla. Läsnä olevalla musisoinnilla tarkoitan tässä yhteydessä musiikilliseen tilanteeseen keskittymistä. Laulajan läsnäoloon kuuluu kaiken oleellisen ympärillä tapahtuvan huomiointi – mitä kanssamuusikko soittaa, millaisella rytmillä kappale etenee, jakavatko bändin jäsenet yhteisen grooven. Läsnäolo mahdollistaa sen, että laulaja pystyy itse sovittamaan omaa tekemistään ympärillä tapahtuvan mukaan, ja esitys pysyy hereillä. Läsnäolossa nivoutuu yhteen kaikki jazzlaulajan tiedot ja taidot ja niiden soveltaminen käytäntöön. (Heiskanen 2016, 59.)

Taustatietoina jazzlaulaja tarvitsee tietoa jazzin historiasta ja erityisesti suomalaisena jazzin opiskelijana tietoa siitä, miksi jazz kuulostaa Suomessa juuri siltä kuin se kuulostaa. Jotta opiskelija voi luottaa opintojensa etenevän oikeaan suuntaan ja vakuuttua tekemisensä olevan niin sanotusti oikeanlaista, täytyy nämä edellä mainitut asiat ymmärtää ja sisäistää. Historian tuntemus auttaa laulajaa ymmärtämään musiikin tämänhetkistä tilaa ja luovimaan perinteiden ja nykypäivän virtausten välillä. Musiikillisen genrejaottelun kannalta ei olekaan niinkään väliä sillä mitä laulaa, vaan miten laulaa. Erilaiset esteettiset valinnat sitovat laulun tiettyyn musiikinlajiin, ja sen vuoksi on tärkeää, että jazzlaulajan esitys tulee tulkituksi jazziksi. (Heiskanen 2016, 47.) Estetiikan tuntemus kuuluu olennaisiin jazzlaulajan tietoihin, joita opitaan syvällisesti musiikinlajin historiaan, perinteisiin ja myös sen nykypäivään tutustuttaessa.

Esteettisiin valintoihin kuuluu myös laulusaundi eli se, miten laulaja valitsee ääntään käyttää. Laulusaundi on aina genresidonnainen, ja sitä kuunnellaan genresidonnaisesti. Äänen rytminen ja esteettinen käyttö on jazzmusiikissa suuremmassa roolissa kuin itse saundi – kommentit esimerkiksi liian populaarista tai iskelmällisestä äänenkäytöstä ovat riippuvaisia melodian koristelusta, niekuista ja rytmiikasta itse saundin sijaan. Jazzesteettisen lauluäänen tulee huomioida erityisesti musiikin rytmiikkaa ja harmoniapohjaa. (Heiskanen 2016, 52–54.)

Improvisoinnin keinoja

Improvisointi kuuluu erottamattomasti osaksi jazzlaulua. Jazzimprovisointi pohjautuukin edellä mainituille esteettisille valinnoille ja niiden ehdoille, rytmiikalle ja harmonialle. Jazzimprovisointiin laulussa kuuluu scat-laulu eli erilaisten nonsense-tavujen käyttö melodisesti ja rytmisesti. Erityisesti improvisoitaessa laulaja takertuu usein liian tiukasti omaan tekniikkaansa ja sen hallintaan sen sijaan, että hän heittäytyisi luomaan improvisoitua melodialinjaa. Tekninen osaaminen on jazzissa tärkeää – äänen hallinta, monipuolinen äänen tuottoon, käyttöön ja fysiologiaan tutustuminen ovat kaikki erittäin tärkeitä laulajan työkaluja, kun musiikkia tehdään. Tekninen osaaminen mahdollistaa laulajalle erilaisten valintojen maailman ja mahdollisuuden käyttää ääntään valitsemallaan tavalla valitsemassaan viitekehyksessä.

Improvisoitaessa ja esiintyessä ylipäätään kuitenkaan laulutekniikkaan keskittyminen ei tuota parasta mahdollista lopputulosta – hyvää, koskettavaa esitystä. Apukeinona heittäytymiseen ja improvisoinnin opetteluun erityisesti jazzmusiikissa laulajille onkin suositeltua aloittaa improvisoinnin harjoittelu kuuntelemalla ahkerasti eri instrumentteja jazzestetiikan kehyksessä ja matkia niitä. Se auttaa kovasti jazzestetiikkaan tutustumista ja etenkin heittäytymistä sen estetiikan maailmaan.

Erityisesti puhallinsoitinten kuunteleminen ja matkiminen auttaa laulajan jazzkielen kehittymistä – samoin kuin lauluun, puhallinsoitinten soittamiseen tarvitaan happea. Se tekee hengitystauoista luonnollisia ja fraaseista tulee luonnollisesti jaksotettuja. Instrumentaalien melodialinjojen kuuntelu vapauttaa laulajan valmiutta hahmottaa erilaisia musiikillisia valintoja tietyssä viitekehyksessä ja antaa siten laulajalle uusia ulottuvuuksia, joihin tarttua omalla äänellään ja omalla persoonallisella ilmaisullaan. (Heiskanen 2016, 51–52.)

Kokonaisempi kuva musiikista

 Näillä keinoin musiikkipedagogi pystyy laajentamaan opetustaan pelkästä abstraktista sävelkielestä ja rytmiikasta laajempaan kokonaiskuvaan. Tämä kokonaiskuva auttaa oppilasta hahmottamaan syitä tiettyjen musiikkityylien lainalaisuuksien takana – historian kertaaminen esimerkiksi tuo esille, miksi jazzissa vallitsee tällainen rytmiikka, mistä se kumpuaa ja mitä se tarkoittaa. Kokonaiskuvan laajempi hahmottaminen auttaa oppilasta myös pureutumaan sen sisällä oleviin pienempiin kokonaisuuksiin, kuten tässä tapauksessa vaikkapa rytmiikan sisältämiin variaatioihin, joita esimerkiksi improvisoitaessa voidaan hyödyntää.

Kokonaisvaltainen musiikin lähestyminen opetuksessa tuo musiikkia myös lähemmäs jokaista musiikin harrastajaa. Se tuo musiikin harrastamiselle uudenlaista, mielenkiintoista pohjaa, jonka päälle lähteä omaa asiantuntijuuttaan rakentamaan.

Kirjoittaja: Ida-Meri Heiskanen 2017, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Heiskanen, Ida-Meri 2016: Jazzlaulajan uskottavuuden rakentuminen suomalaisessa jazzskenessä. Pro gradu. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu.

Huhtinen-Hildén, Laura 2012: Kohti sensitiivistä musiikin opettamista. Ammattitaidon ja opettajuuden rakentumisen polkuja. Jyväskylän yliopisto.

Numminen, Ava 2012: Riittävän hyvät musiikkitaidot? Teoksessa Jordan-Kilkki, Päivi, Kauppinen, Eija & Korolainen-Viitasalo, Eeva (toim.) 2012: Musiikkipedagogin käsikirja. Opetushallitus. Helsinki.

 

1 kommentti

  1. Hei! Todella mielenkiintoinen aihe. Erityisen kiinnostava kohta oli jazzlaulajan roolin käsitteleminen bändissä. Oli hienoa että olit ottanut laulajan huomioon sekä solistina että ”rivimuusikkona”. Tämä asettaa tiettyjä haasteita laulajalle. Haasteisiin auttaa juurikin musiikin historian, monipuolisen äänenkäytön merkityksen ymmärrys ja se että hahmottaa koko bändin kokonaisuutena. Olit ottanut hyvin esille myös sen kuinka kokonaisvaltaista asiantuntijuutta tarvitaan jotta pystyy työskentelemään esimerkiksi musiikkipedagogina. (Asiantuntijuus muusikkona ja pedagogina). Kiitos tekstistäsi.

Jätä kommentti