Säveltämisen puolesta

Artikkelissani käsittelen oman musiikin luomisen merkitystä kokonaisvaltaisen muusikkouden kehityksessä. Etsin myös vastauksia kysymyksiin, voiko säveltämistä opettaa, ja miten. Aiheen taustoittamiseksi pohdin säveltämisen luonnetta luovana toimintana.

Säveltämisen käsitteestä

Säveltämisellä viitataan useassa kielessä ennalta määrättyjen elementtien sommitteluun, komponointiin (vrt. engl. compose). Ervastin, Muhosen ja Tikkasen (2013, 251) mukaan Paynter (1982) ja Seinälä (1994) kuvaavat säveltämistä musiikilliseksi ongelmanratkaisuksi erilaisten äänien, aiheiden ja äänitapahtumien etsimiseksi ja järjestämiseksi.

Suomen kielessä nykyään käytetty sana säveltää on suhteellisen uusi. Säveltäminen on alun perin merkinnyt laulamista, ääntämistä, huutamista, kiljumista, rähisemistä ja riitelemistä. (Meri 1982.) Kieliasun perusteella sanan nykyisen merkityksen voisi ajatella ilmaisevan, että kun sävelletään, puetaan jotakin sävelten muotoon. Edelleen Ervastin ym. (2013, 251) mukaan Margaret Barrett (1998, 12) määritteleekin säveltämisen osuvasti ”äänillä tai äänelliseksi ajatteluksi”.

Erityisesti musiikkikasvatuksen alueella käytetään termin säveltäminen rinnalla musiikillisen keksinnän käsitettä, joka synnyttää positiivista assosiaatiota mielikuvitukseen ja luovaan leikkiin (Ervasti ym. 2013, Paynteriin 1982, 93-94 ja  Seinälään 1994, viitaten).

Mitä kaikkea voidaan käytännössä kutsua säveltämiseksi tai sävellykseksi?

Säveltämisen käsitettä voidaan käyttää sekä suppeassa että laajassa merkityksessä. ”Suppeassa merkityksessä korostuu säveltäjyysmyytti ja korkealaatuinen tuotos.” Laajassa mielessä säveltämisenä voidaan pitää mitä tahansa musiikillista keksintää sisältävää toimintaa, esimerkiksi improvisaatiota. (Ervasti ym. 2013, Ervastin 2003 mukaan.)

Musiikki on perusluonteeltaan abstraktia. Sävelet ja ympäristön äänet elävät omaa elämäänsä sekä kuulijan että säveltäjän mielessä. Ervasti ym. (2013, 251) viittaavat Seinälään (1994), joiden mukaan Yhdysvaltalainen säveltäjä John Cage on todennut, että ”jokainen kuulija on oikeastaan säveltäjä, valitessaan ympäristöstään ne äänet, joita kuuntelee”. Teoksessaan 4.33 hän tuo kuulijansa tämän ajatuksen äärelle.

 Säveltämisen rooli musiikinopetuksessa

Säveltämisen toteuttaminen formaalin musiikinopetuksen lomassa on kieltämättä haasteellista. Luovaan säveltämisprosessiin heittäytyminen vaatii aikaa ja tietynlaista joustavuutta opetussuunnitelman toteutuksessa.

Uusien musiikin perusopetuksen tasosuoritusohjeiden ja arviointikriteerien perusteella musiikin opiskelua ollaan yhä vahvemmin viemässä kohti käytännön musisointia ja oman musiikin tekemistä. Koska oman musiikin säveltäminen mielestäni tukee kokonaisvaltaisen muusikkouden kehittymistä, haluan nostaa esiin muutamia säveltämisen puolesta puhuvia seikkoja.

Musiikillinen keksintä on lapsille luontaista toimintaa

Ihminen on luova olento jo syntyessään ja luovuutta on vapaimmillaan nähtävissä lapsen jokapäiväisessä toiminnassa, hänen tutkiessaan ympäristöään ja luodessaan merkityksiä kaikelle näkemälleen ja kuulemalleen, esim. sepittämällä loruja tai keksimällä pieniä melodian pätkiä tai lauluja. Leikin kautta lapsi oppii koko ajan uutta.

Säveltäessä oppii ennakoimaan ja tunnistamaan musiikillisia hahmoja ja muotoja

Ojalan ja Väkevän (2013) mukaan Bamberger (1991, 1994) pitää musiikillisten hahmojen ennakoimista perustavampana valmiutena kuin mihinkään yksittäiseen musiikin elementtiin liittyviä taitoja.

Musiikin etenemistä voidaan seurata sekä vaaka- että syvyyssuunnassa. Vaakasuunnassa on nähtävillä musiikin suunta; sen melodinen kaarros, peruspulssi sekä rytmiset tapahtumat, syvyyssuunnassa taas teoksen harmoninen rakenne. Oman tulkintani mukaan nämä kaikki yhtäaikaiset musiikilliset tapahtumat muodostavat yhdessä musiikillisia hahmoja, jotka antavat kokonaiskuvan musiikin luonteesta.

Kuinka näitä musiikillisia hahmoja oppii säveltäessä tunnistamaan? Omaan kokemukseen pohjaava yksi konkreettinen esimerkki voisi olla seuraavan kaltainen. Oletetaan, että säveltäjällä on jokin idea, mahdollisesti kuulokuvankin muodossa, jonka hän haluaa saada nuotinnettua. Joskus musiikillinen kudos saattaa olla sen verran vaikeaselkoista, ettei kaikkia yhtäaikaisia tapahtumia pysty siitä kerralla hahmottamaan. Tästä syystä hän päättää keskittyä yhteen musiikilliseen elementtiin kerrallaan. Lopulta hän saa kuitenkin koko musiikin nuotinnettua ja toteaa sen vastaavan alkuperäistä ideaa/kuulokuvaa riittävän tarkasti. Yhtälailla sävellysprosessi voi lähteä liikkeelle kokeilun kautta yhdestä elementistä (esim. improvisoidusta melodian pätkästä), jonka ympärille musiikillinen hahmo alkaa muodostua.

Kun säveltäjä käy näitä prosesseja toistuvasti läpi, oppii hän vähitellen tunnistamaan paremmin näitä yhtäaikaisia tapahtumia eli musiikillisia hahmoja ja suurempiakin kokonaisuuksia. Tämän valmiuden kehittämisestä on eittämättä hyötyä myös soittamisessa ja laulamisessa.

Oman ohjelmiston säveltäminen tuo soitonopiskeluun mielekkyyttä

Riippumatta siitä, löytyykö säveltäminen erillisenä oppiaineena oppilaitoksen opetussuunnitelmasta, voidaan sitä kokeilla osana muuta opetusta. Spontaanit, tulos- ja suoritustavoitteista vapaat sävellyskokeilut soitonopetuksen tunneilla voivat parhaimmillaan tuoda mukanaan välittömämpää asennoitumista musiikin tekemistä kohtaan. Säveltämisen lomassa saatetaan pysähtyä yhdessä keskustelemaan musiikista ja sen estetiikasta. Nämä keskustelut tuovat samalla oppituntien kulkuun niitä kovin usein kaivattuja pieniä hengähdyshetkiä.

Soittotunneilla vuoropuheluna tapahtuva musiikillinen keksintä voi olla hyvä keino tuoda oppilas lähemmäksi esittämäänsä musiikkia, joka useimmiten on jonkun toisen säveltämää.

Omalle soittimelle ja soittotavalle sopivan musiikin säveltäminen tarjoaa myös mahdollisuuden tutkia oman instrumentin erilaisia sointimahdollisuuksia.

Opettajan ja oppilaan yhteinen luova sävellysprosessi vahvistaa keskinäistä vuorovaikutussuhdetta

Kun vastavuoroisessa sävellysprosessissa etsitään yhdessä ratkaisua musiikillisiin ongelmiin ja pohditaan syntyvän sävellyksen rakennetta, saa opettaja samalla arvokasta tietoa oppilaansa musiikillisesta ajatusmaailmasta.

Onnistunut yhteissäveltämisprosessi vaatii heittäytymiskykyä molemmilta osapuolilta. Tästä syystä se testaakin opettajan ja oppilaan keskinäistä luottamussuhdetta. Avoin ilmapiiri sekä opettajan ennakkoluuloton asenne oman musiikin tekemistä kohtaan voivat kuitenkin saada aremmankin säveltämisestä kiinnostuneen oppilaan rohkaistumaan.

Säveltäminen on hyvä itseilmaisun keino

Eräs oppilas oli kysynyt opettajaltaan miksi ja kenelle pitäisi säveltää. Opettaja vastasi, että säveltämisen voi ajatella tutkimusmatkana omaan sisimpään tavoitteena löytää ”oma ääni”.

Säveltäessä ei tarvitse peilata omaa näkemystä toisten tekemiin tulkintoihin, vaan saa vapaasti olla oman itsensä taiteellinen johtaja. Jollekin säveltäjän rooli voi tästäkin syystä tuntua luontevammalta, kuin esiintyvän muusikon.

Yhteenvetoa ja pohdintaa

Musiikkitunneilla säveltämisestä on havaittu koituneen muitakin hyviä seuraamuksia. Hanna Hakomäen (2007, 21) mukaan säveltämään oppiminen ”on tuonut lapsille lisää rohkeutta, halua ja intoa esiintyä, lisännyt keskittymiskykyä ja vähentänyt haastavaa käyttäytymistä”. Verrattuna valmiin ohjelmiston soittamiseen, äänimateriaaleilla leikkiminen saa soittavilla lapsilla ja nuorilla aikaan toisenlaista kuuntelua (Ilomäki 2013).

Sävellyksen työstämisvaihe on musiikillisten peruselementtien välillä tapahtuvaa jatkuvaa intensiivistä vuoropuhelua. Tästä seurauksena tulee sävellysprosessin aikana myös automaattisesti sisäistäneeksi paljon musiikin teoriatietoutta ikään kuin sivutuotteena, jos kuitenkin esteettisille päämäärille alisteisena.

Säveltäminen on tietysti vain yksi lukuisista musisoinnin muodoista. Kokonaisvaltaisen muusikkouden palapelissä kaikki osa-alueet tukevat hyvin toisiaan. Kunpa vielä aikuisenakin onnistuisi, lasten tapaan, säilyttämään leikkimielisen ja ennakkoluulottoman asenteen kaikenlaista musisointia kohtaan. Olen huomannut, että tekemisen ilo löytyy usein leikin kautta.

Voiko säveltämistä opettaa, miten?

Kaikessa luovassa tekemisessä on tärkeää etsimisen ja löytämisen kokemus. Musiikillista keksintää ei mielestäni voi opettaa, mutta siihen voi ja tuleekin rohkaista ja kannustaa. Opettaja voi antaa työkaluja ja neuvoja säveltämisen tueksi, mutta itse sävellysprosessiin ei tulisi puuttua. Oma ilmaisukieli (”oma ääni”) tulee luonnollisesti kunkin itse löytää. Sitä ei voida pakottaa esiin. Opettaja joutuukin ehkä kysymään itseltään, kuinka ohjaan oppilastani niin, ettei hänen oma kokemuksensa musiikin tekemisestä katoa, ja toisaalta, miten tuen oppilastani parhaiten hänen omissa luovissa pyrkimyksissään.

Säveltämisen ohjaamiseen ei tarvita aiempaa sävellyskokemusta. Koska opetustilanteessa (etenkin ryhmäopetuksessa) opettaja joutuu muutenkin huomioimaan montaa asiaa samanaikaisesti, voi kuitenkin olla avuksi tiedostaa mihin musiikillisessa ohjaamisessa keskittyy. Seuraavassa luettelen muutamia Mirja Karjalainen-Väkevän ja Hanna Nikkasen (2013) nimeämiä ohjaajan rooleja sävellyttämistilanteisiin.

• Mahdollistaja luo kannustavan ilmapiirin ja puitteet sekä tarjoaa säveltämiseen tarvittavan materiaalin.
• Kannustaja hyväksyy oppilaan omat luovat ratkaisut ja antaa jatkuvaa rakentavaa palautetta.
• Mallin antaja opettaa tyylitietämystä ja antaa tarvittaessa oman esimerkin malliksi.
• Taiteellinen tuottaja kokoaa ja nivoo yhteen oppilaiden ideat sekä tarjoaa tarvittaessa sovitusehdotuksia ja muuta apua sävellyksen viimeistelyyn.
• Haastaja rohkaisee kokeilemaan uusia, omintakeisia ja opettajallekin ennen tutkimattomia ratkaisuja.
• Vertaistukija on läsnä ongelmien ilmetessä, auttaa niiden ratkaisussa, tukien jokaisen luovaa prosessia. (Karjalainen-Väkevä, M. & Nikkanen, H. 2013.)

Sekä musiikin perusopetuksessa että soitonopetuksen tunneilla tapahtuvan säveltämisen voi hyvin jakaa useammalle opetuskerralle. Parhaillaan syntyvälle sävellykselle voi tehdä hyvääkin jättää se joksikin aikaa hautumaan. Sen pariin voidaan aina palata myöhemmin, sopivassa välissä.

Tehtävänannossa ja ohjeistuksessa kannattaa panostaa selkeyteen. Liian tarkkaa ja yksityiskohtaista ohjeistusta ennen säveltämään ryhtymistä kannattaa välttää, sillä se voi tukahduttaa luovuutta. Teoriaa painottavat sävellystehtävät ovat tietenkin asia erikseen.

Opetuksen suunnittelussa on hyvä miettiä eriluonteisille lapsille mahdollisesti sopivia työtapoja. Opetuksessa ja opetusmateriaalin valinnassa saa käyttää luovuutta, vaikka myös valmiita, sellaisenaan käyttökelpoisia säveltämisen toimintamalleja, materiaaleja sekä pedagogisia työkaluja on tarjolla yhä lisääntyvässä määrin.

Lapsen kielenkehittyminen tapahtuu kokeilun kautta, yhdistelemällä tuttua materiaalia. Samoin on säveltämisenkin laita. (Ervasti ym. 2013, Katchubiin & Smithiin 2009, 128-129 ja Ervastiin 2011 viitaten.)

Opettajana haluaisin antaa oppilaille kokemuksen siitä, että säveltäminen on helposti lähestyttävää toimintaa, jossa ei ole olemassa oikeata ja väärää lähestymistapaa, vaan jossa jokainen yksilö saa ilmaista itseään vapaasti musiikin kautta.

 Kirjoittaja: Niko Tompuri, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 Lähteet:

Hakomäki, H. 2007. Tarinasäveltämisen taito. Juva: Bookwell.

Ervasti, M., Muhonen, M. & Tikkanen, R. 2013. Säveltämisen monet mahdollisuudet musiikkikasvatuksessa. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen, H. M. & Westerlund, H. (toim.). Musiikkikasvattaja: Kohti reflektiivistä käytäntöä. Juva: Bookwell, 246-291.

Ojala, J. & Väkevä, L. 2013. Säveltäjäksi kasvattaminen. Tampere: Juvenes Print-Suomen Yliopistopaino Oy.