”SIINÄ OPPII TOSI HYVIN” – TEORIAOPETUKSESTA PIANOTUNNEILLA

Soittotunneilla annettu teoriaopetus parantaa oppimistuloksia sekä lisää oppilaan opiskelumotivaatiota. Pianon käyttö opetuksessa konkretisoi teoria-asiat, ja näin teoria ei jää irralliseksi oppiaineeksi vaan yhdistyy käytäntöön. Yksityisopetuksen ansiosta opetus voidaan myös räätälöidä jokaiselle oppilaalle sopivaan muotoon.

Olen opettanut pianonsoittoa jo useita vuosia, ja minulla on paljon kokemusta myös musiikin teorian ja säveltapailun opettamisesta pianotuntien yhteydessä. Suurimman osan opetusuraani olen työskennellyt kansalaisopistossa, jossa vasta parina viime vuonna on musiikin taiteen perusopetuksen kautta ollut tarjolla myös teoriakursseja. Jonkin verran olen ajan salliessa pitänyt myös yksityisiä piano-oppilaita, joilla ei myöskään ole ollut erillistä teoriaopetusta. Paikkakunnallani on kylläkin jo pitkään ollut mahdollisuus opiskella teoria-aineita, nykyään musiikin perusteita, musiikkiopistossa opiston ulkopuolisena oppilaana, ja osa piano-oppilaistani onkin tehnyt näin. Moni on kuitenkin käynyt vain tenttimässä teoriat musiikkiopistolle, ja minä olen huolehtinut aineiden opettamisesta pianotunneilla. Useimmilla tällaisilla oppilaillani on ollut 30-45 minuutin pituinen pianotunti, ja tänä aikana olemme siis käsitelleet sekä piano-opinnot että teorian ja säveltapailun. Piano on aina ollut pääosassa, ja joillain viikolla emme ole opiskelleet muita aineita ollenkaan. Useimmiten teorialle ja säveltapailulle on jäänyt pianotunnin pituudesta riippuen korkeintaan 5-10 minuuttia. Teoria on tosin aina ollut jossain määrin läsnä myös piano-opetuksen aikana, koska olen käyttänyt oppilaiden läksykappaleita teoriankin oppimateriaalina.

Olen opettanut tällä tavalla kaikkia perustason teoria- ja säveltapailukursseja ja jossain määrin myös seuraavan tason asioita. Perustason kursseja oppilaistani on tenttinyt noin kymmenen, ja teoria-aineita olen systemaattisesti opettanut vielä parillekymmenelle tenttimättömälle. Näin opettamani oppilaat ovat menestyneet teoriatenteissä erinomaisesti, ja monen tenttipaperi on ollut jopa täysin virheetön. Koska oppilaideni tenttitulokset ovat olleet niin hyviä verrattuna moniin sellaisiin, jotka ovat opiskelleet teoria-aineita erillisenä oppiaineena 45-75 minuuttia viikossa, aloin miettiä, mistä heidän hyvä menestyksensä johtuu. Tässä artikkelissa aionkin käsitellä niitä musiikin teorian opetukseen ja oppimiseen liittyviä seikkoja, joiden arvelen olevan tähän syynä.

Soitonopetukseen integroitu teoriaopetus

Kuten Ilomäki ja Holkkola (2013, 206-207) painottavat, vuoden 2002 Taiteen opetussuunnitelman perusteissa (TPOPS 2002) kannustetaan oppiaineiden integrointiin. Musiikinopetuksessa tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että teoria pyritään yhdistämään elävään musiikkiin, ja ideana on toiminnallisuus, ei vain tunnistaminen ja tehtävien tekeminen. On erittäin hyvä asia, jos kaikkea teoriaan liittyvää asiaa lähestytään toiminnan kautta sen sijaan, että teorian oppiminen sidottaisiin tehtävätyyppeihin, joissa oppilaalta odotetaan vain ’oikeiden’ ratkaisujen tuottamista (mts. 220). Jurvanen (2005, 7) huomauttaa, että sekä soittotunneilla että musiikin perusteiden tunneilla opitaan muusikon taitoja, jotka koskevat myös soittamista – kyse on siis samasta asiasta, ja tämän pitäisi olla selvää myös oppilaille. Asia ei kuitenkaan aina ole näin, ja esimerkiksi Lappalainen (2002, 3) kertoo, että hän ei lapsena lainkaan käsittänyt soittotuntien ja teoriatuntien yhteyttä toisiinsa. Hän on edelleen huolestunut siitä, kuinka irrallaan soitto-opinnoista teoria usein on – tilanne saattaa olla jopa niin vakava, että oppilas ei osaa yhdistää samoja ilmiöitä toisiinsa, jos ne on esitetty erillisillä soitto- ja teoriatunneilla (mts. 49). Näin teoria saattaa jäädä irralliseksi termien ja nuottien pyörittelyksi, ja symbolit eivät siis pääse yhdistymään oppilaan toiminnalliseen kokemusmaailmaan (Ilomäki & Holkkola 2013, 212).

Kaikki tämä puhuu vahvasti sen puolesta, että teoriaopetuksen integrointi soittotunneille on erittäin hyvä ja monin tavoin toimiva idea, ei vähiten juuri siitä syystä, että soittotunneilla teorian oppiminen yhdistyy jatkuvasti toiminnallisuuteen. Teoria on koko ajan läsnä myös varsinaisessa piano-opetuksessa – oppilaan läksykappaleista etsitään selventäviä teoriaesimerkkejä ja niitä sitten myös soitetaan ja kuunnellaan. Ilomäki & Holkkola (mts. 208) huomauttavat, että perinteisillä teoria- tai musiikin perusteiden tunneilla käsitellään yleensä musiikkia, joka on paljonkin yksinkertaisempaa kuin oppilaiden läksykappaleet. Kun oppilaan omia soittokappaleita käytetään myös teoriaopetuksen materiaalina, soittaminen ja teorian oppiminen yhdistyvät ihanteellisella tavalla. Kappaleista voi tunnistaa esimerkiksi melodisia ja soinnullisia intervalleja, nuottien nimiä ja oktaavialoja, sointuja, sävellajeja ja niin edelleen. Kun kappale on oppilaalle tuttu, myös siihen liittyvät teoria-asiat konkretisoituvat ja tulevat osaksi musiikkia eivätkä jää vain teoriatuntien yhteyteen. Jos läksykappaleita käytetään jatkuvasti teorian oppimateriaalina, vähitellen oppilas alkaa itsekin katsoa uusia kappaleita myös teorian näkökulmasta. Näin asiat sekä selvenevät entisestään että myös jäävät paremmin hänen muistiinsa. Onhan aivan eri asia huomata läksykappaleessa esimerkiksi ylinouseva kolmisointu kuin oppia se vain ’paperilla’ ilman kuulo- ja tuntoaistimusta.

Myös musiikillisten rakenteiden opetuksessa on tietenkin hyvä käyttää esimerkkeinä oppilaan läksykappaleita. Kun sitäkin kerrataan tarpeeksi usein, oppilas oppii piankin tunnistamaan rakenteellisia seikkoja itse ja suunnittelemaan esimerkiksi crescendoja ja diminuendoja niiden mukaan. Läksykappaleiden lisäksi olen käyttänyt teoriaopetusmateriaalina itse tekemiäni melko perinteisiä kirjallisia tehtäviä, joita teen usein kotona etukäteen, joskus myös pikaisesti tunnilla oppilaan läksymonisteen kääntöpuolelle. Tentteihin valmistautuessa olemme käyttäneet myös teorian oppikirjoista löytyviä harjoituskokeita ja muuta kirjallista materiaalia. Tehtävien tekemiseen tunneilla ei kuitenkaan jää paljon aikaa, vaan valtaosa teoria-asioista opitaan keskustelemalla, kokeilemalla ja erityisesti koskettimien avulla.

Koskettimet ja kuuntelu

Soittotunneilla tapahtuvassa teoriaopetuksessa soitin on koko ajan käytettävissä ja kaikkia asioita tarkastellaan myös kuuloaistimuksen kautta. Näin asiat yhdistyvät heti myös käytäntöön, mikä tehostaa oppimista. Yksi tärkeimmistä syistä, miksi teorian oppiminen pianotunneilla todella toimii, on itse piano. Koskettimet ovat jatkuvasti oppilaan edessä, ja kaikkia teoriaan liittyviä asioita tutkitaan myös soittamalla. Koskettimet ovatkin ”havainnollisuudessaan erinomainen väline rakennettaessa siltaa musiikin perusperiaatteista käytäntöön” (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2003, 41.) Esimerkiksi intervalleja opetettaessa opettajan on helppo näyttää oppilaalle, mitä tarkoittavat vaikkapa pieni ja suuri terssi – oppilas näkee konkreettisesti, että välimatka koskettimien välillä on toisessa pienempi, toisessa suurempi. Koska piano on tilanteessa läsnä koko ajan, ja oppilas tekee myös kaikki kirjalliset tehtävät pianon ääressä, hän oppii alusta lähtien myös kuulemaan, miltä esimerkiksi erilaiset intervallit kuulostavat. Tämä auttaa häntä myös säveltapailussa, ja tässä metodissa teoria ja säveltapailu limittyvätkin osittain. Myös muun muassa kolmisointutyyppien opetuksessa ja oppimisessa koskettimisto on korvaamattoman tärkeä apuväline, koska se auttaa oppilasta sekä oppimaan sointujen rakenteen konkreettisemmin että alusta asti tunnistamaan soinnut myös kuulon perusteella.

Ilomäki ja Holkkola (2013, 212) painottavat, että oppilas on hyvä kohdata yhteisen toiminnan ja musisoinnin kautta, ja tämä toteutuu hyvin selvästi soittotunneilla. Esimerkkinä he mainitsevat transponoinnin ja huomauttavat, että sävelmien transponointi soittamalla voi selventää asian oppilaalle paljon konkreettisemmin kuin vain notaation kautta esitetyt selvitykset koko- ja puoliaskelten vaikutuksesta etumerkintöihin. Omien oppilaideni kanssa olemme myös harrastaneet tunneilla sekä kirjallista että koskettimiston mahdollistamaa korvakuulolta tehtyä transponointia, ja olen itsekin huomannut asian valaistuvan oppilaalle aivan eri tavalla, jos hän saa kokeilla molempia tapoja.

Yksityisopetuksen etuja

Yksi syy teoriaoppilaideni hyvään menestykseen on varmaankin ollut se yksinkertainen tosiasia, että he ovat saaneet yksityisopetusta. Onhan niin, että ryhmäopetuksessa on aina joku, joka ei heti ymmärrä jotain asiaa, mutta ei sitten kuitenkaan viitsi tai uskalla kysyä siitä opettajalta. Näin tuo asia jääkin epäselväksi ja melko varmasti vaikuttaa myöhemmin negatiivisesti myös jonkin muun teoria-asian ymmärtämiseen. Yksityisopetuksessa epäselvyyksiä ei kuitenkaan voi jäädä, sillä opettaja ei voi olla huomaamatta, jos oppilas ei ymmärrä jotain asiaa, ja sitä sitten käsitellään kunnes asia valaistuu hänelle.

Partin, Westerlundin ja Björckin (2013, 67) mukaan O’Neill (2012) korostaa, että on hyvä ottaa huomioon se, että eri oppilaat oppivat eri tavoin, ja jos opettaja toimii luovasti kunkin oppijan tarpeiden mukaan, hän myös ennakoi ja estää kielteisten kokemusten syntymistä. Koska pianotunnilla on kulloinkin vain yksi oppilas, opettajan on mahdollista testata eri selitys- ja opetustapoja, kunnes löytää sen, mikä soveltuu parhaiten juuri kyseiselle oppilaalle. Näin opetus voidaan räätälöidä yksilölliseksi ja jokaiselle oppilaalle sopivaksi. Tunneilla pystytään myös keskittymään niihin asioihin, missä oppilas todella tarvitsee harjoitusta, ja hänelle helpommat asiat voidaan sivuuttaa nopeammin. Myös oppilaan kynnys kysyä asioista opettajalta on yleensä matalampi kun läsnä ei ole muita oppilaita, ja tämäkin vaikuttaa positiivisesti oppimiskokemukseen. Partti, Westerlund ja Björck (mts. 66-67) puolustavatkin sellaisten oppimisympäristöjen rakentamista, jotka kannattelevat eritasoisia oppilaita ja tarjoavat erityyppisiä osallistumisen mahdollisuuksia, ja mielestäni tämä toteutuu pianotunneilla tapahtuvassa teoriaopetuksessa.

Olen myös itse kehittänyt joitain omia menetelmiä, joiden avulla hankalat teoria-asiat saattavat selvitä oppilaille helpommin. Kävin itse pienenä musiikkiopiston teoriatunneilla ja koin, että opetus oli liian teoreettista. Opettaja ikään kuin oletti, että tiesimme monia asioita jo ennalta, eikä siis selittänyt niitä tarpeeksi perinpohjaisesti. Niinpä en oppinut ymmärtämään asioita kunnolla, mistä johtuen jouduin esimerkiksi arvailemaan tenteissä. Myöhemmin tulin itse kehittäneeksi tehtävienratkaisukeinoja ja tekniikoita, jotka auttoivat minua itseäni asioiden ymmärtämisessä – esimerkkinä voisin mainita intervallien opettelun sävellajeista riippumatta vain puolisävelaskeleita laskien. Ymmärrän siis hyvin, kuinka hämärältä teoria saattaa lapsen mielestä vaikuttaa. Omien huonojen oppimiskokemusteni takia pyrin vahvasti siihen, että oppilaat oppisivat asteittain ymmärtämään asiat mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, ja yksityisopetuksen ansiosta tämä on ollut mahdollista.

Vaikka tunneilla edetään pienin askelin, ei kestä kauankaan ennenkuin kaikki perusasiat on käsitelty. Esimerkkinä voisin mainita oppilaan, jonka kanssa kävimme läpi puhtaat, suuret, pienet, ylinousevat ja vähennetyt intervallit kahdella peräkkäisellä pianotunnilla käyttäen mainitsemaani puolisävelaskelsysteemiä; aikaa tähän kului yhteensä kymmenisen minuuttia. Kolmannella tunnilla oppilas osasi jo vastata virheettömästi kaikkiin intervallikysymyksiin, ja niinpä siirryimme seuraavaan asiaan – myöhemmin tosin käsittelimme vielä intervallien yhteyden sävellajeihin. Kun kaikki asiat on käyty kertaalleen läpi tähän tapaan, loppuvuosi voidaan käyttää vain asioiden kertaamiseen, ja joka tunnilla ei tarvitse pitää erillistä teoriaosuutta ollenkaan. Teoriaopetus siis todella toimii näissä oloissa erinomaisesti eikä syö liikaa aikaa piano-opetukselta.

Rohkaisevaa palautetta oppilailta

Pyysin tätä artikkelia varten myös oppilaitani laittamaan paperille ajatuksiaan ja kokemuksiaan teoriaopetuksesta pianotunneilla. Kommentit olivat melkein pelkästään positiivisia, ja menetelmää pidettiin hyvin toimivana. Moni sanoi pitävänsä siitä paljon, ja otsikossakin mainittu ”siinä oppii tosi hyvin” oli erään oppilaan mielipide. Yhtenä hyvänä puolena pidettiin sitä, että opettaja on tuttu – eräs oli maininnut tämän vastauksessaan jopa kahteen kertaan. Tämä tukee Kososen (1999) väitettä, että teoriaopettaja jää usein oppilaille kaukaisemmaksi kuin soitonopettaja, mikä saattaa vaikuttaa negatiivisesti oppimismotivaatioon (Lappalainen 2002, 23-24 https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/…/hlappala.pdf?…1). Hyväksi asiaksi mainittiin myös se, että tunnilla ei ole muita oppilaita, ja siksi uskaltaa hyvin kysyä neuvoa jos ei ymmärrä.

Oppilaiden mukaan teoriaopetus pianotunneilla tukee soittotaitoa, ja opetus jää siinä myös hyvin mieleen. Erään oppilaan mielestä käytännönläheisyys oli tärkeää – pianotunneilla teoria-asioita pystyy helposti havainnollistamaan erilaisilla esimerkeillä, kun piano on koko ajan käytettävissä.  Opettaja voi myös heti antaa palautetta ja neuvoja eri tavalla kuin ryhmässä. Hyvänä puolena pidettiin myös sitä, että pianotunneilla uutta teoria-asiaa tulee aina vain vähän kerrallaan, joten sen ehtii sisäistää hyvin ennen uuteen asiaan menemistä. Hyödyllisenä pidettiin myös sitä, että kun uudesta kappaleesta käydään tunnilla läpi teoria-asiat, niin oppilas ymmärtää, miten ne toteutuvat käytännössä.

Opetuksen yksilöllisyyttä pidettiin myös erittäin hyvänä asiana. Erityisesti yhdelle oppilaalle, joka oli käynyt myös musiikkiopiston teoriatunneilla, yksilöllisyys oli pianotunneilla tapahtuvan teoriaopetuksen selvästi suurin etu. Koska opetus on henkilökohtaista, ongelmallisimpiin asioihin voi paneutua paremmin, kun taas ryhmätunneilla ei hänen mukaansa välttämättä tule edes esille, mikä on itselle erityisen vaikeaa. Ryhmätunneilla vaikeat asiat joko osasi tai ei, ja sitten oli jo pakko mennä eteenpäin ryhmän tahdissa. Tälle oppilaalle jotkut asiat olivat ryhmätunneilla liian helppoja, ja joissakin taas ei tuntunut olevan ”mitään järkeä”. Pianotunneilla tätä ongelmaa ei ollut, vaan asiat käsiteltiin hänelle sopivassa tahdissa, ja näistä syistä hän sanoi pitävänsä enemmän tällaisesta teoriaopetuksesta.

Soitonopetukseen integroidun teoriaopetuksen huonoja puolia vastauksissa oli mainittu vain yksi. Edellämainittu oppilas kirjoitti myös, että teoriaan pianotunneilla käytetty aika on poissa pianonsoiton opetuksesta, kun teoriaa voisi opiskella myös musiikkiopistossa. Tämä on tietenkin aivan totta, ja tämä onkin varmasti tällaisen opetustavan suurin vaara ja haittapuoli. On tärkeää, että opettaja huolehtii siitä, että instrumenttiopetus on tunneilla kuitenkin aina etusijalla, ja näin olen yrittänyt myös toimia. Yleisesti ottaen myös oppilailta saamani palautteen mukaan teoriaopetus soittotunneilla on hyvä ja toimiva idea, jota voin kokemusteni perusteella suositella kaikille piano-opettajille.

Kirjoittaja: Minna-Liisa Kaattari 2015, Centria ammattikorkeakoulu.

Lähteet:

Ilomäki, L. & Holkkola, M. 2013. Musiikin perusteet ja muuttuva oppimiskäsitys. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen, H. M. & Westerlund, H. (toim.) 2013. Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä. Juva: PS-kustannus.

Jurvanen, H. 2005. Musiikinteoriaa vai käytäntöä. Musiikin perusteiden opettajien näkemyksiä aineensa kehityssuunnasta. Tutkielma. Sibelius-akatemia, musiikkikasvatuksen osasto, musiikkikasvatuksen koulutusohjelma. Viitattu 27.9.2014. ethesis.siba.fi/ethesis/files/nbnfife20051778.pdf

Lappalainen, H. 2002. Toiminnallista teoriaa. Haastattelututkimus musiikinteorian ja säveltapailun elämyksellisistä opetustavoista. Opinnäytetyö. Jyväskylän yliopisto, musiikkitieteen laitos. Viitattu 12.10.2014.           https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/…/hlappala.pdf?…1

Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003. Oppimisympäristöt. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003 (toim.). Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Vantaa: WSOY.

Partti, H., Westerlund, H. & Björck, C. 2013. Oppimiskäsitykset reflektiivisen musiikkikasvattajan toiminnan ohjaajina. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen H. M. & Westerlund, H. (toim.) 2013. Musiikkikasvattaja. Kohti reflektiivistä käytäntöä. Juva: PS-kustannus.

1 kommentti

  1. Hyvä artikkeli. Tässä oli ihan samoja juttuja joita olen itsekin kohdannut musiikinopiskelussa, ja miettinyt,että miksi tämäkin homma tehdään näin pöljästi.

    Soitin siis pienenä poikana oboeta musiikkiopistossa.Hommaan kuului yksityistunnit,orkesteri ja teoriatunnit.Kaikki tunnit pidettiin eri rakennuksissa eri puolella kaupunkia.Sen vielä ymmärsin että soittotunnit ja orkesteri liittyvät vahvasti yhteen,mutta siitä teoriasta en tajunnut yhtään mitään.Missään vaiheessa opiskelua minulle ei selvinnyt,että miten tämän teorian opiskelun on tarkoitus tukea tätä soittohommaa?Teoriatunnit eivät kertakaikkiaan liittyneet millään tavalla soittotunteihin.

    Niin että tuo samojen biisien, ja samojen asioiden tsekkailu soitto- ja teoriatunneilla on mielestäni erinomaisen järkevä ajatus.Ihan varmasti tuottaa hyvää tulosta. Kunpa vaan useammat opettajat tajuais tän jutun…

    Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän noista itse kehittämistänne menetelmistä. Tuossahan oli lyhyesti tuosta puolisävelaskelien laskemisesta, mutta enemmänkin olisin jaksanut tarinaa tuosta aiheesta. Rupesi juoni muuttumaan jännittäväksi just tuossa kohtaa.

    Mutta tosiaan, oikein hyvä ja selkeä artikkeli oli tämä.Kiitoksia paljon

Jätä kommentti