Sopivaa soitettavaa

Kirjasto ja kaupat pursuavat nuotteja, etydivihkoja, soitonoppaita ja kamarimusiikkia. Opettajan tulisi löytää tästä musiikkitulvasta sopivaa soitettavaa jokaiselle oppilaalleen. Kehittävää, monipuolista ja vieläpä mukavaakin. Mistä opettaja sitten löytää materiaalia soitonopettamiseen?

Kouluissa oppilaille jaetaan oppikirjat, samanlaiset koko luokalle. Soitonopettajakin voisi opettaa kaikkia oppilaitaan samaa materiaalia käyttäen, mutta silloin oppilaan omat tavoitteet jäisivät helposti varjoon. Soitonopettajan on siis koottava oppilailleen nuotteja, mistä parhaiten löytää.

Valmiita soitonoppaita on, mutta ainakin saksofonikoulujen valikoima on melko suppea. Osa soitonoppaista on tyyliltään yksipuolisia, jolloin opettajan on etsittävä vihkon oheen täydentävää ohjelmistoa. Jotkut opettavat mielellään samanaikaisesti useammasta soittovihkosta, joista valikoidaan parhaiten sopivat ja hyödylliset kappaleet.

Joskus omasta soitonoppaasta ei löydykään oppilaan tarpeeseen sopivia harjoituksia tai tiettyyn aiheeseen liittyviä harjoituksia ei ole tarpeeksi. Oppilas ei ehkä pidäkään opettajan ehdottamien tiettyä asiaa harjoittavien kappaleiden tyylistä, vaan haluaa soittaa jotain muuta. Tällöin opettajan olisi hyvä etsiä vaihtoehtoisia kappaleita ko. asian oppimiseksi, ettei oppilaan motivaatio lopahda. Nuottivihkojen määrä on valtava ja muutaman tietynlaisen kappaleen etsiminen voi tuntua toivottomalta.

Oppilaan omat tavoitteet ovat avainasemassa ohjelmistoa suunniteltaessa. Wahlström (2008, 73-77) esittelee opinnäytetyössään oppilaslähtöisen ohjelmistonvalinnan: kyseessä olleet oppilaat toivat itse tunnille sitä musiikkia, mitä halusivat oppia. Tämä piti motivaatiota yllä ja soittamisen mielekkäänä. Tällainen toimintatapa vaatii paljon oma-aloitteisuutta oppilaalta ja opettajalta hyvää sopeutumiskykyä oppilaan valintoihin. Opettajan on mahdollisesti laajennettava musiikintuntemustaan, jotta hän voisi opettaa oppilailleen mieluisaa musiikkia (Wahlström 2008, 76).

Ainakaan omat oppilaani eivät ole kovin innokkaina etsimässä itse omaa ohjelmistoaan, mutta osaavat monesti ehdottaa esimerkiksi jotain elokuvaa tai ohjelmaa johon liittyvää musiikkia he mielellään soittaisivat. Jos oppilas on tällaista pyytänyt, olen mahdollisuuksien mukaan etsinyt tai itse kirjoittanut nuoteille oppilaan toivomaa musiikkia, jotta päästäisiin soittamaan oppilaalle mieleistä musiikkia. Oppilaiden yksilölliset tavoitteet ja oppimistavat pitäisi joka tapauksessa ottaa huomioon, koska kaikkien opettaminen samoilla nuoteilla ei tuottane parasta tulosta.

Vastuu valinnoissa

Ohjelmistovalinnat ovat uskomattoman tärkeä osa opettajan työtä ja siinä on todella suuri vastuu. Tätä ei saisi opettaja työssään unohtaa. Soittoharrastus voi käydä epämieluisaksi, jos noudatetaan vain opettajan suunnitelmaa tai suunnittelu epäonnistuu muutoin. ”Kahta lopettajaa lukuunottamatta kaikki opintonsa lopettaneet olivat kokeneet ohjelmistovalinnan jossain suhteessa epäonnistuneeksi” Tuovila (2003, 176) toteaa tutkimuksessaan.

Nuotteja on kyllä paljon, mutta jollei opettaja tiedä tarkalleen, mitä kappaletta etsiä, on vaikea löytää. Soitonopettajilla on käsittääkseni melko vähän valmiita työkaluja oppilaidensa ohjelmiston kokoamiseen. Jotkut opettajat ovat koonneet itse oman ohjelmistoluettelonsa eri lähteistä, oman kokemuksen perusteella. Osa kirjoittelee oppilailleen itse säveltämiään pikkukappaleita varsinkin soitonopiskelun alkuvaiheessa. Itse sävelletyissä kappaleissa opettaja voi ottaa parhaiten huomioon oppilaan tason ja uuden harjoiteltavan asian, sillä hän voi muokata kappaletta miten mielii. Tässä ei kuitenkaan ole ratkaisua koko ohjelmiston kokoamiseen. Useimmiten opettaja ei voi säveltää koko ohjelmistoa kaikille oppilailleen, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä. Alkeiden jälkeen on joka tapauksessa siirryttävä soittamaan myös jo olemassa olevaa ohjelmistoa.

Yksi yhteinen useimpien tuntema lähde valmiille ohjelmistoluetteloille on Suomen musiikkioppilaitosten liiton nettisivut. Suomen musiikkioppilaitosten liiton sivuilta löytyy ohjelmistoluetteloita (Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet n.d.), jotka on kasattu tasosuorituksia ajatellen. Näissä luetteloissa kappaleet on jaoteltu ensin tason mukaan ja lisäksi osastoihin: 1. etydit ja koulut 2. sävellykset 3. kamarimusiikki.

Pidemmälle mentäessä sävellykset on jaoteltu laajamuotoisiin ja pienimuotoisiin sävellyksiin. Jaottelu on hieman erilainen eri instrumenteissa, mutta samantyylinen. Tämä jaottelu on totuudenmukainen ja selkeä, mutta ei toimi ainoana oikeana ohjelmiston lähteenä. Jaottelu toimii omalla paikallaan eli tasosuoritusohjelmistojen ohjenuorana.

Oppilaille ymmärrettävää puhetta

Miten ohjelmistoa sitten pitäisi jaotella? Jos oppilaalle annetaan mahdollisuus vaikuttaa omaan ohjelmistoonsa, kappaleet olisi hyvä lajitella tunnelmien mukaan. ”Iloinen”, ”surullinen”, ”reipas” tai ”jännittävä” ovat lapsille ymmärrettäviä termejä. Tällöin opettaja voi kysyä myös nuoren oppilaan mielipidettä ohjelmistoa suunniteltaessa.

Tyylikausien mukaan jaottelu alkeisohjelmistossa ei ole mielestäni niinkään tarpeellista. Ensinnäkin kaikki alkeiskappaleet eivät kuulu mihinkään varsinaiseen tyylilajiin ja toisekseen tyylilajit ovat aloittaville oppilaille vielä jokseenkin kaukaisia ja tuntemattomia käsitteitä. Tuovilan (2003, 123) mukaan lapset kutsuivat vanhempaa (ei nykymusiikkia) taidemusiikkia tyylistä riippumatta klassiseksi musiikiksi. Kokemukseni mukaan ainakin vielä n. 14-vuotias oppilas on kiinnostuneempi kappaleen temposta ja tunnelmasta kuin säveltäjästä tai aikakaudesta, sillä viimeksi mainitut eivät ole hänelle kovin merkityksellisiä.

Ohjelmistotietokanta

Kokoan ohjelmistoa oppilailleni kokemuksen kautta. Opettaessa törmää tilanteisiin, joissa toivoisi löytävänsä kivoja kappaleita teknisten asioiden harjoitteluun. Näin oppilas pääsisi ihan huomaamattaan opittavan asian äärelle ja se olisi vielä mukavaakin. Opettajan kannalta olisi ihanteellista, jos ohjelmistoa olisi jaoteltu tunnelmien lisäksi sen mukaan, mitä asiaa kukin kappale tai harjoitus kehittää. Opettajan työkaluna tällainen ohjelmistoluettelo olisi todella hyödyllinen. Jokainen oppilas tarvitsee eri määrän harjoitusta kussakin asiassa, eivätkä soitonoppaat tarjoa tähän tarvittavaa laajaa ja monipuolista ohjelmistoa. Jos opettajalla on valmiina tällainen luettelo, hänen ei tarvitse selata kymmeniä soittovihkoja etsiäkseen muutamaa sopivaa kappaletta oppilaalleen.

Käytännössä toimiva ratkaisu olisi luoda internettiin ohjelmistoluettelo-sivusto. Jos sivusto olisi kaikille avoin, mahdollisimman moni pääsisi hyödyntämään siellä olevaa tietoa opettamisessaan ja opiskelussaan. Sivustolla olisi ensin valittava instrumentti, sen jälkeen taso ja vasta sitten se, mitä varsinaisesti olet etsimässä, esim. ”valssit”. Linkin takaa löytyisi kappaleita, jotka sopivat kuvaukseen ja lisäksi kirjat ja sivunumerot, jotta kappaleet voi löytää nopeasti. Lajittelutapoja tulisi mielestäni olla ainakin kaksi: tunnelmat ja opeteltava asia.

Oppilaalle omatoimiseen ohjelmiston etsimiseen hyödyllistä olisi kappaleiden lajittelu tunnelman mukaan. Monille lapsille ”Mozart” ja ”Bach” eivät sano juuri mitään, mutta ”iloinen” ja ”rauhallinen” kertovat jo paljon. Toki opettajallekin tunnelmittain lajitellut ohjelmistot toimivat työkaluna: opettajan on tunnettava oppilaansa ja tiedettävä, minkä tyylinen musiikki häntä eniten kiinnostaa, iloinen vai surullinen, rauhallinen vai nopeatempoinen.
Lisäksi kappaleiden lajittelu opittavan asian mukaan, esimerkkinä trioli, olisi opettajan työskentelyn kannalta todella hyvä. Tietenkin soittaessa tapahtuu monenlaista oppimista, mutta tarkoitan esimerkiksi tietyn rytmikuvion esiintymistä kappaleessa useampaan kertaan, jolloin kappaleen voi katsoa kehittävän nimenomaan kyseisen rytmin soittamista. Esimerkkejä opittavista asioita ovat eri rytmikuviot, korkeat äänet, kielitys, legato ja isot hypyt eli intervallit.

Jos oppilaalla on vaikeuksia oppia trioli ja käytössä olevan oppikirjan kaikki harjoitukset on jo käyty läpi, tarvitaan kuitenkin lisää ohjelmistoa asian opettamiseen. Ohjelmistonettisivulta opettaja voisi vain etsiä oppilaan tason ja instrumentin mukaan paljon trioleja sisältäviä kappaleita ja valita niistä oppilaalleen sopivimmat. Nykyään opettajan on mentävä kirjastoon, kiskottava hyllystä useita soitonoppaita ja etsittävä niistä selaamalla sopivia harjoitteita, ellei hän ole tehnyt itselleen ohjelmistolistaa tai muista ulkoa, mistä mitäkin löytyy.
Sivuston olisi hyvä olla myös sellainen, että vierailijat voisivat lisätä kappaleita tietokantaan, tällä tavoin kaikkien sivustoa käyttävien tietämys ohjelmistosta laajenisi. Näin se työ, mitä useimmat opettajat tekevät viikoittain olisi kaikkien hyödynnettävissä, eikä sitä tarvitsisi tehdä aina uudestaan ja uudestaan. Kaikkien ohjelmistoluettelot voisivat siis laajentua yhteisellä työpanoksella – jos tällainen sivusto kehitettäisiin.

Opettaja voi lähestyä myös oppilaan musiikkia – eikä vaan toisinpäin

Tuovilan (2003, 121-122) tutkimuksen mukaan soittoa opiskelevat lapset olisivat halunneet soittaa enemmän itse valitsemiaan kappaleita, korvakuulolta improvisoiden ja pop-musiikkia. Lasten mielestä ”ohjatussa opiskelussa keskeisintä näyttäisi olevan aikuisten säveltämän perinteisen nuottiohjelmiston opiskelu” eikä heille muutoin tuttu musiikki. Jos taidemusiikki ei kiinnosta lasta, ainakin osaksi ohjelmistoa olisi hyvä etsiä niitä musiikin tyylejä, jotka häntä kiinnostavat.
Olen sisällyttänyt pitämiini soittotunteihin myös improvisaatiota ja säveltämistä. Improvisaatioita olen opettanut alusta asti, mutta säveltämistä vasta tämän artikkelin kirjoittamisen myötä ja Tuovilan väistökirjaan tutustumisen vuoksi. Monet lapset säveltävät ja improvisoivat mielellään ja se innostaa heitä.
Uskon, että oppilaan itsetuntoa kohottaa se, että hänen omaa kappalettaan soitetaan soittotunnilla ja opettaja (oppilaan silmin mahtava muusikko) soittaa hänen säveltämäänsä kappaletta sekä kehittää siihen säestyksen. Jos oppilaan säveltämät kappaleet ovat opettajan mielestä ”liian helppoja”, se ei saisi olla esteenä niiden soittamiselle soittotunneilla. Mielestäni helpotkin kappaleet kehittävät, koska silloin voi keskittyä muuhunkin kuin nuottien lukemiseen. Monet oppilaani ovat myös kirjoittaneet itse tekemiään kappaleita nuoteiksi ja tunnilla tarkistetaan, onko nuottikuva sama kuin soitettu kappale. Useimmiten nuotti ja kuulokuva ei ole vastaava ja selvitämmekin asian yhdessä oppilaan kanssa: Soitan sekä nuotti- että kuulokuvan mukaisesti kappaleen ja oppilas selventää, kumpaa hän tarkoitti. Näin tulee samalla opittua teoriaa ja nuotinkirjoitusta, jonka muuten lähes kaikki oppilaat kokevat puuduttavaksi (Tuovila 2003, 177).

Innostavat kappaleet ohjelmistoon

Opettajan on oltava tietoinen ohjelmistovalinnoistaan. Jos kaikki oppilaat soittavat kaikki samat kappaleet opintojensa edetessä, voi ehkä miettiä, onko valinnat tehty ajatellen jokaisen oppilaan omaa opintosuunnitelmaa. Tietenkin on sellaisia klassikkoja, joita lähes jokainen soitonopiskelija haluaa soittaa, mutta muutoin oppilaiden musiikkimaku on luultavasti erittäin kirjava. Oppilaat haluavat soittaa kivoja ja motivoivia kappaleita, meidän täytyy vain ensin löytää ne.

Kirjoittaja: Annemari Survo, Savonia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:

Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet. n.d. Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry (SML). Musiikinopetus.Viitattu 11.5.2015.  http://www.musicedu.fi/fi/musiikinopetus/tasosuoritukset

Tuovila, A. 2003. ”Mä soitan ihan omasta ilosta!” Pitkittäinen tutkimus 7-13-vuotiaiden lasten musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta. Sibelius-Akatemia, DocMus-yksikkö.

Wahlström, K. 2008. Oppilaan oikeat hakusanat: oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden yhteennivoutuminen rytmimusiikin kitaraopetuksessa ja opetussuunnitelman uudistamisessa. Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadia. Opinnäytetyö. Viitattu 11.5.2015
http://www.doria.fi/handle/10024/38445