Lapsi lauluoppilaana

Lasten yksilölaulunopetus on usealle laulupedagogille haaste, koska koulutuksessamme keskitytään lähinnä opettamaan aikuisia oppilaita. Mitä lapsen kanssa voi laulutunnilla tehdä ja poikkeaako se aikuisen laulunopetuksesta? Artikkelini käsittelee sitä, kuinka lapselle tulisi opettaa laulutekniikkaa ja mitä lapsen laulunopetuksessa tulee erityisesti ottaa huomioon.

Lapsien laulunopetus näkyy lähinnä kuorolaulussa ja koulun musiikintunneilla. Yksinlauluopetusta saa harvoin musiikkiopistoista ennen 15 vuoden ikää, sillä katsotaan, että ennen murrosikää ei ääntä kannata varsinaisesti harjoituttaa, koska äänielimistö ei ole vielä täysin kehittynyt. 1990-luvulta lähtien nousseen karaokelaulun ja laulukilpailujen suosio on houkutellut ihmisiä hakeutumaan laulutunneille ja nykypäivänä lapsille suunnatut laulukilpailut ja Singstar-karaokepelit ovat tehneet saman lastenkin keskuudessa. (Tenkanen-Lindeman 2014, 7-8.) Laulupedagogit, joiden laulutunneille kuitenkin päätyy alakouluikäisiä oppilaita, joutuvat kohtaamaan haasteita opettamisen suhteen, koska harvassa suomalaisessa korkeakoulussa laulupedagogeja valmennetaan opettamaan lapsia. Itse olen myös usein joutunut pohtimaan, mitä lapsioppilailleni voi laulutunnilla opettaa ja voiko jonkin lauluteknisen osa-alueen harjoittaminen olla vaarallista lapsen äänen kehitykselle.

Laulutekniikan opetus lapsille

Lapsen ja aikuisen äänenmuodostuksen lähtökohdat ovat samat, joten molemmille voi opettaa äänenmuodostuksen perusasioita, joita ovat esimerkiksi lauluasento, hengitys, resonanssi ja artikulaatio. Äänen rekistereissä on sen sijaan eroja lasten ja aikuisten välillä. (Pihkanen 2011, 53.) Jos lapsen ja aikuisen äänenmuodostus perustuu samoille asioille, tuskin laulutekniikan opettamisesta voi olla haittaa lapsen äänelle. Päinvastoin, terve äänenkäyttö tukee lapsen lauluharrastusta ja tekee laulamisesta helpompaa ja miellyttävämpää. Käsittelen seuraavaksi neljää aikaisemmin mainitsemaani laulutekniikan osa-aluetta ja kuinka näiden opetusta voidaan soveltaa lapsioppilaiden kanssa.

Lauluasento
Laulutekniikan opettaminen kannattaa aloittaa perusasioista, joista yksi on lauluasento. Lapsen laulunopetuksessa on hyvä huomioida lapsen fyysinen aktiivisuus ja sitä voi käyttää hyväksi lämmittelyjen ja ääniharjoitusten yhteydessä. Lapset liikkuvat paljon ja heidän liikehdintänsä on usein rentoa ja elastista, joten samaa rentoutta voi hakea hyvää lauluasentoa harjoitellessa. (Tenkanen-Lindeman 2014, 28.) Kehoa voi lämmitellä esimerkiksi imitoimalla uintia, hiihtoa, tai muuta urheiluliikettä. Pääasia on, että lapsen liikehdintä ja tuntuma kehoon pysyisi rentona ja luontevana.

Hengitys
Syvähengitys on äänenkäytön kannalta paras mahdollinen, sillä se on ihmisen luonnollinen hengitystapa ja siinä pallea, rintakehä ja vatsa toimivat tasapainossa keskenään. Pieni lapsi osaa syvähengityksen luonnostaan, mutta alakouluiässä kehon rennot ja joustavat lihakset jännittyvät pitkään paikallaan istumisen seurauksena. Lihasten kiristymisen myötä myös hengitys menettää luontevuutensa ja muuttuu pinnalliseksi. (Tenkanen-Lindeman 2014,11.) Jos lapsen hengitystapa on muuttunut jo pinnalliseksi, sitä voidaan laulutunneilla harjoitella saamaan luonnollisemmaksi ja rennommaksi teettämällä harjoituksia, joissa lapsi oppii havainnoimaan kehoaan ja aistimaan, minne hänen hengityksensä ohjautuu kehossa. Kehon elastisuus ja liikkuvuus kannattaa myös ottaa huomioon hengitysharjoituksissa ja hengitysharjoituksiin voi ottaa mukaan liikettä tehostamaan harjoitusta ja helpottamaan hengityksen paikantamista. Hengitystä ei kuitenkaan kannata ylikorostaa, sillä usein lapset alkavat silloin ajatella hengitystä liikaa ja alkavat hengittää jännittyneesti (Koistinen 2003, 94).

Resonanssi
Resonanssilla, eli kajeilmiöllä on tärkeä osa äänen synnyssä. Värähtelevä ilma kulkee kehomme ontelorakenteisiin ja resonoi niissä, jolloin värähtely alkaa vahvistua. (Koistinen 2003, 52.) Kun hengitys on luonnollista ja rentoa, se kulkee vapaasti koko kehossa avaten resonanssitilaa instrumentissamme ja saa äänemme soimaan. Resonanssin löytämiseksi voi lasten kanssa käyttää erilaisia mielikuvia, jotka auttavat avaamaan resonanssionteloita, esimerkiksi hymyn tunne nostaa poskipäitä ja pehmeää kitalakea, antaen äänelle vapauden soida kasvojen resonanssionteloissa. (Tenkanen-Lindeman 2014, 17.) Tämän kaltaisia mielikuvia käytämme usein myös aikuisten oppilaiden kanssa, mutta lasten kanssa voi heittäytyä lisää mielikuvien vietäväksi ja antaa lasten toimia hyvän mielikuvituksensa avulla. Mielikuvat voivat olla myös leikinomaisia, esimerkiksi erilaisia äänensävyjä voi hakea erilaisilla rooleilla; miltä kuulostaa noita-akan laulu ja miltä taas joulupukin.

Artikulaatio
Artikulaatio tekee laulullemme ja puheellemme merkityksen. Artikulaation kannalta tärkeimmät elimet, pehmeä suulaki, kieli ja huulet, sijaitsevat ääntöväylässä. Ääntöväylä on alue, joka ulottuu äänihuulista huuliin ja sieraimiin. Vaikka laulun ja puheen artikulointi eivät periaatteessa eroa toisistaan, laulaessa täytyy toisinaan tehostaa artikulointia ja muokata vokaalivärejä varsinkin tietyissä äänenkorkeuksissa. (Koistinen 2003, 71-72.) Artikulointi vaikuttaa myös resonanssiin, joten sillä on tärkeä asema äänen soivuuden kannalta (Pihkanen 2011, 40). Usein lapset eivät kuitenkaan avaa tarpeeksi suutaan laulaessa, eivätkä artikuloi tarpeeksi selkeästi (Tenkanen-Lindeman 2014, 15). Artikulaatiota on hyvä opettaa laulutunneilla ja se voi saada heikonkuuloisen laulunkin kuulostamaan vahvemmalta. Eri vokaaleja ja konsonantteja kannattaa harjoitella ääntämään selkeästi ja pyrkiä soittamaan ääntä niiden kautta. Lapset usein pitävät laulujen teksteistä ja artikuloinnin harjoittamisen voi aloittaa esimerkiksi lukemalla laulun sanat ensin. Mitä hauskemmat ja mielenkiintoisemmat sanat laulussa on, sitä helpommin lapsi pystyy heittäytymään mukaan tarinan kerrontaan. Lasta voi pyytää lausumaan myös tekstiä leikkien erilaisia rooleja ja vertailemaan selkeän ja epäselkeän artikulaation eroja.

Pedagogiset lähtökohdat

Kaikilla on oikeus oppimiseen ja täten myös lasten tulee saada halutessaan laulunopetusta ja mahdollisuuden kehittää omaa laulutaitoaan. Vaikka samoja lauluteknisiä osa-alueita voi yhtä lailla opettaa lapselle ja aikuiselle, merkittävin ero on se, millä keinoin laulua opettaa lapsille. Lapsi on herkässä kasvuvaiheessa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin ja voi olla hyvin kriittinen omaa lauluääntään kohtaan, joten opetuksen tulee olla erityisen kannustavaa ja tapahtua rohkaisevassa ja innostavassa ilmapiirissä. Oppilaan ja opettajan välille on muodostettava luottamuksellinen ilmapiiri, jotta oppilas ei pelkää epäonnistumista. Laulamisen tulee tuntua mukavalta, eikä virheisiin pidä juuttua liikaa, ettei lapsi turhaudu ja hänen motivaationsa lopahda. (Pihkanen 2011, 41.) Lapsen kanssa pitää myös asettautua lapsen maailmaan ja selittää asioita lapsen näkökulmasta, sekä ohjeita antaessa tulee välttää asioiden liikaa selittelyä (Pihkanen 2011, 53). Myös ääniesimerkkien kanssa tulee olla tarkkana. Lapsen ja aikuisen ääni-instrumentit poikkeavat toisistaan ja se tulee muistaa ääniesimerkkejä antaessa. Lapsen ei pidä pyrkiä imitoimaan aikuisen ääntä, vaan on korostettava, että oppilaan tulee laulaa omalla luonnollisella äänellään. (Tenkanen-Lindeman 2014, 10.)

Omat kokemukseni lasten laulunopetuksesta

Omien alakouluikäisten oppilaitteni kanssa olen kokeillut opettaa edellä mainittuja laulutekniikan osa-alueita. Lauluasennosta on ollut hyvä lähteä liikkeelle ja siihen on hyvä palata aina laulutunnin alussa ja muistuttaa siitä pitkin tuntia. Rennon asennon löytymiseksi olemme tehneet lämmittelyliikkeitä, esimerkiksi venyttelemällä ja vetreyttämällä kehon eri osia. Hengitysharjoituksissa olen käyttänyt mielikuvia apuna, esimerkiksi täytymme kuin ilmapallot, tai imemme ilmaa pillin kautta. Kyselen myös oppilailtani, missä hengitys on tuntunut harjoituksen yhteydessä, jotta he oppivat aistimaan kehonsa tapahtumia. Äänen sointia olemme hakeneet myös paljon mielikuvien kautta, esimerkiksi hakemalla hymyn tai haukotuksen tunnetta laulaessa. Leikkimielisiä kuvitelmia on myös hyvä käyttää lasten kanssa, esimerkiksi laulamalla hiljaa kuin hiiret, tai kovaa kuin leijonat. Usein tällaiset hauskat leikit ovatkin toimineet ja mielikuvista on ollut hyötyä.

Lapsen kanssa työskennellessä pitää muistaa olla tarpeeksi kannustava. Kehua ei voi liikaa, mutta pitää muistaa kuitenkin kehua oikeista asioista, ettei lapselle jää vääristynyttä mielikuvaa omasta osaamisestaan. Hankalia kohtia on hyvä käydä rauhassa läpi, mutta jos niihin juuttuu liikaa, saattaa oppilas vaivaantua. Laulamisesta tulisi jäädä hyvä mieli ja laulutunnille tulisi olla aina mukava palata. Itse olen pyrkinyt luomaan hyvää ilmapiiriä ottamalla jokaisen oppilaan omat tarpeet ja toiveet huomioon. Kun lapseen alkaa pikkuhiljaa tutustua lisää, osaa ammentaa harjoituksiin esimerkkejä lapsen omasta elämästä ja kiinnostuksen kohteista. Aina kun jokin asia on mennyt hyvin, kehun lasta onnistumisesta ja kerron mikä laulussa meni hienosti.

Lauluohjelmiston valinta saa olla melko lailla lapsen päätettävissä, jotta motivaatio laulamiseen säilyisi. Lastenlauluja kannattaa tarjota ensisijassa, sillä ne ovat sävellettykin lapsien laulettavaksi. Monet lapset eivät kuitenkaan enää halua laulaa lastenlauluja vaan monet lasten suosiossa olevat artistit, kuten Robin tai Tuuli ovat mieluisampaa laulumateriaalia. Kuitenkin monet kappaleet, jotka ovat aikuisen äänelle tarkoitettuja, ovat lapselle liian haastavia, esimerkiksi liian matalan, tai korkean sävellajin takia, sekä saattavat olla sanoitukseltaan lapselle sopimattomia. Silloin kannattaa ohjata lasta valitsemaan joku muu hänelle sopivampi kappale. Kappaleita ja ääniharjoituksia ei myöskään tule eritellä liikaa, vaan kappaleisiin on hyvä sisällyttää aikaisemmin käytyjä harjoituksia, jotta lapsi ymmärtää niiden yhteyden.

Olen myös huomannut, että tekemällä lapsi oppii parhaiten. Toisinaan olen saattanut jäädä ohjeistamaan jotain asiaa liian pitkäksi aikaa, jolloin lapsi ei ymmärrä harjoituksen todellista tarkoitusta. Muutama ohje kerrallaan vie asioita varmemmin eteenpäin. Myös lauseiden muotoilu on mietittävä tarkkaan, että lapsi varmasti ymmärtää mistä on kyse. Kun laulutunnin tunnelman pitää leikkisänä ja hauskana ja asioita opettaa lapsen omalla kielellä, lapsen saa nauttimaan lauluharrastuksestaan.

Kirjoittaja: Siiri Laine, Karelia-ammattikorkeakoulu 2015

Lähteet:
Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi – vapauta äänesi. Helsinki: Sulasol.

Pihkanen, T. 2011. Lapset laulavat – Tutkimus tavoitteellisesta lasten laulunopetuksesta ja opas opetuksen tueksi. Sibelius-Akatemia. Viitattu 8.3.2015  http://ethesis.siba.fi/files/timon_lisuri_27.1.11.pdf

Tenkanen-Lindeman, S. 2014. Lasten kanssa laulaen – laulupedagogin kokemuksia lasten laulunopetuksesta. Metropolia ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.3.2015  http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/76220/Tenkanen-Lindeman_Susanna.pdf?sequence=1