Esiintyminen jännittää

Ammattitaitoisimmatkin muusikot saattavat kokea enemmän tai vähemmän suorituspaineita esiintyessään. Esiintymisjännitys voi olla suoritusta parantava voima, joka luo energistä ja innostunutta latausta esitykseen. Liiallinen jännittäminen voi puolestaan aiheuttaa erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä ilmenemismuotoja, joiden vuoksi musiikillinen suoritus ei pääse oikeuksiinsa.

Tarkastelemme tässä artikkelissa esiintymisjännityksen tunnusmerkkejä. Kerromme myös, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jännittämisen lievittämiseksi. Keskitymme lähinnä ammattimuusikon esiintymisjännitykseen sekä esittelemme oman kokemuksemme kautta hyviksi havaittuja keinoja jännittämisen helpottamiseksi. Toivomme tästä kirjoituksesta olevan hyötyä esiintyville muusikoille, ja miksei muillekin esiintyjille, jotka kokevat jännittämisen haittaavan heitä työssään.

Mitä esiintymisjännitys tarkoittaa?

Tilanteissa, joissa ihminen kokee jonkin uhkaavan häntä, ilmenee primitiivinen ”taistele tai pakene” -ilmiö. Elimistö valmistautuu maksimaaliseen suoritukseen, adrenaliini kohoaa, aistit terävöityvät ja syke kiihtyy. Vaikka musiikillista suoritusta ei voi verrata taistelu- tai pakotilanteeseen, niin siitä huolimatta muusikon valmistautuessa esiintymiseen elimistön reaktiot sekä fyysiset oireet voivat olla ongelmallisia ja tilanne tuntua hyvinkin uhkaavalta. (Arjas 2001, 16-17.) Arjas (Mts. 28-29) määrittelee jännittämisen fyysisiksi oireiksi esimerkiksi huimauksen, hikoilun, käsien tärinän, kylmät kädet, näkö- ja kuulohäiriöt, polvien vapinan, suun kuivumisen ja hengityksen salpaantumisen.

Jännittäminen ilmenee sekä kehossa että mielessä. Esiintyjän mieleen saattaa nousta ahdistavia ajatuksia ja keskittyminen voi herpaantua. Jännittämisestä ei kuitenkaan näy ulospäin kuin vain pieni osa, vaikka muusikko saattaa kuvitella yleisön huomaavan kaikki oireet. Yleisö voi esimerkiksi tulkita esittäjän jännittämisen takia koetun pidättyväisyyden ja ilmaisun niukkuuden välinpitämättömyydeksi tai ylimielisyydeksi. (Esiintymisjännitys 2016.)

Miksi esiintyminen luo suorituspaineita?

Pienet lapset esiintyvät luonnollisesti ja rohkeasti, eivätkä yleensä koe suuria suorituspaineita. Ihmisen varttuessa kasvatukselliset tekijät alkavat vaikuttaa, tietoisuus itsestä lisääntyy ja lapsena koettu innostuneisuus esiintymistä kohtaan assosioituu levottomuudeksi sekä korvautuu erilaisilla opituilla reagointimalleilla. (Arjas 2002, 18.)

Yleisimmät syyt esiintymisjännitykseen ovat kokemuksen vähäisyys ja kielteinen asenne esiintymistä kohtaan. Usein moni epämiellyttävä esiintymistilanne koetaan kouluiässä, jolloin sosiaalinen identiteetti muodostuu. Koulussa korostetaan suoritustekniikoiden hallintaa ja yleisön hyväksymisen saamista, joka voi johtaa nuorta kokemaan epäonnistumisen pelkoa ja tätä kautta esiintymisjännitystä. (Esiintymisjännitys 2016.)

Terveen itsetunnon omaava ihminen jännittää yleensä vähemmän kuin ne, joilla on itsetunto-ongelmia. Huonosti itseensä luottava muusikko voi kokea, että yleisö arvostelee hänen persoonaansa musiikin kuuntelemisen sijaan. Epäonnistuessaan hän ”menettää kasvonsa” ja ihmisarvonsa.

Itsetunto-ongelmat voivat juontaa juurensa aivan lapsuudesta saakka, mutta yleensä ne ovat mittasuhteeltaan kuitenkin sellaisia, että muusikko voi itse pohtia taustoja, ongelman suuruutta ja parannuskeinoja asiaan. (Arjas 2001, 56-57.)

Itseensä luottavan muusikon esitystä eivät pienet virheet lannista, eivätkä ne vaikuta esityksen kokonaisuuteen. Huonon itseluottamuksen omaavalla muusikolla epäonnistuminen on henkilökohtainen katastrofi ja esitys saattaa hajota aivan pienen virheen vuoksi. (Arjas 2001, 59-60.) Arjas (Mts. 63) kertoo, että itsetunto-ongelmat ovat laaja ja moni-muotoinen vyyhti, johon tulisi paneutua perusteellisesti. Terveen itsetunnon rakentaminen alkaa realistisen minäkuvan luomisella, eli omien vahvuuksien ja heikkouksien tiedostamisella ja hyväksymisellä.

Riittämätön valmistautuminen, liian vähäinen harjoittelu tai puuttelliset harjoittelutaidot tuovat mukanaan epävarmuutta esiintymiseen. Muusikolla saattaa olla ylisuuria odotuksia, epäileviä, irrationaalisia ajatuksia, hylätyksi tulemisen pelkoa, täydellisyyteen pyrkimistä tai auktoriteettipelkoa. Myös liiallinen yrittäminen ja pakonomaisuus luovat esiintymistilanteeseen fyysistä ja psyykkistä jännittyneisyyttä. Sitä vastoin yrittäminen, joka on positiivista tahtomista ja panostamista on musiikillisen kehityksen kannalta jopa välttämätöntä. (Arjas 2001, 77-78.)

Muusikon ammatillinen roolikuva saattaa vääristyä jo lapsesta saakka erilaisten kilpailujen paremmuudesta, taitojen jatkuvasta arvioinnista tai omien taitojen ylittävistä teosten esittämisistä ja niiden tuomista paineista. Oman rajallisuuden ja jatkuvan puutteellisuuden kohtaaminen muodostuu vuosien varrella arjeksi, joka saattaa vaikuttaa kehittyvän muusikon käsitykseen omista kyvyistä ja taidoista. (Arjas 2002, 24.)

Esiintymisjännityksen helpottaminen

Esiintymisjännitykseen on saatavilla apua erilaisista esiintymisvalmennuskursseista tai hankalissa tapauksissa myös farmakologisin keinoin. Esiintymisjännitystä lieventäviä harjoituksia löytyy paljon esimerkiksi internetistä. Esittelemme seuraavaksi muutamia esiintymisjännityksen helpottamiskeinoja, joita olemme koonneet sekä omista kokemuksistamme että muutamista lähteistä, joihin olemme tutustuneet.

Hengittäminen: Esteetön ja rentoutunut hengittäminen kuuluu tärkeimpiin asioihin esiintymisjännityksen laukaisemiseksi. Laulajien ja puhallinsoittajien hengityksen toimimiseen kiinnitetään usein enemmän huomiota, kuin muiden instrumenttien soittajien kohdalla. (Arjas 2014, 35-36.) Arjas (Mts. 36) toteaa, että jokaisen muusikon kohdalla puutteellisesta hengitystekniikasta seuraa kaulan ja hartioiden lihaksien jännittymistä. Kun aivojen ja lihasten hapenmäärä on vajavaista, elintoiminnot ja soittaminen häiriintyvät.

Arjas (Mts. 36-37) toteaa tekstissään, että oikeanlaisessa hengityksessä pallea on tärkein lihaksemme. Tämän lisäksi lantionpohjanlihakset muodostavat hengityslihaksissamme alimman tuen ja kylkivälilihakset toimivat apulihaksina. Muusikoiden keskuudessa tavallisimmaksi ongelmaksi muodostuu hengityksen pidättäminen esiintyessä tai sellaisissa kappaleiden kohdissa, jotka koetaan vaikeiksi. Tämä johtaa siihen, että hartiat jännittyvät ja kohoavat, jolloin luonnollinen käden paino häviää ja soittamisen äänenlaatu kärsii. Muusikoiden tavallinen ongelma on myös hyperventilaatio eli ylihengittäminen. Hyperventilaatiossa ilmaa otetaan liikaa keuhkoihin eikä sitä puhalleta tarpeeksi tehokkaasti ulos, jolloin ilma pakkautuu keuhkoihin. Tämän seurauksena muusikko saattaa kärsiä heikosta olosta tai huimauksesta. Ratkaisuna tähän Arjas (2014, 38) tarjoaa sellaisen hengitystekniikan kehittämisen, joka mahdollistaa sekä tehokkaan että äänettömän hengityksen.

Rentoutuminen: Hengityksen toimimisen lisäksi koko kehon rentoutuminen on tärkeää. Muusikko tarvitsee rentoutumistaitoja stressinhallintaan, hyvän unenlaadun turvaamiseksi sekä löytääkseen syvän rentoutumisen tilan. Ennen esiintymistä ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista rentoutua täysin, vaan silloin puhutaan jännitteen säätelystä ja esitykselle optimaalisen tilan löytymisestä. (Mts. 44.)

Keskittyminen: Keskittyminen lisää hapentarvetta. Hyvänä keinona rentoutumiseen ennen esitystä pidetään hengityksen tasaamista. Rytminen ja rauhallinen hengittäminen auttavat tuomaan keskittyneemmän olotilan. (Arjas 2014, 40-41.) Tehokkaassa keskittymisessä tietoisuus kohdennetaan olennaiseen. Muusikon tulisi miettiä, mikä esiintymistilanteessa vie keskittymistä olennaisesta. Onko se kesken esityksen yleisöstä kuuluva puhelimen sointi vai kenties ainoastaan oman itsensä sisältä hajottavina tulevat ajatukset esimerkiksi siitä, ettei omat taidot riitä? Olipa kysymyksessä sitten kumpi vain, täytyy muistaa, että hyvä keskittymiskyky on huippusuorituksen perusta. (Mts. 49-50.)

Harjoittelu ja esiintymistila: Opinnäytetyössään Pitkänen (2014, 20) tuo selvästi esille harjoittelun ja toistojen merkityksen jännittämisessä. Mitä varmemmalla pohjalla ohjelmisto on, sitä vähemmän esiintyminen jännittää. Myös avoimen ja myönteisen ilmapiirin saaminen on tärkeää, jotta edistymistä voi tapahtua eikä harjoitusvaiheessa tarvitse kokea turhia paineita. On erityisen tärkeää, että esiintymisajankohdan tullessa lähemmäksi esiintymistila tulisi tutuksi, ettei uutta paikkaa tarvitse jännittää. Lisäksi yleisöä on mahdollista pitää enemmän mahdollisuutena kuin esteenä. Yleisön voi tempaista mukaan tunnelmaan kappaleita tulkittaessa, he ovat tulleet kannustamaan ja nauttimaan, eivät kritisoimaan muusikkoa.

Huumori: Pitkäsen (2014, 18) mukaan ilo ja huumori ovat hyvin merkittävässä roolissa jännityksen hallintaan saamiseksi. Nauramalla sellaisille asioille, jotka meitä pelottaa tai ahdistaa, on mahdollista saada ne hallintaan ja näin teemme peloistamme vähemmän uhkaavia. Pitkänen (Mts. 18) toteaa, että naururefleksi hälvennyttää hermostunutta energiaa ja kesyttää mahdottomat tunteemme. Hän kuvaa nauramista ongelmiemme taianomaiseksi, joskin väliaikaiseksi ja osittaiseksi ratkaisuksi.

Lepo ja uni: Arjaksen mukaan (2014, 51-52) hyvä vireystaso on keskittymisen perusta. Siksi tulisi muistaa pitää lepotauot aina harjoitusten välissä, jotta on mahdollista edes säilyttää hyvä ja keskittynyt vireystaso. Kun päivätavoite on saatu täyteen, on muusikolla oikeus viettää ansaittua vapaa-aikaa. (Mts. 52.)

Jännittämisen hyväksyminen: Jokainen epäonnistuu joskus ja niin käydessä asia olisi hyvä käsitellä, jotta seuraavalla kerralla olisi mahdollisuus tehdä asia toisin. Puhutaan niin sanotusta ”moka on lahja”- ilmiöstä. Tämä taas mahdollistaa sen, että uskallamme tarttua meille avautuviin uusiin mahdollisuuksiin ja ottaa hieman riskejäkin. Epävarmuuden ja jännittämisen hyväksymisellä on suuri vaikutus sen hallintaan saamiseksi.

Muutama esimerkki hengitysharjoituksista

Aktiivinen uloshengitys: Kiinnitä huomiota aktiiviseen uloshengitykseen ja täytä sisäänhengityksessä itsesi ilmalla refleksinomaisesti. Näin vatsalihaksesi eivät jännity keinotekoisesti sisäänhengitysvaiheen seurauksena.

1-2-3-4- hengitys: Kun hengität sisään, laske samalla mielessäsi neljään. Pidätä hetki ilmaa ja hengitä ulos samalla tavoin laskemalla neljään. Pidennä harjoitusta vähitellen yksi numero kerrallaan, mutta muista säilyttää sisään- ja uloshengitys samanpituisina. Tällainen harjoitus auttaa hengittämään tehokkaammin keuhkorakkuloiden avautumisen ansiosta. Lisäksi harjoitus rauhoittaa mieltä ja tuo keskittyneemmän olon. (Arjas 2014, 42-43.)

Keskittymisharjoitus 3-2-1: Rauhoita olemuksesi keskittymällä hengitykseesi. Suuntaa katseesi kolmeen kohteeseen, aina yhteen kerrallaan. Keskitä katseesi aina siihen esineeseen, jonka olet valinnut. Jatka etsimällä tuntoaistillasi kolme asiaa. Näitä voivat olla esimerkiksi vaatekappale, lämpötila tai muu sellainen. Seuraavaksi käy toinen kierros läpi, jossa havainnoit aina kaksi kohdetta kullekin aistille (näkö-, kuulo- ja tuntoaistille). Viimeiseksi keskitä katseesi yhteen kohteeseen, kuuntele yhtä ääntä ja tunne yksi asia. (Arjas 2014, 51.)

Erään muusikon tarina – omakohtaisia kokemuksia jännittämisestä

Aloitin kitaransoiton ollessani noin 14-vuotias, yläasteelle siirtyessäni. Ensimmäinen vuosi oli omaehtoista tutustumista soittimeen. Sain tukea soittoharrastuksen aloittamisessa veljeltäni ja serkultani, joista jälkimmäinen soitti kitaraa ja veljeni puuhaili muuten musiikin parissa. Veljeni ehdotti, että minun kannattaisi hakeutua musiikkiopistoon nimenomaan klassisen kitaran tunneille. Hänen mielestään se takaisi monipuolisemman opetuksen, vaikka sähkökitara ja rytmimusiikki lopulta kiinnostivatkin minua enemmän.

Ensimmäinen julkinen esiintymiseni oli mitä todennäköisemmin jonkin musiikkiopiston oppilaskonsertissa. Klassisessa kitaransoitossa esiintymiset olivat hieman jännittävämpiä, koska olin estradilla yksin soittimeni kanssa. Ei ollut yhtyettä tai muita säestäjiä tukena ja turvana. Yleisö koostui pääasiassa muista soittajista, tuttavista ja vanhemmista, joka lisäsi tilanteen jännittävyyttä entisestään. Myös konserttien kulku tuntui kaavamaiselta ja jäykältä. Nuorena soittajana en tällaisissa olosuhteissa päässyt oikein rentoutumaan. Huomasin kuitenkin, että mitä paremmin esitettävä ohjelmisto oli hallussa, sitä vähemmän tämän tyylistä esiintymistä tarvitsi jännittää.

Soitin samoihin aikoihin yläasteen musiikkiluokilla sähkökitaraa ja ensimmäiset esiintymiset bändissä tapahtuivat yläasteen vanhempainilloissa. Myöhemmin klassiset tunnit vaihtuivat sähkökitaratunteihin ja se sai minut entistä enemmän mukaan musiikin maailmaan. Muistan, että kehittyminen oli äärimäisen nopeaa. Nyt oltiin kiinni asiassa, joka kiinnosti minua ja intoa oli valtavasti. Jälleen iso kiitos veljelleni, joka tarjosi koko ajan musiikillista ainesta, jota opiskella ja tutkia.

Sähkökitaran soundi määrittyy hyvin vahvasti käytettävien vahvistinten tai efektienmukaan. Kun ensimmäiset bändikokemukset alkoivat karttua, oli oma soitto vielä erittäin paljon kytköksissä siihen, millaisista laitteista se kuului. Tässä kohtaa en puhu laitteiden korkeasta tai heikosta laadusta vaan pikemminkin ns. psykoakustisesta kuvasta. Siitä tunteesta, kun oman soittimen soundi on tuttu. Se, mihin omassa huoneessaan on tottunut. Muistan bändiharjoituksissa soittamisen olleen erittäin jännittävä tilanne, jos mukaan ei pystynyt ottamaan juuri niitä välineitä, joilla kotona oli tottunut soittamaan. Sama koski myös niitä harvoja keikkoja ja esiintymisiä, joita tuohon aikaan oli. Soittotaitoni toki kehittyi, mutta ”oman” soundin esiin saaminen erilaisista soittovälineistä oli vielä vaikeaa.

Kitarani, vahvistimeni sekä muu laitteistoni pysyi tuohon aikaan monta vuotta samana. Harjoitus- ja esiintymiskertojen karttuessa huomasin: mitä tarkemmin tunsin oman laitteistoni, sitä varmempi ja kodikkaampi minun oli olla lavalla. Laitteistoni oli myös yksinkertainen, joten tapahtuipa mitä tahansa, vika oli helposti selvitettävissä.

Samaan aikaan huomasin toisen jännitystä laukaisevan tekijän itsessäni: mitä useammin esiintymisiä oli, sitä vähemmän jännitin niitä. Aiemmin vahvana vallinnut virheitten tekemisen pelko väheni huomattavasti. Tätä pidän ensimmäisenä askeleena esiintymisjännityksen vähentämiseen. Epäonnistumisen pelko voi olla äärimmäisen tuhoava voima, sillä se kuluttaa suunnattomasti energiaa. On tärkeää oppia soittamaan virheiden läpi ja jatkamaan matkaa eteenpäin, eikä jäädä pohtimaan, mitä edellisessä tahdissa tapahtui. Pidän huumorintajua ja virheiden läpi soittamista käsi kädessä kulkevina asioina. Jos ei ota itseään ja esiintymistilannetta turhan vakavasti, eivät virheetkään tunnu maailmanlopulta, vaan usein ne vain vapauttavat positiivista energiaa.

Palvelin armeijassa ollessani soittokunnassa, jossa oli esiintymisiä viikoittain. Huomasin, mikä etu oikeanlaisessa rutinoitumisessa on. Palvelusaikana esiintymisjännitykseni väheni huomattavasti entisestään. Eri kokoisista yleisöistä riippumatta esiintyminen tuntui keikka keikan jälkeen luontevammalta ja mukavammalta. Auttavana tekijänä tähän toki vaikuttivat orkesterin suuri koko ja asiansa osaavat ammattimuusikot. Itseään parempien muusikoiden kanssa soittaminen kehittää ehdottomasti eniten.

Nykyään toimiessani ammattimuusikkona ja opettajana jännittämiseni on lähes olematonta. Joskus olen huomannut sen kuitenkin johtaneen liikaan varmuuteen ja sitä kautta heikompaan suoritukseen. Jännittäminen ei siis välttämättä ole aina huono asia.

Toisinaan tuntuu, että olisi mukava, jos vähän jännittäisi. Se saattaisi olla se tarvittava elementti siivittämään suoritus vielä paremmalle tasolle. Jännityksestä eroon pääseminen tai pikemminkin sen lievittäminen on itselläni ollut vaiheittaista koko soittajauran ajan. Siitä muodostettavissa oleva kaava on kuitenkin selkeä: mitä enemmän varmuus oman soittimen ja ympäristön hallinnasta kehittyy, sitä paremmin jännitys on kontrollissa. Sen analysointi ja pilkkominen on tärkeää. On hyvä tietää, mistä asioista oma jännittäminen koostuu: onko se epävarmuus soittimesta ja laitteista? Onko se virheiden varomista vai esillä olemisen pelkäämistä?

Eräs äärimmäisen tärkeä seikka oman jännittämiseni kontrolloimisessa on positiivisen huolettomuuden metodi. Tällä en tarkoita huolimattomuutta, vaan liiallisesta kontrollista luopumista. Erityisesti yhtyesoitossa hallussani on vain tietty osa esityksen kokonaisuudesta, joten minun on hyväksyttävä, etten voi kontrolloida kaikkea ympärilläni tapahtuvaa. Ennakointi ja yllättävät tilanteet ovat mahdollisia ja tällöin on tärkeämpää harjoitella valmiuksia reagointiin, ei liialliseen kontrollointiin. Avainasemassa on musiikillinen vuorovaikutus. Soolosoitossa sen syntyminen on luonnollisesti vaikeampaa, mutta uskon, että metodini on sovellettavissa myös soolosoittoon.

Vuorovaikutus on luotava kappaleen, sen tunnetilan ja esittäjän välille. Tämä tarkoittaa syvemmälle yksityiskohtiin menemistä ja syvempää esitettävän materiaalin analysointia. Sieltä on löydettävissä esiintyjän itsensä kontrollissa olevat asiat, jotka tällöin lisäävät positiivista huolettomuutta. Ei siis voida sanoa, että esiintymisjännitys on yksiselitteisesti paha asia, josta on päästävä eroon. Voidaan vain todeta sen yksilölliset ilmenemismuodot, vakavuus ja keinot, joilla sitä voidaan lievittää. Tavoitteena esityksessä on yleensä paras mahdollinen suoritus ja jokaisen tie tähän parhaaseen mahdolliseen suoritukseen on omansa.

Joillakin ihmisillä jännittäminen herkistää aisteja ja parantaa suoritusta ja toisilla se muodostaa jopa fysiologisen esteen suorittamiselle. Oman jännittämisen analysointi on auttanut minua sen pilkkomisessa pienempiin, helposti kontrolloitavissa oleviin osiin. Tästä on aikojen saatossa muodostunut automaatio ja näin ollen jännittäminen on vähentynyt lähes olemattomiin. Onnekseni olen kuitenkin huomannut, että se ei ole aivan täysin kadonnut. Musiikki ja sen esittäminen ovat valtavan hienoja asioita. Jos niihin ei kuuluisi jännitys ja vahvat tunnereaktiot, eivät ne tarjoaisi uusia, taianomaisia kokemuksia olevasta ja ihmisyydestä.

Kirjoittajat: Heidi Mikkonen, Kristian Pyykkö ja Minna Tirkkonen 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Arjas, P. 2001. Iloa esiintymiseen – muusikon psyykkinen valmennus. 2. p. Jyväskylä: Atena.

Arjas, P. 2002. Muusikoiden esiintymisjännitys: Tapaustutkimus klassisen musiikin ammattiopiskelijoiden jännittäjätyypeistä ja esiintymisvalmennuksen kurssikokemuksista. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä, 2002.

Arjas, P. 2014. Varmasti lavalle – Muusikoiden esiintymisvalmennus. Jyväskylä: Atena.

Esiintymisjännitys. 2016. Terveystieto ja tutkimus / Terveystietopankki. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Viitattu 17.10. 2015. http://www.yths.fi

Pitkänen, S. 2014. Esiintymisjännitys voimavarana – Suoran tv-lähetyksen ihanuus ja kauheus. Opinnäytetyö. Medianomi. Elokuvan ja television koulutusohjelma. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 28.10.2015. https://www.theseus.fi/handle/10024/84801