Kun on tunteet

Oppilaan kanssa on tunnin aluksi harjoiteltu hengitystekniikkaa ja äänen kannattelua. On aika aloittaa laulamaan kappaletta, joka on oppilaalle teknisesti haastava. Oppilas saa laulettua ensimmäisen säkeistön, mutta kertosäkeen alkaessa purskahtaa itkuun. Tämä on varmasti monelle laulupedagogille tuttu tilanne, mutta mitä opettajan pitäisi tehdä? Tuleeko opettajan reagoida tilanteeseen ollenkaan?

Oma mielenkiintomme aiheeseen syntyi omista havainnoistamme liittyen kehon ja mielen yhteyteen laulun opiskelussa ja opettamisessa. Halusimme artikkelia varten moniammatillisia näkökulmia ja tämän vuoksi haastattelimme kokeneita laulupedagogeja, musiikkiterapeuttia, fysioterapeuttia sekä opintojaan viimeistelevää tulevaa psykologia. Lisäksi perehdyimme alan kirjallisuuteen.

Mielestämme laulunopetuksessa pitäisi ottaa huomioon se, että ihminen on kokonaisvaltainen olento, joka pitää sisällään erilaisia tunteita kehoon kätkeytyneinä. Mahdolliset pelot, ahdistukset ja surut voivat olla oppilaalle itselleen jopa täysin tiedostamattomia, kunnes tulevat laulutunnilla esille, kun aletaan avata kehoa ja mieltä.

Tunne-elämän vaikutukset laulajan fysiologiaan

”Keho on ihmisen varasto, ainoa paikka johon voi säilöä ne asiat, joita ei voi päästää ulos ja joita alkaa kantaa mukanaan. Lihaksiin varastoidaan ilmaisematta jäänyttä mielipahaa, surua, vihaa ja aggressioita. Nauramatta jääneet naurut ja itkemättä jääneet itkut ovat kehossa piilossa. Suhtautuminen elämään ja itseen muovaa kehoa.” (Saraste 2006, 111).

Ääni kuvaa ihmistä. Kun ihminen on tasapainossa itsensä kanssa, pääsee ääni toimimaan luonnollisesti ja vapaasti. (Ahonen 1993, 210). Yleisesti tiedetään, että länsimainen lääketiede puolestaan perustuu siihen, että vaivat ovat irrallisia ihmistä kiusaavia ilmiöitä. Tällöin haukutaan niin sanotusti väärää puuta, eli hoidetaan oiretta aiheuttajan sijaan. (Saraste 2006, 81). Laulunopetuksessa tulisi ottaa huomioon kokonaisvaltainen ajattelu, jossa ihminen on yksi suuri kokonaisuus. Tällöin keho heijastaa ajatuksiamme ja tunteitamme ja tämä kulkee molempiin suuntiin.

Kaikki haastateltavamme vastasivat yksimielisesti tunne-elämän vaikuttavan laulajan fysiologiaan. Tunne-elämän reaktiot voivat heijastua kehossa eri tavoin, esimerkiksi vatsaoireina, hengityksessä, jäykkänä olemuksena tai kiputiloina. Tunne-elämän solmut voivat olla ulospäin näkyviä tai näkymättömiä. Ne voivat näkyä kehossa esimerkiksi huonona ryhtinä tai ne voivat piillä käytöksessä, esimerkiksi välinpitämättömyytenä tai itsekriittisyytenä. Haastattelemamme musiikkiterapeutin mielestä ihminen voi kehittää itse myös fyysisiä reaktioita ja stressiä huomaamattaan, eikä ymmärrä että nämä oireet kumpuavat tunne-elämän puolelta.

Kehon jännitystilat voivat vaikuttaa suuresti esimerkiksi hengitystekniikkaan. Päivi Saraste kertoo kirjassaan, että laulaessa hengitystekniikka pohjautuu meissä luonnostaan tapahtuville ilmiöille. Hengitys on tiedostamaton refleksi, mutta laulaessa se muuttuu tiedostetuksi tekemiseksi. Tästä johtuen hengitys voi muuttua epäluonnolliseksi, koska tottumuksenmukaiset jännitykset säilyvät kehossa ja voivat lisääntyä ylimääräisen tekemisen myötä. (Saraste 2006, 128).

Tehottoman hengityksen ja kehon lihasjännityksien takana voivat siis olla alitajuntaan painetut kielteiset muistot. (Ljungberg 2012, 26). Musiikkiterapeutin mielestä nämä muistot ovat syvällä ihmisen persoonassa. Ne ovat muodostuneet mahdollisesti jopa lapsuudesta asti. Laulunopetus perustuu usein vanhojen opittujen maneerien poiskitkemiseen, jolloin muutos on tuskallista, koska ihminen pyrkii viimeiseen asti pysymään persoonassaan. Näin ollen lauluteknisiä ongelmia tulisi lähestyä mieluummin fysiologian kuin tunne-elämän kautta, koska tällainen lähestymistapa on turvallisempi laulupedagogin koulutuksella.

Laulajan fysiologiaan tunne-elämä voi heijastua myös positiivisella tavalla. Kun elämässä tapahtuu positiivisia asioita, mieli ja keho ovat eri tavalla avoinna ja rentona, jolloin keho pystyy tuottamaan vapaata ja soivaa ääntä helpommin, toteaa laulupedagogi. Musiikkiterapeutin näkemyksen mukaan hyvä mieli vaikuttaa myös tulkinnalliseen heittäytymiseen ja sallii tunnetilan viedä mukanaan. Laulun pariin valikoituu henkilöitä, joilla on rohkeutta ja joustavuutta heittäytyä tunne-elämän ja fyysisyyden vuorovaikutustilanteisiin.

Mielen ja kehon yhteyden harjoittaminen

Saraste kertoo kirjassaan Alexander-tekniikan perusajatuksista, jonka mukaan ihmisen vaivoja tai sairauksia ei voida luokitella puhtaasti henkisiksi tai fyysisiksi, vaan että kaikessa elämään liittyvässä on mukana molempia osa-alueita. (Saraste 2006,79). Alexander-tekniikan kehitti Frederick Matthias Alexander kärsiessään äänenkäytön ongelmista. Hän tutki, voisiko ongelmien taustalla olla jotain minkä hän itse aiheuttaa. Pitkällisen tutkimustyön seurauksena hän löysi ratkaisun ääniongelmiinsa sekä perustavaa laatua olevia periaatteita ihmisen toiminnasta. Alexander ymmärsi, että ihminen toimii psykofyysisenä kokonaisuutena.

Alexander-tekniikkaa käytetään esimerkiksi vähentämään stressiä ja parantamaan suorituskykyä esim. soittamisessa, laulamisessa, parantamaan ryhtiä ja äänenkäyttöä sekä helpottamaan niska-, hartia- ja selkäkipuja. Alexander-tekniikkaa opetetaan maailmanlaajuisesti erilaisissa taiteenalan oppilaitoksissa sekä perinteisesti yksityistunneilla ja monet laulajat ja laulupedagogit ovat löytäneet oman instrumenttinsa huoltoon apua kyseisestä tekniikasta. (Hietala n.d). Alexander- opettajat eivät kuitenkaan saa varsinaista koulutusta tunteiden käsittelyyn. Artikkelin kirjoittajilla ole omakohtaista käytännön kokemusta tästä tekniikasta.

Toinen kirjoittajista valmistui joogaohjaajaksi tätä artikkelia työstettäessä, ja on havainnut saman tunnereaktioilmiön niin laulun- kuin joogankin maailmassa. Myös joogatuntien aikana joogaajat ajoittain saattavat purskahtaa itkuun tai naurahtaa itsekseen, kun keho päästää irti jännityksistä ja tämän tapahtuessa vapautuu patoutuneita tunteita myös mielestä. Joogan on havaittu olevan oiva keino ääni-instrumentin huoltoon. Jooga on kokonaisvaltainen keino avata sekä fyysisiä että henkisiä lukkoja yhdistämällä keskushermostoa rauhoittava syvähengitys fyysiseen asanaharjoitukseen. Fyysisen joogaharjoituksen varsinainen perimmäinen merkitys on valmistaa kehoa istumaan pitkiä aikoja paikallaan meditaatiossa, joka on sekä mielen että hengellisyyden harjoitus. Hyvin hallinnassa oleva hengitystekniikka on joogassa yhtä lailla erittäin suuressa roolissa, kuten laulussakin.

Myös artikkelin kirjoittajien omiin kokemuksiin perustuen laulunopetuksessa ja laulamisessa on huomioitava ihminen kokonaisuutena, eikä pelkästään sitä, millainen on äänen toiminnan perusmekaniikka fyysisellä tasolla.

Laulunopetuksen haasteet

Oppilaan tunteet, ja tarve pidätellä niitä, vaikuttavat voimakkaasti laulamiseen. Laulunopettajan tulisi muistaa, että mitä reaktioita tapahtuu hänelle itselleen laulaessa, voi tapahtua myös toiselle. Jos emme ole valmiita kohtaamaan omia tunteitamme, emme halua kohdata tilannetta, jossa joku muu kohtaa omansa, koska se pakottaisi tiedostamaan oman tilanteemme. (Saraste 2006, 182).

Mitä keinoja laulunopettajalla sitten on? Lähes kaikkien haastateltaviemme mielestä laulutunnin aloittamistavalla voi olla suurikin merkitys tunnin kulkuun. Perushuomaavaisuudella, esimerkiksi kysymällä oppilaalta aina kuulumiset tunnin alussa, voi osoittaa huomioivansa hänet yksilönä, eikä vain yhtenä työtehtävänä muiden joukossa. Kysymällä kuulumiset opettaja voi myös arvioida, millainen päivä oppilaalla on, ja mahdollisesti jo heti tehdä mielessään muutoksia suunnittelemansa tunnin kulkuun. Musiikkiterapeutti pitää tärkeänä oppilaan mielentilan huomiointia tunnin aikana. Oppilaan mielentilasta riippuen, opettaja voi pitää harjoitteet niin helppoina, ettei oppilaan tarvitse tunnereaktionsa lisäksi kohdata myös riittämättömyyden tunnetta, mistä tunnereaktiot myös voivat olla peräisin.

Laulutunnilla voi esiintyä monenlaisia tunnereaktioita. Opetustyössä voi tulla vastaan muun muassa lohduttomasti itkevä, hysteerisesti naurava, kehonkieleltään levoton tai flegmaattinen tai koko keholtaan jännittynyt oppilas.

Haastattelujen pohjalta pystyimme havaitsemaan monia eri tapoja lähestyä tällaisia tilanteita. Jos oppilas alkaa yhtäkkiä itkeä voimakkaasti, opettajan on hyvä pysytellä rauhallisena. On tärkeää hyväksyä oppilaan reaktio. Tällöin oppilas saa turvallisesti kohdata tunteen, joka reaktion aiheuttaa. Opettajan on hyvä todeta oppilaalleen tällaisessa tilanteessa tunnereaktioiden laulutunneilla olevan täysin normaaleja, koska keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa, ja että esimerkiksi ääniharjoitukset voivat avata tunne-elämän solmuja. Opettajan ei kannata kiirehtiä eteenpäin tilanteesta, vaan antaa oppilaan edetä omaan tahtiinsa. Hyvänä keinona haastattelemamme laulupedagogit pitävät laulutunnin kulun ohjaamista hienovaraisesti taas tekemiseen, kun oppilas on saanut hetken rauhoittua tunnereaktionsa äärellä. Tämän jälkeen oppilaalta itseltään voi kysyä mitä hän haluaisi seuraavaksi tehdä.

Jännittyneen tai hermostuneen oppilaan kanssa voi olla hyvä tehdä erilaisia rentouttavia hengitysharjoituksia, joiden kautta voidaan luontevasti siirtyä puhumisesta laulamiseen. Uupunutta ja flegmaattista oppilasta voi herätellä kehollisilla harjoituksilla, jotka yhdistetään ääniharjoitukseen tai kappaleen laulamiseen. Ylivireää, hysteeristä tai levotonta oppilasta voi rauhoitella myös hengitysharjoituksella, mutta on tärkeää, ettei opettaja lähde mukaan hysteriaan tai hihittelyyn, koska tämä todennäköisesti vain voimistaa oppilaan tunnetilaa. Sarasteen kirjassa mainitaan myös, että laulunopettajan on hyvä miettiä tarkoin millaisin sanoin eri oppilailleen kommunikoi. Sanat ja opetuskeinot, jotka toimivat yhdelle, eivät välttämättä toimi toiselle. (Saraste 2006, 182 – 183).

Musiikkiterapeutti haastattelussaan korosti, että opettajan pitäisi pystyä erottamaan, milloin kyse on aidosta ongelmasta ja tunnereaktiosta ja milloin defenssistä. Joskus oppilas voi tiedostetusti tai tiedostamattaan suunnata huomion muihin ongelmiin, jotta tekeminen jäisi vähemmälle. Tällaiseen opettaja ei voi mennä mukaan, vaan hänen tulee pyrkiä ohjaamaan huomio takaisin aiheeseen, tuntematta epäonnistumisen tunteita, mikäli hän ei tässä onnistu; laulunopetuksessa työskennellään aina oppilaan ehdoilla.

Koulutusta työssäjaksamisen tueksi

Vanhan koulukunnan mukaan opettaja on opettaja ja laulutunnilla keskitytään vain käsillä olevaan aiheeseen. Tällainen ei ole enää nykypäivää. Nykysukupolvi on avoimempaa, ja kokee tarvetta sekä halukkuutta keskustella asioista, jotka vaikuttavat opiskeltavaan aiheeseen.

Omien kokemuksiemme mukaan laulunopettajien, ja ylipäätään musiikkipedagogien, opetussuunnitelmaan tulisi sisällyttää psykologian perusopintoja. Koulutuksen tulisi olla käytännönläheistä ja suoraan sovellettavissa opetustilanteisiin. Näiden perustietojen avulla musiikkipedagogien olisi helpompaa ymmärtää oppilaiden käyttäytymistä opetustilanteissa, jolloin he pystyvät auttamaan oppilaitaan paremmin. Tämä helpottaa myös työssäjaksamista. Joskus oppilaat projisoivat esimerkiksi omaa riittämättömyydentunnettaan opettajaan, jolloin opettajan on hyvä tietää mistä oppilaan voimakkaatkin mielialanvaihtelut johtuvat.

Molemmat haastateltavista laulupedagogeista painottivat myös laulupedagogin omaa jaksamista. Vaikka laulupedagogin työssä on tärkeää välittää oppilaista ihmisinä ja pystyä olemaan empaattinen, on kuitenkin osattava vetää raja työn ja oman elämän välille. Kaikkien kymmenien oppilaiden ongelmia murehtimalla väsyy itse. Opettajan työssä jaksaminen on myös oppilaiden saaman opetuksen laadun kannalta tärkeää. Haastavista opetustilanteista on tärkeää voida myös keskustella kollegoiden kanssa, koska ihan jokainen laulunopettaja törmää haasteisiin työuransa aikana. Näin voi saada tilanteiden ratkaisemiseen uusia lähestymiskeinoja. Vertaistuki myös edesauttaa opettajan työssäjaksamista.

Laulunopettaja on väistämättä tekemisissä oppilaansa tunne-elämän kanssa. Vaikka laulaminen toimisikin fyysisesti, voi instrumentti silti olla rikki jos tunne-elämässä on säröjä. Laulunopettajan ja oppilaan muodostettua syvän luottamussuhteen, voi oppilaan tunteiden vapautuminen laulutunneilla saada aikaan nopeampaa edistymistä. Kirjoittajien mielestä tällainen menettelytapa tunneilla ei ole terapian harjoittamista, vaan toisen ihmisen kohtaamista hänet kokonaisuutena huomioiden.

Kirjoittajat: Sonja Kangastalo & Martta Saksa, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu

LÄHTEET:

Ahonen, H. 1993. Musiikki – sanaton kieli. Musiikkiterapian perusteet. Loimaan Kirjapaino.

Hietala, Tuula n.d. Vireyttä & vapautta Alexander-tekniikan keinoin. Viitattu 28.1.2016. http://www.alexandertuula.fi

Ljungberg, T. 2012. Rentoutumisen avaimet – vapaudu stressistä ja jännityksestä. Tallinna: Tallinna Raamatutrükikoja OÜ.

Saraste, P. 2006. Suuntana vapaus. Alexander-tekniikan perusajatuksia – laulaminen ja äänenkäyttö Alexander-tekniikan valossa. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.