Motivaatio – toiminnan voima

Mistä motivaation löytää ja miten sen valjastaisi käyttöön? Kuinka soitonopiskelija voi pitää yllä soittoinnostustaan? Moni musiikin opiskelija kohtaa motivaatio-ongelmia opiskeluidensa varrella. Itsekin asian kanssa kamppailleena halusin tutkia tarkemmin mistä motivaation ongelmat saattavat syntyä, kuinka motivaatiota voi rakentaa ja miten sitä pidetään yllä.

Mikä motivaatio?

Motivaatio on voima, joka ohjaa ja ylläpitää tekemisiämme (Pruuki 2008, 21). Se on psyykkinen tila, joka määrää ihmisen vireystilan ja sen, mihin hän suuntaa energiansa (Vuorinen 1993, 12). Motivaatio käsitteenä jaetaan usein sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäinen motivaatio saa oppilaan soittamaan, vaikkei kukaan häntä siitä palkitsisi. Ulkoisesti motivoitunut oppilas taas soittaa saadakseen palkinnon (Pruuki 2008, 22). Vuorinen (1993, 20) määrittelee motivaation voimakkuuden olevan yhtä paljon kuin tavoitteen arvo ja kiinnostavuus x tavoitteen saavuttamisen todennäköisyys. Jos toinen tekijöistä on 0, on koko tulos 0. Tavoitteen arvoon ja kiinnostavuuteen vaikuttaa yksilön henkilökohtaiset arvot ja senhetkiset tarpeet. Tavoite motivoi yksilöä, jos hän kokee sen saavuttamisen olevan mahdollista ja sopivasti haastavaa (Vuorinen 1993, 21).

Heikko motivaatio

Heikko motivaatio tuntuu syyllisyytenä, kyllästyneisyytenä, ärtymyksenä, tuskaisuutena ja ahdistuneisuutena. Fyysisesti se ilmenee jaksamisen ongelmina ja väsymisenä. (Kauppila 2003, 50)

Negatiiviset oppimiskokemukset ovat yleisin syy heikkoon motivaatioon. Negatiivisen kokemuksen on voinut aiheuttaa esimerkiksi oppilaan liian korkea vaatimustaso, mikä on johtanut toistuviin pettymyksiin. Toistuvat pettymykset taas heikentävät itseluottamusta. Itsetunnon ongelmat taas aiheuttavat usein heikkoja oppimistuloksia ja puutteellista motivoitumista. (Kauppila 2003, 49.) Itse ajattelisin, että opettajan tehtävä on näissä tilanteissa auttaa vahvistamaan oppilaan uskoa itseensä ja kykyihinsä.

Toinen heikon motivaation syy voi löytyä muista intresseistä. Jos energiaa kuluu muuhun kuin opiskeluun, motivoituminen kärsii. Harrastukset yleensä edistävät oppimista, mutta toisinaan ne kilpailevat oppilaan mielenkiinnosta niin, että niiden jälkeen ei jää aikaa opiskeluun (Kauppila 2003, 49-50.) Oppilaan olisi tällaisessa tilanteessa mielestäni hyvä pohtia omaa ajankäyttöään ja tarpeen mukaan jakaa aikaansa tasapuolisemmin harrastuksille ja opiskelulle.

Motivaatiota voi myös heikentää tavoitteiden sisäistämättömyys. Oppilas ei välttämättä ole ymmärtänyt tavoitteen saavuttamisen vaatimuksia, eikä siksi ole sitoutunut niihin. Heikon motivaation taustalla voi olla myös henkilökohtaisia syitä tai ongelmia. On hyvä kiinnittää huomiota myös opiskelustrategioihin ja –tekniikkaan. Kehittyneet strategiat joustavat tilanteiden mukaan, kehittymättömät taas ovat kaavoittuneita ja kankeita. (Kauppila 2003, 50.)

Jos oppilaan motivaatio vaikuttaa olevan hakoteillä, opettajan kannattaa aktiivisesti etsiä ongelmakohtaa. Onko opiskelusisältö sopiva oppilaalle? Kiinnostaako ohjelmisto oppilasta? Palvelevatko työskentelytavat opiskelua vai kannattaisiko niissä hakea muutosta? Onko hänelle annettu palautetta rakentavasti? Millainen on opetustila; onko siellä hyvä olla? (Pruuki 2008, 41, 55-57, 61.) Onko oppilaalta vaadittu liikaa tai liian vähän? Saattaisiko oppilaalla olla henkilökohtaisia ongelmia? (Kauppila 2003, 50, 52.) Omasta mielestäni näiden asioiden ollessa kunnossa on soittotunneille ja soiton oppimiselle luotu jo erittäin hyvä pohja. Tämän jälkeen loppu riippuu oppilaan omasta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta.

Kohti motivaatiota

Ensimmäinen askel motivaation virittämiseen on päämäärän tai tavoitteen asettaminen ja sen sisäistäminen. Päätavoitteen voi myös jakaa osa- tai välitavoitteisiin. (Kauppila 2003, 52.) On tärkeä varmistaa, että tavoite on oppilaan saavutettavissa. Jos usko onnistumiseen on suurempi kuin epäonnistumisen pelko, yksilö motivoituu ja suuntautuu toimimaan. Jos taas pelko on voimakkaampi kuin usko onnistumiseen, yksilö pyrkii välttämään toimintaa. Hän ei viitsi edes yrittää, jos hän kokee, että hänellä ei ole mahdollisuuksia onnistua. (Pruuki 2008, 32-33) Musiikin opiskelijalla päätavoite voisi olla esimerkiksi lukuvuoden lopussa odottava tutkinto ja välitavoitteina tutkintokappaleiden soittaminen yksi kerrallaan matineoissa pitkin vuotta. Välitavoitteisiin on helpompi motivoitua ja niitä suunnitellessa onkin hyvä huomioida se, että ne palvelevat päätavoitetta. Jos oppilas soittaa matineoissa jotain aivan muuta kuin tutkintokappaleitaan, hän ei ole ottanut kovin isoa askelta kohti tutkintoa. Kun hän taas harjoittelee joka matineaan yhden tutkintokappaleistaan, hän valmistautuu samalla kuin huomaamattaan tutkintoon.

Toinen askel on tavoitteen tärkeyden tarkastelu. Oppilaan on hyvä kysyä itseltään, kuinka kovasti hän haluaa saavuttaa tavoitteen. Tavoitteen edelle menevät asiat kannattaa listata ja huomioida ajankäytön suunnittelussa. Kauppila (2003, 52) nostaa pohdittavaksi myös, mitä tavoitteen saavuttaminen merkitsee läheisille ja ystäville. Itse hieman varautuen suhtaudun lähijoukkojen merkityksen painottamiseen. Suurin osa läheisistä ja ystävistä haluavat varmasti soittajalle hyvää, mutta myös soittamista vastustavia mielipiteitä saattaa lähipiiristä löytyä. Heidän mielipiteidensä ajatteleminen saattaa jarruttaa oppilaan etenemistä kohti tavoitetta. Oppilas voi myös ottaa turhia paineita ajatellessaan, että hänen täytyy saavuttaa tavoite, jottei tuottaisi pettymystä läheisilleen.

Motivaatiota ylläpitävän harjoittelun jatkumiseksi oppilaalle tulisi mielestäni antaa tarpeeksi keinoja ja vinkkejä harjoitella itsenäisesti. Olen havainnut hyväksi keinoksi selkeän harjoitteluohjelman etukäteen suunnittelemisen ja siinä pysyttäytymisen. Ohjelmaan kannattaa kirjata, mitä harjoittelee ja kuinka kauan. Harjoitustuokioihin sisällytetään myös lämmittely, taukoja ja loppurentoutus tehostamaan harjoittelua. Toki kannattaa ottaa huomioon oppilaan tarpeet: joku oppilas tarvitsee tarkan minuuttiaikataulun, kun taas toista oppilasta joustamattomat säännöt ahdistavat.

Kolmas askel on opiskeluvastuun siirtäminen oppilaalle. Oppilaan tulee vaatia suoritusta itseltään, ja aloittaa sillä tavalla työnteko eli opiskelu. Puurtamista keventävät mielikuvat tavoitteen saavuttamisesta ja siitä syntyvästä ilosta. Kauppila suosittelee myös opiskeluasenteen muuttamista entistä positiivisemmaksi, jotta saavutettaisiin onnistumisen elämyksiä. Olen saanut opiskelua itselleni mielekkäämmäksi, kun aloin käyttämään monipuolisesti eri oppimistyylejä harjoitellessani. Itseään voi motivoida myös palkinto- tai rankaisujärjestelmällä. Myönteiset keinot ovat kuitenkin aina negatiivisia keinoja suositeltavampia. (Kauppila 2003, 53.) Olen havainnut itselleni sopivimmaksi palkinnoksi vapaaillan, jonka aikana ei tarvitse ajatella yhtään stressaavia asioita. Vapaailta ei tarvitse olla edes muuta kuin kotiaskareiden tekemistä ollakseen erittäin virkistävä – kun vain osaa päästää itsensä oikeasti vapaalle!

Opettajan keinot motivaation ylläpitämiseen

Mitä opettaja sitten voi tehdä vahvistaakseen oppilaansa motivaatiota? Motivaatioon voi vaikuttaa opiskelun aikana ainakin selvittämällä oppilaan omia tavoitteita (Vuorinen 1993, 23). Motivaation syntymiseen voi vaikuttaa pelkkä opettajan olemus tai aihe, joka kiinnostaa oppilasta. Opettajan kannattaa opetella tuntemaan, missä oppilaan kiinnostuksen kohteet ovat. Kun hän tietää, mikä oppilasta kiinnostaa, voi hän käyttää sitä opetuksessa hyväksi, vaikkei se suoraan liittyisikään opetettavaan asiaan. (Vuorinen 1993, 24-25.)

Kun opettaja huomaa, että oppilaan keskittyminen alkaa rakoilla, hänen on hyvä kysyä itseltään ja oppilailtaan seuraavat kysymykset.

  • Onko sisältö kiinnostavaa? Sisällön suunnittelussa olen havainnut hyväksi käytännöksi kysyä myös oppilaalta mielipidettä. Loppukädessä opettaja määrää soitettavan ohjelmiston, mutta oppilaan motivaatiota parantaa, jos hän saa valita esimerkiksi kahdesta vaihtoehdosta mieleisemmän.
  • Ovatko työskentelytavat oikeat? Ovatko ne tarpeeksi monipuolisia? Tarjoavatko ne mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja konkreettiseen toimintaan? Omasta opetuksestani olen huomannut, että saan oppilaani paljon paremmin aktivoitua, kun jätän itse puhumisen vähemmälle ja annan oppilaalle tilaa yrittää ja kokeilla.
  • Vaadinko liikaa tai liian vähän? Liian vaikea tehtävä voi lamaannuttaa oppilaan, liian helppo taas turhauttaa ja helposti passivoi oppilaan.
  • Annanko rakentavaa palautetta? Varsinkin oppilaan kehitys ja saavutukset on hyvä huomioida opettajan taholta.
  • Onko opetustila sopiva? Kuinka opettaja ja oppilas sijoittuvat luokkahuoneessa? Jääkö vuorovaikutus sen takia vajaaksi?
  • Onko oppilaalla muuten kaikki hyvin? Onko hänen yleinen psyykkinen ja fyysinen kuntonsa hyvä? Onko hän saanut pitää hengähdystaukoja? Voisiko olla taukojumpan paikka? (Vuorinen 1993, 25-26.)

On hyvä tietää, että oppilaan väsymys ei välttämättä ole todellista, vaan asian tiedostamatonta vastustamista. Kannattaa sen sijaan, että kysyisi mistä väsymys johtuu, kysyä mihin oppilaalla on vielä energiaa. Jos ihminen tulee uupuneena töistä kotiin, hän saattaa silti olla hetken kuluttua hyvinkin pirteänä lähdössä vapaa-ajan viettoon. Jos oppilas on jatkuvasti väsynyt tai kyllästynyt tunnilla, opettajan kannattaa pohtia, vastustaako oppilas tiedostamattaan sisäistä muutosta, opetuksen sisältöä, opettajan persoonaa tai työskentelytapaa. Ihmisellä herää suurin vastustus silloin, kun hän on lähimpänä muutosta. (Vuorinen 1993, 27.)

Opettajan on tärkeä tietää, että oppilas yleensä haluaa

  • ilmaista omia ajatuksiaan ja tunteitaan.
  • vaikuttaa opiskeluunsa, kuten esim. tavoitteisiin ja työtapoihin.
  • kokea lämpöä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta.
  • saada turvaa normeista.
  • osoittaa osaamistaan ja toteuttaa itseään. (Vuorinen 1993, 34.)

Lopuksi

Mitä paremmin edellä mainitut tarpeet täyttyvät, sitä enemmän oppilas pystyy keskittymään itse opiskeluun. Opiskeluilmasto, joka ottaa huomioon oppilaan sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet, luo pohjan hyvälle vuorovaikutukselle ja parantaa yhteistyötä, mikä taas vuorostaan vahvistaa perusmotivaatiota. (Vuorinen 1993, 35.) Mielestäni opettajan vastuu on huolehtia, että soittotunti on oppilaalle monipuolinen, kiinnostava ja ilmapiiriltään hyväksyvä ja turvallinen. Tällöin motivaation kehittymiselle on hyvä pohja. Sitä ei voi pakottaa, mutta jos perusasiat ovat kunnossa, on opettaja ainakin tehnyt parhaansa ja luonut motivaatiolle otollisen ympäristön.

Onneksi nykyään soitonopettajilla on jo monia käyttökelpoisia keinoja parantaa oppilaan motivaatiota oppilaslähtöisellä opettamisella. Itse musiikin opettajana haluaisin vilpittömästi, että jokaisella oppilaallani olisi sisäinen motivaatio ja aito innostus oman instrumenttinsa soittamiseen. Vastahakoiselle oppilaalle sanotaan usein, että soittoharrastuksesta on sitten myöhemmin elämässä iloa, vaikkei se sillä hetkellä hyvältä tuntuisikaan. Tämä on totta, joiltakin osin. Silti toivoisin, että oppilasta, jolla motivaatio on hukassa, autettaisiin löytämään soittamisen ilo, eikä kehotettaisi puurtamaan ilottomasti. Soittoharrastuksen pitäisi tuntua hyvältä jo soittohetkellä, eikä vasta ajan kultaamissa muistoissa.

Sara Laakkonen 2016, Centria-ammattikorkeakoulu

Lähteet

Kauppila, R. A. 2003. Opi ja opeta tehokkaasti. Psyykkinen valmennus oppimisen tukena. Juva: PS-kustannus.

Pruuki, L. 2008. Ilo opettaa. Tietoa, taitoa ja työkaluja. Helsinki: Edita.

Vuorinen, I. 1993. Tuhat tapaa opettaa. Tampere: Resurssi.

 

 

Asiasanat: motivaatio, soitonopiskelu, vuorovaikutus, oppimisympäristö, soitonopetus

Jätä kommentti