Psyykkisen valmennuksen merkitys tanssin harrastajalle

Tässä artikkelissa käsittelen psyykkistä valmennusta tanssin oppimisen näkökulmasta. Psyykkisen valmennuksen merkitykseen on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota urheilumaailman puolella, mutta tanssinkentällä psyykkinen valmennus ei ole niin tuttu ja käytetty, vaikka psyykkisen valmennuksen menetelmien osia, kuten rentoutuminen ja tavoitteiden asettaminen, on hyödynnetty tanssinopetuksessakin.

Tässä artikkelissa nostan esille muutamia teemoja, jotka ovat nousseet opetustyössäni omien havaintojeni, sekä oppilaiden kanssa käytyjen keskusteluiden ja teetettyjen lomakkeiden kautta, ja joissa psyykkisestä valmennuksesta olisi hyötyä. Esittelen teemojen käsittelyn yhteydessä myös muutaman psyykkisen valmennuksen menetelmän, jotka ovat myös nousseet näiden käytyjen keskusteluiden kautta. Artikkelin tarkoituksena on siis avata näkemään niitä alueita tanssin oppimisessa, joihin psyykkinen valmennuksen menetelmät voisivat tarjota tukea.

Psyykkinen valmennus

Kuva. MiaPsyykkinen valmennus on osa kokonaisvaltaista valmennusta, jonka tarkoituksena on varmistaa urheilijan hyvinvointi ja auttaa häntä löytämään henkiset voimavarat, joiden kautta hän pystyy saavuttamaan päämääränsä.

Lintunen, Orava ja Haarala (1997) jakavat valmennuksen psykologian tavoitteet psyykkistä hyvinvointia ja persoonallisuuden kehitystä tukevaan valmennukseen, psyykkisten taitojen opettamiseen ja ongelmien hoitoon. Psyykkistä hyvinvointia ja persoonallisuuden kehitystä tukevassa valmennuksessa keskitytään innostavan ja turvallisen oppimisympäristön luomiseen yksilö-, ryhmä- ja organisaatiotasolla. Psyykkisten taitojen opettamisessa keskitytään taitojen ja suorituksiin liittyvien erityiskysymysten käsittelyyn ja opettamiseen, eli siis mm. tietoiseen läsnäoloon, keskittymiseen, vuorovaikutukseen, tavoitteenasetteluun ja mielikuvaharjoitteluun. Ongelmien hoidossa keskitytään taas urheilijaa koskeviin psyykkisiin ongelmiin, kuten kilpailujännitykseen, syömishäiriöihin, itsetunto-ongelmiin, kriiseihin ja mielialaongelmiin. Näiden osa-alueiden toteutuksessa ja arvioinnissa ovat mukana urheilijat, valmentajat, urheilujärjestöt, vanhemmat, psyykkisen valmennuksen asiantuntijat ja laillistetut psykologit tai psykoterapeutit. (Lintunen, Orava ja Haarala 1997.)

Psyykkisen valmentamisen tekniikoita ovat:

  • tavoitteiden asettaminen
  • motivointi
  • vireystilan säätely
  • rentoutumis- ja energisoitumistekniikat
  • mielikuvien käyttö
  • kognitiiviset strategiat
  • itsepuhe
  • tarkkaavaisuuden kontrolli ja keskittyminen
  • rutiinit ja selviytymismenetelmät
  • kilpailutilanteiden hallinta
  • itseluottamus.

(Matikka ja Roos-Salmi 2012, 46)

Psyykkinen valmennus on siis erittäin laaja kokonaisuus, jonka mahdollistaa erialojen asiantuntijat. Tämä havainnollistaa kuitenkin sen mistä osista psyykkinen valmennus rakentuu ja mitkä asiat vaikuttavat oppilaan henkisiin voimavaroihin. Näistä samoista asioista rakentuu niin yleisurheilua kuin tanssija harrastavan henkiset valmiudet ja nämä taas vaikuttavat lajissa kehittymiseen.

Oma taustani ja sen vaikutus aiheeseen

Omaan vahvan urheilutaustan ja sen parissa tutustuin psyykkisen valmennuksen käsitteeseen. Olen kuitenkin tanssioppilaana itse kokenut, että henkisten ominaisuuksien vahvistaminen ei ole ollut niin merkittävä osa tanssin harrastamista. Siihen olisi kuitenkin ehkä syytä kiinnittää huomioita opetuksessa yhtä lailla, kun kaikkiin muihinkin osa-alueisiin. Tanssin treenaaminen saattaa painottua vahvasti siis fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen perinteisessä, mallioppimiseen perustuvassa opetuksessa. Tietysti fyysisten ominaisuuksien harjoittelemisen ohessa kasvaa henkiset ominaisuudet tiedostamattakin, sillä oppimisprosessin eri vaiheiden läpikäymiseen liittyvät myös henkiset prosessit, mutta mielestäni olisi erittäin järkevää ja tarpeellista vahvistaa henkisiä valmiuksia myös tietoisesti.

Ihmisen mieltä ei voi kytkeä off-asentoon, joten kaikki harjoitus on aina myös mielen harjoitusta (Matikka ja Roosa-Salmi 2012, 89). Henkinen jaksaminen ja tasapaino ovat siis välttämättömiä, jotta vaativa harjoitteleminen jaksaa motivoida vuodesta toiseen, jotta uuden oppimiseen malttaa keskittyä, jotta omat motoriset taitonsa ja teknis-taktisen osaamisensa uskaltaa laittaa puntariin kerta toisensa jälkeen ja jotta urheiluun kuuluvista pettymyksistä selviää (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 72).

Opetustyössä kerätyt havainnot ja kokemukset

Havainnoin opetuksessani puolen vuoden ajan oppilaitteni suhtautumista erilaisiin tuntitilanteisiin ja keskustelin tuntien aikana heidän kanssaan psyykkisen valmennuksen teemoista, sekä teetin kyselylomakkeita aiheeseen liittyen. Ryhmiä oli useampi ja ryhmien oppilaat olivat 12-30-vuotiaita. Osalle heistä tanssi oli uusi harrastus ja osalla oli jo vuosien taustaa tanssin parista.

Jokainen oppilas on omanlainen persoona ja heillä on omanlaisensa historia. Sen vuoksi jokainen oppilas kokee nämä asiat myös omalla tavallaan ja sen vuoksi näistä asioista ei voi tehdä yleistystä. Kuitenkin keskusteluissa eri ryhmien kanssa nousi esille muutamia samoja teemoja ja nämä osuivat osaltaan yhteen myös omien havaintojeni kanssa. Nämä teemat olivat epävarmuus, oma keho, keskittyminen ja oma asenne. Näitä teemoja lähden seuraavaksi avaamaan.

Epävarmuus oppijana

Pelkkä tekniikan tai fyysisen kunnon treenaaminen ei riitä, jos pelaamisen esteenä on epävarmuus ja pelko (Helander ja Vilén 2015, 92), mutta myöskään mitään uutta ja luovaa ei voi syntyä, jos asiat tekee aina varman päälle ( Tervamäki 2014, 20).

Meillä jokaisella on kokemus oppijana olemisesta ja huomio siitä, että oppiminen tapahtuu useasti toistojen kautta ja näistä toistoista suurin osa on epäonnistuneita yrityksiä ennen onnistunutta yritystä. Tässä tarvitaan juuri epäonnistumisten sietokykyä ja sinnikkyyttä.

Helander ja Vilén kirjoittavat meidän suomalaisten oppineen, että virheistä rangaistaan punakynällä sen sijaan, että onniteltaisiin yrittämisestä (Helander ja Vilén 2015, 90-91). Myöskin omasta suorituksesta iloitseminen on vaikeaa, koska aina pystyy parempaan. Olisi siis tärkeää kehua myös epäonnistumisista, sillä jos ylistämme vain voittoja, itsekriittisyys kasvaa helposti liian suureksi. (Helander ja Vilén 2015, 113.)

Havaitsin myös samoja asioita tuntitilanteissa. Oppilaiden on vaikea kehua itseään aidosti yrittämisestä, se saa helposti vääränlaisen sävyn ja kääntyy näin nurinkuriseksi. Tässä opettaja voi palautteellaan ohjata suuntaa. Opettajan palautteen tulee olla totuudenmukaista ja näin hänen tulee tehdä selväksi milloin yritys on onnistunut ja miksi, milloin yritys ei mennyt vielä täysin nappiin, mutta mitkä palaset toimivat ja mihin kiinnittää seuraavalla kerralla huomiota. Epäonnistumisesta kehumisen täytyy olla siis myös rakentavaa, eikä vain että ”hyvin meni”. Se antaa oppilaalle virheellistä informaatiota ja eikä rakenna myöskään hänen omaa päänsisäistä työskentelyä. Jos opettaja pystyy omalla palautteen antamisella osoittamaan nämä yrittämisen eri vaiheet ja näiden vaiheiden merkityksen ja arvon, on oppilaan helpompi käydä tätä keskustelua itsensä kanssa ja oppia arvioimaan aidosti omaa työskentelyään.

Itseluottamuksen ja -tunnon merkitys oppijalle

Urheilija, jolla on vahva itseluottamus keskittyy paremmin, asettaa haastavia tavoitteita ja tekee useammin rohkeita päätöksiä suoritustilanteissa (Forssell 2014, 119). Toisaalta itseluottamuksen notkahduksen myötä unohdamme viedä huomiomme osaamiseemme ja vahvuuksiimme, suorituksen kannalta olennaisiin fokuspisteisiin. Näin fokuksemme kohdistuu syystä tai toisesta esteisiin ja suhtaudumme notkahduksiin tiukasti, emmekä anna itsellemme lupaa olla kärsivällisiä esimerkiksi uutta opeteltaessa, loukkaantumisen jälkeen tai uuteen ympäristöön totutellessa (Forssell 2014, 124).

Itseluottamuksen kanssa yhteistyössä on itsetunto, joka heijastaa ihmisen arvoa ja itsekunnioitusta (Forssell 2014, 121) ja monen oppijan heikon itseluottamuksen takana voi olla siis haavat itsetunnossa. Jos urheilijalla on alhainen itsetunto, hän voi yrittää kompensoida sitä tekemisellä, suorittamisella ja onnistumisten metsästämisellä. Jos sidomme oman arvomme pelkästään suorituksiin, saattaa tekemisestä tulla kuluttavaa pakkosuorittamista. Tämän takia on tärkeää kohdistaa huomiomme itseluottamuksen rinnalla itsetuntoon. (Forssell 2014,121-122.)

Olisi siis tärkeää antaa palautetta muustakin kuin vain oppilaan suorituksista. Toki vahva itseluottamus parhaimmillaan heijastuu myös itsetuntoon pystyvyyden, kyvykkyyden ja itsearvostuksen tunteina (Forssell 2014, 121). Mutta se ei kuitenkaan riitä, vaan pitää mennä pintaa syvemmälle (Helander ja Vilén 2015, 92-93).

Oman kehon kanssa työskentely

Eri urheilulajit asettavat erilaisia ulkonäköön, kehon rakenteeseen ja muotoon liittyviä vaatimuksia ja nämä usein itsestään selvyyksinä pidetyt vaatimukset vaikuttavat siihen, miten urheilijat oppivat suhtautumaan omaan kehoonsa ja sitä kautta kaikkiaan itseensä. Erityisesti valmentajien on tärkeä miettiä lajin ulkonäköön kohdistuvia vaatimuksia ja myös kyettävä kyseenalaistamaan niitä. (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 130-131.)

Oman kehon rajat, valmiudet, ominaisuudet ja ulkonäkö nousivat myös oppilaiden kanssa käydyissä keskusteluissa esille. Osalla oppilaista tämä näkyi epävarmuutena erilaisissa tuntitilanteissa ja osalla taas tämä heijastui liian puskevana työskentelynä, jossa esimerkiksi todellinen kipu ja väsymys eivät saaneet sijaa.

Tervamäki kirjoittaa osuvasti itsensä kuuntelun haastavuudesta: ”Jos olisin urani aikana kuunnellut jokaista kipua ja väsymyksen tunnetta, ei työstäni tanssijana olisi tullut mitään. Joskus kipua ja väsymystä pitää kuitenkin kunnioittaa ja antaa kehon ja mielen palautua. Vain kokemus ja itsetuntemus opettavat lopulta, missä omat rajat menevät. (Tervamäki 2014, 48.)

Jotta omat kokemukset ja itsetuntemus karttuisivat omien rajojen löytymiseksi, olisi niiden parissa työskenneltävä, niistä keskusteltava ja niitä harjoiteltava myös tuntitilanteissa.

Olemme voineet oppia kohtelemaan kehoa kuin konetta, jolloin tärkeintä on saada kaikki irti kehosta. Ajattelutavassa ”keho välineenä” pääasia ovat tulokset, jolloin kehon tuntemukset saatetaan ohittaa. Jos meidän on vaikea hyväksyä kehomme rajoituksia, kehon todellinen tilanne saattaa hämärtyä. Näin saatamme yrittää voimalla jotakin, mikä voisi olla paremmin saavutettavissa toisella, kehon yksilöllisiä edellytyksiä kuuntelevalla tavalla. (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 131.)

Tässä tarvitaan puhdasta tietoa esimerkiksi anatomiasta, fysiologista, sekä kehonhuollon kautta saatua käytännön kokemusta. Nämä eivät aina kuitenkaan riitä, jos tanssin harrastajalla on mielessään kuva tietynlaisista tanssijan kehon ominaisuuksista ja jos oman kehon ominaisuudet ja valmiudet eivät olekaan juuri näitä ihanneominaisuuksia. Silloin seurauksena saattaa olla itseluottamuksen, kehon kunnioituksen ja motivaation laskeminen, jonka seurauksena voi vaakalaudalle pahimmillaan joutua fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia rikkova työskentely tai jopa harrastamisen lopettaminen.

Keskittymisen rakentaminen

Oppilaiden kanssa käydyissä keskusteluissa, lomakkeissa ja omissa havainnoissani tuli esille, että oppilailla ei ollut työkaluja niihin hetkiin, kun keskittyminen syystä tai toisesta karkaili. Näissä tilanteissa saattaa toisinaan toimia opettajan herättelevät sanat, mutta pitkällä aikavälillä se ei anna työkaluja keskittymisen harjoittamiseen. Jokaisella meistä on joskus niitä hetkiä, kun keskittyminen on haastavaa, mutta jos niitä hetkiä on toistuvasti ja vielä samantyylisissä tilanteissa, olisi hyvä lähteä miettimään mahdollisia syitä.

Opetusryhmieni kanssa huomasin, että keskittymistä vaikeuttavien syiden sanominen ääneen saattoi jo itsessään auttaa. Tärkeää on siis itse tiedostaa mitkä asiat vaikeuttavat keskittymistä. Tiedostamisen jälkeen on helpompi hyväksyä vaikeuttavat tekijät ja siten on myös mahdollista lähteä pohtimaan kuinka näitä tekijöitä voisi hiljentää tai kokonaan poistaa.

Keskittyminen tarkoittaa huomion suuntaamista käsillä olevaan tehtävään ja se sisältää kolme osatekijää; kyvyn säilyttää huomio tavoitteen kannalta olennaisessa asiassa, kyvyn sulkea häiriötekijöitä pois ja kyvyn palauttaa tarvittaessa huomio takaisin tehtävään (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 215).  Kun oppilaiden kanssa on selvitetty mitkä asiat vaikuttavat keskittymiseen, olisi hyvä erityisesti vanhempien oppilaiden kanssa käydä myös läpi mistä asioista keskittyminen koostuu. Näin oppilas pystyy ymmärtämään keskittymisen prosessia ja hiljalleen myös huomaamaan näitä lajin avainsanoja ja häiriötekijöitä. Keskittymisen kehittäminen edellyttää siis tietoisuuden oman keskittymisen tavoista jaa laaduista (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 215).

Oma asenne; tunteet ja sisäinen puhe

Keskittymisen, motivoitumisen ja itseluottamuksen takana ovat tunteet. ”Urheilijat tarvitsevat tunteita toimintansa polttoaineeksi: jaksaakseen tavoitella itselleen asettamia päämääriä, kyetäkseen keskittymään herpaantumatta, välttääkseen halunsa luovuttaa ja päästäkseen nauttimaan virtauskokemuksesta eli niin sanotusta flow-tilasta” (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 69).

Yksi tärkeä osa-alue psyykkistä valmennusta on tulla tietoiseksi omista tunteista ja niiden vaikutuksesta suoritustilanteeseen. Tunteet ohjaavat toimintaamme tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän, mutta niillä on iso rooli kokonaisvaltaisessa kehittymisessä.

Tunteiden hyödyllisyys liittyy usein siihen, missä määrin koetut tunteet synnyttävät urheilijassa energiaa: nostavatko ne urheilijan vireystilaa, jolloin keskittyminen ja motivaatio säilyvät ja hänellä on tarpeeksi virtaa saada itsestään kaikki tarvittava irti, vai vievätkö ne liikaa energiaa suoritukseen (Matikka ja Roos-Salmi 2012, 70-71). Tunteiden nimeämistä on mielestäni kannattavaa harjoitella jo lapsien kanssa, mutta erilaisten tunteiden merkitystä suorituksessa on hyvä analysoida vasta vanhempien oppilaiden kanssa. Tässä kuitenkin tärkeintä on jälleen tulla tietoiseksi omista tunteista ja sitä kautta niiden vaikutuksesta omaan työskentelyyn.

Tunteisiin liittyy myös vahvasti sisäinen puhe, sillä tunteiden taustalla ovat ajatukset. Mentaalisen valmentamisen pohja onkin se, että ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja toisaalta sisällämme heräävät tunteet ohjaavat havaintojamme sekä muokkaavat käsitystämme tilanteesta (Matikka ja Roosa-Salmi 2012, 89). Sisäisellä puheella on vaikutusta omaan psyykkiseen hyvinvointiin, mielialaan ja suorituksiin ja se voi kohentaa motivaatiota ja keskittymiskykyä, parantaa vireystilaa sekä kannustaa itseään. Huonossa tapauksessa kielteinen sisäinen puhe kuitenkin heikentää kaikkia edellä mainittuja. Sisäinen puhe on siis tehokkainta silloin, kun sen myönteistä, mutta realistista ja ytimekästä. (Tervamäki 2014, 37.)

Oma asenne koostuu siis osaltaan tunteista ja sisäisestä puheesta, joilla on vahva side mm. keskittymiseen. Olisi siis rakentavaa lähteä tutkimaan näitä osa-alueita, jos asenteen kanssa on työstettävää. Helposti todetaan vain, että jollakin oppilaalla on hyvä tai huono asenne, mutta mitä se tarkoittaa? Todellisuudessa asenteen takana on paljon erilaisia tekijöitä, eikä kyse ole siis pelkästään motivaatiosta, sinnikkyydestä tai laiskuudesta. Nämä vain niitä heijastumia, joihin vaikuttavat monet muut tekijät. Oma asenteemme on kuitenkin meidän ehkä se tärkein työkalu. Sen vuoksi sen tarkasteluun, tutkimiseen ja ymmärtämiseen olisi hyvä käyttää aikaa myös tanssitunneilla.

Rentoutuminen

Lopuksi kirjoitan rentoutumisesta, yhdestä psyykkisen valmennuksen menetelmästä, jota on toki hyödynnetty tanssinopetuksessakin, mutta jonka merkitys on avautunut itselleni sekä oppilaana, että opettajana saatujen kokemusten kautta. Se on minulle ehkä yksi tärkeimmistä työkaluista, sillä sen kautta olen pystynyt prosessoimaan mm. epävarmuutta, keskittymistä ja omaa asennetta. Olen myös koittanut saada sen osaksi jokaista tanssituntia, mutta vielä on mahdotonta sanoa luotettavasti sen vaikutuksista oppilaisiin.

USA:ssa saadut tutkimustulokset osoittavat, että pelkkä rentoutuminen saa aikaan oppimisessa myönteisiä tuloksia (Kauppila 2010, 83). Rentoutuminen on tärkeää lihaksille, jotka joutuvat treeneissä todella koville, mutta suuri merkitys sillä on myös hermoston ja psyyken palautumisen kannalta. Rentoutuminen nostaa psyykkisen energian tasoa, parantaa keskittymiskykyä, rauhoittaa tunteita, lisää itsetuntemusta, luovuutta ja mielikuvitusta sekä vähentää häiritseviä jännitystiloja. (Tervamäki 2014,51.)

Rentoutusharjoitteet sopivat mielestäni hyvin erilaisiin tilanteisiin, mutta tietysti tässä täytyy opettajana tunnustella minkälaisesta harjoituksesta on milloinkin eniten hyötyä. Itselleni suurin oivallus on kuitenkin ollut hyödyntää lyhyitä rentoutumisharjoituksia keskellä tuntia, jos oppilaiden aivot alkavat käydä ylikierroksilla kaikesta liikemateriaalista ja informaatiosta. Silloin lyhyt rentoutus, esimerkiksi hetken aikaa oman hengityksen kuuntelu, saattaa tehdä erittäin hyvää ajatellen oppilaan valmiuksia vastaanottaa lopputunnin sisältöä.

Osa käydyistä teemoista on psyykkisiä taitoja, joita olisi hyvä opettajana tarkastella, sekä psyykkisen valmennuksen menetelmiä, joita voisi oppilaiden kanssa hyödyntää ja niiden tarkoitusta ja merkitystä avata. Mitä enemmän tätä aihealuetta olen tarkastellut, sitä enemmän näen psyykkisen valmennuksen olevan yksi hieno, merkittävä ja konkreettinen työkalu tanssinopettajille, jotta tanssitunnit tukisivat yhä enemmän oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, hyvinvointia ja kasvua.

Kirjoittaja: Mia Rantala 2016, Savonia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet:

Forssell, C. 2014. Huipulle! Henkinen valmentautuminen urheilussa. Helsinki: Tietosanoma Oy.

Helander, K. ja Vilén, S. 2015. Onnellinen urheilija – Lapsen kasvu urheilijaksi. Helsinki: Readme.fi.

Kauppila, R. 2010. Mielen voima – Suggestiot opetuksessa ja ohjauksessa. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lintunen, T., Orava, M. ja Haarala, S. 1997. Mitä on valmennuksen psykologia? Liikunta ja tiede 3, 15-17.

Matikka, L. ja Roos-Salmi, M. (toim.) 2012. Urheilupsykologian perusteet. Tampere: Liikuntatieteellinen seura.

Tervamäki, M. 2014. Minnan metodit. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti